1.10.2008

Urku auki

Termi tarkoittanee sitä kun autolla mennään talla pohjassa ja kaasuttimeen virtaa ilmaa maksimimäärä.

Uruista en tiedä mitään. Kotikuntani kanttori Riikka Jaakkola soitti niitä erikseen meille rippikoululaisille aikoinaan. Muuten urkuparvelle ihan urkujen viereen ei ollut menemistä.

Joissakin kirkoissa näkyy puisia neliskanttisia puuputkia ja joissakin näkyy kirkkaita metallisia pyöreitä. Kauniita kuin Sibeliusmonumentti.

Sain pienen tukiopetuspaketin äijältä ja katsotaanpa miten sen perusteella opettaisin lukiolaisia urkujen anatomiasta:

Urkuja tavataan jo antiikin ajalta. Keksijänä mainitaan Aleksandriassa 200-luvulla eaa. elänyttä insinööri Ktesibiosta. Koska hänen soittimessaan oli yhdistettynä ilmalla soivat pillit (aulos) ja vesi (hydor), hän kutsui soitintaan nimellä hydraulos.

Tällaisista vesiuruista tuli antiikin Kreikassa suosittu soitin. Ennen pitkää Rooman hovi otti ne käyttöön seremonioissa. Ne soivat amfiteatterissa ja gladiaattorien areenoilla. Hovisoittimena ne korostivat Rooman keisarillista loistoa, ja sointia sinänsä ihailtiin ja ihmeteltiin.


Urut siis koostuvat pilleistä, joita on paljon. Pillejä on eri mittaisia, lyhimpien soiva pituus on 10-25 mm, suurimpien n. 2,5 metristä aina yli 9 metriin. Ääni syntyy huulipilleissä siten, että pillin sydämen ja rungon välistä pusertuva ilmapatsas alkaa värähdellä, ja tuottaa äänen. Kielipilleissä ilmavirta saa taipuisan metallikielen lyömään metallihylsyä vasten, ja äänen korkeus määäräytyy kielen pituudesta, ja äänen laatu kaikutorven muodosta.

Huomatkaa siis että kielipilli on aivan erilainen soitin kuin huilu mutta huulipilliä voisi maallikko verrata huiluun tai tuubaan.(asiantuntemattoman huomautus)

Kuvassa Vantaan Rekolan kirkon urut. Tauno Äikää soitti niitä vihkiäisissä 1989.
Uruissa on 22 äänikertaa, kaksi sormiota ja jalkio sekä mekaaninen koneisto.




Turun tuomiokirkon urut:



Turun tuomiokirkon pääuruissa on 81 erilaista äänikertaa ja 6057 pilliä. Urut ovat Suomen suurimmat soittokoneistoltaan mekaaniset urut ja niiden sanotaan olevan Suomen kallein soitin. Pääurkuja on soitettu vasta parikymmentä vuotta, vuodesta 1980, mutta sen enempää ikää ei ole kirkon kuoriuruilla (1973) eikä Tarkk'ampuja kappelin uruillakaan (1980). Kaikki ovat Veikko Virtasen rakentamia. Tuomiokirkon pikkuinen urkupositiivi on vuodelta 1959. Maan ainoassa todellisessa katedraaliakustiikassa urut soivat myös alttaritaulun takana, jonne on sijoitettu pääurkuista soitettavat kaukourut!



Barokkityyliset kuuluisat Müller-urut St Bavo -kirkossa Haarlemissa, Alankomaissa.

Pillit tarvitsevat ilmaa.

Eri pillien ilman tarve on erilainen, suuri pilli tarvitsee soidakseen paljon ilmaa, pieni pärjää vähemmässä.

