17.9.2011

Uuni Latovainiossa

Luin Antti Hyryn kirjan uunista. Pikkutarkkaa selostusta uunin rakentamisesta mutta kuvat olivat uupeluksissa. Hän käytti tavallista ja tulenkestävää tiiliä sekä valumassaa.

Mielikuvituksessani koetin hahmoittaa uunin rakennetta. Ilmeisesti arinan takaosassa oli aukko josta liekit menivät ensin alas ja sieltä uunin sivujen kautta ylös ja sieltä savukaasujen kera päällä olevaan savuhormiin.

Tärkeää on että uuni lämpiää tasaisesti ja että lämpö ei mene savupiipun kautta pihalle. Kivet pitää lämmetä mutta röörit tulee olla nuohottavissa. Lisäksi oli arinan alla kolo johon palon loputtua henkuvat kekäleet vedettiin. Sieltähän ne vasta sitten hyvin lämpöä hehkuivatkin.

Meillä kotona oli myös iso leivinuuni. Olisko koko systeemi ollut parimetriä kanttiinsa. Kulmassa oli hella ja sivussa myös vesisäiliö lämpimän veden saamiseksi. Uuni oli paaltä tasainen ja avoin. Romua täynnä, ei siellä kukaan voinut makoilla. Uunin ja seinän välissä ei ollut rakoa, niinkuin sellaisen Hyry teki omaansa. Hänen uuniaan kiersi 40 cm käytävä, joten uunin saattoi kiertää.

Äiti lämmitti uunin kait noin kerran kuukaudessa. Isoja koivuhalkoja piti polttaa pari pesällistä niin sittenpä uuni oli parahultainen. Polttamisen jälkeen vedettiin uunikolalla hehkuvat kekäleet uunin sivussa olevaan koloon josta ne valuivat arinan alle. Vanha saunavihta oli sidottu puuvarteen ja oli likoamassa vesiämpärissä. Sillä lakaistiin uunin arina noesta ja tuhkasta ennen kuin sinne leipiä saattoi sijoittaa.

Siinä uunissa leivottiin oikein reikäleipiä. Omasta suvun ikiaikaisesta juuresta puutiinussa hapatettuja. Taikina oli raakanakin hyvää mutta saattoi saada vatsan rikki jos sitä varsin viljalti mussutti.

Tiinussa vuorokauden muhittuaan, taikina oli valmista työstettäväksi. Ensin käännettin kyökin ruokapöydän massiivinen pöytälevy toisiapäin ja jauhotettiin se. Sitten leikattiin taikinasta sopiva lohmake alustettavaksi.

Otettiin molemmat kädet käyttöön ja möyhennettiin sitä kun taputusotteessa olevien käsien välissä. Pöytälevy toimi alapuolella tukena ja taikinaa tupsuteltiin siinä kuohkeaksi. Sitten se käännettiin pöytälevylle. Lässyteltiin siinä kämmenpohjilla littanaksi pyoreäksi levyksi.

Sitten otettiin katkaistu lehmänsarven kappale. Sillä tehtiin reikä keskelle ja irroitettu kiekko pantiin takaisin taikinatiinuun. Nyt otettiin haarukka ja pisteltiin nopeasti leivän kehälle useita reikiä. Koristeita kait ne? Sitten leipä varovasti siirrettiin etukäteen jauhotetun leipälaudan päälle kohoamaan.

Leipälapiolla uuniin ja ja sieltä myöhemmin takaisin leipälaudan päälle jäähtymään.

4 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Minä sain tuon Hyryn kirjan käsiini tänään, tuossa kaupassa poiketessani. Kysäisin, onko tullut pakettia, ja olihan se.
Nyt se on työn alla. Hyryn teksti jaksaa viehättää, se elää kuvina silmissä.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Tulee sellainen tunne että uuninrakentamisprojekti olisi oiva urakka itse kullekin, mutta ensin pitäisi olla se satavuotias tyhjillään oleva pirtti, jossa sitä voisi asumisen häiriintymättä askarrella.

Ja jos ulkopinta tulee sen näköiseksi että muurari oli ensi kertaa asialla, roiskerappaus vaan pintaan.

Maarit kirjoitti...

Minäkin luin vasta tuon kirjan, loppua kohti harpoin rakennusvaiheet ohi. Enkä pystynyt hahmottamaan millanen ja miten suuri siitä oikein ois pitäny tulla. Tuli vain mieleen, että aika kallis siitä ainaki tuli. Oli mukava penskana käyvä lämmittämässä kipuilevaa mahaa uunin päällä. Sinne sopi hyvästi kolmeki aikuista.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Kuiva paikka ja tasalämpöinen. Oiva paikka vaikka myös sienien kuivaukseen.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...