Perinneruokaa

Ollaan jo asemalla ja Ristoa huikoo. Hänelle tulee hillitön himo saada jostakin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Risto on hulluna perinneruokiin. Forssan pylsy, Joutsenon Pirana, Humppilan puksmäntti, Lemin särä, Soinin rokkaperuna ja moni muu kansallinen ruoka-aarre tulisi jokaisen joskus kokeilla. Voi niitä ressukoita jotka eivät ole koskaan saaneet syödäkseen mitään noista.

Rauman rautatieasemalla on baari josta Risto kysyykin lapskoussia. -Mitä se simmonen on, oletteko te joku pedofiili? saa Risto vain vastaukseksi nuorelta myyjättäreltä. Menkää jo kousseinenne taidatte olla humalassa, säestää toinen myyjä kassakoneen vierestä ja Riston on mentävä nälkäisine vatsoineen Rauman katuvilinään.

Risto kysyy vastaantulijoilta kissanpiiskaajankadusta. Kukaan ei tunnu tietävän mutta eräs muistaa että Kristiinankaupungissa on kissanpiiskaajankuja
asuisikohan se Arru sittenkin siellä? Eräs toinen ihminen ehdottaa että täällä on kylläkin kitukränni josko se kelpaisi Ristolle? Molemmat ovat varman tiedon mukaan kapeita katuja mutta mikä lienee suomen toiseksi kapein katu? Siellä se Arru varmaan lymyää.

No johan nyt on kun suunnitelmat sotkeentuivat, miettii Risto. Pitäisi olla puhelinnumero tai ehkä pitäisi olla ilmoittanut ensin tulostaan ettei näin olisi päässyt käymään. Taidan lähteä sitten sinne Kristiinankaupunkiin josko sieltä jotakin löytyisi. Hämmentynyt mies kysyy tietä linja-autoasemalle ja kesseli heppu lampsii nälkäisin askelin pitkin oudon kaupungin katuja.

Eura

Euran kunnan lävistettyään Risto on jo kaupungin porteilla. Voipi olla että Rauma pujokasvustoineen ja itsenäisenä kaupunkina on piakkoin menneen talven lumia. Yhdistyminen on Uudenkaupungin ja parin muun kunnan kanssa on pian tosiasia. Koko satakunta muuttuu myös kymppikunnaksi kun kuntaliitokset toteutuvat.

Juna mennä kolkkaa eteenpäin ja seinäpanelit kitisevät ja natisevat. Ilmanvaihto on huono ja valaistuskin on turhaan kytketty hohkaamaan omaa lisälämpöään. Onneksi junan kunnossapito ei ole uusinut kaikkia palaneita lamppuja ja näin sekin pieni lisälämmöntuotto on uupeluksissa, nimenomaan onneksi. Edisonin aikonansa keksimä sähkölamppu oli oikeastaan lämmitin eikä valonlähde. Vasta nyt on keksitty oikea valonlähde joka tuottaa valoa ilman massiivista lämmönhohkaa. Japanilainen heppu sai suomalaisilta siitä asiasta Millenium-palkinnon, eli paljon rahnaa.

Led-valot ovat tulleet myös taskulamppuihin ja patterit kestävät niissä kymmenen kertaa kauemmin kuin vanhoissa lituskaisissa. Ne vanhat lituskaiset olivat muutenkin miltei kertakäyttöisiä. Kukaan ei muistanut poistaa kesäksi vanhoja paristoja ja patterit vuotivat sinne sisälle kesän aikana. Syksyllä kun hämärähyssyn torjuntaan olisi tarvinnut taskulamppua niin tarvitsijan käteen oli antaa vain ruosteinen peltirekkale. -kurjaa. Muutenkin tahtoi olla aina aikasmoinen projekti virittää se kytkin niin että valo tuli ja paloi häiriöittä.

Lampuista puheenollen, Risto oli kerran mukana kierroksella kun ulkomaiset ostajat olisivat halunneet ostaa Tapiolan Energian kaikkine toimintoineen. Saksalainen ostajakandidaatti kiersi valtuuskuntineen muuntamot, pumppuasemat ja lämmönjakomuuntohuoneet. Viimeisessä palaverissa he ilmoittivat kuitenkin että eivät anna tarjousta, koska palaneita lamppuja ei oltu vaihdettu toimiviin. Heidän mukaan katossa olevien pimeiden lamppujen määrä kertoo suoraan kuinka hyvin kaikki muukin kunnossapito toimii.

