30.10.2019

Teneriffan eläintarha Loro Park.

Niin, 

Sisääntulorakennukset antavat viitteen Kiinasta tai Thaimaasta, vaikka perustaja on saksalainen. Ja kyllä vaan on kerätty valtaisa määrä eri maanosien eläimiä yhdelle alueelle. Varsinaisia häkkejä ei pelkästään ole, vaan kovin on koetettu saada luonnonmukaisia olosuhteita. Virtahepoja, krokotiileja, isoja lintuja, papukaijojakin kaikkia lajeja. Kissaeläimiä, delfiinejä ja ihmeellisin osasto oli pingviinit.

 Koko pingviinitalo oli jäähdytetty kylmäksi ja vierailijat astuivat matolle joka kiersi moottorin ansiota keskellä olevaa ympyränmuotoista lasiakvaariota. Kävivät eivät näin tönineet toisiaan vaan jokainen saattoi asettua seisomaan kuljettimelle ja olla ihan vain paikallaan 3/4 kierrosta. Rintamasuunta jättiakvaariota kohti ja ilman slamaa kuvia ottivat.

Alaosassa pingviinit menivät väilllä uimaan ja nousivat sitten kököttämään jäälohkareiden näköisille laatoille ja rinteelle. Katosta ripsi sateena jäähileitä alla nököttävien pingviinien niskaan. Eettistä tai ei niin rahaa on kuitenkin poltettu ja paljon, mutta kyllä sitä tuleekin kun valtaisa parkkialue ja busseja tuli kaiken aikaa.

Loro Park-loro-parque













29.10.2019

Paluumatka Camino de la Costan kautta

Niin, kävelin eksymättä samaa reittiä maantien alittavalle tunnelille mutta nyt jatkoin sieltä alas laaksoon huvila- ja hotellialuetta sivuten.  El Botanicon kaupunginosa, siis myös kasvitieteellinen puutarha oli matkani varrella jotta kuvia tuli napsittua varsin viljalti. Pääsylippu vain 3 €. Reissuesalla on näissä linkeissä aiheesta parempia kuvia. Jardin Botanico   Ohitin myös La Pazin näköalapaikan La Paz


 Ennen Camino las Cabras porrastietä oli Camino la Costa ja sileä kivetty kävelykatu Camino san Amaro sekä hulppeita huviloita ja sama papukaijamies tyrkyttämässä niitä olkapäille kahtenakin eri päivänä.




Tuolta oli mahdollisuus katsoa kohti aamuista lähtösatamaani ja Martianezin rantamaisemaa.



Olin jo ohittanut aiemmin yläpuolelta kohdan jossa ylösmennessäni oli autotiellä se kivisortuma. Helppo olisi tehdä jokin vaihtoehtoinen valumareitti tuohon toisen allaolevan kuvan kohtaan.




Tuolla alhaalla se suljettu autotie kulkee ja siitä myös mentiin ja tultiin lentoasemalle.


Ylärinteen hotellit olivat varsin laadukkaasti tehty, niissä ei silmä sairastanut.


28.10.2019

Teneriffan retkilaguuni

Niin, kun jatkoi kävelyä läpi banaaniviljelysten, tuli asfaltoidulla kapealla väylällä vastaan pari autoakin. Kahvilakin oli retkeilijöitä varten sekä viljelijöiden halleja. Tieltä erkani sitten kapea kivetty polku kohti rinnettä jonka alla oli laguuni. Siellä mustalla hiekalla oli auringonottajia, uimareita ja toinen kahvilakin. Mietitytti mitenköhän toimittavat sinne tarvikkeet kun alas vietti vain kapea ja jyrkkä porrasreitti?





Korjuutraktorin alle on jäänyt lehtikuormasta pudokkaita.




Tiheään on banaanipuita istutettu. Rotkon reunalla ja pengerryksen ulkopuolelle muodostunut kävelureitti sukelsi aina välillä pensastunneliin jossa oli outo edetä.





Kauheasti ei tehnyt mieli kurkkia reunan yli. Sateella oli ollut vaarallinen reittikin.



Tuolla alhaalla katveessa oli baarintapainenkin ja väkeä sinne tuntui menevän sekä olevan.


Alkupää polusta oli tehty kunnon kaiteilla, mutta ei koko matkalta.


Kuvan keskellä harjanteella näkyy valkoinen täplä joka on laskeutuva ihminen.




