Sadekeli ja uusi asfaltti

Siuntio-Lohja alueella tapahtui viikonvaihteessa kaksi surullista kevariturmaa. Siuntiossa nuori kaveri luisti mutkassa täysperävaunurekan alle. Nyt ikätoverit ovat tehneet paikasta pyhiinvaelluskohteen.

Muistokirjoituskin on tuotu.

Mikä ikävintä myös Lohjalla nuori ajoi mutkassa henkilöauton perävaunun alle.

Mutka ei ole paha mutta tie oli sateen liukastama. Metsolan hautausmaa on tien toisella puolella.

Metsolan hautausmaalla on myös ortodoksinen osuus ja parinkymmenen vainajan kalmisto. Useimmat lepäävät puuristien alla.

Metsolan hautausmaa

Niin.

TV:stä tuli aikoinaan sarja Metsolat. Jos oikein muistan niin kyläyhteisöllistä kerrontaa, ikäänkuin Rintamäkeläiset.

Metsolat sarja on lopetettu, on vain Metsolan hautausmaa, josta kommentteja alla.

Käytössä oleva alue joissa useassa leposijassa on kivikin vielä veistämössä. Kuvan aiheena on tuo mänty joka lienee haudankaivajien murhe. Omien vanhempienkin haudan lähellä Jokioisissa on iso mänty, lienee vaikea paikka haudankaivajille kun juuristoakaan ei saa katkoa.

Tämä hautapaasi on eksoottisin mitä olen suomessa yksityisellä  nähnyt. Kokonaan terästä, liekö omatekemä?

Joskus sattuu että naapurilla on aivan samanlainen kivi kuin itsellä. Tässä tapauksessa kuolemantapausten väli noin kuukausi. Jos arvata saisi niin luulisin että jälkimmäisen omaiset ovat nähneet viimeistelyssä olevan kiven ja päätyneet samanlaiseen. Siuntiossa on kiviveistämö jota moni lohjalainen käyttää.

Tämän kiviveistämön malleista joissa poisnukkuneiden nimet laitetaan kuin kirjan lehdille, on kovin yleinen myös Metsolassa. Äärimmäinen alhaalla oikealla.

Lisää kivien kertomaa

Viikonloppuna oli sisartapaaminen. Meitä on vielä kuusi jäljellä. Puheeksi tuli taas että minne sitten kun aika jättää. Kaksi siskoistani esitti toiveensa että he haluaisivat sitten äidin, isän ja jo edesmenneen Marja-Liisan kanssa samaan hautapaikkaan kun siihen voi jo ajan puolesta uudelleenhaudata. Tuntuu oudolta puheelta, mutta ei kai mitenkään epäsopivaa, joskin ennenaikaista. Toisaalta jos asia ei ole ennenaikainen niin usein se on myöhäistä.

Lohjalla odotusaikana kuvasin taas eilen kivipaasia. Tässä harvinainen miltei omakuvareliefinomainen. Ulkomaillahan on paasien luona paljon valokuvia joita sitten omaiset uusii säiden turmellessa ne säännöllisesti.

Tässä  Matias Keskisen viimeinen leposija. Hattu on korostetun isossa roolissa.
Piti oikein tarkistaa Wikipediasta kuka Keskinen, mutta se Kekkosen pään tekijähän hän. On varmaankin tehnyt itse myös paatensa.

Löytyi myös tälläinen hieno emaloitu ruusu. Lienee herkkä vaurioille ajan kanssa haurastuttuaan. Omaisten harmitus lienee suuri jos joku ikävä ihminen pöllii.

Sitten oli yhdessä kivessä samanlainen lätkä kuin isänikin kivessä. Sotaveteraani. Äitini palveli myös Lottana Turun ilmatorjuntajoukoissa, mutta miten mahtaisi tuollaisen Lotta-Swärd lätkän saada? Rauhan jälkeen koko järjestö kiellettiin.

