6.10.2022

Heinävesi, Savenaho, Kermankoski, Valamo, Karvio

Niin, syksyllä Heinävedellä ja Valamossa.



Puuruska oli syys-lokakuun vaihteessa maksimissaan



Savenaho-mökki Ruokoveden rannalla





Kermankosken kohalta käännyttiin Wirran Vietävään. 


Heinäveden kulttuurikirkko on sisältäkin mahtava, mutta ei ollut nyt avoinna.



Voisiko tuota paremmin kalliolle perustaa.


Ikiaikaiset penkkirivistöt


Sankarihaudoissa lepäsi 163 heinävetistä sankarivainajaa


Kirkko rakennettiin vuonna 1840. Vuonna 1887 salama iski kirkkoon kesken jumalanpalveluksen ja tappoi talollinen Kettusen. Moni muu vahingoittui.


Kirkon vieressä olevaan mänty-kuusisaarekkeeseen on haudattu useita sukuja.



 

26.9.2022

Arvaamaton tulevaisuus.

 

Tositarina.

Aikoinaan Tekusta valmistuttuani hain töitä eri puolilta Suomea ja päädyinkin sitten 70-luvulla kuvaputkitehtaalle Imatralle (Valco). Sehän oli äkkisyvä työpaikka ja päättyi yhtiön talousvaikeuksiin alle vuoden sisällä. Imatralla oli paikallislehti nimeltään Uutis-Vuoksi ja siinä oli samoihin aikoihin uutinen onnettomuuteen joutuneesta lehdenjakajasta:

Asuin Jutinkadulla ja samalla kadulla oli aamuyöstä iso vesilaitoksen vesiputki rinteen läheisyydessä katkennut. Uutisessa kerrottiin että polkupyörällä hämärässä liikkunut lehdenjakaja oli nähnyt tiellä vain ison vesilammikon jo kaukaa. Näytti matalta sadevesilätäköltä. Lehdenjakaja otti kunnnon vauhdin ja oletetun lätäkön kohdalla nosti jalat ylös sivulle.

Lätäkkö olikin syvä, koska voimakas vesivirta oli vienyt hiekan rinteeseen ja jakaja upposikin pyörineen tosi syvälle.  

https://susupetalsanat.files.wordpress.com/2022/09/vko39.jpg
Viikolla 39 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.

Jätä krapusi linkki SusuPetalin blogiin.
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.


Niin, tuota SusuPetalin haastekuvaa katsoessa mieleeni tulee sanapari ”arvaamaton tulevaisuus”.

Voisi olettaa että rantakallio jatkuu loivana pitkällekin järvelle ja sinne olisi uimataidottomankin turvallista hitaasti kahlata. Kuva ei kuitenkaan kerro kaikkea mitä ihmisilmä lähempää tarkastellen todennäköisesti huomaisi. Vain kuvaa katsoen voisi myös olla niin että kyseessä onkin syöpynyt kallionkieleke ja vesi onkin todella äkkisyvää ihan veden ja kallion yhtymäkohdassa.




18.9.2022

Aku Ankka




Eka Aku Ankka

Niin, lapsena me kaikki perheen lapset aloitimme koulutiemme Latovainion Terävän kansakoulussa. Meitä oli seitsemän jotta yhtäaikaa emme koulusta kotiutuneet ja osa minusta vanhemmatkin olivat jo koulunsa lopettaneetkin. Muistikuvieni mukaan Aku Ankka kannettiin meille keskiviikkoisin ja niinä päivinä koetettiin tulla ensimmäisenä kotiin. ”eka-akuankka” -sanalla ilmoitimme toisillemme mikäli samoihin aikoihin kotitiellä olimme tulossa.


Aku Ankassa oli puhekuplia ja ajatuskuplia. Myös kuplia joissa oli mustia pilviä pään päällä sekä salamankuvia. Kuplassa saattoi lukea ”ärinää, murinaa, jupinaa”. Siisti tapa ilmoittaa lukijoille ankkojen tunnetiloja ilman pitkiä sepustuksia


Sohvaa meillä ei ollut vaan lehti luettiin hetekalla. Hetekalla istuttiin ja törtevänä luettiin, -ekana, vaihtoihin ei suostuttu.


Viikon 38 krapusanat ovat ärinä, sohva. vaihtaa.

Krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää. Viikon krapusanat ilmestyvät sunnuntaisin tässä blogissa.
Sanojen ei tarvitse olla perusmuodossaan kirjoituksessasi.
Jätä krapusi linkki blogiini. https://susupetalsanat.wordpress.com/2022/09/18/kennelimist-tunnelmaa/
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.




12.9.2022

Tyytynoja Krapu

 


Juuret Tyytynojan törmällä.


Lapsuuteni Latovainiossa ei ollut jokea eikä järveä, -merestä puhumattakaan. Sen sijaan kotipaikkani ohi virtasi lähisuolta tuleva Tyytynoja. Siellä saattoi kevättulvien jälkeen peseytyä humus-, ja lannoitepitoisessa vedessä. Tyytynoja laskee tuosta kilometrin virtaaman jälkeen Jänhijokeen, joka taas laski kymmenen kilometrin jälkeen Loimijokeen ja Loimijoki johti Huittisten tienoilla Kokemäenjokeen. Näin on vieläkin.

