Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päätalo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Päätalo. Näytä kaikki tekstit

4.4.2014

Päätalon innoittaja

Niin,

Päätalo kertoo kirjoissaan miten hän vasta lukemaan oppineena innostui Jack Londonin kirjasta Martin Eden.
Kalle samaistui köyhään kaveriin joka seikkaili maailmalla. Kaksiosaisessa kirjassa Jack kirjoittaa itseasissa itsestään.

Aiemmin luin Londonin kirjan Merisusi ja Kallen kirjoitustyyli ei kyllä muistuta paljoakaan Jackia. Jos lukee Kallen kirjan Koillismaa niin eittämättä mieleen tulee Haanpää. Kallen oli helpompi oppia kotimaan kirjailijan esillepano kuin ulkomaan elävän tarinankerronta.

Kalle luki Riitullekin Martin Edeniä ja Riitu ei kyllä oikein innostunut. Oli ulkomaisia nimiäkin ja kaikkea eksoottista.



6.3.2014

Ihmisiä Iijoen törmällä

Niin,

Miisa Linden on kerännyt hersyvimmät Kallen kirjoittamat henkilökuvaukset Iijoen törmältä. Matti Louhi on kuvittanut kirjan ja kaikista henkilöistä löytyy piirroskuva.



Antti Lohilahti eli Satusetä muurasi Kallioniemen pirttiin paikkaansa hakevan leivinuunin. Satusetä ei suostunut muuraamaan uunia suoraan kallion selkään vaan vaati uunin alle tehtäväksi hirsikehikon. Näin hän oli nähnyt tehtävän Lännessä Kalumeetin kaupungissa.

Satusetä kertoili aika roiseja juttuja uunia muuratessaan, ja ei välittänyt vaikkaKallekin kuunteli korvat höröllään.

Kuulehan Hermanni, kummaa kun kerrattain vei sananalainen nainen miehen Nevvyörkin muutaman pilvenpiirturin latvimmaiseen voovinkiin. Siellä se röttyyrihepeneillä ihtensä ravveerannu hepsankeikka tuikkasi makkean punaseksi maalatulla suullaan suutelman miehelle ja sano, että ensin riisutaan apposilleen, sitte ruvetaan vilijelemään alkkahoolijuomisia ja heti perrään pannaan lemmenmäntä sukelluksiin sokerikirnuun.

Ja vielä se ilolintu sano, että hän ei kuulu niihin naisiin, jotka perrii etukätteishyyryn riemupörssin raottamisesta. No-o, mieshän tekköö työtä käskettyä, ja samaten naikkonen alakaa löysytellä hurtuukkijaan. Kun miehellä ei ole rihman kiertämää päällään, käsköö nainen sen rojahtaa valmiiksi sänkyyn. Mutta sillon..!
Kuulehan kummaa, puolella vielä paranoo! Sillon se sänky keikkasi pystyyn kun sontakärrin kosla, ja mies solahti tyhjyyvveen. Se lasketteli ijät ja aijjat semmosta pehmustettua tunellia ennen kun  jalakausi ja sillon se oli yhellä Nevvyörkin rotuvaarilla, jossa kävellä rotkutteli milijoonia ihmisiä neekeristä hottentottiin. Ja arvatkaapa oliko miehellä tuskan paikat ilikosen alastomana, ja kun vielä lemmentööti toji.....

5.3.2014

Koillismaa

Niin,

Ihmisiä Telineillä -kirjan jälkeen Kalle kirjoitti romaanin Koillismaa. Jos telinekirja oli kertomus Kallen avioeron jälkeisestä ajasta niin Koillismaa oli fiktiivisiä henkilöitä sekoitettuna Kallen kotiselkosiin.

Paljon kotiselkosten ihmiset löysivät siitäkin heille tuttuja ihmisiä mutta Kalle oli koettanut sotkea asioita mahdollisimman paljon. Laestadiolaiset olivat paheksuneet Kallen ensimmäistä kirjaa ja se varmaan pyöri Kallen humeetissa.

Tämä kirja oli Päätalon kirjoista se jota en jaksanut lukea. Tosi junnaava, ja kun on ensin lukenut Iijokisarjan tuntui että asiat voisi sanoa lyhyemminkin ja suoraan, niinkuin Kalle myöhemmin kirjoitti. -En tykännyt.


