Aamukalaan

Niin.

Mökin ikkunat olivat sellaiset lasiset sälekaihtimet joiden kulmaa säätämällä saa sopivan läpivedon. Sängyn päädyssä verhon takana oleva säleikkö jäi huomaamatta ja siksi alkuyö oli melko hikinen. Ilmastointia ei ole vaan whisper puhaltaa vastapäisestä seinästä. Loppuyö oli jo kohtuullinen. Isot raot lattialautojen välissä ja harjakaton sekä seinän väliset raot kierrättävät nekin ilmaa varsin viljalti.

Ennen auringonnousua on syytä lähteä vetämään pitkähännällä kahta rapalaa ja mennä katsomaan saaren itäpäätyyn kun aurinko nousee karstivuorten välistä.

Tässä Pena ja paikan tyttären japanilainen vävykokelas vahtivat siimoja. Mukana oli ruotsalainen pariskunta. Ei napannut vielä ennen auringonnousua.

Tuo kuva on otettu ilman salamaa ja rakeinen. Salamalla otetussa kuvassa paljastuu miten meidän jokaisen ympärillä on "Aura". Tuo avulla selvänäkijät näkevät meitä riivaavat sairaudetkin.

Auringon noustua, alettiin ajamaan saaren suuntaisesti länteen.

Tulihan niitä kalojakin kolme. Ihan syötäviä.

Kaikenkaikkiaan vedet on kalastettu liki tyhjiin. Kaloja syöviä vesilintujakaan ei näy missään. Saarten asukkaiden elinkeino täytyy ottaa lisääntyvässä määrin turismista. Se on sääli. Täällä on jossain määrin myös kumipuuviljelyä. Kumipuu on tuotu alunperin muilta mantereilta ja niidenkin viljely köyhdyttää maaperää.

Useimmat kupit näkyikin käännetyn nurin jotta puu ja maa saa levätä. Tässä kuitenkin vielä tihuutettiin paljoltikin väkilannoitteen voimin.

Koh Pu tai Koh Jum

Sama asia,tai eri kylät samalla saarella.

Aikaisemman postauksen kuvassa näkyi ruskean pitkähäntäveneen kylkeä jolla siis loppumatka taitettiin. Vene oli poikkeuksellisesti lasikuituinen koska se oli saatu tsunamikorvauksena itse veistetyn mennessä tuossa katastrofissa meren pohjaan. Moottori on Kubota.

Saaren näköalaravintola ja bungalowien respa sijaitsee tässä jyrkälle rinteelle rakennetussa rakennuksessa, Jungle Hill.

Lasikuitupitkähäntä tässä kuvassa, taustalla ensimmäisen päivän ilta-auringon painuessa mailleen.

Tässä päärakennus ja vieressä uusin bungalow jossa myös majoituimme. Tuossa oli lämmin vesi ja suihku, muut bungalowit ovat palmujen katveessa ja yhteisillä pesutiloilla varustettuja. Hinnat 400....1300 baht per yö. Gekkojen naksutus ja aamuinen muslimen rukouskutsu kuuluu hintaan.

Naapuruston Bungaloweja. Reppureissaajien ja itsetutkiskelijoiden mestoja. Liikenteen melu ei tavoita, ei rymise ratikat.

Ranta on rauhallinen päivisinkin, vain satunnaisia kulkijoita sekä rapuja & apinoita.

Saattaa rannalla törmätä jopa Penaankiin joka-aamuisella aamukierroksellaan.

No ei sentään janoon eikä nälkään tarvitse kuolla.

Laskuveden aikaan merenpohjan karstikivimuodostelmat tulevat esille ja vaikeuttavat pitkähäntäveneiden rantautumista.

Kun nousee rannalta ylös ja menee polulle joka johtaa kylän keskustaan niin apinat tulevat tervehtimään.

Koh Jum meno

Ao Nangissa kaikki tuntuvat olevan menossa aamupaivällä jonnekin. Pitkähäntäveneiden rivistö täyttää lastinsa ihmisillä jotka menevät lähisaarille. Kadunvarren mopotaksit ajavat 40 bahtilla lähialueilla. Kauemmaksi Krabi Towniin tai temppelialueille voi mennä ex-tempore uudenkarheilla ja hienoilla kaupunkimaastureilla 500...2000 baht/edestakaisin ja odottelu kohteessa.

