Haluaa myös Sari. Keskustelu Rolfin kanssa aivan lopuksi vääntäytyi alueelle joka sai hänet pahalle tuulelle.
Jotenkin tuli puheeksi Sarin lasten päivähoito ja lastenkasvatus.
Rolf alkoi kovasti tilittämään ja kritisoimaan sitä seikkaa että päiväkodeissa on enimmäkseen naisia "hoitotätsykköinä" -jota erityistä nimitystä hän vielä käytti.
Rolfin mielestä päiväkotihenkilökunnasta olisi oltava vähintään puolet miehiä ja heille maksettava sellaista palkkaa että miehetkin sillä pärjäisivät.
Erityisesti pojat saavat nyt kovin lässyn ja pehmomaisen kasvatuksen, etenkin yksinhuoltajaäitien pojat kaipaisivat kovempia arvoja. Ei mitään paperitaitosleikkejä vaan värikuula-ammuntaa ja moottoreiden kanssa roplaamista.
Sellaistahan se miesten miesmäinen elämäkin on.
Rolf kertoi että jos hän perustaisi yksityisen päiväkodin, hän palkkaisi sinne armeijasta eläkkeelle jääneitä upseereja ja työttömiä rakennusmiehia. Opettaisiin elämän perusarvoja, aivan kuten suojeluskuntapojissa aikoinaan.
Sari suutahti ja ei lähtenyt edes samaa matkaa autolle vaan livahti vessareissultaan nopeasti ulos. Jos olisi ollut jokin paukahtava ovi tuolla matkalla, niin sen paukahdus olisi kyllä kantautunut eteisestäkin Rolfin korviin.
27.4.2006
26.4.2006
Holjanterin mamma.
Äiti Holjander, eli Holjanterin mamma on ihana pieni pyöreä ihminen. Hyväntahtoinen ja aina iloinen. Köyhissä oloissa kasvanut ja jo nuorena leskeksi jäänyt vai-ihminen.
Hän on kuin ihmiskunnan taimitarhan varjoon istutettu taimi, josta on karussa maassa kasvanut varsinainen jalopuu.
Vaikka hänkin on jo ikäihmisiä ja raskas reissu takana niin herää jo aikaisin ja keittää pojille puuroa. Ristokin herää radion musiikin soittoon, kuin seireenien laulukuoroon. Keittiössä on valmiina lämmintä puuroa ja kahvit kera tuliaisleivonnaisten.
Kyllä elämä on ihanaa, ajattelee Risto. Päänsärkykin on poissa ja kohta suu makeaa vettä täynnä.
Mamma hyräilee radion soitannan mukana " on Pariiseja täynnä tämä maa ...... ja Eiffeltorni joka kylää koristaa", kaataa lisää kahvia kyselee Sarin ja lasten kuulumisia. Tuo hyväntahtoinen nainen etsii komerostaan vielä lämpimiä villasukkia Riston jalkaan ja on kaikin tavoin ystävällinen.
Olisipa kaikki ikäihmiset hänen kaltaisiaan ja osaisimmepa antaa heille arvostusta heidän arvonsa mukaisesti.

24.4.2006
Lentokentälle ja Latovainioon
Pitihän se arvata että Holjanteri nukahti autoon heti kun piili hieman lämpesi. Pöljänteri menee yksin mammoja vastaan kun Ristokin jää autoon odottamaan.
Vuorokausi on jo vaihtunut ja Ristolla on outo tunne että kevätkin on kovin pitkällä. Ei ole montaa päivää kun hän vielä lapioi lunta mökin pihalta mutta nyt on jo kaikki sulaneet.
Kevät tulee nykyään nopeammin kuin ennen.
Porukkaa tulee hallista matkalaukkujensa kanssa ja suurin osa kovastikin päivettyneitä. Matka on takana ja rahat menneet. Joillakin on vielä useiden tuntien kotimatka jonnekin päin suomea. Ristoakin ramasee ja jotenkin harmittaa koko elämä.
Turhaan tuli mentyä Tulisuudelmaankin kuuntelemaan Konosen vuodatusta. Turhaan tuli katseltua toisten tanssimista, kun ei itse osaa niin tulee vain paha mieli. -Turhaan, aivan turhaan.
Hikinen mies rönöttää takapenkillä ja haisee kuin laama. Risto ostaa aina stick-deodorantteja. Säästösyistä hän ei kuitenkaan ota muovisuojusta pois vaan käyttää sitä sellaisenaan. -Eihän ne silloin tehoa kunnolla ja Risto haiseekin joka reiästä ja huokosesta kuin mätänevä ketunraato.
Mammat ja Pöljänteri tulevat pakaaseineen, tuntevat he Riston jottei suurempia esittelyjä kaivata. Holjanteri ei edes herää. Amerikanrauta lipuu myöhemmin vanhaa Vihdintietä pitkin Latovainiota kohti.
Tällä kertaa Ristolle tehdään peti Holjanterin kammariin ja mies kietoutuu filttiin kello neljä aamuyöstä. -Päätä särkee.

22.4.2006
Paluu
Sari palaa lapsineen kotiin iltapäivällä. Ikävää on maata pitkään kyläreissuilla, siksi hän pakoitti itsensä ylös vaikka väsytti niin vietävästi.
Tulomatkalla hän pysähtyi Tähtelän risteyksen 51. huoltoasemalla tankkaamassa ja näki ilmoitustaululla seuraavan lapun:
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Valittiin kongressiin v. 1846/ Valittiin kongressiin v. 1946
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Valittiin presidentiksi tiistaina marraskuun 6. v.1860/ Valittiin presidentiksi tiistaina marraskuun 8. v..1960
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Seuraaja oli Johnson/ Seuraaja oli Johnson
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Andrew Johnson syntyi v. 1808/ Lyndon B. Johnson syntyi v. 1908
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincolnin murhaaja booth syntyi v. 1839 / Kennedyn murhaaja Oswald syntyi v.1939
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Booth ammuttiin / Oswald ammuttiin
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincolnin sihteeri oli Kennedy / Kennedyn sihteeri oli Lincoln
ABRAHAM LINCOLN/ JOHN F. KENNEDY
Sihteeri varoitti menemästä teatteriin / Sihteeri varoitti menemästä Dallasiin
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Lincoln sanoi murhapäivänä: on helppoa murhata presidentti/ Kennedy sanoi murhapäivänä: on helppoa murhata presidentti
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Teatteri jossa Lincoln ammuttiin oli Ford-teatteri/ Auto johon Kennedy murhattiin oli Ford Lincoln
ABRAHAM LINCOLN / JOHN F. KENNEDY
Murhaaja ampui teatterissa ja pakeni tavarataloon/ Murhaaja ampui tavaratalosta ja pakeni teatteriin
Hyvät jälkipolvet seuratkaa tarkoin ketkä valitaan kongressiin vuonna 2046.
-Mitähän tämäkin tarkoittaa? Sari pohti pitkään ajaessaan valvontakameroiden räpsyessä takaisin kotiinsa Espoon Olarin kuutamotielle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...