2.3.2014

Riitun poika

Niin,

Kalle Päätalon elämän voi selvittää lukemalla koko Iijoki-kirjasarjan. Oudompi oudoksuu sen yksityiskohtaisuutta ja valtavaa oheishenkilöiden joukkoa.

Vasta nyt luin Miisa Lindenin koostaman ja Kallen omakohtaisista muisteluista (Iijokikirjoissa olevien tekstien mukaan) tehdyn kokoomakirjan, se on mainio ja soveltuu kärsimättömillekin lukijoille.

Sehän on koottu vuonna 2004 käyttäen Kallen alkuperäisiä tekstejä, sopivasti aikajärjestyksessä poimien. Kalle ja hänen perheensä elämä tulee siinä kattavasti käsiteltyä. Hyvä kirja.




Kirja ei maksa kuin vajaa seitsemän Euroa ja sen voi tilata täältä.

14.1.2014

Vastoinkäymiset panee humeetin sassaroimaan

Niin,

Kalle Päätalon Hatanpäälle joutumista edelsi itsemurhayritys. Sitä taas edelsi  Messukylän mottityömaalla kirvesvarren katkeaminen ja kirveenterän hukkuminen hankeen. Sitten vielä katkesi pokasahan terä ja työt loppuivat siihen.

Kalle lähti hiihtää lenkkasemaan Kuusisen kortteeriinsa ja kovasti myrrysmielellä. Matkalla alkoi päässään soimaan se jatkuva piinansa eli levy " sä olit helmi, mutt lasihelmi vain". Vuokranantaja Kuusisen Alli oli mahdottoman kova kiroamaan vaikka olisi ollut hyvälläkin tuulella, ne tulivat ikäänkuin välttämättöminä lauseenrakenteen osina.

Latovainiossa isäntämiehiä korpesi kovin jos traktorin kanssa sattui jäämään kiinni liejuiseen maahan. Ärräpäitä päästeltiin ja takaraivoa kynsittiin. Tuskin kuitenkaan näin paljoa noiduttiin kuin tämän videon metsäkonekorjaaja korvessa tekee. Olisiko joku kanitus otekouran liittimen kanssa?



25.12.2013

Päätalon Joulu


Niin,



Mitättömän Minän kirjoitus ei iskenyt. Jos ensimmäiset sivut ei iske vaikea on jatkaa. Päätaloissa on se koukku että ne ovat kuin jatkokertomus, kirjoitettu Kalle -minämuodossa. Kuinka lienee totta? Kukaan ei tiedä.

Ukkosen Ääni, Liekkejä Laulumailla sekä Tuulessa ja Tuiskussa on  menossa ihan peräjälkeen.
Tuulessa ja Tuiskussa eletään myös Joulunaikaa. Kallen piti päästä kotiselkosiin toipumislomalle mutta tarkastuksessa löytyi haavoista kurkkumätäpasilli. Se lienee senaikuinen EHEC-sairaalabakteeri. Ja kolme viikkoa rätkähti karanteenia.

Näissä kirjoissa eletään asemasotaa ja jatkosotaa. Kalle haavoittuu, millistä kiinni ettei halvaannu. Sairaalassa useita viikkoja, mutta toipumislomilla jo vehtaa naisten kanssa. Sekä kotiselkosissa että Oulussa, -suorohommissa ensirivin työmies ja jopa rouvasihmisten kanssa. On jotenkin suoronsa vanki sen jälkeen kun Enni sellaiseen opetti ja sitten Kallelle pettymyksen tuotti.

Saa tämän ensimmäisen veneerisen taudin, ihan vain manttelin päällä lumihangessa törstinä työjellessään.
Sääliksi käy Kallea, on niin kenopää että törmää seinään ihan järkiään ja päntiönä. Helpommallakin pääsisi jos ei olisi niin ätö ja uhmakas. Aloittelee tupakinpolttoakin ja juo tikkuviinaa rähinäkänniin asti.




23.2.2013

Kolmas osapuoli

Rekrytointireitillä on myös kolmas osapuoli. Konsulttifirma, joka koulutuksen ja supportin nimissä tukee matkaajaa siten että taivaltaja voi kuitenkin säilyttää sosiaaliset tukensa.

Asiaa voidaan ilmentää ja pohtia kuvitteellisesti vaikkapa Päätalon Kallen ja Herkon välisenä keskusteluna.
(ilman Koillismaan murretta)
Siis liittyy tapaukseen kun Kalle rakennusmestarikoulunsa jälkeen ei heti päässyt ammattinsa edellyttämään toimeen.

