Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.

Telttakahvila

Enpäs vaan tiedä, tapa mikä tapa vastaa mies. Tupakkimies on ostanut aamupuuroa ja lisää siihen päälle sokeria. Sitten tuo tuiki tuntematon mies alkaa kertoa miten hyvä on aloittaa aamunsa kaurapuurolla. Kertoo vielä että täällä ei kuitenkaan ole niin hyvää puuroa kuin Mantansaaressa. Siellä hän sai elämänsä parasta kaurapuuroa, jota voi vielä näin vuosienkin päästä kaiholla muistella. Lavein sanakääntein ja ylistävin adjektiivein tuo puuro puetaan sanoiksi ja kieltämättä sitä kuunnellessa Ristonkin suussa häivähtää uutispuuron aromi.

Risto epäilee että mies juksaa kuitenkin tuossa saariasiassa. Eihän kokemäenjoessa mitään saarta voi olla johon jopa autolla mentävä silta mukamas johtaisi.

Porissa

Risto saa kyydin keskustaan porilaiselta pullakuskilta ja menee torin laidalle odottamaan linja-autoaseman avautumista. Yleensä tällä Eetunaukiolla on paljon ruuhkaa, mutta nyt väki ei ole vielä herännyt lorvimaan. Työmatkalaisia on muutamia ja viljalti myyjiä jotka pystyttävät vielä kojujaan. Kolistelevat rautaputkien kanssa ja raahaavat tettakatoksien painoja.

Kahvila on pystytetty jo varmaan ensimmäiseksi ja Risto meneekin asuntovaunun luokse josta myynti tapahtuu. Hän pyytää kahvia koska hotellissa jäi aamiaisetu käyttämättä. Partainen porilainen ottaa lasipannun ja kaataa pahvikuppiin tummaa sumppia. Kahvipannun alta paljastuu kolme kuparikolikkoa. Risto kysyy miksi kaikki pitää aina tuollaisia kolikoita pannun alla? Kahvinkaataja hämmästyy itsekin ja alkaa miettiä miksi.

-Ei aavistustakaan, pidän vaan koska kaikki muutkin pitävät. Ei ole tullut koskaan mieleenkään miksi ne siellä alla on.

Miehen vastaus hämmentää vuorostaan Riston. -Miksiköhän menin tuotakin kysymään kun asia jäi epäselväksi, nyt se vaivaa taas tietysti koko päivän.

-Miksiköhän tuo mies tuollaista kysyi? Partainen mies jää selvästikin miettimään Riston kysymystä, ja se mietintä varmaankin häiritsee miehen asiakaspalvelua joltisenkin verran. Siitä huolimatta tuo mies kysäisee seuraavalta asiakkaalta:

Miksi jotkut iskevät täyden koskispullon pohjaan kyynärpäällään ennen korkkausta?

Tuo mies mies ei suoralta kädeltä osaa vastata, vaan menee pöytäänsä ja huutaa sieltä myyjän suuntaan: -Niinpä useasti tosiaankin tehdään, itsekin olen pari kertaa sillä tavoin risauttanut. -mies alkaa pohtia ja höpisee asiaa puoliääneen ja varmaankin kysyy asiaa esimmäiseksi vastaantulijalta, kunhan alkaa kälppiä kahvit juotuaan.

Risto kuulee puolikorvalla myöhemmin kadun toiselta puolelta saman viinapullokysymyksen ja kysyttävä näyttää vain pudistavan päätään. Pyöräänsä taluttaen tuo kolmas mies tulee vuorostaan kahvilateltan suuntaan. Laittaa pyörän nojalleen teltan tukiraudoitukseen ja tulee myöhemmin lihapiirakkansa kanssa hänkin telttaan.

Tuo pyörämies katsoo viereiseen pöytään jossa vanhempi mies laittaa tupakaksi ja kopauttaa tupakkaa kovakantiseen askiinsa ennen suuhunsa laittamista. -Miksi sinä noin teet, oletko koskaan miettinyt? kuuluu kysymys tupakkimiehelle

Linja-autossa

Risto lampsii linja-autoasemalle ja ostaa baarista sämpylän. Syö nälkäänsä partainen ressukka mutta välissä olevat salaatinlehdet hän heittää roskiin. Linja-auto Vaasaan lähtee tunnin päästä. Tuo kulkuväline pysähtyy myös Kristiinankaupungissa.

On outo ilmestys funkistyylisellä asemalla tuo Risto. Vanerinen matka-aski ja reppu selässä hän töröttää penkillä. Matka-askissa on esineitä joista ei kukaan muu kuin Risto tiedä olevankaan. Topin oltua aina välillä poissa työmaalta Risto kaivoi itsekseen Huhtiniemen harjulta muutamia kupariplootuja ja vyönsolkia. Kristiinankaupungissa niitä voisi esitellä antiikkikauppiaalle.

Piili tulee ja tämä linja-auto kiertää Olkiluodon voimalatyömaan kautta. Sieltä kyytiin tulee humalaisen oloinen paremmin puettu herrashenkilö. Oikeastaan aikasmoisessa tuiskeessa, -kuin pieni apina. Risto ajattelee että itseasiassa ei edes pieni apina ole noin tuiskeessa, vaan enemmänkin tuo on kännissä kuin käki.

Kaiken lisäksi mies tulee istumaan Riston eteen ja ei malta kauaa olla hiljaa. Kääntyy penkkien välisestä raosta puhumaan omia asioitaan. On ollut kertomansa mukaan hieromassa kauppoja Framatomen kanssa ja sopimus on nyt salkussa. -Mikä lie johtaja joka linja-autolla matkustaa, ajattelee Risto ja vastailee vain lyhyin lausein. -Olen Risto vaan ja kaivinkoneyrittäjä, yrittänyttä ei laiteta, ei.

Humalaisen kanssa on vaikea puhua selvinpäin, toteaa Risto ja eikös mies ole jo änkeytymässä Riston viereenkin. Mies ehdottaa että myös hän jäisi Porissa pois ja menisivät yhdessä seurahuoneelle juhlimaan. Ei nyt juhlituta ja rahatkin vähissä, estelee Risto.

