13.3.2016

Kiipun kylässä tapahtui

Jokioisten Kiipun kylästä löytyy kirjoitettua tietoa jo 1600 -luvulta.

Perintörälssi-, sukuoikeus- ja lampuotitalot
Osa Jokioisten kartanon alaisista tiloista (kuten Kiipun Klemelä ja Jaakkola) oli perintörälssitiloja, joiden haltijoilla katsottiin olevan tilaansa omistusoikeus ja vain verosuhde kartanoon.
Osa (kuten Kiipun Kara, Kutila ja Valtti sekä Saarten Timari ja Eskola) oli sukuoikeustiloja, joiden omistajaksi katsotttiin kartano, mutta joiden haltijoilla oli tiloihinsa perinnöllinen hallintaoikeus.
Ja viimeinen osa tiloista oli lampuotitiloja eli ns. puhtaita rälssejä, joiden omistajana oli kartano ja tilojen viljelijät olivat vuokraajan asemassa (vuonna 1910 tällaisia olivat esim. Kiipun Mattila, Paara, Heikkilä, Jussila, Lassila ja Kurkku). 

Eri aikoina nämä omistussuhteet saattoivat myös muuttua, kun esim. sukuoikeuksia myytiin kartanolle ja aiempi sukuoikeustila (kuten esim. v. 1872 Kiipulla Paara ja Jussila) muuttuivat lampuotitilaksi.
Jos puhutaan tuon Kutilan ainoasta lapsesta Martti Tuomaanpojasta ja vuodesta 1744 jolloin hän oli 16-vuotias niin voitaisiinko sanoa että hän oli uppiniskainen vaiko vaan kiireinen kotitöissään? Nimittäin vaikka hänen molemmat vanhemmat olivatkin luku- sekä kirjoitustaitoisia oli tuo Martti peijooni vielä täysin oppimaton.
Jokoisten kappalainen Cadenius jonka vastuulla kyläisten opetus oli lähettikin rovasti Amnelille kirjelmän marraskuun 17. 1744. Sen mukaan poika osasi vain huonosti lukea muutamia kirjaimia ja ulkoa tuskin herran rukousta. Cadenius oli omien sanojensa mukaan tutkinut häntä vähintäin 19-20-kertaa ja aina yhtä huonoin tuloksin. Joka katekismuskuulustelun jälkeen oli tämä huolehtiva paimen huokauksin sekä kyynelin, vieläpä jalkapuurangaistuksen peloituksin varoittanut sekä poikaa itseään että vanhempiaan, erityisesti äitiään.

Kyynelin oli Cadenius kerrankin yleisessä katekismuskuulustelussa Kiipun Kurkulla muistuttanut Martin äitiä pitämään huolta poikansa kristillisyyden taidosta, mutta tämäpä olikin huutanut täyttä kurkkua: ” Poikani joka on tehnyt kaikkensa, ei vaan opi lukemaan kirjaa!” Vieläpä oli rovastikin samassa tilaisuudessa kyynelsilmin puhunut tämän pojasta.

Kun hyvä puhe ei auttanut määrättiin Martti saapumaan huhtikuun 22 p:nä 1744 pidettävään pitäjänkokoukseen, jossa hänet kun hän ei ollut tätäkään määräystä noudattanut, tuomittiin vihdoin jalkapuuhun seuraavana sunnuntaina. Poika, joka sai ilmeisesti tukea vanhemmiltaan niskoittelulleen, ei saapunut häpeärangaistustaan kärsimään, vaikka kuudennusmies oli hänelle asiasta tiedoittanut ja siltavouti yhdessä lautamiehen kanssa oli lähetetty häntä tuomaan.

Vasta syyskuun 30 p:nä täytyi nimismies Orellin lähteä itse hakemaan ja tuomaan hänet jalkapuuhun. Vielä tämän jälkeenkin jatkoi poika niskoitteluaan. Sillä saman vuoden marraskuun 15 p:nä oli kappalainen kahdestikin pyytänyt häntä luokseen Kiipun Paaralle, mutta poika oli lähtenyt isänsä kanssa metsään. Myöskään isä ei tahtonut lähettää poikaansa rippikouluun, jota Cadenius oli näihin aikoihin alkanut seurakunnassa pitää.


Seuraavan vuoden heinäkuun 7 p:nä oli Kutilan isä poikineen saapunut pitäjäkokoukseen itsensä rovastin tutkittavaksi. Kysymykseen, miksi ei hän ollut antanut poikaansa, vaikka tämä oli jo seitsemännellätoista ikävuodella, tulla kuulusteluihin tai papin tutkittavaksi, sittenkuin hän laiminlyöntinsä vuoksi oli istunut jalkapuussa, vastasi isä, että hän kerran oli ollut pappilassa, mutta ei rovasti silloin ollut kotona. 

Kristillisen nuhtelun jälkeen lupasi isä nyt viipymättä panna poikansa nauttimaan opetusta, jotta tämä voisi päästä Herran ehtoolliselle. Lisäksi ilmoitettiin isälle, että jos hän vastoin niin monia kehoituksia joko häijyyttään tai työn tyrkytyksen vuoksi pidättää poikansa opetuksesta, täytyy hänen alistua sellaiseen rangaistukseen kuin asetukset säätävät. Myöhemmin asia ei aiheuttanutkaan toimenpiteittä.


Näin jälkikäteen arvioiden tuonajan opettamisessa ja ojentamisessa oli tiukkuutta ja suoraviivaisuutta. Aluksi kyyneleitä ja huokauksia, sitten uhkauksia ja varoituksia sekä jos tämäkään ei tehonnut, lopulta käsi- ja jalkapuu.
Jokioinen 1631-1931 Juhlakirja





Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...