Aikoinaan Riston tuttava teki kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aina Moskovaan matkatessaan vei mukanaan vinon pinon palaneita hehkulamppuja. Tullimiehet eivät keksineet mitään syytä miksei palaneita lamppuja saisi viedä tuliaisiksi. Miehen asiakkaana oli ministeriö jonka henkilökunta sai varastoltaan uuden ehjän lampun, kunhan vain toimittivat viallisen vaihturina. Nämä uudet ehjät lamput he veivät sitten varmaankin kotiinsa.

Lipuntarkastaja tulee ja Risto ojentaa paksun pahvisen pilettinsä. Tuo hyväkäs katsoo sitä hetken ja tärvelee sen painamalla soikean reiän ja tuo reikäroska tippuu lattialle. Konnanrin jo mentyä, Risto siistinä miehenä nostaa roskan lattialta ja samalla siivoaa lattiaa vähän muutenkin. Konttaa pitkin lattioita ja pyyhkii nenäliinallaan sinne muiden tiputtamia roskia.

On hyvä että maailmassa on yksi siisti ihminen sataa sottapyttyä kohti.

Matka jatkuu

Hirvittävä savu jää viipyilemään tuohon junan toilettiin kuin muistoksi Ristosta jo mentyänsä takaisin paikoilleen. Onneksi junassa on vain vähän matkustajia. On kiusallista kun joskus jotkut ventovieraat heittäytyvät tuttavallisiksi ja alkavat jutella tai purkaa sydäntään. Paras on ihmisen olla vain omissa oloissaan.

Suomalaisia moititaan että ratikassa tai bussissa eivät puhu tuntemattomille vieruskavereille. -Miksi puhuisivat? Ei muuallakaan paljoa puhuta, mietitään asioita ja annetaan toisten olla omissa oloissaan. Ei se ole kiva kun joutuu miettimään tuntemattoman ihmisen peräpukaman hoitovaihtoehtoja tai jonkun vieraan ihmisen lapsenlapsen opintomenestystä kommentoimaan.

Raumalla Riston on tarkoitus piipahtaa vanhan tuttavansa luona joka asuu kissanpiiskaajankadulla. Risto sai kutsun jossa viitatiin johonkin pitsiprojektiin, mikä sitten lieneekin? Se selviää varmaan perillä. Kansakouluaikainen ystävänsä Arru asuu Raumalla ja Risto on pitänyt yhteyttä kirjeitse aina silloin tällöin.

Raumalla Risto ei ole koskaan ennen käynytkään eikä tiedä näinollen mitään puutaloalueesta, kanaalista tai Rauman lukosta. -eikä oikeastaan halua tietääkään.
Merenkulkualuetta taitaa olla ja kuulemma veneitä on asukkailla niin paljon että jos kaupunki pitäisi evakuoida niin kaikki asukkaat mahtuisivat kansalaisten vesikulkuneuvoihin.

Oras -vesihanoja taidetaan tehdä Raumalla ja onhan siellä se Lokari Lainekin. Aikoinaan kun autot ruostuivat etulokasuojistaan, herra Laine alkoi tehdä jälkiasennussisälokasuojia ja menestyikin siinä pisneksessä.

Rauma? Mistähän semmoinenkin sana on tullut? Lapsena kuuli vanhojen ihmisten sanovan porsliinissa olevaa säröä raumaksi. Trauman taas niin moni saa jo lapsena. Reiman Raul oli sanoittaja joka kuoli. Ruuma on laivassa mutta olisiko Rauman alkuperäinen sanamuoto Raum? Niinhän se nykyisin sanotaan rauman kielelläkin. Oli miten oli.

Harhaan

Junassa kuulutetaan että valitettavasti se on ajanut harhaan. Huittisista piti mennä Raumalle eikä Vammalaan. Uusi kuski ei ollut osannut kääntää oikeasta risteyksestä ja nyt palataan siis ensin takaisin Huittisiin. Voihan ryökäle, mennä nyt väärästä risteyksestä, mikä rattimies siellä oikein on !

Risto menee vessaan tupakalle. Kitkerä haju täyttää tilan ja vanha metallinen mekanismi pöntön pohjassa räplättää kiskojen tahtiin. Risto laskee housunsa ja istuu alas jotta olisi kuin oikealla asialla jos konnari sattuu tulemaan omilla avaimillaan tarkistuskäynnille.

Viileä ilmavirta viilentää kivasti laitteita ja siinä pytyllä Risto myös sytyttää käärimänsä sätkän. Tulitikkuaskista menee viimeinen tikku ja Ristolle palautuu mieleen lapsena lukemansa H.C.Andersenin satu 1800 -luvulta. Pieni tulitikkutyttö.

Ristoa askarruttaa vieläkin aika-ajoin kuinka väärällä tavoin tuo tyttö yritti lämmitellä. Hän ei ollut saanut myytyä tulitikkuja koska niin moni ilmeisesti oli siirtynyt sytkäriaikakauteen. Kotiin hän ei uskaltanut mennä ja paleli.

