31.5.2022

Kovelan Traktorimuseokäynti

 Niin, maaseudun raskaat ja hankalat työmenetelmät ovat nykyisin historiaa ja nostalgiaa. Käyntini Kovelassa 2021. Videossa tekemäni emämoka eli mainitsemani kuningasmetsuri on Jaakko Pessinen eikä Veijo Rönkkönen joka taas oli Parikkalan patsaspuiston luoja.



https://youtu.be/ky5Jlx1nu3M

23.5.2022

Kreetan Koronalama, oliko vai eikö ollutkaan, -kas siinäpä kysymys.

 Niin, Kreetan kuiva ilmasto ja kivirakenteet eivät ilmeiseti käyttötaukojenkaan aikana pahemmin happane ja homehdu. 

Kun katsoi Hotelli Theon ulkopintoja ja vain alhaalta kiinnitettyjä lasikaiteita, antoivat ne huolitellun yleisilmeen.



Lienee hieman työläitä tehdä myös jotkin seinärakenteet






Sitten ranta-alueella oli myös joitakin hylättyjä ja raivattujakin tonttialueita.








Tässä yksi esimerkki. Ylläolevat kuvat nykyisyydestä ja aidassa valokuvasarja muutaman vuoden takaisesta tilanteesta.

22.5.2022

Hotelli Theo

 Niin, Theo ei ole rantahotelli vaan rinnehotelli ja rinnevillakko. Paljon villoja vähän lasten hälinää. Puutarhurit työskentelivät päivittäin alueella ja hyvinpä niitä puita ja pensaita oli leikattu. Alla olevassa kuvassa näkymä huoneen ovelta alempaan kerrokseen.


Hotelliosan kakkoskerroksesta oli suora näköyhteys vastaanottoon ja portaita pitkin pääsi suoraan alakerroksen ovelle.







Kasvit olivat ripoteltu asuntojen ja villojen väliin melkoisella pieteetillä, -mitä se sitten tarkoittaneekin?



Naapurihotelli oli vielä ylempänä ja siellä olikin oma sähköinen maasturi joka kuljetti ihmisiä ylös ja alas. Adults only -luki plakaatissa ja väki olikin vanhempaa.

21.5.2022

Puita ja köynnöksiä Agia Marinassa

 Niin, Hiekkamaa ja kuivuus matkaansaattaa eroosiovaaran sekä kasvillisuuskin on hieman erilaista kuin suomessa.


Hotelli Theon uima-allas kyllä piti vetensä ja oli siisti. Olkikattoiset baarirakennukset eivä seiniä kaivanneet.



Kaupungilla näki lättänäpuita joka taisi olla katkaistu aiemmin



Ylhäällä kukkulalla oli huvila jonka suojamuuri taisteli eroosiota vastaan köynnöskasvillisuuden avulla.


Talo on rakennettu tontille josta oli hyvät näköalat merelle.


Eroosio oli kuitenkin osittain kaivautunut ympärysmuurin alle  ja tiiliäkin oli vajonnut irti.





Krisna-ravintolan sisäänkäynti oli myös yltympäriinsä köynnöstetty


Ja sitten joka puolella oli taloja joissa oli toinen kerros jätetty vaiheeseen. Taustalla saattaa olla jokin verotus- tai lupajuttu, koska betoniraudat kuitenkin oli jätetty rumasti törröttämään ja varsinaista vesikattoa ei ollut rakennettu laisinkaan.

20.5.2022

Kreetan maaseutujunailu/

 Niin, normituristi voi kierää saaren sisäosiin kyliin tai laaksoihin vuokra-autoilla tai istahtaa rantakadulla kulkeviin juniin. Juna on oikeasti traktorivetoinen vaunusto ja maksaa 20 €/ kolmen tunnin kierros. Reittejä on useita, eri päivinä ja eri kellonaikoina. 


Itse osallistuin panimo/saksalainen hautausmaa/oluen maistelu/oliivilaaksoreitille. Helppo ja huoleton tapa. Saksalainen hautausmaa on vaikuutava tuhansine hautoineen ja kukkapeltoineen. Alhaalla meren rajassa on sotilaslentokenttä jossa on kuitenkin kuvauskielto.