Mies kaivaa salkustaan esille paksun rahatukon ja heristää sitä ilmassa. Täältä pesee ja linkoaa, sössöttävät sanat kaikuvat kaikkien kuultaville. Ennen Poria miehen humalatila on kääntymässä änkyrän puolelle ja agressio paistaa jo jostain puheiden sivulauseista hyvinkin vahvasti. Risto ajattelee että katsotaan nyt tämä Porinkortti myös ja menee kuin meneekin Porin asemalla yhdessä miehen kanssa ulos.

Ensiksi mennään Porin Vaakunaan ja tilataan ruokaa. Ruokapöydässä mies ottaa esille paksun markkinatuomioistuimen päätöksen ja lukee sivulta 55, kuinka hän oli mukana todistamassa tässä suuressa kartellijutussa. Kartelli on nyt purettu ja siksi hän saikin tuplahinnalla voimalaitoksen parkkialueen asfaltointiurakan.

Risto ei ole asiasta lainkaan kiinnostunut, mutta hänellä on kova nälkä ja tilaa viskiä sekä pippuripihvin. Puolisentoista tuntia porukan syöpöteltyä ja juopoteltua, mies ehdottaa että mennään vielä jatkamaan Yyterin rantahotelliin. Taksi tilataan, perillä huone otetaan ja alkaa minibaarin tyhjennys.

Älytöntä, perin älytöntä miettii jopa Ristokin jossain vaiheessa tyhjällä baaritiskilla notkuessaan. Huoneessa nukkuu pois humalansa ja aamulla tuntemattoman miehen vielä kuorsatessa, Risto ottaa reppunsa sekä matka-askinsa ja poistuu ulos. Aamukasteen vielä viipyillessä Yyterin kauniissa luonnossa Risto kävelee kohti päätietä ja aikoo liftata Porin keskustaan.

Perinneruokaa

Ollaan jo asemalla ja Ristoa huikoo. Hänelle tulee hillitön himo saada jostakin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Risto on hulluna perinneruokiin. Forssan pylsy, Joutsenon Pirana, Humppilan puksmäntti, Lemin särä, Soinin rokkaperuna ja moni muu kansallinen ruoka-aarre tulisi jokaisen joskus kokeilla. Voi niitä ressukoita jotka eivät ole koskaan saaneet syödäkseen mitään noista.

Rauman rautatieasemalla on baari josta Risto kysyykin lapskoussia. -Mitä se simmonen on, oletteko te joku pedofiili? saa Risto vain vastaukseksi nuorelta myyjättäreltä. Menkää jo kousseinenne taidatte olla humalassa, säestää toinen myyjä kassakoneen vierestä ja Riston on mentävä nälkäisine vatsoineen Rauman katuvilinään.

Risto kysyy vastaantulijoilta kissanpiiskaajankadusta. Kukaan ei tunnu tietävän mutta eräs muistaa että Kristiinankaupungissa on kissanpiiskaajankuja
asuisikohan se Arru sittenkin siellä? Eräs toinen ihminen ehdottaa että täällä on kylläkin kitukränni josko se kelpaisi Ristolle? Molemmat ovat varman tiedon mukaan kapeita katuja mutta mikä lienee suomen toiseksi kapein katu? Siellä se Arru varmaan lymyää.

No johan nyt on kun suunnitelmat sotkeentuivat, miettii Risto. Pitäisi olla puhelinnumero tai ehkä pitäisi olla ilmoittanut ensin tulostaan ettei näin olisi päässyt käymään. Taidan lähteä sitten sinne Kristiinankaupunkiin josko sieltä jotakin löytyisi. Hämmentynyt mies kysyy tietä linja-autoasemalle ja kesseli heppu lampsii nälkäisin askelin pitkin oudon kaupungin katuja.

Eura

Euran kunnan lävistettyään Risto on jo kaupungin porteilla. Voipi olla että Rauma pujokasvustoineen ja itsenäisenä kaupunkina on piakkoin menneen talven lumia. Yhdistyminen on Uudenkaupungin ja parin muun kunnan kanssa on pian tosiasia. Koko satakunta muuttuu myös kymppikunnaksi kun kuntaliitokset toteutuvat.

Juna mennä kolkkaa eteenpäin ja seinäpanelit kitisevät ja natisevat. Ilmanvaihto on huono ja valaistuskin on turhaan kytketty hohkaamaan omaa lisälämpöään. Onneksi junan kunnossapito ei ole uusinut kaikkia palaneita lamppuja ja näin sekin pieni lisälämmöntuotto on uupeluksissa, nimenomaan onneksi. Edisonin aikonansa keksimä sähkölamppu oli oikeastaan lämmitin eikä valonlähde. Vasta nyt on keksitty oikea valonlähde joka tuottaa valoa ilman massiivista lämmönhohkaa. Japanilainen heppu sai suomalaisilta siitä asiasta Millenium-palkinnon, eli paljon rahnaa.

Led-valot ovat tulleet myös taskulamppuihin ja patterit kestävät niissä kymmenen kertaa kauemmin kuin vanhoissa lituskaisissa. Ne vanhat lituskaiset olivat muutenkin miltei kertakäyttöisiä. Kukaan ei muistanut poistaa kesäksi vanhoja paristoja ja patterit vuotivat sinne sisälle kesän aikana. Syksyllä kun hämärähyssyn torjuntaan olisi tarvinnut taskulamppua niin tarvitsijan käteen oli antaa vain ruosteinen peltirekkale. -kurjaa. Muutenkin tahtoi olla aina aikasmoinen projekti virittää se kytkin niin että valo tuli ja paloi häiriöittä.

Lampuista puheenollen, Risto oli kerran mukana kierroksella kun ulkomaiset ostajat olisivat halunneet ostaa Tapiolan Energian kaikkine toimintoineen. Saksalainen ostajakandidaatti kiersi valtuuskuntineen muuntamot, pumppuasemat ja lämmönjakomuuntohuoneet. Viimeisessä palaverissa he ilmoittivat kuitenkin että eivät anna tarjousta, koska palaneita lamppuja ei oltu vaihdettu toimiviin. Heidän mukaan katossa olevien pimeiden lamppujen määrä kertoo suoraan kuinka hyvin kaikki muukin kunnossapito toimii.