Meni ryökäle tyhmyyksissään lämmittelemään raapimiensa tikkujen loimussa. Eihän sellainen paljoa lämmitä, tyhmän touhua. Olisi kerännyt joitakin roskia tai papereita ja tehnyt jonkinmoisen nuotiontapaisen. Voi sentään kun pitikin olla niin ajattelematon.

Kuivat tulitikut ovat arvokkaita alkuliekin lähteenä mutta lämpöarvo sinällään olematon. Olisihan se pitänyt lapsenkin tajuta. Tuo asia on harmittanut Ristoa aina kun hän raapii tikkuja sätkää sytyttääkseen.

Konsta Pylkkänen taas pohti aikoinaan mistä se tuli tulee ja minne se menee? Mahtaa olla kuuma paikka missä se väliajat lymyää. Raapaistessa tikkua sen pinta tulehtuu ja tulipasilli iskee siihen ja sytyttää puun. Sen nyt Ristokin ymmärtää ja uskoo, oli se Pylkkänen viisas mies ja puhui ihan järkeviä jo silloin linsenssien kanssa maastossa kiertäessäänkin. -juu

Kuulustelu

Sari on ollut pidätettynä ilman kuulusteluja Vorssan Kuantanamossa jo toista päivää. Onko parin vaivaisen närhenmunan hallussapito niin suuri rikos? Nimismies Pelttari ja vanhempi konstaapeli Tuomola tulevat kuitenkin jo kolmantena päivänä selliin ja vievät Sarin kuulusteluhuoneeseen. Huoneessa on vain yksi pöytä ja kirkas kohdevalo, joka suunnataan kohti Sarin kasvoja.

-löysitte siis todellakin nämä munat jostain Olarin polulta, kuten väitätte?

-kyllä vaan, linnut hylkäävät joskus pesästään munat jotka eivät kuoriudu kohtuullisessa ajassa.

-just joo, ette kai te hyvä rouva pidä meitä niin tyhminä että uskoisimme moisen sepitelmän?

-pi..pi....pidän, eiku e..e..en

-siis pidättekö vaiko ette? Jos pidätte se on virkavallan halventamista, jos ette niin asia on selvä, olette tunnustaneet rikoksen.


-en minä teitä minään pidä, olette aika mitättömiä, etenkin jos minut vankilaan laitatte parin munan vuoksi.

-no hyvä rouva, nyt on kesä ja olemme hyvällä tuulella. Lisäksi olemme tutkineet täällä lintukirjaa ja kyselleet asiantuntijoilta. Niin todellakin saattaa käydä että lintu hylkää munansa, miehet eivät koskaan. Koska kukaan asianomistaja ei ole nähnyt tarvetta nostaa syytettä ja yleinen syyttäjäkin on kesälomalla, niin päästämme teidät tällä kertaa ilman sanktioita.

-kiitos, oikein paljon.


Pelttari jatkaa kuitenkin vielä:


-Koska meillä täällä Forssassa on tapana näyttää ulkopaikkakuntalaisille mistä kanat pissivät, niin näin on tässäkin tapauksessa.

Pelttari vie Sarin taukotilan TV:n ääreen ja näyttää hänelle luontofilmiä missä uroskana nostaa takakoipeaan ohuen näreen juureen. Toisessa pätkässä naaraskana laskee ahteriaan ja lirauttaa isot pissit hiekkaan ja kaaputtaa senjälkeen hiekkaa jätöksensä päälle.

-tuossahan se, olkaatten hyvä ja menkää jo menemään.


Sari menee ulos ja ja näkee Riston auton rautatieaseman parkkipaikalla. Sovittaa omia avaimiaan oveen ja tutkii auton sisältöä. Mitään viitettä ei Riston olinpaikasta löydy ja hänen onkin lähdettävä naapurinsa autolla tyhjin toimin takaisin Olarin kuutamotien maisemiin.

Junassa

Junassa istuessaan Ristolla on aikaa miettiä mennyttä ja tulevaa, lapsuusmaisemiensa kiitäessä sivuikkunoissa kuin kaitafilmi ikään. Tutut Loimijoen penkereet ja lehmälaitumet ovat nykyisin muuttuneet reheviksi pajupusikoiksi ja jokikin itse on muuttunut miltei avoviemäriksi.

Aikoinaan Ypäjän rajalla pettänyt puhdistuslaitoksen selkeytysaltaan patoseinä tuhosi viimeisetkin kalansintit tuosta ruskeasta vedestä. Kirkot sentään ovat kauniita ja vanhoja, sääli vain että sillat on muutettu pelkiksi viemäriputkiksi, joita ei edes kunnolla silloiksi havaitse maantietietä pitkin ajettaessa.

