Maantiellä

Minne nyt? Parkanoon vai Kokkolaan? Trabant on hieno auto, ohittavien katseista on havaittavissa ihailua ja kunnioituksen karehtima hymy on apumiesten paikalla istuvilla ihmisillä kun he vauhdikkaasti menevät menojaan.

Siis Kokkolaan ja sieltä Kälviälle. Sarin tuttavan, siis Kaitsun taloprojekti on miltei valmis mutta rantasauna on vielä rakentamatta ja tässä olisi nyt joutilas mies siinä hanslankaroimaan.

Mahtanee mies yllättyä kun Trabant savuttaa mammuttihirsisen talonsa pihapiiriin.

Karkuun

Risto ei tiedä mitä silmätippoja hänelle eilen juotettiin. Muisti on nollaantunut täysin ja päässä jyskyttää. Hän nousee kuitenkin ja vakain askelin ottaa kloottinsa sekä pokstoolarinsa miesten käsistä laittaa ne vaneriaskiinsa, menee maantielle.

Outo paikka mutta vain yksi tie jotta kaipa sen päässä elämää ja poispääsy on.
Katsoo vielä taakseen ja ihmettelee jyhkeää rakennusta. Hiekkatietä parisen kilometriä käveltyään saapuu pikitielle. Aloittaa liftaamisen Pauanne-hannunvaakunan alta satunnaiseen suuntaan.

Pakettiauto tulee ja vaikuttaa kalakauppiaalta. Autossa haisee silakka ja vanha viina. Minne mies menoos? -kysyy kuski.

-pois

-Hyppää kyytiin menen Seinäjoelle autokaupoille, pääset messiin.

Risto asettuu etupenkille ja auton räminästä ja yleisilmeestä päätellen se elää jo yliaikaansa. Mies puhuu oudolla pohjalaisella nuotilla, aivan kuin Sarin Kälviäläiset sukulaiset. -Mennähän, ollahan, tullahan, kuka emigrantti jaksaisi tuolla tavalla opetella puhumaan. Kyllä hämäläinen määkimimen on sitten kaunista ja luonnollista, miettii Risto.

-Mikä mies ja miksi täällä? Kysyy välillä tuo lihava autokuski.

-En tiedä itsekään, Arrua vaan etsin, oletko sinä nähnyt?

-En usko, mutta kyllä tuolla Evijärven perukoilla asuu yksi Heinosen Arru. On sitten mukava mies ja kova ottamaan viinaa. Kerrankin otettiin maan perusteellisesti pari päivää ja silakat hapantui auton takahuslaariin, haju oli ihan hirvittävä.

-Varmaan eri Arru.

Tullaan jo autokaupan pihalle. Valtaisa autokauppa ja täältä kuulemma saa autoja ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla. Ristokin päättää ostaa auton. Slovarin oloinen mies tulee vastaan kravatissaan. Kyselee kuulumiset perheet ja manaa Venäjän savuja. -Menisi jo asiaan.

Siisti Volvo 80-luvulta kiinnostaa Ristoa. Onko siinä mitään vikaa?

-Ei mitään vikaa, hyvä peli.

-Tuossa on uudempi vieressä ja siinähän on sähköiset lasinnostimet ja APS sekä ohjaustehostin.

-Niin aina autojen varustelussa on eroa mutta tässä olisi hyvä menopeli.

Risto muistaa kuinka hän aikoinaan osti vanhan Mazdan jonka piti olla kaikin puolin ok. Ajo oli pehmeää ja mitään vikaa hän ei havainnutkaan, ennen kuin hän luki mielenkiinnosta kaikkien uudempien vuosimallien myyntiesitteet. Jokaisessa uudessa esitteessä kerrottiin kuinka uuteen vuosimalliin on parannettu sitä ja kehitetty tuota. Lisätty virpätintä paranettu tehoa ja uudistettu ominaisuuksia. Kaikki nuo ominaisuudet olivat siis hänen autossaan pielessä. Senjälkeen se hyvä vanha auto alkoi tuntumaan hänestäkin ihan romulta.

-Haluaisin auton joka kulkee vähällä ja joka ei heti vanhene vanhan malliseksi.

-Tässä on juuri tullut Measmart. Hieno pikkuinen peli ja naisella ollut.