Aikoinaan Riston tuttava teki kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aina Moskovaan matkatessaan vei mukanaan vinon pinon palaneita hehkulamppuja. Tullimiehet eivät keksineet mitään syytä miksei palaneita lamppuja saisi viedä tuliaisiksi. Miehen asiakkaana oli ministeriö jonka henkilökunta sai varastoltaan uuden ehjän lampun, kunhan vain toimittivat viallisen vaihturina. Nämä uudet ehjät lamput he veivät sitten varmaankin kotiinsa.

Lipuntarkastaja tulee ja Risto ojentaa paksun pahvisen pilettinsä. Tuo hyväkäs katsoo sitä hetken ja tärvelee sen painamalla soikean reiän ja tuo reikäroska tippuu lattialle. Konnanrin jo mentyä, Risto siistinä miehenä nostaa roskan lattialta ja samalla siivoaa lattiaa vähän muutenkin. Konttaa pitkin lattioita ja pyyhkii nenäliinallaan sinne muiden tiputtamia roskia.

On hyvä että maailmassa on yksi siisti ihminen sataa sottapyttyä kohti.

Matka jatkuu

Hirvittävä savu jää viipyilemään tuohon junan toilettiin kuin muistoksi Ristosta jo mentyänsä takaisin paikoilleen. Onneksi junassa on vain vähän matkustajia. On kiusallista kun joskus jotkut ventovieraat heittäytyvät tuttavallisiksi ja alkavat jutella tai purkaa sydäntään. Paras on ihmisen olla vain omissa oloissaan.

Suomalaisia moititaan että ratikassa tai bussissa eivät puhu tuntemattomille vieruskavereille. -Miksi puhuisivat? Ei muuallakaan paljoa puhuta, mietitään asioita ja annetaan toisten olla omissa oloissaan. Ei se ole kiva kun joutuu miettimään tuntemattoman ihmisen peräpukaman hoitovaihtoehtoja tai jonkun vieraan ihmisen lapsenlapsen opintomenestystä kommentoimaan.

Raumalla Riston on tarkoitus piipahtaa vanhan tuttavansa luona joka asuu kissanpiiskaajankadulla. Risto sai kutsun jossa viitatiin johonkin pitsiprojektiin, mikä sitten lieneekin? Se selviää varmaan perillä. Kansakouluaikainen ystävänsä Arru asuu Raumalla ja Risto on pitänyt yhteyttä kirjeitse aina silloin tällöin.

Raumalla Risto ei ole koskaan ennen käynytkään eikä tiedä näinollen mitään puutaloalueesta, kanaalista tai Rauman lukosta. -eikä oikeastaan halua tietääkään.
Merenkulkualuetta taitaa olla ja kuulemma veneitä on asukkailla niin paljon että jos kaupunki pitäisi evakuoida niin kaikki asukkaat mahtuisivat kansalaisten vesikulkuneuvoihin.

Oras -vesihanoja taidetaan tehdä Raumalla ja onhan siellä se Lokari Lainekin. Aikoinaan kun autot ruostuivat etulokasuojistaan, herra Laine alkoi tehdä jälkiasennussisälokasuojia ja menestyikin siinä pisneksessä.

Rauma? Mistähän semmoinenkin sana on tullut? Lapsena kuuli vanhojen ihmisten sanovan porsliinissa olevaa säröä raumaksi. Trauman taas niin moni saa jo lapsena. Reiman Raul oli sanoittaja joka kuoli. Ruuma on laivassa mutta olisiko Rauman alkuperäinen sanamuoto Raum? Niinhän se nykyisin sanotaan rauman kielelläkin. Oli miten oli.

Harhaan

Junassa kuulutetaan että valitettavasti se on ajanut harhaan. Huittisista piti mennä Raumalle eikä Vammalaan. Uusi kuski ei ollut osannut kääntää oikeasta risteyksestä ja nyt palataan siis ensin takaisin Huittisiin. Voihan ryökäle, mennä nyt väärästä risteyksestä, mikä rattimies siellä oikein on !

Risto menee vessaan tupakalle. Kitkerä haju täyttää tilan ja vanha metallinen mekanismi pöntön pohjassa räplättää kiskojen tahtiin. Risto laskee housunsa ja istuu alas jotta olisi kuin oikealla asialla jos konnari sattuu tulemaan omilla avaimillaan tarkistuskäynnille.

Viileä ilmavirta viilentää kivasti laitteita ja siinä pytyllä Risto myös sytyttää käärimänsä sätkän. Tulitikkuaskista menee viimeinen tikku ja Ristolle palautuu mieleen lapsena lukemansa H.C.Andersenin satu 1800 -luvulta. Pieni tulitikkutyttö.

Ristoa askarruttaa vieläkin aika-ajoin kuinka väärällä tavoin tuo tyttö yritti lämmitellä. Hän ei ollut saanut myytyä tulitikkuja koska niin moni ilmeisesti oli siirtynyt sytkäriaikakauteen. Kotiin hän ei uskaltanut mennä ja paleli.

Meni ryökäle tyhmyyksissään lämmittelemään raapimiensa tikkujen loimussa. Eihän sellainen paljoa lämmitä, tyhmän touhua. Olisi kerännyt joitakin roskia tai papereita ja tehnyt jonkinmoisen nuotiontapaisen. Voi sentään kun pitikin olla niin ajattelematon.

Kuivat tulitikut ovat arvokkaita alkuliekin lähteenä mutta lämpöarvo sinällään olematon. Olisihan se pitänyt lapsenkin tajuta. Tuo asia on harmittanut Ristoa aina kun hän raapii tikkuja sätkää sytyttääkseen.

Konsta Pylkkänen taas pohti aikoinaan mistä se tuli tulee ja minne se menee? Mahtaa olla kuuma paikka missä se väliajat lymyää. Raapaistessa tikkua sen pinta tulehtuu ja tulipasilli iskee siihen ja sytyttää puun. Sen nyt Ristokin ymmärtää ja uskoo, oli se Pylkkänen viisas mies ja puhui ihan järkeviä jo silloin linsenssien kanssa maastossa kiertäessäänkin. -juu

Kuulustelu

Sari on ollut pidätettynä ilman kuulusteluja Vorssan Kuantanamossa jo toista päivää. Onko parin vaivaisen närhenmunan hallussapito niin suuri rikos? Nimismies Pelttari ja vanhempi konstaapeli Tuomola tulevat kuitenkin jo kolmantena päivänä selliin ja vievät Sarin kuulusteluhuoneeseen. Huoneessa on vain yksi pöytä ja kirkas kohdevalo, joka suunnataan kohti Sarin kasvoja.