Paikka jossa saatoimme uida paremmin oli puolentoista kilometrin päässä kotoamme ja nimitimme sitä Kuohuksi. Siinä kohdassa meni kävelysilta Jänhijoen ylitse ja suurehkon navetan lantala oli aivan joen rannalla, sitä emme ajatelleet. Keväällähän siinä oli koski mutta perin pienet olivat koskensa kuohut, kuivaan aikaan maanviljelijät ajoivat hevosilla rattaineen siitä yli.


Viikolla 37 on vuorossa jälleen kuvahaaste. Ei ole kolmea sanaa, vaan yllä oleva kuva. Katso kuvaa ja löydä siitä sadan sanan tarina. Älä anna minun tarinani johdattaa sinua, kuvasta löytyy paljon muutakin kerrottavaa.
Muuten ohjeet ovat samat tutut eli krapu on oma otsikkosi mukaan luettuna tasan 100 sadan teksti, ei enempää, ei vähempää.
Jätä krapusi linkki SusuPetalin blogiin https://susupetalsanat.wordpress.com
Kiirettä kravun kirjoittamisella ei ole, koko viikko on aikaa.

21.8.2022

Vihdin Kurjoo, Kurjolampi

 Niin, suomessa on paljon Latovainiontyyppisiä kyläalueita. 21.08.2022 lähdin pyöräilemään Kurjolammen reunalta kohti Kurjoota.





Hevosaluetta tämä vanha myllytie



Niitunmäki. Kuumassa oli talo Vinola ja siinä asuivat Niittymäet.


Voisin veikata että seuraavaksi kaatuu tielle tämä harmaa kuusi juuret ovat jo tyhjän päällä.


Moni on jo kaatunut toiseltakin puolelta sekä ensin tielle.


Kyseessähän on harjulla kulkeva tie


Jotenkin tyylinä on entisaikoina ollut reunustaa tiet kuusiaidoilla. Uhka vai mahdollisuus, -kas siinäpä kysymys.



Tämän mökin kuusiaita on venähtänyt ylipitkäksi ja talokin on lahonnut, terassi hapantunut.


Mäntysuontie. Öhytalo 


Vanha hirsitalo, toisessa päässä ilmeisesti savussauna tai riihi


Pärehöylänpolulle poikkesin. Johti vain yksityismökeille.


Potkukelkka maamerkkinä ja koristeena.


Paikoin oli tien molemmin puolin kansallispuistoa




Pekkapellontie. Siellä viljellään pekkoja.




3.7.2022

Aulangon Hugo Park

 Niin, Aulangon kauniissa puistossa voi kiipeillä puissa ja laskea vaijeriliukua.





Aulangon Hugo Park  kolme helpointa rataa. Klikkaa mustan ikkunan vasemman alareunan pienempää kolmiota ellei isommasta käynnisty.



Kesäkuun viimeinen viikonloppu 2022.

30.6.2022

Merikarvian Muumaa

 Merikievarista Muumaaksi muuntautui Jokkeri Elevaaran aiemmin isännöimä tanssipaikka.  

https://www.is.fi/viihde/art-2000005080660.html



Eli kun mentiin Porista kohti Vaasaa sieltä löytyi nostalginen maaseutumiljöö, melkein kuin tekoselkosteni maatila.

Tästä sisään ja pienimmät sai näkkäriä jota sai antaa eläimille, paitsi hevosille ei.







Päivän ohjema oli selkeä, mutta sai myös mennä omaan tahtiin. Paljon oli vesipisteitä janon sammuttamiseen ja käsien pesuun. On myös ravintola.







Kaikista rakennuksista en tohtinut kuvata ja välttelin myös sivullisten esiintuloa. Oli yksi kesän kuumimmista päivistä, eli  viikko 26 vuonna 2022. Tuolla oli kangaspuut, käsikivet ja matonkudontaa ja eläinsuoja.





Entisaikaankin oli rakennukset kehässä ja saatiin suljettua sisäpiha.







Ravintola ja kahvio jossa voisi pitää vaikka häät.







Nämä hienosti auringonvalolta suojaa antavat puut taitavat olla salavia. Toisaalla oli myös Terijoen salavia, -kauniita puita.





Stella muuttui pupuksi








Kuumuudesta huolimatta lapset kirmasivat keskittymään piirtämään kania omaan paperiinsa. Kani tuossa maassa kuin Basset-koira ja alemmassa kuvassa tytön sylissä keskellä. Se pyrki myös karkuun.






Tätä muistan itsekin taannoin tehneeni kotona. Kauralaarissa kävelyä ja uintia.



Poniajelua ja lopuksi porkkananpalan syöttö kädestä.



Nukketeatteri perinneaitassa, kuumuuden vuoksi pikavisiitti.


Traktoriajelu turvallisesti tontin rajoja seuraillen.



Tulisiko tähän tuulimylly joskus?


Perinneaitan käsikivet. -kaurajauhoja syntyi


Kutunlypsyssä oli paljon seuraajia ja osallistujia.




Heinäladossa sai hyppiä ja kiipeillä köysissä.


Riistatutkijatkin tutkivat jätösten perusteella eläinten esiintyvyyttä.

Huhtikuussa syntyneitä kanoja



Lammasaitaukseen sai mennä ja lampaita ruokkia.











Myllynkierto


Paljon tarttui muitakin kuvia negatiiviin, mutta katsokaa paremmin täältä ja facebook sivuilta.

https://koivuniemenherra.fi/

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...