Etukäteen varaamalla tai menemällä kimppaan hinnat putoavat olennaisesti. Krabi Towniin ja Tesco Shopping Centeriin menee myös avolavabusseja parinkymmennen bahtin korvausta vastaan. Sellaisella tultiin Koh Jumin lautan jälkeinen matka takaisin Ao Nangiin. Olennaista on ettei saa olla kiirus, vaan seikkailumielellä matkassa ja vaikka tarvittaessa roikkua siellä bussin takatasanteella moottoritievauhdissa.
Koko ajan skeptikolle tulee kuitenkin ekalla kerralla epävarma olo. Onkohan tämä kuitenkaan oikea bussi ja minneköhän pienen ihmisen matka vie? Jos olisi Peru tai joku muu vaarallinen maa, ei minun kantti kestäisi ellei myös olisi opasta matkassa.

Ihmisiä menossa seuraavaan kohteeseen. Pitkähäntävene ja kova Samsonite matkalaukku on aikas epäsopivanoloinen kombinaatio.

Tälläisiä mopotakseja Patongissa/Karolla/Katalla ei näkynyt ollenkaan, lienevät liian pienitehoisia vuoristoisessa maastossa. Taustalla lava-auto viemässä ihmisiä Krabi Towniin ja pysähtyy tarvittaessa missä vain taajama-alueen välillä sekä simpukkafossiilialueella. Mind Up Your Head. Tuhannet ja tuhannet turistit ovat kopsauttaneet päänsä tuohon mopotaksin katokseen. Ajoneuvoon pitää mennä kyyristellen ja nöyrällä mielin. Niska köyryssä poistua kuin syyllisenä luimistellen ja näinollen ei oikaista selkäänsä liian aikaisin. Ei ole koripallomiesten menopeli ei.

Katumaasturit kuskaavat suuremmalla budjetilla liikkeellä olevia. Joskaan suomen hintoihin verraten eivät nekään ole hinnan kiroissa. Bensiini on tuontitavaraa täälläkin mutta sen verotuksesta en tiedä.

Tämä mies tässä alla olisi vienyt meidät pitkähäntäveneellään Jumille, mutta helpompi on mennä Krabilta Lantalle menevällä lautalla. Toisaalta Thaimaa on siitä hieno maa että vaikka vene veisi sinut jonnekin saarelle ja lupaisi tulla illaksi hakemaan pois, heihin voi luottaa. Tavaroitasi ei varasteta paikallisten toimesta vaikka jättäisit ne pöydälle vartioimatta. Hotellimme oli turistipoliisin vieressä ja minkäänlaista liikennettä ei paikassa näkynyt. Uudet autot vain olivat passissa ulkopuolella.

Krabin satamaan tuli Penakin vastaan kun oli uusimassa viisumiaan ja hakemassa teräsverkkoa jolla tukittaisiin erään mökin yläreuna apinoiden vierailulta. Lantan lautta pysähtyi puolivälissä jossa sitten Jungle Hillin pitkähäntävene merellä odottamassa. Rinkka, reppu ja avojalat ovat oikea varuste hyppiessä lautalta veneelle. Meri oli tyyni ja nyt hyppy oli helppo nakki.

Krabi & Koh Jum

Niin tai oikeammin vain Krabin provinssi. Tässä aluksi Ao Nangin rantaa, joka on hienohiekkaisempi mutta ruuhkaisempi kuin puolen kilometrin päässä oleva Nopparat Thara Beach.

kuvat suurenee klikkaamalla.

Hiekka on hienoa ja mukava kävellä avojaloin. Tuolla toisessa päässä on apinoita ja puiden katveessa rantaravintoloita ja parikymmentä valtavaa hierontakatosta. Länsimaista lihaa vatkataan ja väännellään 8 euroa tunti.

Elikä tässä yllä on Nopparat. Hiekka on päällystetty tuhatvuotisella simpukankuorimurskalla, hankala kävellä avojaloin ennen kuin jalkapohjat tottuu.
Rapuja kaivautuneina myös aivan tolkuttomasti, ovat siivilöineet hiekkaa hienoiksi pallokuvioiksi.

Tuosta näkee miten varpaat tallaavat pallukoita, ei parane ajatella niiden olevan ulostetta, puhtaampaa on hiekka nyt kuin ennen ravun siivilöintiä.

Ja sitten tähän alle vielä kuva siitä minkälainen on oikea Thaimaalainen arkkitehtuuri parhaimmillaan, eli Nopparatin rantahotelli, joka ei ihan rannassa kuitenkaan ollut.