Ihmetytti mikä tämän sukuhaudan tarina lie. Tilaa on varattu kokonaiselle komppanialle mutta vain yksi nimi naputettu kiveen ja sekin 60-luvulla. Paljon yksinäisellä ihmisellä lapsia ?

Vanhemmalla osalla oli hoitamattomia hautoja. Yksi kaatunut kivi jossa vieressä ilmoitus että pitäisi uusia paikka tai muutoin kivi viedään varastoon ja hauta annetaan muiden käyttöön. Vieressä samanmoinen mutta kivi timmissä ja kukkiakin kummulla.

Tälläisia plakaateja.

Sitten oli ihan sammaloitunut paasi jota toivottiin oikaistavaksi mutta samaan hengenvetoon todetaan kahdella kielellä että maksaakin pitäisi.

Olihan siellä paikka minullekin. Tosin väärä seurakunta.

Hautakivien kertomaa

Kuolleiden muistoksi laitetut hautakivet sisältävät omaisille tunnepitoisia muistoja mutta tuntemattomillekin niissä on oma informaationsa. Taidan olla ainoa ihminen joka on kuvannut tuntemattomien hautakiviä.
Tässä Lohjan hautausmaalta.

Reino syntyi pari kuukkautta aikaisemmin kuin Kerttu. Reino kuoli 75-vuotiaana ja Kerttu eli vielä sen jälkeen viisi vuotta. Naispuoliset elävät kauemmin.

Väinö syntyi pari viikkoa aiemmin kuin vaimonsa Anna. Väinö kuoli 82-vuotiaana ja Anna 7-vuotta myöhemmin. Naiset elävät kauemmin.

Veikko syntyi pari kuukautta myöhemmin kuin vaimonsa Impi. Impi eli kaksi vuotta kauemmin kuin Veikko eli liki 80-vuotiaaksi. Naiset elävät kauemmin.

Arvo eli liki 85 -vuotiaaksi, mutta vaimonsa Anna eli yli 85 vuotta ja oli leskenä alle vuoden.

Koristeita

Linnut

Mustikkapiirakka II

Kesän toinen piirakka vuorossa.

Ensin pitää tehdä piirakkapohjapullataikinaan ja antaa sen nousta.

 Taikina kaulitaan ja aina on tunne että mahtaneeko riittää.

Sitten vaan mustikat pintaan ja tietysti ristikko. Ristikko on tärkeä. Siinä saattoi jopa pelata ristinollaa.

Viimeinen piirakka uunista ulos. Kulmavuotoa.

Piapo

Rakkaalla talkkunalla on monta nimeä, tai oikeastaan ei. Talkkuna on jauhoa ja piapo on kylmää ruokaa jonka tärkeä ainesosa on talkkunajauho. Itäsuomalainen talkkunajauho koostuu pääasiassa ohrasta.

Latovainiossa ja Lounais-hämeessä talkkunajauho koostuu enemmänkin kaurasta. Siinä on myös ohraa ja herneitä. Äitinkin teki itse talkkunajauhoja. Ensin vilja keitettiin saunan padassa ja pantiin senjälkeen kuivumaan saunan katossa oleville lavoille. Viljan kuivuttua se vietiin myllyyn ja jauhettiin jauhoiksi.

 Piapoa saadaan lautaselle annos, kun ensin laitetaan piimää tai viiliä ja sitten siihen sekoitetaan näitä jauhoja. Toiset sekoittavat lusikalla vain pienissä erissä ennen suuhun panemistaan. Toiset taas sekoittavat satsin valmiiksi lautasella.

Minä taisin olla ainoa latovainiolainen joka söi talkkunansa maitoon sekoitettuna kun en piimästä tykännyt, enkä tykkää vieläkään. Jos talkkunajauhoja laitetaan puolukkasurvoksen joukkoon se on pöperöä. Kotieläimille annettiin kaurajauhoja veteen sekoitettuna, pöperöä sekin.