Pillit sijaitsevat ilmalaatikko-nimisen kapistuksen päällä, ja tässä ilmalaatikossa paine pidetään niin vakiona kuin mahdollista. Ilmalaatikossa on paitsi "varastotila" ilmalle, myös venttiilit, jotka avataan soittokoneistoa käyttäen. Tällöin ilma pääsee ilmakanavaan, ja tämän ilmakanavan päällä ovat k.o. koskettimen vaikutuksesta soivat pillit, jotka puolestaan saavat ilmaa, jos soittaja niin haluaa.
*

Materiaaliltaan pillejä on kahta lajia, ja kummastakin valmistetaan sekä huuli- että kielipillejä:

* Metallipillit, jotka on yleensä valmistettu runsaasti lyijyä sisältävästä urkupillimetallista ja ovat yleensä poikkileikkaukseltaan pyöreitä. Metallipillien äänensävy voi olla vaskipuhallinsoittimien tapaan kirkas ja terävä, mutta myös huilumaisen pehmeä.
* Puupillit, jotka ovat yleensä poikkileikkaukseltaan nelikulmaisia. Puisissa kielipilleissä kieli on metallinen, vaikka muutoin pilli on puuta. Puupillien äänensävy on lähtökohdiltaan metallipilliä pehmeämpi, mutta puisissa kieliäänikerroissa ääni voi olla silti kova, jopa römeä.


Ilmansyöttö ja ilmanpaineen hallinta:

Ilma syötetään tavallisesti sähköpuhaltimella, joskus myös polkien, puusta ja nahasta tehtyyn varastopalkeeseen. Palje ylläpitää painetta siten, että sen päälle asetetut painot määräävät ilmanpaineen, joka on tyypillisimmin 50-70 mm vp.

Kun käytetään puhallinta, varastopalkeen päältä lähtee väkipyörän kautta naru, joka kannattelee puhaltimen ja palkeen välissä olevaa suljinverhoa. Kun palje on tyhjä, suljinverho on auki, ja näin kaikki puhaltimen tuottama paineilma pääsee virtaamaan palkeeseen, ja nostaa sen kantta ylöspäin. Kannen noustessa ylöspäin suljinverho painuu alaspäin, ja säätelee palkeeseen tulevan ilman määrää. Kun palje on täynnä, suljinverho on aivan kiinni.

Kun urkuja aletaan soittaa, palkeen päällä olevat painot pitävät paineen tasaisena, ja kun ilmaa kuluu enemmän, palje painuu alaspäin...jne jne.

Soittokoneisto:

Kun kosketinta painetaan, koskettimen liike liikuttaa tavallisesti puisia listeitä, jotka käyttävät kulmavippoja, joista lähtee puolestaan listeet vellastoon päin. Vellasto on siis eräänlainen akselisto, joka mahdollistaa suoran voimanvälityksen koskettimistolta soittoventtiilille. Vellaston toisesta päästä sitten lähtee liste, joka päättyy ohueen metallilankaan, joka on kiinni soittoventtiilissä, joka puolestaan on jousikuormalla kiinni. Kun kosketinta painetaan, soittoventtiili avautuu, ja kun kosketin vapautetaan, soittoventtiili menee kiinni.

Hallintakoneisto on pienissä uruissa yleensä mekaaninen, mutta suuremmissa monesti sähköinen, jolloin eri äänikertayhdistelmiä voidaan tallentaa muistiin ja ottaa käyttöön nopeasti ja vaivattomasti.

Venttiilit on muotoiltu tietyllä tavalla, ne ovat takareunastaan laakeroitu ilmakanavan alapuolelle, etureuna painuu jousikuormalla kiinni. Venttiilit valmistetaan puusta, tiivisteenä käytetään nahkaa.

