27.10.2013

Lento-onnettomuuksia alinomaa

Niin,

No jos katsoo Fox-TV kanavaa näkee paljon onnettomuuksia. Useina uusintoina mutta silti mielenkiintoisia. Siedätyshoitoa lentopelkoisille, -tuskinpa vain.

On se vaativaa työtä kun vuoren kylkeen törmänneestä koneesta koetetaan löytää  vihjeitä turman aiheuttajasta. Oransseiksi maalatut laatikot joita sanotaan mustiksi laatikoiksi paljastavat käydyt keskustelut ja tärkeimmät parametrit, siis jos laatikot eivät ole palaneet lukukelvottomiksi.

Mittariston varoitusvalolampuista katsotaan onko hehkulanka ehjä vai palanut. Jos se on palanut, se on viite siitä että valo on palanut ennen törmäystä. Tämäkin tieto menetetään tulevaisuudessa kun siirrytään led-lamppuihin.

Olen ollut mukana tekemässä mustia laatikoita. Tosin laivoihin, ja niissä oli vaativammat kriteerit, ne ovat myös painavampia kuin lentokoneen vastaavat.
Laatikon tuli nauhoittaa keskeytymättä komentosillan puheet ja moottoreiden sekä ohjauksen tiedot. Myös tutkakuvaa kaapattiin kaikenaikaa ja tietoa varastoidaan laatikkoon 12...24 h varastointiajalla.

Mahdollista onnettomuutta ajatellen laitteen muistielektroniikan tuli kestää tunnin tulipalo 1100 asteessa ja vielä sen jälkeen kytevä palo 260 astetta 10-tuntia. Laite asennettiin komentosillan kannelle ja sen tuli myös kestää 250 kg isku kolmesta metristä. (maston kaatuminen)


Environmental
IEC 60945 exposed
IEC 61996
Penetration
250 kg / 100 mm probe
from 3 meters
Fire protection
10 hours at 260°C
1 hour at 1100°C

Kaiken tämän lisäksi laitteen tuli olla vedenpitävä vielä kuuden kilometrin syvyydessä meren alla. Tälläiset testit tehtiin Saksassa erikoislaboratoriossa ja ensimmäisellä kerralla tuli prototyyppiin hieman korjattavaa. Nimittäin laitteen piti kestää myös valtava tärinä ja se tehtiin tärinäpöydällä.

Laitteen kylkeen laitettiin majakka joka aktivoitui vedestä ja alkoi lähettämään tunnistussignaalia jotta etsintäalukset löytäisivät sen. Koko laite oli kiinnitetty pikakiinnityksellä laivan kannelle jotta robotti voi sen veden alla irroittaa ja tuoda pintaan.

Tälläiset laitteet ovat nykyään laivoissa pakollisia ja saatatte nähdä niitä jos pääsette laivan ylimmälle kannelle.








. Tässä .pdf dokumentissa on kertomani tuote. Kahvat ja koppa Matari Oy, kaareva kansi Rautaruukki, pohja Sah-Ko oy jne. Sisällä oli vaikka mitä erikoiskomponettia.

22.10.2013

Vaatteidenvaihtoa

Niin,

Kenttäpeleissä vaihdetaan puoliajalla päitä. Menemällä puistoon ja tapaamalla mentalistin voi vaihtaa alapäitä kaverin kanssa.


21.10.2013

Kaikkea sitä on, kohdemarkkinointia

Niin,

Liekö enemmän poikamiehille tai kesäleskille?



























Ja henkilökohtaisesti en juuri käsivoiteita käyttele, mutta toiseen aiheeseen mennäkseni,  pääsin sentään viime viikolla haastatteluun ja tulin neljänneksi. Muutoin kaikkiin paikkoihin on hakijoita nykyaikana paljon, tuosta en tiedä olisiko ollut vain neljä. Tämä allaoleva viesti tuli minulle toisesta hausta tunti takaperin: -siinä sain sentään syksyn toivotuksen

Hei!
Kiitos hakemuksestasi ja kiinnostuksesta tehtävää sekä xxxxxx Oy:tä kohtaan. Olemme saaneet rekrytoinnin päätökseen. Valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun.