Kalle:

Kävin sellaisessa tilaisuudessa jotta etsitään mulle uutta pysyväluonteista urkkoa. Lupauduin tekemään seitsemän kuukautta työtä pelkillä työttömyyskorvauksilla jos tuo konsultti vaan löytää puulaakin tai vapriikin joka sen jälkeen sitten palkkaisi tämän ensirivin työmiehen. Konsultille pitäisi sen vapriikin maksaa tonni kuussa.

Herkko:

Jo on aikoihin eletty kun töitä tehdään ilmaiseksi ja valtio maksaa silti tekijälle korvausta työttömyydestä ja vapriikki maksaa tuollaisesta puljailusta kuukausittain korvausrahoja toisaalle. Onkos se jonkinlaista torpparitoimintaa?

Kalle:

No se konsultti kyllä antaa myös kuukauden verran koulutusta sen vapriikin töihin siinä työn ohessa, jotta kaikki osapuolet siinä voittaa. Oliskos parempi vaan olla toimettomana?

Herkko:

Minä olen kyllä sitä mieltä että jos töitä tehdään niin siitä myös palkka tekijälle kuuluu eikä millekään konsultille ja jos vapriikki työmiestä tarvitsee niin sen palkkaa tekijälle maksaa täytyy. Mitään valtion korvauksia ei tarvita. Tekemättömiä töitä kyllä löytyy vaikka risusavottaan tai sitten äyskäröimään vettä jäätien vesirekeen. Varsitiet ei koskaan ole tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Kalle:

Varsitiet ja parkkuulanssit sinulla vaan aina on humeetissas! Maailma on muuttunut ja huutolaishommiinko sitä sosiaalturvan kanssa pitäisi mennä, niin kuin Riitun kotona aikoinaan? Ja silloin kun sinunkin humeetisi sassaroi, käytiin mekin niitä kunnan jauhoja hakemassa Riitun kanssa, tämä on sitä nykyajan kunnanjauhomeininkiä.

4.9.2011

Kemppinen, Päätalo ja Hyry

Palautin Pentti Haanpään kirjastoon ja lainasin Antti Hyryn Finlandiavoittajan "Uuni".
Teos kuvaa neljänsadan sivun verran perinteisen leivinuunin muuraamista pohjoissuomalaisella uudisrakennuksella, ja teos huipentuu – tai ainakin päättyy – pohjoispohjalaisen rieskan paistamiseen ja maistamiseen. -Näin sanoo esittely.

Eli joidenkin mielestä yhtä pitkäpiimäistä juttua kuin Päätalolla, mutta ei näin ole minulle.

Meillä kotona Latovainiossa oli myös perinteinen muurattu leivinuuni ja siinä sivussa olevine keittohelloineen. En koskaan ajatellut millainen taideteos ja mestarillinen työnäyte tuo uuni oli. Taiten rakennetut savukanavat ja hiilipesät. Metrisiä halkoja siinä poltettiin ja itse tehty ruisleipä oli maittavaa. Tuosta myöhemmin.

Mutta Kemppinenpä on juuri nyt Jokijärvellä Päätalon maisemissa, liki ruskan aikaan. Siellä Taivalkoskella oli ja on Päätalon uuni. Satusedän muuraama ja puuperustuksilla, -haki paikkaansa jonkin aikaa.

Kemppinen sanoo:

Päätaloa pilkataan edelleen verkkaisuudesta ja joutavanpäiväisten asioiden kuvaamisesta. Tuo tuollainen kertoo kaiken tarvittavan pilkkaajasta. Realistit ovat usein ottaneet kuvatakseen tapahtumasarjan, kuten Tolstoi ja Linna ja monessa mielessä Hemingway. Toinen vanha perinne on kehitysromaani, jossa päähenkilö tai joku toinen muuttuu. Ehkäpä Seitsemän veljestä olisi esimerkki, koska kylään asettuvat veljekset ovat koko lailla toisenlaisia ihmisiä kuin Impivaarassa temmeltäneet luonnonlapset.


Kemppisen raportit.

8.11.2010

Karl Headhouse

Mies oli kaatunut kyljelleen kesämökkinsä saunapolulla ja joutunut lonkkaleikkaukseen. Leikkauksen jälkeen tuli pakollista vuodelepoa neljä viikkoa vaikka kesä oli juuri näppeimmillään.