-Juu, kas kun ei vanhalla papilla. Tuota en ottaisi suin surminkaan. Etupenkin korkeussäätö elää omaa elämäänsä. Risteyksessä imuroi muita kylkeensä ja vakionopeussäädinkin on vain tarralenkkarin tarra sisäverhoukseen liimautuneena. Ei parkkeuraudu taskuun ei ohjaudu parkkitaloon ei.

- No sitten meillä on täällä sivummalla Trabant. Siinä automallissa kuosi säilyy, ei uudistu usein ja muutenkin pikkuinen varma peli. Bensamittarikin varmatoiminen mittatikku. Takanakaan ei porukka kauaa muut autot roiku kun laittaa vähän kaksitahtipensaa palamaan. Kori muovia -ei ruostu. Ikuinen peli ja kauniskin tuo on.

-Otan sen, pankaa pakettiin.

Risto joutuu esittämään ajokorttinsa ja tekemään paperit luottoyhtiön nimiin. Hän on vain haltija ja luottoyhtiöltä alkaa tippua parinsadan euron laskuja Kuutamotien osoitteeseen. Kaipa tällä hetken ajelee ennen kuin pois ottavat ja onhan se näin halvempaa kuin vuokra-autolla ajelu. Riston päässä on välillä ihan järkeviäkin ajatuksia, mutta ne tahtovat hukkua tuohon kohinaan joka jotenkin pyörii ikiluuppia hänen ohuen aivokurkiaisen sisällä tukkien sen kapasiteetin ja sotkien joskus hyvätkin aikomukset.

Risto kaasuttaa pois autoliikkestä suu makeeta vettä täynnänsä. Sininen katkeranhajuinen vana jää vain jälkeensä mutta sehän menee juuri nyt Venäjän metsäpalojen piikkiin.

Protpototi potpoti pot.

Shamaaniväkeä

Risto raottaa silmiään ja hieroo niitä epäuskoisena. Igor Bockin näköinen mies meditoi sivummalla ja pyörii omissa mehuissaan. Itseriittoinen -siittoinen ravitsee itseään vain omilla tuotoksillaan ja muutenkin koko muukin tämän kirkkomaisen rakennuksen sakki on holjan tuntuista.

Mitä ihmeen kesseleitä nämä ovat?

Riston matka-aski on auki ja pokstoolari sekä klootti ovat jonkinnäköisten taikamenojen kohteena ja apuvälineinä. Hän hivuttautuu Auliksen viereen ja kysyy mitä tää tämmönen peli oikein on?

Aulis kertoo hiljaa kuiskaten kuinka Helsingin kaupunki on maksamattomien uhkasakkojen jälkeen nyt väkipakolla kunnostamassa hänen kalliohuvilaansa ja aikoo maksattaa ison laskun hänellä.
Tarvitaan taikoja ja karjalalaisia uhrimenoja, riittejä ja shamaanien loitsuja jotta tuo iso työ ja remontti saataisiin estettyä.

Itäisen tullipiirin rekkajonojen varrelta on kerätty tien ohesta satoja pulloja karjalalaista heimonestettä. Puolitäydet kellertävänesteiset virvoitusjuomapullot kaadetaan yksi kerrallaan tuliseen pätsiin. Tuhka pölisee, karjalaiset loitsut kiirivät eetteriin, mutta auttaakohan tuo oikeasti? Ristoa kummastuttaa mitä ihme eliksiiriä sisältävät nuo rekkamiesten tullijonoon jälkeensäjättämät pullot. Hän ottaa yhden pullon ja heiluttaa sitä. -Näyttää ihan...., avaa korkin ja nuuskaisee, haisee ihan......, laittaa tipan sormilleen ja lopuksi kulauttaa oikein isot hörpyt kurkkuunsa. On se on, sitä se on -virtsaa. -No hyvä etten mennyt ja hengittänyt tuota loitsuhöyryhuurua ahjon lähistöllä, huokaisee Risto tyytyväisenä.

On täällä muutakin sakkia. Kansanlääkintäkeskuksen kupparit imevät sivupenkeillä karvaisista ja partaisista Väinämöisen oloisista miehistä mustaa verta ja heittävät sitäkin ahjon kuumentamaan pätsiin. Sivummalla valmistellaan kusiaspesähoitoja ja nikaman niksautteluja, onkohan kaikki nyt ihan kohdallaan täältä on päästävä pois ja äkkiä miettii Risto ja katselee jo pakoreittiä. Pokstoolari ja klootti olisi myös saatava matkaan, ja sassiin.