-löysitte siis todellakin nämä munat jostain Olarin polulta, kuten väitätte?

-kyllä vaan, linnut hylkäävät joskus pesästään munat jotka eivät kuoriudu kohtuullisessa ajassa.

-just joo, ette kai te hyvä rouva pidä meitä niin tyhminä että uskoisimme moisen sepitelmän?

-pi..pi....pidän, eiku e..e..en

-siis pidättekö vaiko ette? Jos pidätte se on virkavallan halventamista, jos ette niin asia on selvä, olette tunnustaneet rikoksen.


-en minä teitä minään pidä, olette aika mitättömiä, etenkin jos minut vankilaan laitatte parin munan vuoksi.

-no hyvä rouva, nyt on kesä ja olemme hyvällä tuulella. Lisäksi olemme tutkineet täällä lintukirjaa ja kyselleet asiantuntijoilta. Niin todellakin saattaa käydä että lintu hylkää munansa, miehet eivät koskaan. Koska kukaan asianomistaja ei ole nähnyt tarvetta nostaa syytettä ja yleinen syyttäjäkin on kesälomalla, niin päästämme teidät tällä kertaa ilman sanktioita.

-kiitos, oikein paljon.


Pelttari jatkaa kuitenkin vielä:


-Koska meillä täällä Forssassa on tapana näyttää ulkopaikkakuntalaisille mistä kanat pissivät, niin näin on tässäkin tapauksessa.

Pelttari vie Sarin taukotilan TV:n ääreen ja näyttää hänelle luontofilmiä missä uroskana nostaa takakoipeaan ohuen näreen juureen. Toisessa pätkässä naaraskana laskee ahteriaan ja lirauttaa isot pissit hiekkaan ja kaaputtaa senjälkeen hiekkaa jätöksensä päälle.

-tuossahan se, olkaatten hyvä ja menkää jo menemään.


Sari menee ulos ja ja näkee Riston auton rautatieaseman parkkipaikalla. Sovittaa omia avaimiaan oveen ja tutkii auton sisältöä. Mitään viitettä ei Riston olinpaikasta löydy ja hänen onkin lähdettävä naapurinsa autolla tyhjin toimin takaisin Olarin kuutamotien maisemiin.

Junassa

Junassa istuessaan Ristolla on aikaa miettiä mennyttä ja tulevaa, lapsuusmaisemiensa kiitäessä sivuikkunoissa kuin kaitafilmi ikään. Tutut Loimijoen penkereet ja lehmälaitumet ovat nykyisin muuttuneet reheviksi pajupusikoiksi ja jokikin itse on muuttunut miltei avoviemäriksi.

Aikoinaan Ypäjän rajalla pettänyt puhdistuslaitoksen selkeytysaltaan patoseinä tuhosi viimeisetkin kalansintit tuosta ruskeasta vedestä. Kirkot sentään ovat kauniita ja vanhoja, sääli vain että sillat on muutettu pelkiksi viemäriputkiksi, joita ei edes kunnolla silloiksi havaitse maantietietä pitkin ajettaessa.

Loimaan kaupunkirajan tultua ylitetyksi, maisema muuttuu jo kauniiksi harjumaisemaksi, sitä pirstovien kymmenien pienien järvien luodessa kuvankauniin postikorttimaiseman. Vastaavaa saa hakea aina Punkaharju-Puumala-Pulkkilaharju akselilta asti. Kaunista, niin perin kaunista.

Punkalaitumen aseman jälkeen vasta Huittisissa on seuraava pysähdys. Täältä on lähtöisin eräs sitkeä ja kuuluisa jättiukonputki. Sen taimia kuljettiin myös Tampereelle jossa se versoo vieläkin, lisääntyy ja voi hyvin. Tampereen paikallisradiossa pähkäiltiin voisiko 20-vuotta sitten taimen kuljettanutta naista moittia vai ei. Huittisista on kotoisin myös Risto Ryti, Pekka Talonen ja Kyllikki Lintunen. Seuraavaksi ollaankin Vammalassa, jossa pysähdytään lähelle hautausmaata. Täällä Arrun isovanhemmat lepäävät. Risto ottaa vaistomaisesti lakkinsa pois ja viettää hiljaisen hetken.

On outoa miten hautausmaa hiljentää miehen kuin kuin miehen.

Rautatieasemalla

Riston palautettua lainakaivurin varikollensa ja saatuansa Topilta sievoisen summan rahaa, hän päättää lähteä Raumalle. Auto vain alkaa keittämään jo Tammelan suoralla ja hänen onkin mentävä junalla.

Forssan vanha ja idyllinen rautatieasema sijaitsee rautatienkadulla aivan uuden vesihelmen vieressä. Juna ei ole vielä tullut ja hän joutuu odottamaan. Juna tulee Vihdin, Nummi-pusulan ja Someron kautta. Forssasta mennään Ypäjälle, Loimaalle, Huittisiin ja sieltä Raumalle.

Idyllinen ikiaikainen rautatie on pidetty hyvässä kunnossa ja sen puiset asemarakennukset ovat kuin kopoita Terijoen vanhasta asemarakennuksesta. On todella hienoa että juuri tämä rata on säilynyt, muutenhan kakkostiellä kulkisi nykyisinkin hirmuinen rekkaralli ja trafiikki.

Aseman penkillä on jonkun sinne jättämä paikallislehti jota Risto selaa aikansa kuluksi. FoPs on noussut taas jääkiekkoliigaan ja Timo Sutinen aikoo valmentaa joukkueen kahdessa vuodessa mestariksi. Lehdessä myös kerrotaan kuinka joku nainen on pidätetty rauhoitetun närhilinnun munien hallussapidosta. Tällä seudulla ollan hieman varpaillaan vieläkin luonnonsuojeluasioissa koska se Koijärvijupakka on niin tuoreessa muistissa. Risto hymähtää ja miettii kuinka tyhmää on jonkun naisen mennä ja pihistää närhenmunia pesistään, niistähän tulee automaattisesti isot rapsut tai parhaimmillaan pari vuotta kuritushuonetta.