Herättyään aamulla hän avaa aina ensiksi TV:n ja sitten lorauttaa kodinhoitajan illalla täyttämästä termarista mukiin kahvia. Muovimukissa on yöpöydällä sokeria ja kuin ikiaikaisella rutiinilla mies ottaa kaksi palaa ja tipauttaa ne kahvin joukkoon. Tipauttaminen tapahtuu aina tasan viiden sentin korkeudelta jotta plumpsahdus toisi huoneeseen jotakin elämää, ikäänkuin työn ääniä.

Ulkona linnut ovat jo aloittaneet aamun avauksensa mutta terassi ja pihakivetys on sateen liukastama, joten sinne miehellä ei vielä toviin ole asiaa. Mies tarttuu lusikkaan, kiertää sitä kupissa myötäsuuntaan määrätietoisin liikkein. Haukottelee ja puhaltelee, miettii tuleekohan tästäkin päivästä entisten kaltainen?

Mies kohottautuu puoliksi istuvaan asentoon ja ottaa mukin käteensä. Mukiin on kuvioitu maaalaismaisema, olisikohan se saksalaiskylästä? Muki on ikiaikainen ja hän ei tiedä miten se hänelle on päätynyt. Olisikohan se enon jäämistöä? Lapsettoman enon, jonka maallinen omaisuus jaettiin sukulaisten kesken, kun hänestä aikoinaan aika jätti.

Mies juo kahvinsa aina mustana, se on käytännöllistä kun maito ja kerma vaatisi kylmäsäilytystä. Musta kahvi vaatii vain enemmän jäähdyttelyaikaa, mutta tämä termarikahvi on yön aikana jo varsin oleentunutta, ehkä jopa jo liiankin pliisua.
Meneehän se näin kuitenkin, niinkuin on mennyt jo pari viikkoa putkeen.

Mies antaa katseen kiertää huonetta ja aina ylös katonrajaan. Seinätapetin yläosaan on naulattu kattolista jonka kiinnitysnaulat näkyvät tummempina pisteinä selvästi. Niitä on kahdeksan seinää kohti. Mies on laskenut ne jo useaan otteeseen ja havainnut että ne eivät ole aivat symmetrisesti naulattu. Lisäksi niitä olisi saanut olla yksitoista seinää kohden. Ylhäällä oleva kulmalista on ilmeisesti tehty suulakepuristetusta kuitulevystä ja siksi hieman vetelää materiaalia. Listan seinään heijastamista varjoista näkee että lista roikkuu hieman naulojen väliseltä alueelta.

Jos kiinnitysnauloja olisi enemmän roikkuminen vähenisi huomattavasti. Ei nauloja sentään ylenpalttisesti saata listaan tikata, mutta kolme enemmän seinää kohti olisi ollut parempi määrä, näin mies on pitkään pohtinut.

4.2.2009

Raasepori

Sarin kaverin Minnan kylällä on väki nyt suu makeeta vettä täynnä.
Ovat nyt kaikki vuoden alusta kaupunkilaisia ja heillä on kaunis kukkavaakuna ja kaikki.

Eikä siinä vielä kaikki: Helsinki tulee lähemmäksi.
Moottoritie välille Kivenlahti-Kirkkonummi syntyy sittenkin, on nyt olemista on.
Eikä siinäkään vielä kaikki: Elämä jatkuu ja tonttien arvot nousevat sekä kyläyhteisö voi uinua niinkuin ennenkin.

Hälssinki ja hälssinki, -sanottiin simpauttajassa. Kirjan kirjoittaja Heikki Turunen ei tykkää hälssingistä eikä EU:sta. Onhan se Juicekin sanonut että Helsingissä on se hyvä puoli että rautatieasemalta lähtee juna kerran tunnissa Tampereelle.

Lapista kun ajoin alas näin kyltin Piippolassa "Suomen keskipiste".
Myös kirjailija Pentti Haanpää tapasi pysytellä tiivisti aloillansa siellä Piippolan pitäjän Leskelän kylässä.

Muutaman kerran Haanpää saatiin houkutelluksi Helsinkiin, varmaan kustantajan tilaisuuksiin väkipakolla. Kun kirjailijalta reissun jälkeen udeltiin matkavaikutelmia, tämä asetti pääkaupungin paikoilleen: "Muuten hyvä kylä, mutta on vähän syrjässä!"

