Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöperö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöperö. Näytä kaikki tekstit

31.5.2021

Pippurin kilohinta?

Niin,

Pippuria kuluu paljon ja se on tärkeä mauste. Jo aikojen alussa pippurilla peitettiin pilaantuneen lihan maku ja ei se ominaisuus siitä ole mihinkään kadonnut. En ole kuullut että kukaan olisi kuollut jos on ostanut ja itse syönyt koirille tarkoitettua pakastejauhelihaa. Kirveliä, kermaa, suolaa, rosmariinia, oreganoa, basilikaa, rakuunaa, timjamia, pippuria, kuivattuja suppilovahveroita jauhelihan sekaan ja tuota seosta laitetaan pieninä nokareina liotettujen laakerilehtien sisälle, kierretään langalla kääryleiksi, uuniin voillla voideltuna  ja sen jälkeen huiviin vaan.

Jotain ihmeellistä on siinä että jauhettu mustapippuri on kilohinnaltaan halvempaa kuin kokonainen. Jauhetussa on siis pakko olla roskia joukossa ja myllärit ovat rehellisiä. Tänään kävin pippuriostoksilla Citymarketissa ja speksi oli että ostan halvimman satsin, -kokonaisia. Sallisen 360 gr oli halvinta kilohinnaltaan, kai sillä tovin pärjää. Varmaan Lidl'stä tai tukusta olisi saanut halvemmalla.


Niin, vuoden 2021 hintoja.


Sallinen 16 €/kilo


Meira 60 gr 27€/kilo



Santa Maria 22 gr 45€/kg


Ja sitten ne vuoden 2003 hinnat:


Santa-Maria pikkupussi 38E/kg ( siis oli ennen halvempaa)


Santa-Maria myllyssä 64E/kg 














Santa- Maria isopurkki 24 E/kg












Meira isopussi 34E/kg














Meira pikkupussi 40E/kg















Sallinen isomälli 22E/kg















Meira purkki 48E/kg














Mortteli oli kotona


29.5.2019

Kreikkalainen ruoka.

Niin,



Aamiaisella monennäköistä makeaa sortimenttia joita harvempi suomalainen heti aamusta syö. Tuossa yläreunassa näkyy kokonainen hunajakenno joka hupeni muutamassa päivässä. Oli myös normaalit pekonit ja kanamunat sekä leikkeleet ja hedelmät. Englantilaisia varten varmaan se tomaattipapumössö jota itsekin aina pari lusikallista otan.



Tähän väliin se kävelyretken lomapalatsikombinaatti. Siistiä, steriiliä ja ylellistä mutta kaipa rikkaat viihtyy.


Omalta parvekkeelta sai seurata miten vastapuolen ravintola-annoksia kiikutettiin meidän hotellin keittiöstä yli kadun  toisenpuolen asiakkaille. Tässä ilmeisesti jälkiruoka. Pari kertaa syötiin Mezeannos joka koostuu pikkupurtavista niinkuin espanjalaisten Tapas. Sikäli näppärä että voi jakaa paremmin kuin erilliset lautasannokset.


Välimerialueen kesäkuumuus kärventää autojen lakkapinnat ihan järkijään. Todella rumia lohkeiluja mutta autothan on tarkoitettu kuljettamiseen ja kulkemiseen, ei koreiluun.


Iltasella ravintola huolehti että kaikkiin pöytiin sijoitettiin tuore ruusu. Myös pöytäliinan päällimmäinen osa tuotiin uusi aina kun asiakas istuutui.


Satamakuppilassa tilattiin kolmenlaista kalaa. Miekkakalaa ja snapperia sekä katkaravun lisäksi jotain muuta, mutta kyllä suomalainen lohi on arvokala kumminkin.