Kuulusteluissa tuolle naiselle tullaankin varmaan näyttämään mistä täälläpäin kanat pissivät. Risto muistaa kun silloin vielä aikoinaan poliisiasema sijaitsi Tammelan suoran alkupäässä ja eräänä päivänä sen alakerrasta paljastui jo monta vuotta toiminut pontikkatehdas. -holjaa

Vihti-Rauma ratahanke sai 20-luvulla paljon kuuluisuutta koska sen rakentamisessa käytettiin ensimmäisenä suomessa betonipölkkyjä. Nuo betonipölkyt olivat radan rakennuttajille kestävyydeltään suuri arvoitus. Routimisesta ja pakkasesta huolimatta ne ovat erittäin hyvässä kunnossa vielä tänäkin päivänä. Jokin tyhmyys kuitenkin oli tässäkin rakennushankkeessa vallalla koska rataa alettiin rakentamaan Vihdin suunnasta ja betonitehdas sijaitsi Porissa.

Riston muistissa on vieläkin elävästi kuinka isänsä aina puhui siitä hirvittävästä hevoskärryrallista joka täytti paikalliset maantiet. Olihan se tyhmästi järjestetty, kuka sellaisen työjärjestyksen tyhmyyksissään sitten määrittelikin.

Juna jo tuleekin ja kuski veivaa rattia törtevän näköisenä hytissään ettei vain rautahevonen tipahtaisi kapeilta raiteiltaan.

Närhenmuna presentaatio

Riston jälkiä oli helppo seurata aina Makulihan tiskille asti. Siellä Sarille kerrottiin että Ristoa ei ole enää Juhannuksen jälkeen näkynyt paikkakunnalla. Ali-Lekkala pyytää vielä kaydä mökkikylästä varmistamassa tiedetäänkö siellä mitään.

Topi touhuaa siellä viimeistelyporukan kanssa ja kertoo että Riston oloinen mies lopetti Juhannukselta ja kaivurikin vietiin takaisin Espoon varikolle. -Mitä asiaa rouvalla olisi ollut?

Sari ottaa kassistaan esille kaksi kaunista närhenmunaa ja toteaa rauhallisesti että hän olisi vain esitellyt niitä Ristolle.

-jaahas jaahas, vai silläviisiin, tuollaiset olisivat olleetkin esittelyn arvoiset, toteaa Topi ja kääntyy jo pois mennäkseen näyttämään sähkömiehille seuraavan urakan kohdetta.

Minkiön, Latovainion ja Humppilan vielä tarkistettuaan Sarin on tunnustettava että Risto on jossain muualla, -olkoon.

Lattialiukkausmittaripossusyndrooma

Holjanteri soittaa Sarille ja kertoo kauhistuttavan uutisen. Paikkakunnan lehdissä kohistaan kuinka vanhoja mittaripossuja ei saisi missään tapauksessa käyttää elintarvikkeena. Sarihan osti sellaisen viime vuonna Kotipalvin myymälästä ja he Pöljänterin kansa syöttivät maukasta lihaa jopa Somerniemen vallesmannillekin.

Nyt osa ihmisistä on sairastunut johonkin outoon röhötystautiin ja juuri tuota boorihappoa sisältävää possua epäillään aiheuttajaksi. Sari ensin hermostuu mutta sanoo että syy on kyllä niissä myymälöissä jotka ovat vuosikaudet myyneet alennuksella noita vanhoja liukkausindeksimittaripossujaan. Itse hän ei ole havainnut mitään röhötysoireita mutta Risto kylläkin on ollut koko ikänsä hieman eriskummallisen oloinen. Onko syy syödyssä possussa vai geeneissä, sitä ei ota pirukaan selville.

Holjanteri kertoo myös että paikallislehdessä oli ollut kuva ihan Riston näköisestä miehestä joka juoksutti palvisikaa lastenvaunuissa. Sari kyselee tarkemmin ja päättää lähteä itse sylttytehtaalle katsomaan ja näyttämään miehelle närhenmunat.

Jussi puskee päälle

Juhannukselta on luvattu ensimmäisille asiakkaille mökkien luovutus ja siksi kiirettä pitää. Topi sai rakennusluvan suojelualueelle vain sillä ehdolla että jätevedet johdetaan umpisäiliöihin. Viimeiset viikot Risto on kaivanut isoja monttuja joihin valetaan vain kansi ja seinät, hiekkapohja toimii kustannusten minimoijana. Mökkien viemärijohdot päättyvät näihin isoihin betonisäiliöihin.
Yläosasta lähtee piilossa oleva putki joka johtaa hulevedet pitkälle järven selälle.

Rakennustarkastaja kuuluu samaan metsästysseuraan ja rotareihin kuin Topikin. Siksi hänen käyntinsä rakennustyömaalla ovat harvalukuiset, jätevesitarkastuskin meni puhelinsoitolla. "Kyllähän Topi sinä ne asiat osaat" -sanoi tarkastaja ja lekotteli itse Topin rakennuttamalla huvilallaan kuivajärven rannalla.


Olisihan se puustollekin hankalaa ja kallista rakentaa kaksivesijärjestelmiä joissa pesuvedet imeytetään maastoon ja mustavesi umpioidaan. Näin kevyemmällä investoinnilla on hyvä ja näin ne ennenkin on tehty. Raakavesi otetaan harjun toiselta puolelta Kaukjärvestä ja suodatetaan keinopohjavedeksi harjun läpi. Lokkeja vain lentelee satamäärin suodatusalueella kun he noukkivat helppoja kalansaaliita puppausputken purkuputken tienoilta. -sellaista se on nykyajan teknolokia.

Topi, rakennustarkastaja ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja valtuuskuntineen viettivät ikimuistoisen hiihtolomaviikon toissavuonna Levin maisemissa. Siellä suunniteltiin ja pohdittiin tulevaa mökkikylää ja sen kaikenkaikkista piristysruiskevaikutusta koko Huhtiniemen seutukunnalle.