Pauanne

Risto tapaa poliisiaseman pihalla hänet susiluolaan houkutelleen Aulis Juneksen. Linnunlaulun huvila on saanut siistimiskehoituksen Helsingin kaupungilta ja Riston pitäisi nyt lähteä talkoisiin.

-En varmana lähde mihinkään linnunlauluun, kaikenmaailman elämäntapaintiaanien sotkuja siivoamaan, ja Arrukin on vielä löytymäti, sanoo Risto jämäkästi.

-No lähde sitten Pauanteelle

-En lähde sinnekään, mikä sitten lieneekään, en varmana lähde en!

No kuitenkin Risto herää seuraavana aamuna Kaustisten korvesta. Konsta Jylhän vaiennut viulu soi taustalla ja ihmeellinen kalevalainen äijäkööri takoo Sampoa ja rummuttaa vanhoilla sääriluun kappaleilla ikiaikaisia noitarumpuja ympärillään.

On se elämä niin holjaa.

Kuulustelu

Konstaapeli Glad ja komisario Rehnqvist tenttaavat Ristoa susiluolassa yöpymisestään tiukkaan sävyyn. Hänet on viety Karijoen poliisiasemalle mustan maijan koppikyydillä.

-Mikä härrä te oikke olla? Mistä te tulla ja minne olette mänossa? Mitä on tilpehööri laukussanne?


-Olen Risto vaan ja koetan olla yrittäjä. Kaivinkoneella pyrin yrittämään ja Arrua etsiskelen. Linjuri pysähtyi tuolla luolan lähellä ja pari turistia pyysi mukaansa tutustumaan susiluolaan ja hämärä yllätti. Nukuin yhden yön niinkuin esi-isänikin, ei kai siinä ole mitään pahaa?

-Mitä olla nuo rompoolitavara matka-askissanne, ollako ne otettu luolasta, ollako ne Nearnethalin ihmisen raha ja tavara?

- Ei löysin ne Tammelasta, ne on Hakkapeliittojen riikinstoolareita ja klootti sekä pokstoolari, kaipa te vanhaa aseistusta tunnette ja tiedätte missä Tammela on?

-Totta kai tiedän, ette kai minua tyhmänä pidä, kuuluisa paikka mustastamakkarasta ja Matin Mervistä. Mutta mikä vanha ruma reppu teillä on?

-Älkääpä moittiko isoisän vanhaa eväsreppua, ei ole monella niin vanhaa reppua kuin minulla.


Silloin Glad ottaa puheenvuoron ja sanoo että hänellä onkin vanhempi reppu, isoisän-isän reppu. Rehnqvist innostuu myös ja kertoo kuinka hänellä on vielä vanhempi reppu. Minullapas on isoisän-isän repun-reppu.
Ohoh, onpas vanha, vastaa Risto ja teeskentelee ihastuksenomaista hämmästystä.

Glad tenttaa vielä kovasti Ristoa ettei vaan hän ole löytänyt ja vienyt mitään Nearnenthalin ihmisen rahoja, kultakoruja tai metallityökaluja luolasta, mutta Risto vakuuttaa että mitään ei luolasta löytynyt. Sitäpaitsi hän ei lainkaan ymmärrä miten kateellisia voivat poliisit olla moisesta pölyisestä kallionhalkeamasta.

Myöhemmin iltapäivällä Rehnqvist ilmoittaa että Ristoa ei ole ilmoitettu kadonneeksi eikä etsintäkuulutettu joten hän saa mennä, -jos lupaa pysyä poissa susiluolasta jatkossa. -Mutta kaapin paikan me teille vielä näytämme, sanoo Glad ja vie Riston pukuhuoneeseen.

Tuossa on minun pukukaappini, sanoo Glad ja osoittaa peltistä pukukaappia.

Jahas, vai sillä tavalla, sanoo Risto ja koettaa vielä tingata poliiseilta autokyydin Kristiinankaupunkiin. -Mene jo matkoihisi, senkin kesseli, kuuluu vastaus.

Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.