Ensiksi pysähdyttiin hautausmaalle ja Kreetan miehityksestä kertovalle museolle. Saksalaiset eivät kuljettaneet sotilaitaan kotimaansa multiin vaan perustivat Kreetan saarelle kalmiston.




Kissoja on Kreetalla paljon mutta tämä ei ole kuvattu hautausmaalla.


Loppuvaiheessa kierrosta pysähdyttiin ruoka/virkistystauolle laaksokylään jossa oli kahvila. Nyt kuivahkona oleva vuoripuro lirutteli kristallinkirkasta vettään ja ankkoja oli aidattu puron kummallekin penkalle. Kahvilanpitäjä heitti välillä ankoille einestä ja senpäiväinen kaakatus alkoi.                                                


Olliiviviljelmiä oli paljon sekä ylhäällä että alhaalla. Tässä näkyy sotilaslentokenttä, jota kautta osin saksalaisetkin tulivat toisessa maailmansodassa.




Kiertoajeluun kuului kahden oluen maistelu pienestä lasista 1€/lasi. Tai sitten olisi voinut ostaa myös mukaansa. Panimo on Hanian ainoa ja raaka-aineet tulevat Kreetalta paitsi saksasta kalkki vai mikä se oli.

19.5.2022

Kreetan Agia Marinan yleisilme

 Niin, kävellessä huomaa ja havainnoi sekä puurakenteiden vähäisyyden, siisteyden sekä joidenkin rakenteiden keskeneräisyyden.



Kivi ja muotojen harmonia ei paljoa silmissä sairasta.




Sitten löytyy myös muutamia rakennuksia jotka on hylätty tai jääneet rakennusvaiheessa kesken.



Sähkö- ja telekaapeleita ei ole vedettu julkisivupuolelle kuten Thaimaassa on valtavirtaa. 



Saaren ilmasto ja vandaaleiden vähäisyys matkaansaattaa sen että keskeneräiseksi jääneetkin rakennukset eivät nopeasti happane.

18.5.2022

Hotel Theo Kreeta

 Niin, Taksi luuli että tähän kuuluu asiakkaat jättää laukkuineen -ja niin jättikin. Ei sitä kautta osannut respaan mennä, jotta piti siis laskeutua alas ja mennä toista kautta.



Tästä autovuokraamon ja pikkukaupan edestä pääsi lyhyellä kävelyllä respaan. Autojen vuokrahinta olisi ollut 50 €/vrk.


Portaaton kävelyreitti yläkautta alas rannalle oli pidempi ja sama mitä kautta autot tulevat normaalisti alueelle. Hylätty autokin tien varressa oli.




Theo Market sisäänkäynnin lähellä oli pitkään auki ja hinnat edulliset sekä hyllyissä hyvä valikoima tuotteita.


17.5.2022

Kreeta Ao Nang, Hotelli Theo

 Niin, koronarajoitukset helpottivat toukokuun puolivälissä niin ettei Finnair vaatinut enään kasvomaskien käyttöä. Kohdemaa Kreikka kuitenkin edellytti että koneessa ja lentokentällä oli maskia pidettävä.

Ei se niin paha ollut.


Perillä sitten oli rinteeseen rakennettu hotelli villoineen. Ei ruuhkaa arkipäivinä. 1.-kohdassa oli vastaanotto ja kerrosta ylempänä majoitushuone parvekkeineen.


Sisääntulotien jyrkkyys yllätti ja taksikin jätti aluksi hieman väärään kohtaan. Myöhemmin selvisi että kompleksista löytyy myös hissi liki katutasolle asti.


Jos käveli vielä ylemmäksi tie päättyi oliviifarmareiden asunnoille, Niiden varsinainen asukasliikenne olikin toista kautta.


Parvekkeelta avautui näkymä puutarhaan sekä merelle.


Uima-allas, ravintola ja aamiastilat olivat muutaman porrasnousun päässä myös. Siistiä pintaa, kuin juuri valmistettu. Koroaikana ilmeisesti kunnostettu. Neljä tähteä. Arkipäivinä ei ollut lapsia ja allatilat perin hiljaiset.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...