Loimaan kaupunkirajan tultua ylitetyksi, maisema muuttuu jo kauniiksi harjumaisemaksi, sitä pirstovien kymmenien pienien järvien luodessa kuvankauniin postikorttimaiseman. Vastaavaa saa hakea aina Punkaharju-Puumala-Pulkkilaharju akselilta asti. Kaunista, niin perin kaunista.

Punkalaitumen aseman jälkeen vasta Huittisissa on seuraava pysähdys. Täältä on lähtöisin eräs sitkeä ja kuuluisa jättiukonputki. Sen taimia kuljettiin myös Tampereelle jossa se versoo vieläkin, lisääntyy ja voi hyvin. Tampereen paikallisradiossa pähkäiltiin voisiko 20-vuotta sitten taimen kuljettanutta naista moittia vai ei. Huittisista on kotoisin myös Risto Ryti, Pekka Talonen ja Kyllikki Lintunen. Seuraavaksi ollaankin Vammalassa, jossa pysähdytään lähelle hautausmaata. Täällä Arrun isovanhemmat lepäävät. Risto ottaa vaistomaisesti lakkinsa pois ja viettää hiljaisen hetken.

On outoa miten hautausmaa hiljentää miehen kuin kuin miehen.

Rautatieasemalla

Riston palautettua lainakaivurin varikollensa ja saatuansa Topilta sievoisen summan rahaa, hän päättää lähteä Raumalle. Auto vain alkaa keittämään jo Tammelan suoralla ja hänen onkin mentävä junalla.

Forssan vanha ja idyllinen rautatieasema sijaitsee rautatienkadulla aivan uuden vesihelmen vieressä. Juna ei ole vielä tullut ja hän joutuu odottamaan. Juna tulee Vihdin, Nummi-pusulan ja Someron kautta. Forssasta mennään Ypäjälle, Loimaalle, Huittisiin ja sieltä Raumalle.

Idyllinen ikiaikainen rautatie on pidetty hyvässä kunnossa ja sen puiset asemarakennukset ovat kuin kopoita Terijoen vanhasta asemarakennuksesta. On todella hienoa että juuri tämä rata on säilynyt, muutenhan kakkostiellä kulkisi nykyisinkin hirmuinen rekkaralli ja trafiikki.

Aseman penkillä on jonkun sinne jättämä paikallislehti jota Risto selaa aikansa kuluksi. FoPs on noussut taas jääkiekkoliigaan ja Timo Sutinen aikoo valmentaa joukkueen kahdessa vuodessa mestariksi. Lehdessä myös kerrotaan kuinka joku nainen on pidätetty rauhoitetun närhilinnun munien hallussapidosta. Tällä seudulla ollan hieman varpaillaan vieläkin luonnonsuojeluasioissa koska se Koijärvijupakka on niin tuoreessa muistissa. Risto hymähtää ja miettii kuinka tyhmää on jonkun naisen mennä ja pihistää närhenmunia pesistään, niistähän tulee automaattisesti isot rapsut tai parhaimmillaan pari vuotta kuritushuonetta.

Kuulusteluissa tuolle naiselle tullaankin varmaan näyttämään mistä täälläpäin kanat pissivät. Risto muistaa kun silloin vielä aikoinaan poliisiasema sijaitsi Tammelan suoran alkupäässä ja eräänä päivänä sen alakerrasta paljastui jo monta vuotta toiminut pontikkatehdas. -holjaa

Vihti-Rauma ratahanke sai 20-luvulla paljon kuuluisuutta koska sen rakentamisessa käytettiin ensimmäisenä suomessa betonipölkkyjä. Nuo betonipölkyt olivat radan rakennuttajille kestävyydeltään suuri arvoitus. Routimisesta ja pakkasesta huolimatta ne ovat erittäin hyvässä kunnossa vielä tänäkin päivänä. Jokin tyhmyys kuitenkin oli tässäkin rakennushankkeessa vallalla koska rataa alettiin rakentamaan Vihdin suunnasta ja betonitehdas sijaitsi Porissa.

Riston muistissa on vieläkin elävästi kuinka isänsä aina puhui siitä hirvittävästä hevoskärryrallista joka täytti paikalliset maantiet. Olihan se tyhmästi järjestetty, kuka sellaisen työjärjestyksen tyhmyyksissään sitten määrittelikin.

Juna jo tuleekin ja kuski veivaa rattia törtevän näköisenä hytissään ettei vain rautahevonen tipahtaisi kapeilta raiteiltaan.