Tämä uunissa fetahauteessa kypsytetty liha-perunapaistos oli maukasta mutta lämpimässä ilmassa ei jaksa syödä perunaa määräänsä enempää. Pinnalla oli jokin ohut rapeaksi paistunut taikinakansi. Leipä oli paahdettu ja valkosipulioliiviöljyllä valeltu. Päälle saattoi sivellä sivussa näkyviä sörsseleitä. Jos tilasi lihapullia niin ne kypsennettin uppoöljyssä ja isoimmat vaikuutivat keskeltä raaoilta. Naudanliha ei kuitenkaan ole niin vaarallista puolikypsänäkään. Jogurtti-kurkku Tzatziki on kylmänä parahultaista ja sitä piti tehdä kotiin päästyäkin.

27.5.2019

Kaikenlaista

Niin, kävelin  parin kilometrin päässä olevan All-Inclusive hotellin tietämille ja sen suuri vesipuisto on varmaan lapsiperheille parahultainen. Aikuiselle hieman tylsää kun kaikki on valmiksi järjestettyä. Ranneke kädessä saa syödä ja juoda eikä tarvitse pahemmin rahaa käsitellä muutoin kuin matkaa varattaessa.



Monet rakennukset täälläkin ovat tarkoituksella keskentekoisia. Ylimmäinen kerros on vaiheessa ja betoniraudat törröttävät. Joku on joskus jossain sanonut että jokin maksu tai maksut eivät lankea ennen kuin rakennus todetaan valmiiksi rakennetuksi.


Satama-altaassa taas oli vastakkainen tapaus. Haaksirikkoinen paatti on riisuttu melkomoisesti ja näyttänee olleen siinä jo aika kauan.


Majoituspaikka hotelliosion lisäksi oli pihapiirissä erillinen kahden huoneiston osio. Selkeästi kalliimpi ja ei kuitenkaan sen rauhallisempi sijainti.


Takapihalla ihmiset otti aurinkoa, uivat uima-altaalla, pelasivat ja vaan istuskelivat.


Kun Suomi pelasi jääkiekkoa, katselin peliä isolta screeniltä ja tilasin lampaankyljyksiä.


Tuo ranta-alue polveili melkomoisesti ja Iraklionin suuntaan kävellessäni näkyi hulppeita asuin- ja lomataloja. Yhden tonttiin kuului jopa tälläinen luonnon muovaama terassi alhaalla merenrannassa,



Kansallisjuoma on aniksen makuinen Ouzo.


18.12.2018

Thairuoka

Niin, tällä reissulla tuli oltua kahden eri ruokakulttuurin alueella. Miedoimman kiinalaisen jossa ankka ja erilaiset nyytit kuuluvat asiaan. Thaimaalaisen jossa chilimaustetut curryt ja katkaravut ovat erityisesti mieleeni.



Green Curry


Intialaisessa lammascurry


Kotitekoisia lihatikkuja


Pad Thai paistettu nuudeli


Italialainen Calzone


Curry katkaravuilla




Chinatown toriruoka kanaa


Mikähän tämä oli?


Curry jälleen


 Heinäsirkkoja en syönyt



Pääskysenpesiä olisi ollut kaupassa.

20.12.2017

Chiang Mai ja ruoka sekä kotialttarit

Niin,

Chiang Main kansallisruoka on tämä Khao Soi. Se ei poikkea muista Thaimaan nuudeliruuista oikeastaan paljoakaan. Vain osa sen nuudeleista on uppopaistettu ja osa on normaalisti keiton joukossa.



Jokaisen talon ja hotellin edustalla on näitä henkien taloja joita valmistetaan myös teollisesti. Myös ne varustetaan päivittäin ruoka-annoksilla jotta talon henget pysyisivät suosiollisina.



Ja sitten taksikuskimme suositteli meille ruokapaikaksi vanhaa siirtomaa-ajan teehuonetta. Tämä kala-annos olikin maukas ja erityisesti tuo pieni kippo joka sisälsi salaisella teeuutteella ryyditettyä kastiketta. Riisiannos sisälsi kolmea erilaatuista riisilajiketta eikä koko annoskaan ollut missään hinnankiroissa.

http://www.chiangmai.bangkok.com/dining/raming-tea-house-siam-celadon.htm

 Chinatownin keskellä sijaitsi valtaisan ruuhkainen sisätori josta sai melkein mitä vaan. Myös tuoreruokaa.