Päätalon tuotannosta minulla on nyt menossa kirja joka sijoittuu osittain samoihin aikoihin kuin juuri ilmestynyt elokuvakin. Siinä Kalle on nuorikkonsa kanssa asettunut asumaan tekoselkosiinsa. Lainan ja Kallen kattilakunta kipuilee pitkien välimatkojen ja pitkien työpäivien kanssa. Lisäksi Kalle saa viestiä Tampereen Vouviloilta kuinka vuokralaiset asuvat hänen rakentamaansa rintamamiestaloa tärviölle. Messukylään ja kirvestielle takaisin on Kallen mieli ja kova halu. Vaikka tekoselkosissa on entisiä kasvinkumppaneita ei se seutu ole Kallellekaan enää mieleinen. Vaikka juuret ovatkin Iijoen törmässä on kai jokin verso kiinni jo marjapuuron värisessä kirvestien asunnon sokkelissa.

29.12.2008

Siltainsinööri Jaatinen, vaiko Päätalo?

"Olen siltainsinööri Jaatinen ja minä olen vittumainen mies" -sanoi siltainsinööri Jaatinen esitellessään itsensä paikkakunnan sillanrakennusporukalle.



Kemppinen kertoo kirjoituksessaan Päätalosta seuraavaa, päästyään nyt Iijoki sarjan luennassaan viimeiseen 24. osaan.(Kemppisen tekstit kursiivilla)

Päätalo on maailman huippua kolmessa asiassa: mikrohistorian välittäjänä, romaanin rakenteen uudistajana ja dramaturgina.

Voitte käydä kysymässä Kosmoksesta. Riittää kun huutaa ovelta tai tiedustelee vahtimestarilta. Päätalo on edelleen huono eli pitkäpiimäinen ja vanhanaikainen ja teknisesti taitamaton kirjoittelija, jonka nimeä ei sovi mainita ilman naurun hörähdystä.

Joku Päätalo-elokuvan nähneistä kuului sanovan, että Kai Lehtisen esittämä Kalle Päätalo oli elokuvan vittumaisin henkilö. Romaaneista saa juuri saman käsityksen. Päähenkilö eli ”Kalle Päätalo” ei herätä mainittavaa myötätuntoa, vaikka hänen vaiheensa ja kohtalonsa pitävät lukijaa ruuvipenkissä. ”Kalle” on juuri niitä ihmisiä, jotka tekevät väärällä hetkellä väärän liikkeen – mies jonka on ihan pakko hakata päätään jokaiseen seinään vaikka pikkuisen kiertämällä ja eteensä katsomalla säilyisi vähemmin kolhuin. Hän on sönköttäjä, joka rupeaa selittelemään, kun olisi pidettävä turpa kiinni, ja koheltaja, kun pitäisi miettiä, mistä päästä urkkoon isketään.


Hienoja kielikuvia. Ja katsoessani tuota elokuvaa tuli itselle hieman samanlaisia mielikuvia, joskin tietoisuus että roolin esittäjä on oikeasti Kai Lehtinen eikä oikea aito Kalle Päätalo häiritsi asennoitumista miehen persoonaan. Ei elokuva eikä kirjat toisaalta tue sitä mielikuvaa että Päätalo olisi ollut esimiehenä kettumainen, hän oli sitä läheisilleen ja ehkä eniten itselleen.

Kemppinen kirjoittaa vielä:

Miksi miljoona ihmistä sitten lukee tämän kirjasarjan, kuten nyt minä? Se käy pirtaan, se kolahtaa, se sopii kuin suutarin peukalo mummun perseeseen.

Päätalon mikrohistoria on valikoivaa. Se on kerrassaan huonoa lukemista, jonka tuloksena väitetään, että hän on kirjannut elämänsä tapahtumia ”sellaisinaan”. Kerronta on todellisuudessa täynnä taitavia katkoja, pimennyksiä, harhautuksia, vääriä avauksia ja ennen kaikkea toistoja, joiden keskeinen tarkoitus on valehteleminen. Esimerkiksi omien ruumiinvoimien korostaminen – kirjoittaja saattoi olla vahva mies, mutta ei poikkeuksellinen. Hän saattoi olla kova lukemaan, mutta 24 romaanin matkalla vain kolme teosta mainitaan tärkeiksi ja Waltarin, Jack Londonin ja Haanpään lisäksi nimetään vain neljä muuta.


Heh, heh -juuri noin. Myös ne jotka eivät jaksa lukea kuin muutaman sivun havainnoivat tuon "huonon luettavuuden" ja hokevat sitä kuin mantraa, aina pelkästään Päätalon nimenkin kuullessaan.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...