Meitä lähestyi yli 200 työnhakijaa ja vahvoja kandidaatteja oli todella paljon. Valitsimme haastatteluun henkilöitä, joiden taustassa oli piirteitä, joiden arvioimme sopivan erityisen hyvin tähän työtehtävään sekä tulevaisuuden urapoluille. Valitettavasti aikapulan takia en pysty antamaan henkilökohtaista palautetta asiaan liittyen.

Ilmoitatko kiitos mikäli haluat, että emme säilytä yhteystietojasi mahdollisia tulevia tarpeita ajatellen.

Hyvää syksyä!

20.10.2013

Kylpytynnyri

Niin,

Jonkinlainen statussymboli on kylpytynnyri takapihalla. Tässä naapurilla oli hetken jopa rivitalon ylärinteessä sellainen. Lienee hieman outoa jos nakuna juostaan kylpyyn ja sitten suihkuun naapureiden katseiden alla, ei sentään tainnut mennä niin. Oli kylpytakit puunoksalla.

Kaivurimiehetkin ovat innovoineet kylpypaljun korven kaivuutyömaalle.


18.10.2013

Nominaatteja viipeellä

Niin,

Milloin on alettu kirjoittamaan sana "viive" muotoon "viipe"? Silmiini tökkää nykyisin jatkuvasti tuo kirjoitusmuoto. Jokin valmistui viipeellä tai jossakin asiassa oli viipettä. On se kumma kun ennen minä olen puhunut pelkästään viiveestä (delay). Outoa kielenkehitystä.

Samoin minua on oudoksuttanut sana nominaatti. Mielestäni oikeampi sana olisi ehdokas. Tuon sanan käytön aloitti Timo Koivusalo muutama vuosi sitten juontaessaan jotain tilaisuutta. Taisi olla Tapsan Tahdeilla iskelmä Finlandiaehdokkaiden julistuksessa.

Ikävää tälläiset sanan muunnokset aivan kuin munan saannokset.

16.10.2013

Kuumaa urkumusiikkia Johanneksen kirkossa

Niin,

Moottorista kun menee laakeri ja roottorikäämi ottaa staattoriin kiinni tulee käryä. Voi olla muukin jumi.

Kuva sivuilta rakennusperintö.fi.


 

Urut kärähtivät kesken konsertin Helsingissä

STT 16.10 17:01:46
Helsingin Johanneksen kirkon urut kärähtivät kesken kirkkokonsertin myöhään tiistai-iltana. Urkujen moottori alkoi savuta Verdin Requiemin Confutatis-aarian jälkeen.
Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi kertoo, ettei ole koskaan kokenut vastaavaa, vaikka on soittanut yli 2 000 esitystä vuosikymmenten aikana.
– Tulin juuri vauhdikkaasta konsertista Pariisista suoraan Helsinkiin konsertoimaan. Leikkisästi voisi sanoa, että mies tulee niin kuumana kuin tuulispää, että urutkin kuumenevat alla pelkästä katseesta, Kiviniemi vitsaili.
Pelastuslaitos mittasi moottorin ulkolämpötilaksi 130 astetta.
Kiviniemi kertoo soittaneensa Johanneksen kirkon uruilla myös diplominsa, joten ne ovat hänelle varsin tutut.
– Minä jopa nukuin urkujen sisällä diplomityötä tehdessäni liki puolen vuoden ajan.
Hyväntekeväisyyskonsertti jatkui tauon jälkeen kirkon pienillä uruilla.

15.10.2013

Lehtivainajia

Niin, Kuolleet lehdet. Puhalluksella, imurilla, silppurilla vaiko haravalla? Katujen varsia ajellaan imukeräyskoneilla. Hautausmaan nurmikkoa ajeltiin lehtisilppurilla. Kiinteistönhoitajat puhaltavat lehtipuhaltimella. Omakotipuuhanaiset haravoivat. On se outo kuinka puhallus on niin paljon tehokkaampaa kuin imu. Kokeikaa vaikka laittaa pölyimurin putki puhalluspäähän sen jälkeen kun olette imuroineet sängyn alusen. Pölyä lentää vielä paljon.


















60-luvulla maisema oli väreiltään paljon tasaisempi.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...