21.7.2019

Siirtolaisasiaa

Niin,

Vuoden 1927 Forssan Lehden sivulla oli ilmoitus jossa toppuuteltiin Kanadaan lähtijöitä. Suomessa oli työt vähissä ja sosiaaliturva olematonta, siksi niin moni lähti ihan sokkona vaan kun Suomessakaan ei ollut elämän edellytyksiä. Antti Tuuri on kirjoittanut näistä asioista ja mm. Taivaanraapijat kertoo USA:n siirtolaisista.

Mamman siskon poika Viljami myös lähti, tosin en tiedä oliko se Kanadaan vai USA:han. Sitten kun tuli Venäjän vallankumous ja olot Amerikoissa huononi hän meni muiden mukana Venäjän karjalaan. 

Samassa lehdessä oli ilmoitus että ei kristittyjen ehkä kannattanut myöskään Meksikoon mennä. forssan Lehti 14.01. 1927









14.6.2019

Vaalimaa, Virolahti, Zsar kauppakeskus

Niin,

Kaikenlaista holjaa sitä onkin.



Ensivaikutelma on että on tehty Tuurin kauppakeskuksen malliin. On kuitenkin samanlaista sisäkujillakin ja laadukkaista materiaaleista. Pylväät, holvit ja kaaret eivät kuitenkaan ole massiivikiveä.



Trenditietoisella pitää olla samaa Le Creuset ranskalaista sarjaa keittiötarvikkeet. Kuka kesseli nykyään enää pärjää ilman kauhan lepuuttajaa ja mihin ihmiset laskevat käytetyt teepussit?






Kadut ovat kaikki kivettyjä ja ei asfalttia. Lämmitys alla jotta lumi sulaa noihin pitkiin kouruihin.


12.6.2019

Imatra-Lappeenranta

Niin,

Valtionhotellinpuisto on rodopuisto ja oli kukinta-aika-




Sillan pielessä on yksi turbiinihallin vesipyöristä. Muuttaa veden virtauksen akselin kiertoliikkeeksi.



Lappeenrannassa oli vuosittainen hiekkalinnarakennelma.



Brittiläisen hovin mukaan nimetty alus vei ihmisiä kahden tunnin kanavaristeilylle.



Ja tästähän on Lappeenrannan tori kuuluisa.


Imatran kolme uomaa.

Niin,

Kun vesi virtaa turbiineihin on ensimmäinen silta kuivana.



Koskinäytöksiä tai tulva-aikaan voidaan avata nämä luukut. Enimmäkseen ne ovat suljettuna ja nyt juuri niitäkin huolletaan.


Rodoja on koskipuistossa varsin viljalti.


Sähköntuotannon määrä on suoraan verrannollinen veden virtausmäärään ja putouskorkeuteen. Aikasmoinen kuhina oli turbiineiden alapuolella.



 Samoin kuin tienrakentamisessa ajoneuvoliikenteen kestäessä niin sama pulma on ollut padon tekemisessä kun vesi samalla virtasi koskessa.



Tuon edellisen padon yläpuolella miehet kunnostivat sitä lautoilta. 


Puistossa ei ollut pissava poika vaan pojan kädessä oleva sammakko sylki suustaan jatkvalla syötöllä.




Kuivan uoman sivussa yläpuolella kulkee pitkä sivupuro. Se on tehty kalojen kutunousua varten.



11.6.2019

On vuoksen voittanutkin ja yli käynyt Imatrankin.

Niin, 

I.K. Inhan käytyä vuosisadan vaihteessa Imatralla, hän ihmetteli surkeaa puista valtionhotellia ja miksei koskea ole järjestetty markkinointikohteeksi. Sittemmin vanha hotelli paloi ja Inhan veli Nyströn arkkitehtinä piirsi uuden ja komeamman. Suomen kauneimmaksi rakennukseksi mainittu. Koski padottiin mutta siellä järjestetään vanhaa uomaa pitkin koskinäytöksiä kunhan patojen korjaukset saadaan suoritettua.











31.5.2019

Kivinen kylä.

Niin, 

Vaikka Old Hersonissoksen kylän läpi turistikaudella ajaa kumipyöräjuna puolen tunnin välein, ei sen kadut pölise. Paikalliset isuvat lookisti vaan ja ovat tyytyväisiä jos turistit tuovat rahaa tavernoihin ja keramiikkakauppoihin.




Vanha patinoitunut penkki taistelee aikaa vastaan. Oliivipuisen kansan malliin.


Sitruunapuutaverna.


Kadut oli kapeita ja miten lie onko koko paikka vain tehty turisteja varten. Toisaalta ikiaikainen hautausmaa oli samalla kukkulalla.


Kukkuloille ei kannattanut lähteä patkoimaan kun kasvillisuutta tai polkuja ei ollut. 


Tämä patsas esitti naista ja oli varmaan ollut urhea eläissään,


Rantahersonissoksessa oli luonnonsuojelijat saaneet tahtonsa läpi ja puu sai kasvaa katoksen läpi. Puiden alaosat oli pääsääntöisesti maalattu valkoiseksi jotta tuholaismyrkky tarttuu paremmin ja aurinko ei porota kaarnaa rakkuloille.


Lapsenlapsen mukaan nimetty rantahotelli,

30.5.2019

Turistimeininkiä turistikohteessa

Niin, kiertoajelujuna on perus-turistihomma jolla näkee ympäriinsä. Paljon oli junaan istuskelijoita, vyölaukut ovat menneet pois muodista. Tämä juna teki tosi pitkän kierroksen 1,5 tuntia ja kiersi kaikki rantakylät. Jos olisi hypännyt välillä pois olisi voinut mennä seuraavaan puolen tunnin välein kulkevaan uudestaan. Luulenpa että kaukaisempien rantojen asukit käyvät sillä päiväretkellä ja tulevat myös laivareissuille.




Juna lähti satamasta, mutta kyytiin pääsi monesta muustakin kohdasta. Oli vaan melko täysi väliasemilla. Satamasta pääsi myös saarille tai vaan merelle.



Oli myös merirosvolaiva jonka mastot olivat vain rekvisiittaa.


Sataman nurkan takana oli suosituin uimaranta jos ei hotellien omia lasketa.


Old Hersonissos tuli nähtyä ensin junan kyydissä ja sitten jalkapatikassa myös.






Eipä näkynyt puurakennuksia. Oliivipuista ei pahemmin hirsitaloa rakenneta. Sensijaan oliivipuista oli myytävänä kaikennäköistä kuppia ja kauhaa. Tiivistä puuta niinkuin kataja. On vaan kataja suojeltu Suomessa, Virosta en tiedä. Sampsa Kataja ei tainnut päästä eduskuntaan vaikka oli Porista. No turhapa näitä tänään on enmpiä porista.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...