Niin ja ne simpukankuoret olivat välillä rykelmissä, välillä tasaisena mattona.

Pois pyrystä ja pakkasesta

Yli sata peltikolarissa juuri tänään täällä ruuhkasuomessa. Pois täältä olisi päästävä tai pysyttävä pirtissä. -ajattelee moni.

Jos muistatte niin viime vuonna oli juttua lumenpudottajasta joka myi omaisuutensa ja oli lähdössä Thaimaaseen. Bullshittiä sanon minä, ei sinne vaan niin vaan saa viisumia pitkäksi aikaa ja onhan siinä muitakin mutkia matkassa.

Mutta nyt tulee ensi maanantaista lähtien 10-osainen draamasarja ruotsalaisista jotka ovat oikeasti tai fiktiivisesti lähteneet Thaimaaseen, niinkuin aikoinaan suomalaiset lähti Ruotsiin.

Kyllähän sveduja Thaimaassa on. Esim Tsunamissa kuoli kymmenkertainen määrä ruotsalaisia verraten suomalaisiin. Ja jos menee vaikkapa Karonin tai Patongin baareihin, niin monissapa niissä on ruotsalainen ukkeli isäntänä ja simpsakka Thai vaimo emäntänä.

Tälläinen Tv-sarja siis alkaa.

Mutta minä en katso, en ainakaan kahta ensimmäistä jaksoa.

Mites se maisteri Frangen sanoo? "minä lähden nyt Tampereelle"

Koh Jum Paratiisisaari

Nostanpas tämän aiemmin, eli viime elokuussa kirjoitetun jutun ylös, kun juuri on nyt erittäin ajankohtainen.

Monestakin saaresta tai paikasta käytetään nimitystä paratiisi. Ilmeisesti kuitenkin on niin, että jos paikassa on useampi ihminen, ympäristö raivattu ja kaikki nykyajan vermeet, ei paikka voi olla paratiisi. Krääsän ja vehkeiden vuoksi siellä silloin on ihmisen paljon helpompi ja viihtyisämpi elää, mutta muut ihmiset ovat helpostikin piina sielulle.

Koh Jumille on nyt vedetty sähkötkin, joten jääkaapit toimii ja whisperit katossa, majat on kuitenkin pääosin bungaloweja.

Naapurin Pena lähtee aina joka vuosi joulukuun alussa paratiisilleen ja palaa vasta helmi- maaliskuussa. Tässä selostus saaresta.

Paikasta siis on julkaistu kirjakin, johon ed. blogisti viittaa ja tekijä on siis Pena.

Bungalowit ovat juuri sellaisia kuin bungalovien tulee ollakin.

Ilmeisesti tätä karttaa ja juttua ei yleensäkään pitäisi julkaista koska jos sinne menee lisää ihmisiä, ei se ole paratiisi laisinkaan.

Ei sinne ihan helppo nytkään ole mennä. Lentokenttää ei ole, ei edes laituriakaan. Turistit pääsevät saarelle Krabilta tai Lantalta lähtevällä lautalla. Saaren edustalla pitkähäntäveneet odottavat merellä, ne vievät sitten loppumatkan. Matkalaukkuturistit aiheuttavat hymyilyä, reppu ja parit vaihtokalsarit ovat riittävät varusteet.

Kansallisarkisto

On tullut muotiin alkaa tutkimaan omia juuriaan. Kait se on ollut tapana aiemminkin, mutta nykyajan tietotekniikka on tullut avuksi. TV-ssä on sarja jossa julkisuuden henkilöt käyvät läpi sukupuutaan. Viimeksi sarjassa oli Vexi Salmi ja seuraavana on vuorossa edesmennyt Teija Sopanen.

Kirkonkirjoista selviää, -sanotaan vielä nykyäänkin. Onhan niitä muitakin arkistoja, esim. kaikki sotapäiväkirjat ovat Kansallisarkistossa. Siellä ovat myös jokaisen sodan- tai armeijan käyneiden kantakortit, elleivät ne ole vielä sotilaspiirin esikunnassa.

Hieno rakennus jossa on paljon tutkijanhuoneita. Pöytä ja valo. Sitten vain vanha patinoitunut opus esille tai mikrofilmi lukijan alle. Sotapäiväkirjoista on digitoitu jo valtaosa, ja ne ovat julkista kauraa ihan internetin kautta, kunhan vain tietää päivämäärän ja joukko-osaston.