Näkymä tulosuuntaan, jossa oli kiviladonnan avulla tehty rinnepalstoja. Banaaniviljelmät olivat kuitenkin tuolla ylempänä.

 Tuossa mennään jo takaisinpäin, muta aiemmin olin tullut tuon laakson pohjan kautta ylös.



Aivan alhaalla oli kivettynyttä laavaa ja myös sola kohti meren rantaa.


27.10.2019

Patikkaretki itään Sol Puerto de la Cruz hotellista poispäin

Niin, alkumatkasta hotellilta lähtien saattoi kävellä saaren pohjoisinta reittiä, lampsimalla aallonmurtajien suojavallin päällä.



 Satamaan tultua piti mennä aivan vesirajasta keskustan aukioille ja merivesialtaiden vieritse  Playa de Martianez aukiolle. Sieltä suuntasin San Felipe hotellin suuntaan ja sieltä rantaväylällä olevan tunnelin vieressä olevalle kevyen liikenteen väylälle. Autotie siis on alkuosaltaan ikäänkuin puolittain tunnelissa koska kiemurtelevan betoniputken ulkoreuna on aukotettu kautta matkan.





 Nousu on jyrkkä ja puuduttava, tiekin mutkittelee suurten korkeuserojen vuoksi. Edellispäivän sateet olivat vyöryttäneet yläpuolen rinteiltä multaa ja isoja kivenmurikoita, siksi koko autotie olikin suljettu ja odotti puhdistustöitä.






 Isot ja hienot hotellit on rakennettu rinteeseen maksimoiden maiseman hyväksikäytön mutta mahtanee olla melkomoista rakentaa näin reunalle kun kalliokin on murenevaa laavakalliota.



 Näkymä tulosuuntaani.



Puolivälissä olevat hotellikompleksit. 


Joistakin päässee ali tien suoraan rannan merivesialtaalle.


Ylös päästyäni kävelytie menee autotien alta josta pääsee jatkamaan takaisin tien toista puolta josta teinkin paluumatkan. Nyt kuitenkin jatkoin lisää länteen läpi laakson banaaniviljelmien.







Banaanitertut olivat alkumatkasta repaleisen verkkoaidan takana ja näkyimä jotkut ottaneen muutaman raaan banaanin tertuista matkamuistoikseen. Kävellessä aidan vierustaa välillä alakasvuston kuivien lehtien joukossa rapsahti kuuluvasti. Luulen sen liittyvän maastossa esiintyviin pienten liskojen liikkeisiin, muita eläimiä koirien lisäksi en alueella havainnut.


26.10.2019

Teneriffan lumoava kasvitieteellinen puutarha.

Niin, Puerto de la Cruzissa sijaitsee puutarha jossa on mahdollista nähdä eksoottisia puita ja pensaita eri maanosista. Botanical Gardens (Jardin Botanico)

Niin, viikunapuita on muuallakin kaupungissa ja niiden rungot, latvukset ja pintajuuretkin ovat sellaiset joita ei suomen puistoissa nähdä. 





Tyyliviikuna




Puistoissa puut antavat varjoa ja on hyvä pelailla petankkia.



Tuossa olisi hyvä kiipeilypuu lapsillekin.


Lehdet ja hedelmät lannoittavat maaperää.


Floridansuosypressi USA:sta



Tuonne kasvustoon olisi hyvä tehdä salamaja.



Kolibrikukka etelä Afrikan Kapmaan lounaisosista,

25.10.2019

Puerto de la Cruz

Niin, Teneriffa on saari josta löytyy myös paikallista alkuperäistä asutusta ja rakennuskantaa. Puerto de la Cruzin Sol-hotellin vieressä on iso muurein aidattu hautausmaa. Löytyy myös suomalaisten hautoja joskin kaikkien muuriin tuhkattujen nimiä en ehtinyt lukea. Kukkia alkoivat omaiset tuoda haudoille jo lokakuun loppupäivinä ja hotellin alakerroksessa oleva kukkakauppa teki tiliä.



Eino Alvarin hauta.



Hautausmaa on yhtä keskeisellä paikalla kuin Helsingin hietaniemen hautausmaa.


Haudat eivät ole kovin säännöllisissä riveissä ja metallisten ristien nimetkin on aika tummuttanut. Taustalla hotelli Sol Puerto de la Cruz.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...