Nyt ollaan jo loppusuoralla. Harmi vain että Riston työmaa on loppumassa. Muutama omakotirakentaja on käynyt kyselemässä perustustenkaivuuta tontilleen mutta ei niissä paljoa työmaata ole. Haluavat niin moni myös jotakin kuitintapaista niinkuin se nyt kenekään etu olisi jotain arvonlisäveroja maksella. Todella niin harmittava takaisku oli tuo kotitalousvähennöskin pimeille urakoille, ennen asioista saattoi sopia ja tehdä asioita vailla turhia pyrokratioita. Rahat perslakkariin, kossupullo huiviin vielä harjakaisiksi ja kumpikin osapuoli oli tyytyväinen.

Kuumuus

Ristolle tulee hiki ihan jo vain nostoauton touhua katsellessakin. Suuta kuivaa ja päätä jomottaa. Nosturimies tiesi kertoa että tuollaista vanhaa lattianliukkausmittaripossua ei tulisi syödä suihin surminkaan. Tanssilattioita liukastetaan boorihapolla ja se kulkeutuu väkisinkin sian nahan läpi kudoksiin. Boorihappo on kauheaa myrkkyä ja allergisoinut jo puolet esiintyvistä artisteistakin.

Ristoa alkaa etomaan kun hän miettii minkälaista lihaa sitä on tullut syödyksi. Hän menee hetkeksi parakkiin huilaamaan. Lattialla se osittain syöty raato rönöttää suu virneessä. Riston on pakko mennä ja potkaista sitä kiukuspäissään. Parakissa on yksi vanha propelli katossa joka kierrättää edes hieman ilmaa, muuten hän varmaan antaisi ylen.

Parakin pöydällä on Juuson jälkeensäjättämä oppikirja jota hän aina vapaa-aikanaan lueskelee. Risto ei voi ymmärtää mitä järkeä on opiskella kieltä jolla ei pärjää muuta kuin tohtori Ammondin tai Paavin juttusilla ollessa. Toisaalta jotkut sanat ja termit ovat helpostikin johdettavissa, kuten esim Riston jalassa oleva ärhäkkään vyöruusun nimi, -remmi rosacea.

Parakin ikkunasta Risto huomaa kuinka talonpystysporukka on lähdössä kirkonkylälle syömään ja myös hän menee ulos jotta voi änkeytyä mukaan.

Perustavaa laatua

Kotvasen aikaa juostuaan koira sekä kaljapullomies heivaavat ja antavat Riston mennä menojaan. Risto puuskuttaa ja läähättää kuin viimeisiään vetelevä höyrykone. Ennen mökkikylän mutkaa on maitolaiturilla toinen äijäkööri, joka on myös kiinnostunut Riston eineksestä. Myöhemmin Risto löytää itsensä naapuritalosta saunomasta ja kamalista pontikan juomingeista. Puheenparsi on tällä sakilla Juusomaista verkkaisella nuotilla lausuttua vorssaorikinaalia. Myös kuuluu hirveää hoilotusta ja rasvaisten suiden mässytystä kun ylilihavat punannaamaiset miehet syövät suupielet rasvassa possua. Jokuset haukkaavat jopa suoraan nahkaan tehdystä viillosta suuria lohmakkeita. Risto väsähtää ensiksi. Naapurit vievät hänet yösyönnä kottikärryillä parakin lattialle nukkumaan. Yksi avulias kärräsi lastenrattaissa myös tuon syötävän hyvän sikaeineksen siihen samaan -kuin Ristonkin, eli jonkun isoäidin kutomalle kirjavaviiruiselle räsymatolle pötkölleen.

Aamulla Topi tulee herättämään Ristoa. Risto ei änkyröissään ole päässyt vielä edes makuupussiinsa, vaan makaa osittain kaluttu sika vieressään parakin lattialla. Unissaan hän kiertänyt kätensäkin sian ympärille, ja mitä lie tolkuton uneksinut.

Nyt ylös ja siirtämään kaivuriasi, rekkaa alkaa tulemaan ja pytinkiä pukkaa pystyyn ihan nyt justiinsa! Topi meuhkaa kovalla äänellä ja Risto änkeytyy pihamaalle.


Vaikka kaivuutyöt välillä takkuaakin niin perustustentekijät ovat ahkeroineet.
Mökkikylän perustukset alkavatkin olla sillä mallilla että pohjanmaalta tilatut mökit voitiin tuoda paikalle. Rakennustekniikka on ainutlaatuinen. Pyöröhirsirakennuksilta näyttävät talot nostetaan kokonaisina perustusten päälle. Pyöröhirsi ei ole hirttä vaan hirreltä näyttävää muoviputkea jonka sisälle on ruiskutettu polyuretaani.

Topille tuli tuollainen idea kun hän näki kaukolämpöjohtoverkkoa rakennettavan. Kevyt ja hyvin eristävä rakenne joka sopii suomalaiseen luontoon kuin nenä niskaan. Pohjanmaalainen talotehdas tilasi Uponorilta kaukolämpöputkea ilman terässisusta ja talotehdas vain tekee salvokset sekä muovihirsien päät. Vesikatekin on valmiina näissä ainutlaatuissa taloissa.

Eikä aikaakaan kun autonosturi törmyyttää harjulle perässään iso rekkakolonna niin että metsäntutkimuslaitoksen nuori taimikko vain lakoaa kuin hurrikaanin saattelemana. Topi menee tervehtimään kuljettajaa ja ojentaa kätensä sanoen: " well, se sit alkaa -summer cottage erection project"


Puhukaa suomeksi stondiksistanne, -murahtaa siihen Risto ja sylkäisee pitkän mällin kanervikkoon. Topi ei ole kuullakseen mutta taloja aletaankin pian siirtelemään rekkojen laveteilta harjun päälle pitkäksi riviksi.

Risto seuraa sivusta autonosturin liikehdintää ja miettii että tuollaisen koneen ohjaaminen ei paljoa poikkea kaivurilla kaivamisesta. Hän ruokatauon aikoihin meneekin nostomiesomistajan juttusille ja kyselee mahdollista työpaikkaa.

No meillä on niin että, -aloittaa mies luentonsa.