23.12.2016

Sapuskoita

Niin,

Ihminen on outo kun se syö vaikka eilenkin olisi syönyt.  Thairuoka on maustettu sitruunaruoholla , chilillä, korianterilla, kalakastikkeella ja kookoskermalla. Siitä tulee ominaistuoksu joka on hyvä mutta kyllä kolmessa viikossa alkaa jo pizzatkin maistumaan. Pihvit ja muut raskaat ruuat ei lainkaan minulle. Lämpimässä energiantarve vähenee.



Heinäsirkkoja ja toukkia en kokeillut vaikka ei ollutkaan hinnankiroissa. 60 senttiä 100 grammaa.



Nämä ovat muoviannoksia japanilaisravintolan ikkunassa.



Ja iso jokirapu. Hyvää. Tosin maku tulee enemmän kastikkeesta.




Kuivattuja sekä tuoreita hedelmiä on paljon. Papaijaa ja Mangoa tuotiin kotiinkin.


Ankanrintaa ja lehtikaalia Bangkokin kiinalaiskorttelissa. Mureaa ja mehukasta. Enemmän tosin siellä syötiin dumplingseja.


Tässä hintaesimerkkejä joka oli kalleimmasta päästä.

12.10.2016

Älä maksa turhasta

Niin,


Marketteihin on tullut salaattipöytiä jossa on runsaasti erilaisia eineksiä kippoon otettavaksi. Lopuksi kippo ruokineen punnitaan vaa'alla. Kansi kuulemma painaa niin paljon että se kannattaisi asentaa vasta punnituksen jälkeen.


http://www.iltasanomat.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001928020.html
Jokuhan tuossa kommenteissa neuvoikin että salaattitarpeet voisi punnita ilman kuppia ja kauhoa siitä sitten kuppiin.


Onhan niitä muitakin juttuja. Useimmat repivät kukkakaalin vihreät alaruoteet pois ennen pussitusta. 


Jos joku teksi oppaan miten huijata punnituksessa niin itselle tulee monta tapaa joita siihen oppaaseen voisi laittaa:


Katkaise purjosta vihreä osuus pois ennen punnitusta.
Paina venäläisiä suolakurkkuja punnitessasi , maustekurkkujen koodia.
Jos ostat kahdenlaisia omenoita. Vähemmän halpoja ja enemmän kalliita. Paina vaa.alla hintakoodit ristiin vahingossa.


Jos ostat kalliita banaaneja ja siinä vieressä on halpoja. Siirrä halvimpien banaanien kyljessä oleva tuotelogo kalliimpien kylkeen.
Jos henkilökunnasta joku on unohtanut 30% alennustarranauhan tuotteiden lähistölle. Lätki niitä muutamiin ostamiin tuotepaketteihisi.


Jos ostat kengät, sujauta niihin myös pohjalliset telineestä.
Jos posti sijaitsee marketin hälytinporttien sisäpuolella voit postittaa kalleimmat tuotteet itsellesi ennen kassan läpi kävelyä.


Espoon keskustan kaupassa on itsepalvelukassa, samoin kuin IKEA:ssa. Lue viivakoodeja miten sattuu ja enemmän halvemmasta päästä.
Ota ruokakaupassa irtosämpylöitä ja syö niitä muita tuotteita kärryyn laittaessasi.


27.7.2016

Mustikkakukko

Niin,

Äijä aikoinaan mainosti mustikkakukkoa kun minä kehuin pullapohjaan tehtyä mustikkapiirakkaa. No täytyihän tuota kukkoakin kokeilla. Helppo resepti mutta taikinan laittaminen kanneksi oli vaikeinta. Ruistaikina ei oikein pysy levynä.

Maistettukin on, mutta ennaltakin sen arvasi miltä mustikka maistuu ruiskuoressa. Hyväähän se on mutta täyttävää. Lisäksi varmaan terveellisempää kun on kuituja sun muita. Tosin margariinin sijasta laitoin jauhojen joukkoon rutosti voita.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...