Kansan ääni

Valokuvatorstai/ääni.



Mies ja ääni -periaate elää vielä.-

Pahkamies

Kaupan pihaa vastapäätä on talo jonka pihapiiriä koristaa hieno koivupahka.
Siitä Sari muistaa kotikylän miehen Oskari Filppulan. Hänellä oli vastaava kuiva pahka korvassa. Vaalea ihme kasvain joka oli kuiva ja oudon oloinen.

Oskari oli kirvesmies, joka pelotti oudot konekiväärimäisellä naurullaan. Yhtä-äkkiä se räjähti kuin konekivääri ja pelotti lapset ja hätkähdytti ventovieraat.

Oskari tuli perin ryppyiseksi vanhemmiten. Poltti tupakkia ja kuiva iho muutoinkin.
Normaali-ihmisillä tulee pitkittäisiä uurteita, mutta Oskarin naama tuli täyteen salmiakkikuviota. Outo mies.

Oskarin kuoltua, korvan pahkasta otettiin koepala. Mitä se lie ollut, kukaan tuskin saa koskaan tietää.

Karjaalla

Sari koukkaa keskustan kautta. Pitänee ostaa vähän ruokatavaraa mukaan, jottei Minnan tarvitse hänelle ja Heidille ihan täysylläpitoa järjestää.

Keskustassa on Varuboden, S-ryhmän kauppa. Tämän alakerrassa on se kuuluisa PUB-jossa oli viisi vuotta sitten piiritystilanne ja ammuskelua. Terassi on nytkin pullollaan porukkaa. Kaikilla tupakki käryää suussa ja edessään on lasi tai tuoppi. Pöydällä kukkapurkki ylösalaisin tuhkakuppina.

Kukahan neropatti keksi ensimmäisenä tuollaisen tuhkiksen? On De-facto standard nykyään. Mitenhän käy syksyllä kun terassi suljetaan ja tupakoitsijat eivät saa silloinkaan polttaa sisätiloissa. Niin no jos on rakennettu savustuskoppi, niin sinne ei kuitenkaan saa ottaa juomia mukaan.

Olisi markkinarako kehittää poletilla toimiva lasiparkki. Lasi jäisi sinne suojaan tyrmäystipoilta, sivullisilta janoisilta ja roskantiputtajilta.
Se olisi kuin markettien eteisessä oleva kassinsäilytyslokerikko, mutta pienempi ja voisi olla yksinkertaisesti vain lukittava teline johon lasi pujotettaisiin ja kansi olisi yläpuolella suojana.

Poletti olisi niin simppeli, että sellaisen voisi ravintolan omistaja tehdä eurolla uuden, mutta perisi hukkaajalta panttia viisi euroa. Poletti pitäisi olla kuitenkin koodattu, jottei kukaan ottaisi vahingossa toisten lasia.

Mahtavat markkinat tiedossa juomaparkkistelineelle, olisi tottavieköön kysyntää!

Kone

Valokuvatorstai




Vipu on yksinkertaisin kone, mutta ihminen on vielä vanhempi. Tuota kutsutaan nykyään elevaattoriksi.

Junassa taas

Sari palaa hiihtoreissultaan kotia kohti. Vaatetta on nyt liiankin paljon ja sattumalta taas tuo sama burberrymieskin paluumatkalla, mutta onneksi nyt eri vaunuosastossa.

Ravintolavaunussa Sari sattuu kovin puheliaan ihmisen viereen istumaan. Hän alkaa selostamaan innoissaan kuinka Uusi-Suomi alkaa jälleen ilmestyä. Niklas Herlin on ostanut tuotemerkin oikeudet ja hänellä on päätoimittajakin jo katsottuna.

Mies selostaa kuinka Uuden-Suomen hallituksen puheenjohtaja oli aikoinaan Pekka Herlin. Kaikille Koneen sadoille sopimuspalkkalaisille tilattiin henkilökuntaetuna Uusi-Suomi kotiin. Tuli verotarkastus ja selvisi ettei luontaisedusta ollut koskaan maksettu veroja, siis niitä veroja ei ollut pidätetty palkasta.

Tuli ikävästi kaikille edunsaajille mätkyjä, vaikkei edunsaaja ei olisi edes ollut lukenut koko lehteä. Mätkyt perhana tuli vielä takautuvasti viideltä vuodelta. Kertojakin oli ollut jo eläkkeellä pari vuotta ja lehteä ei enää tullut mutta joutui kuitenkin eläkkeestään ne maksamaan.

Pekan vaimo oli Kustaa Vilkunan tytär. Kustaa Vilkuna oli suomalaisuuden esitaistelija ja Suomen lippua se Uuden-Suomen ja Suomettaren logossa oleva neitokin heiluttaa. Thorsvikistä oli lyhyt matka nykyiseen Pokrovan luostariin, siinä varmaan oiva etäisyys riiustella, Vilkunan perhehän asui Pokrovassa, ennen kuin se edes Pokrova olikaan.

Ei siinä mitään, Uusi-Suomi on hyvä lehti lukea aamiaispöydässä tai liikennevälineessä. Sivut niitattu toisiinsa ja lehden koko pienempi kuin Aamulehden tai Hesarin. Saa vain nähdä onko Suomessa enää markkinoita tuollaiselle lehdelle kun on Talouselämä ja Kauppalehtikin jo olemassa.

