27.12.2006

Välipäivät

Välipäivät, -mistähän ovat nekin nimensä saaneet? Kaikki päiväthän ovat joidenkin toisten päivien välissä. Sarille välipäivät tarkoittavat päiviä jolloin ei mitään saa aikaiseksi. Pyhät ovat tulossa ja toiset pyhät juuri olleet, kaikki ovat väliaikaisessa tunnelmassa ja kauppojen varastot tyhjät. Leipomot eivät toimi ja vain eineksiä sekä pakasteleipää on tarjolla.

Auto pitäisi kuitenkin hommata. Mutta uutta autoa ei ainakaan kannata nyt enää tänä vuonna rekisteröidä. Hintaero vanhaa autoa myydessä on 10% josko se on rekisteröity joulukuussa vaiko vasta tammikuussa. Sari on hieman himoinnut uutta Korealaista pientä KIA-autoa, osamaksulla tietenkin. Tammikuussa se osto kuitenkin vasta kannattaa toteuttaa jotta saa ajella edes vuoden ihan samanvuotisella autolla. Se Riston kannetiivistevioittama Mazda 323 jäi aikoinaan Forssan poliisiaseman pihalle ja senjälkeen Sari on ollut ilman autoa. No onhan Rolf auttanut muuttokuormassa ja vienyt välillä jopa Vantaan Jumboon ostoksille.

Heidi haluaisi koiran. Koiraa ei kuitenkaan kerrostaloon hommata ja ei sitä hommattu aikoinaan kuutamotiellekään. Jaanan Jermu-koira oli Heidistä maan ihanin. Jos se koira joskus hommataan niin ei ainakaan niin isoa kuin Jermu. Joku pieni Beagle voisi olla sopiva, mutta liikuntaa sekin vaatisi aika tavalla.

Vanhin poika asuu jo Hyvinkäällä Hämeenkadun ja Uudenmaankadun puolivälissä. Sari on käynyt kämpässä pari kertaa. Voi hävityksen kauhistus kun se poika ei osaa siivota eikä pitää paikkoja järjestyksessä. Ei edes ollut sen vertaa silmänpalvoja että olisi vienyt tyhjät kaljapullot piiloon äidin vierailun ajaksi.

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...