Elinikäinen työsuhde. -sinun kohdalla se täyttyy helposti, olet niin ramukuntoisen näköinen että tuskin seuraavaa joulua näet.

Raittius. -luuletko että voisit olla päivääkään pössäyttelemättä ja tissuttelematta, -tuskinpa vain.

Leuan veto. -jos saat puoliakaan niin paljon vedettyä leukoja kuin minä kiskaisen niin saatat ehkä päästä jatkohaastatteluihin.

Paidatta juoksu. -olet kuulemma juossut sika kyydissä pitkin maanteitä, mutta kunnon juoksun pitää tapahtua ilman paitaa ja myös talvipakkasilla. -luuletkos pystyväsi siihen?

Enpä taida, vastaa Risto. Mutta bonukset ottaisin mielelläni ja sitten taas entinen meno maistuisi kahta makeammalta.
Jos minä aloittaisin ensi kuussa ja maksaisit ne poonukset etukäteen mun tilille jo tässä kuussa niin sopimus saattaisi syntyäkin, tinkaa Risto.

-no niin justiinsa joo, sanoo mies ja lähtee jatkamaan nostohommiaan.

Sika

Maisema on Huhtiniemessä kaunis, sen suhteen ei Ristolla ole valittamista. Joka ilta hän menee pesulle järven rantaan ja ennen kastautumista tuo karvainen uros katsoo tovin peilityyntä järven pintaa. Ryppyinen niska ja tursoittava parta peilautuu järven pinnasta. Osa vääristyneestä kuvajaisesta tallentuu pinnan alla kaislikossa lymyävien haukien aivoihin, kuin etiäisenä jostakin kalan painajaisunen kauhujaksosta.

Mökkikylän valmistuttua kaikki tulee olemaan toisin, kalat kaikkoavat painajaisineen ja rantaan tuodaan hiekkaa jotta kaislikko kuolisi. Rauhallisen rannan täyttää polskuttelevat ihmismassat. Mutta vielä toistaiseksi täällä on Rauha kuin Tiuruniemen nokassa.


Sosiaalitilat ja evästys oli Huhtiniemen korvessa myöskin ensin aluksi jonkinlainen puute ja rasite. Ristolla on kylläkin purkkiruokaa ja olutta joita Topi kantaa aina pyydettäessä auliisti lisää parakille. Lähistöllä on myös Makulihan kotiteurastamo ja -jalostamo josta eräänä päivänä Risto käy ostamassa tuoretta savukinkkua. Halli on niin lähellä että sinne ei oikopolkua mene kävellen kuin vartti.

Myyjä näkee että Risto on satunnainen kävijä ja koettaa myydä Ristolle kaikkea mikä muille ei ole kelvannut. Kinkkuroiskeita, mahapaitaa ja pylsyä. Sitten Ali-Lekkalan isäntä aloittaa varsinaisen myyntipuheen: Leimukalliolta tuotiin viime viikolla kokonainen lattianliukkausmittaripossu -toteaa hän. Se on palvattu kokonaisena ja painaa nyt kolmisenkymmentä kiloa. Sen saisi edullisesti puoleen hintaan, kun ottaa koko sian. Risto estelee ja empii, eihän sitä saa kuljetettua vaikka perillä kylläkin voisi kaivaa syvän maakuopan ja tehdä ikäänkuin kellarin. Myyjä lupaa vanhat lastenrattaat varastosta ja kohta on Risto pihalla sovittamassa palvattua sikaa lastenrattaisiin.

Pihalla on vanhoja äijiä siemailemassa olusiaan ja ne naljailevat ja vinoilevat jostakin isänsä näköisestä perillisestä, siitäpä Risto hermostuu ja ottaa puseronsa pois ja peittää sillä sian pyöreän profiilin kuin lastansa kapaloiden.


-Ostiks sää kesseli sen Leimukallion vanhan sian jota on kaupiteltu jo pitkään? -kysyy terassilta toinen paikallinen oluenjuoja ja näin Ristolle selviää että ilmeisesti tämä sika onkin kuuluisampi kuin hän osasi odottaakaan.

-Juu ostin mää, eiks sitten olis saanu? Risto vastaa samanlaisella hämäläisellä määkimisellään. Kyllä sikoja maailmaan riittää ja sikamiehiä myöskin terasseille, vastaa Risto vielä lisäksi turhautuneella äänellään. Muu sakki terassilla rähähtää nauramaan.

Huutelija on pienessä tuiskeessa ja suuttuu kun turistit tulevat ja vastaavat hänen kommentteihinsa niin että hän tulee nolatuksi. Mies nousee ylös ja alkaakin käärimään hihojaan.

Risto ei jää odottelemaan mahdollista yhteenottoa, vaan koska possu on maksettu niin hän lähtee kymppitien suuntaan ja pistää juoksuksi. Possu keikkuu rattaissa ja takki siirtyy sivuun niin että sian pää tulee esille. Juoksu jatkuu nopeana hölkkänä possun avonaisen suun vain keikkuessa maantiekuoppien tahtiin.

Mies lönköttää Riston perässä ja näky on tosi holjakas. Risto painaa edellä kuin omaa jälkeläistään rattaissa työntäen ja paikallisasukki tulee perässä olutpulloa kädessään heristäen. Naapuritalon tontti on aidattu verkkoaidalla ja toisella puolella oleva koirapirulainen saa vainun juoksevasta ryhmästä ja alkaa räksyttäen myös juosta samaan suuntaan. Juuri sattumalta on Makulihan terassilla myös paikallislehden kuvaaja, joka ikuistaa tämän ikimuistettavan näyn digitaalikameransa muistiin.

Pujo

Sunnuntaina Sari päättää siistiä hieman tonttiaan ja niittää kaikki pujot pois aivastuttamasta. Voiko turhempaa kasvia ollakaan? Mitkään eläimet eivät sitä syö ja kukintokin on perin vaatimaton. Voikukka ja niittyleinikki ovat pujoon verraten kuin orkideoita. Orkidea on kasvi jonka kukinto on kaunis kuin marsipaanikoriste joita Sarikin iltaisin ajankulukseen väsäilee.