Soittopöytä

Jo melko pienissä uruissa (kymmenkunta äänikertaa) on yleensä kaksi koskettimistoa, ja suuremmissa enemmän. Koskettimistoja on useita siksi, että äänikerrat on jaettu pillistöiksi, joilla saadaan erilaisia sointiyhdistelmiä, ja jokaista pillistöä kohti on yksi koskettimisto. Kukin pillistö on siis tavallaan oma orkesterinsa, ja urkuri voi koskettimistoa vaihtamalla soittaa ikään kuin eri orkestereilla - jopa kolmella yhtä aikaa, jos hän soittaa oikealla ja vasemmalla kädellä eri koskettimistoa ja lisäksi vielä jalkiolla.

Monen koskettimiston uruissa on käytännössä aina myös ns. yhdistäjiä eli koppeleita, joiden avulla yhden koskettimiston äänikerrat voi kytkeä soitettavaksi toisella koskettimistolla, tai myös jalkiolla. Yhdistäjien ansiosta urkuri voi parhaimmillaan soittaa jalkiolla urkujen kaikkia äänikertoja yhtä aikaa, jos ne on kytketty toimintaan ja kaikki sormiot yhdistetty jalkiolle.

Monissa uruissa soittopöydän koskettimistoissa silmiinpistävintä on koskettimien mustan ja valkoisen värin päinvastainen järjestys kuin pianon koskettimissa. Joskus koskettimet eivät edes ole mustia ja valkoisia, vaan tummempaa ja vaaleampaa puuta. Tällainen nykykatsannossa käänteinen värien järjestys lienee itse asiassa vanhempi kuin pianoissa nykyisin käytetty: myös monissa cembaloissa ja muissa vanhoissa kosketinsoittimissa isot koskettimet ovat tummia ja pienet vaaleita.

Lähteet:
Äijä
Wikipedia
ja Internet

4 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Nyt täytyy nöyrästi myöntää, että on ihan ensimmäinen kerta, kun minut mainitaan lähteenä.

Mutta tosiaankin, jos henkilö on tekniikasta kiinnostunut, tuo soitinten kuningatar tarjoaa kiehtovan mielenkiintoisia asiaa omaksuttavaksi.

Yksi ns. urani kohokohtia oli se, kun esittelin edellisen virkapaikkani urkuja teknillisen korkeakoulun opiskelijalle, joka teki lopputyötään tuosta taiteen ja tekniikan ristisiitoksesta, uruista.

Äijä kirjoitti...

Ja vielä pakko jatkaa...

Nimittäin, niin kauan kuin itse olen näitä kantturan hommia tehnyt, olen aina toivottanut kiinnostuneet tervetulleiksi parvelle, urkujen viereen.

Urut eivät ole minkään erityisen spesialistin yksinoikeus, siitähän esimerkiksi kylälukkari Äijä on elävä todiste.

Tietenkin meissä lukkareissa on jokunen omaa erinomaisuuttaan ja tärkeyttään puhkuvakin, mutta suhtautukaa heihin humoristisesti. Heillä on ankeaa.

Äijä- lukkari esittelee soitintaan mielellään kaikille kiinnostuneille.

riksteri kirjoitti...

Moi Murphy :)

Kiitos tästäkin artikkelista, olen näitä lueskellut jo pitkän aikaa.

Urut puhuttelevat ja mahtavia elämyksiä nämä urkurit osaavat ilmoille vesissä silmin taikoa.

Sellainen pieni editointipyyntö että urut taipuvat monikossa muotoon urut eikä urkut :O)

Näkemisiin, t. riksteri.

Murphy kirjoitti...

No hevosmieshän se itse:)

Sari ja Risto ja ruittaanharjun hevospatsas ovat painuneet jo kirjoituksissa aika alas arkistojen kätköihin. Vaikeaa löytää aiheita.

Paikallislehdessä oli juuri kuva kun Falabella oli omistajineen pankissa asioimassa.



Äijä on mahtava relistisine rovasteineen ja ihan omine juttuineen.

Niin, kirkkoja ja komeita hirsipytinkejä. Ilomantsi, Parikkala ja Ruokolahti. Parikkalan Kägöne on melkomoinen. Ei Ilomantsin Parppeinvaaran...