Olisi se holjaa jos Lontoon olympialaisten keihään kultamitalivoittajakin paljastuisi piapomieheksi.

"Voitin piapon voimalla" olisi silloin tuon Trinidad & Tobacon miehen vastaus  YLE:n toimittajan kysymykseen.

Keihäskultaa saatiin Kivisaaren talkkunan avulla. -olisi iso mainos jossain blogissa

Hirsitalo vaikka toiselta näyttää

Niin.

Gillobackan kartanon sivurakennus.

Ensimmäiset viisitoista vuottani minäkin asuin hirsitalossa. Ei energiataloudellinen mutta hyvä sisäilma. Alla on kuvakavalkadi naapurustossa olevasta autiotalosta joka remontoitiin ja seurasin sitä. Talossa on toiminut ruumisarkkuvalmistamokin, ennen Porkkalan parenteesia se oli asumuskäytössä.

Tuo on yli sata vuotta vanha ja vaikka se näyttää vain tavalliselta vanhalta tölliltä, se on museoviraston suojelema ja äänestetty aikoinaan jopa paikkakunnan kauneimmaksi. Kauhea homma talkoolaislla vain sadan neliön tähden. Rakennuksen omistaa Kyrkslätts hembygdsförening yhdistys.

Hirsitalohan on verhoamattomana vanhemmiten tumma ja ruma, siksi ne usein laudoitettiin. Toiset halusivat kivitalon ilmettä ja silloin se rapattiin. Huono ratkaisu kun kosteus jää seiniin. Tuossakin on vaihdettu alemmat hirsikerrat.

Maanvaraista betonilattiaa ei saisi myöskään tehdä. Ei ainakaan niin että betoni menee hirsiin kiinni. Taloa kun remontoitiin niin välipohjassa oli betonia johon oli sotkettu kreosoottia. Kauhea myrkky joka sairastutti remontitekijätkin. Purkujäte piti viedä ongelmajätelaitokselle ja maksoi paljon. Onneksi kunta tuli avuksi.

Remonttia on tehty talkoovoimin  ja talkootunteja meni yli 800. Siitä näkee minkälainen homma olisi jos siitä pitäisi ulkopuoliselle maksaa.

Suurin syy noin suureen remonttiin on ettei taloa ole asuttu, joten kosteus ei ole lämmityksen ansiosta päässyt kuivattamaan rakenteita.

 Tuolla sisällä oli pinkopahvi ja sen päälle oli vuosien karttuessa laitettu seitsemän kerrosta tapetteja. Uutena ei vain tuollaista taloa enää voi tehdä kun se ei täytä nykyisiä energiatehokkuusnormeja. Pitää olla tiivis ja koneellista tuloa sekä poistoa.

Eli jos haluaa katsoa miten työ edistyi, rullaa tästä ensin ihan kirjoituksen loppuun.

Tälläinen se pytinki on tältä puolelta. Ei enää ulkopuolella tapahdu mitään. Näemmä katolle on tullut ilmanvaihtotötteröitä. Ei varmana ollut alkuperäisessä, silloinhan korsteeniin laitettiin vaan yksi raitisilmahormi.

Talo kesällä 2012. Suojat ikkunoissa ilkivallan estämiseksi.





25.4.2011

Porstuakin alkaa olla valmis. Päätyseinään on jäänyt mustakosteusrantu talven lumirajan kohdalle, vai onko raplingin kosteusjuttuja. Kuulemma kosteus on taas päässyt jo raplingin ja hirren väliin.




Vanhoista kuvista selvisi että porstua oli aikoinaan tässä. Siihen se pitänee siis rustata uudestaan. 20.05.2010




Kostea lumivaippa koettelee 28.02.2010




Talvilevolla. Rappaus on vaalentunut itsestään.





Alkuperäinen oviaukko odottaa vielä puhkaisemistaan ja porstuan teko vanhalle paikalleen.






Raplinkia on jo seinään laitettu. Kohta on ulkoseinä saman näköinen kuin ennen remonttia.