Savupiippu

Sari näkee tällä kertaa unta savupiipun muurauksesta. Hän on jossain tehtaan työmaalla ja hänelle on annettu tehtäväksi muurata pyöreä ja korkea ylöspäin kapeneva savupiiippu.

Sari katselee tiilikasaa ja miettii miten suoraseinäisistä tiilistä voi tehdä pyöreän piipun? Mestarille asiasta valitettuaan, mestari vain toteaa että pyöreä siitä tulee kun joka saumakohdassa pikkuriikkisen sisällepäin kallistaa. Sari ajautuu siinä unessa riitaan, onko piippu silloin pyöreä vai ei?

Hän oikein alkaa demonstroimaan laittamalla kolme tiiltä kolmioksi, neljä tiiltä neliöksi, viisi tiiltä viisikulmioksi ja kuusi tiiltä kuusikulmioksi. Kysyy sitten jokaisen kohdalla mestarilta onko tulos pyöreä?

No ei ole, vastaa mestari, enemmän pitää tiiliä olla. Sari hermostuu siinä unessa oikein todella. Montako hiton tiiltä pitää olla että kehä pyöristyy niin että sitä voi sanoa pyöreäksi? Riippuu siitä kuinka kaukaa katsoo, sanoo mestari ja lähtee pois, käskee vain muurata pyöreää piippua joka pysyy pyöreänä mutta supistuu ylöspäin.

Ramasee

Sari palaa ajoissa takaisin huoneeseensa, Varjokuvan musiikin jytke soi vielä ikiluuppia hänen päässään. "Ilta tummenee, ja hämy illan käy..." Tämä sama ongelma aina. Tarttuva sävelmelodia jää viimeiseksi aina soimaan päähän, vaikkei haluaisikaan. Elokuvakanavalta tulee "Tuulen viemää". Maksullinen kanava, mutta Sari näppäilee kuitenkin huoneensa numeron kaukosäätimeen, ja elokuva jatkuu.

Tuon elokuvan syntyvaiheet ovat mielenkiintoiset. Romaanin kirjoitti aikoinaan Margaret Mitchell ja hän halusi sen julkaistavan jatkokertomuksena aikakauslehdessä vuonna 1936. "Historiallinen romaani! Sisällissodasta! Kuka mistään sisällissodasta enää välittää?" - sanoi Herbert R.Mayes, päätoimittaja ja jatkokertomus jäi julkaisematta.

Tyrmäävä oli myös MGM:n arvio romaanista samana armon vuonna 1936. "Idea on hylättävä. Yksikään sisällissotaa käsittelevä elokuva ei ole tuottanut penniäkään." -

Gary Cooperia pyydettiin pääosaan kun elokuvapäätös sai lopulta tulta alleen vuonna 1937. "Se on hyvä että se on Clark Gable, joka tässä menee turvalleen, eikä Gary Cooper." -sanoi juuri Gary Cooper sen jälkeen, kun hän kieltäytyi miespääosasta. Eikä siinä vielä kaikki. Elokuvaohjaajatkin olivat skeptisiä. "Tästä elokuvasta tulee yksi kaikkien aikojen suurimpia fiaskoja." - sanoi elokuvaohjaaja, joka kieltäytyi tarjouksesta saada osuus elokuvan voitosta, vuonna 1938.

Sarille tulee mielleyhtymä The Beatles kitarabändin alkuvaikeuksiin."Me emme pidä heidän soundistaan. Kitarabändit ovat menossa pois muodista." Sanoi Decca-levy-yhtiön edustaja vuonna 1962. Näin hylättiin tuntematon uusi yhtye. The Beatles oli aloittanut uransa hampurilaisen strippiluolan taustabändinä. (Voiko sen alempaa kukaan lähteä liikkeelle?) Heidät hylkäsi myös Pye, Columbia ja His Masters Voice. Parlophone oli surkeasti menestyvä puhelevyjä tuottava EMI:n osasto, jonka tuottajaa George Martinia pilkattiin yhtiön sisällä. Vain heille The Beatles kelpasi.

Surullinen on lopun ikäänsä Pete Best, joka oli kitaristina aina juuri läpimurtoon asti. Uusi levy-yhtiö ei pitänyt rumpalin ensivaikutelmasta ja vaihtoi Peten Ringoon. Asiaa spekuloitiin pitkään jälkikäteen ja epäiltiin jopa että yhtyeen muut pojat olivat kateellisia komealle Petelle, joka sai eniten tyttöjen suosiota. Ringo oli karumpi ja sopi paremmin Paulin ja Johnin pirtaan.Pete Best meni Liverpoolin kaupungille töihin, ja on nyt harmaatukkainen herrasmies. Ei ainakaan ole tullut ammutuksi ja ei ole jäänyt kiinni Japanin tullissa huumausaineista. Kun Brian Epstein ilmoitti potkuista Petelle, hän itki vuolaasti ja peruutti kaikki muut työpalaverit siltä päivältä.

Sari nukahtaa ja Tuulen Viemää elokuva pyörii yksikseen taustalla, luoden unilleen sopivaa taustamusiikkia sekä tarinanpohjaa.