Muuttaessaan tänne ja kirvesmiehen kanssa aikoinaan tuumatessa tonttien välistä raja-aitaa, päädyttiin jättiukonputkiaitaan, -orapihlaja-aidan sijaan. Jättiukonputki tahtoo levitä monien satojen metrien matkan naapurien tontille ja näin naapuritkin saavat ilmaisia kasveja. Näin vuosien perästä massiiviset ukonputket ovat kuin jättiläiskokoinen anisviljelmä, sellaista ei Espoossa ole muilla.

Pujo ja koivu tuntuu allergisoivan yhä vain enemmän ja etenkin näin keväisin asia on kaikkien huulilla. Kukaan ei kuitenkaan puhu siitä miten kurja kohtalo on heinäallergisella peltohiirellä. Entäs kaaliperhosen toukka joka ei ehkä pidä lainkaan kaalin mausta? Saattaa joitakuita linnunpoikasia inhottaa multaiset kastemadotkin joita emonsa pudottelevat heidän suihinsa. Paha on myös maitoallerginen hirvenvasa, kuka häntä auttaa ilmavaivoissaan?

Ihmiset ovat vaivoineen yhä vain enemmän esillä mutta luontokappaleet saavat vähemmälti palstatilaa. Linnuille kyllä pönttöjä rakennetaan, mutta kukaan ei kaiva supikoirille tai ketuille koloja.

Entäs aikuiset metsäneläimet sitten? Jokin karhuemo saattaa olla totaalisen kyllästynyt samaan iänikuiseen turkkiinsa ja tikkauros on ehkä turhautunut iskemään päätään kaikenaikaa seinään. Muurahainenkin voisi olla ikikiitollinen jos joku ystävällinen ihminen toisi heidän pesänsä viereen vanhoja joulukuusia, joista sitten olisi paljon lyhempi matka neulasia kekoonsa kiikuttaa. Jokin yksittäinen kalakin voi olla kyllästynyt uimaan ja aina vain uimaan, kukaan ei sille kuitenkaan korvaansa kallista koska sen kukaan korvaan menisi näin vettä.


Maanantaina Sarille sitten soitetaan Tapiolan Energiasta ja kysellään tietääkö hän mitään Ristosta tai varikolta kadonneesta kaivurista?

Huhtiniemi

Maanantaina Riston ohjaama kaivuri rouhaisee ensi kerran Huhtiniemen harjun neitseellistä pintaa. Ensin kaivetaan vesi- ja viemärijohdot. Tältä nimenomaiselta harjulta kerrotaan Hakkapeliittojen lähteneen 1600 -luvulla sotaretkilleen. Monenmoista tarua kiertää kieltäytyneiden teloituksista ja sanotaan että itse Mannerheimin esi-isä olisi teloitettu tälle paikalle. Myös Mannerheimin veli joka omisti aikoinaan Jokioisten Kartanon ennen Wille Branttia, teki pyhiinvaellusmatkoja tänne, sekä Kaukolan näkötornin maisemiin.

Tabe ja miesystävänsä Erik von Franckell katselevat aloitustöitä avoautonsa istuimelta. Viereisessä konikankaan metsikössä hyppivät valkoselkätikat puusta-puuhun peloissaan ja karkuun moista traktorin jurskutusta. Erikillä on tapana ammuskellla tikkoja ja liito-oravia aina iltaisilla kävelylenkeillään.

Puun juuria on valtavasti ja siksi tarvitaan moottorisahamies kaivurin avuksi jotta kaivuu-ura pysyisi kohtuullisen levyisenä. Iltapäivällä kaivurin kauhaan tulee ihmisten luita ja pääkallo jossa on keskellä reikä. Risto nostaa tuon kuorman hieman sivumpaan ja pyytää Topin paikalle. Topi hermostuu hirvittävästi. Jos tästä löydöstä hiiskuu tietoa arkeologeille tai museovirastolle nin mökkikylän rakentaminen tyssää alkuunsa.

Topi käskee Riston olla hiljaa löydöksestä ja pyytää kaivamaan vain eteenpäin. -Mitä lie hirvien luita ja joku ketun hautausmaalta kaivama ja kuljettama pääkallo, -tuhahtaa hän nokkaansa ja laittaa luut jätesäkkiin.
Ristokin havahtuu ja miettii että jos tänne valokuvaajia ja reporttereita saapuu niin Tapiolan Energian pomot kyllä tunnistavat uutisista kaivurinsa ja hän on kiipelissä.

Ristolle on varattu kortteeriksi parakki jossa on mittamiesten tavaroita ja sokkelivalajien taukotila. Tuossa parakissa Risto aikoo asua niin kauan kuin tätä työmaata tulee riittämään. Sijoittaja Taito Tuunanen on myös osaomistajana tässä projektissa ja mökkien ennakkomarkkinointi on jo aloitettu. Ainutlaatuinen mökkikylä ikiaikaisessa L1esjärven kansallispuistossa historiallisessa Huhtinemen harjumaisemassa. Kyllä näille mökeille varmaan tulee olemaan kysyntää.

Kaivuu jatkuu iltaan asti. Monenmoista muunkinlaista roinaa paljastuu ohuen humus- ja hiekkakerroksen alta. Sapeli, tussareita ja joitain vanhoja rahoja sekä kuparinen lekkerikin tammikorkkineen. Risto eroittelee selvimmät romut erikseen ja Topi siirtää niitä sitten jätesäkkiin. -Onpas täällä törkyä, tulee kaatopaikkakeikka, ei viitsi tuollaisia romuja takaisin kaivantoon laittaa. -Sanoo Topi ja on olevinaan kovin harmissaan metalliroinan löytymisestä.Ristokin kansakoulupohjalta kyllä ymmärtää että esimerkiksi löytyneet kypärä, nahkahaarniska költeri ja teräksinen rintahaarniska, kyrassi ovat mittaamattoman arvokkaita kansallisaarteita. Lisäksi Risto näki eräässä taistelukilvessä Torsten Stålhandske -nimen kaiverrettuna senaikuisin kirjaisimin. Jo se on pelkästään arvokkaampi kuin Mona Lisa.

Ehtoon tultua Topi lähtee asunnolleen ja Risto kääriytyy makuupussiin homeelta haisevassa parakissaan.