Koneen kummilapset

Olen aina välillä pohtinut menneitä aikoja ja luin myös kirjan Pekka Herlinistä "Koneen ruhtinas". Useankin yrityksen elinkaari on kuin ihmisen elo, paitsi harva yritys elää edes viisikymppiseksi.

Kone Oy:llä oli eräässä vaiheessa massiivinen laajenemisvauhti. Silloin Herlin hankki siipiensä suojaan monta pikkufirmaa. Rönsyjä haalittiin eri toimialoilta, elektroniikka oli myös muotia.

Kaikkia toimialoja ja nimiä en likikään muista, mutta heti humeetini pintaan pullahtaa nimet: Spinner, Säteri, Hissi-Ala, Ollituote, Robcon, Suomenlahden Kone. Elektroniikan lisäksi siis maanmuokkauskonetta, nosturia ja sukkahousujen kudontakonetta pääbusineksen hissien kylkeen. Synergiaa, tai sitten ei.

Monikin näistä, ja myös yhtiön sisältä päärungosta myöhemmin haarautuu verso omaksi yrityksekseen. Kone oli usein alussa mukana vähemmistöosakkaana ja kuin kummisetänä lapselle. Perusteet olivat selkeät, business ei kuulu pääbisnekseen ja toiminta on kasvanut niin mittavaksi jotta sen on luonnollisempaa toimia omana yrityksenään.

Oli myös ostettuja yrityksiä jotka kuuluivat päätoimialaan ja niille kävi päinvastoin. Esim. hissinhuoltofirmoja ostettiin liki joka vuosi ja sulautettiin emoyhtiöön pysyvästi jotta markkinaosuus ja palvelutaso paranisi.

Sitten on nämä "spin off" -tapaukset. Keskityn myöhemmin pariin tapaukseen mutta juuri ne ovat kuin maailmalle pullautettuja lapsia. Eväät itsenäiseen elämään tuo isä tai kummisetä antaa alkuvaiheessa ja sitten pitäisi pärjäillä myöhemmin itsekseen.

Kansakoulun aapiskirjassani oli kertomus maanviljelijän kahdesta pojasta Autiosta ja Päiviöstä. Saivat isältään perinnöksi puolet sukutilasta kumpikin ja nuo pojat valitsivat erilaisen strategian. Kertomuksen teksti piti kait olla elämänohje itse kullekin.

Suositteluplakaati

Suomalaispariskunta on saanut ilmeisesti alennusta kun on antanut laittaa esille suosituksensa räätäliliikkeen ikkunaan.

Räätäleiden sisäänheittäjiä on Phuketin ja Krabinkin kaduilla piisaksi asti. Käsi ojossa he tulevat ja koettavat tarrata käteen "terve,terve, mitä kuuluu?". Saavat provikat jos saavat asiakkaan koukkuun.Tunnistavat eri kansallisuudet jo kaukaa.

Jaspal Taylor liikkeissä ei ole sisäänheittäjiä ja siksi useimmat matkatoimistot suosittelevat heitä. Ensimmäinen kysymys noissa toisissa liikkeissä on että missä Hotellissa asut ja milloin paluulento lähtee?

Kokeilin Karonilla sellaista toisenlaistakin räätäliä ja halusin ostaa ainoastaan yhdet housut ja yhden paidan. Meni vaikeaksi kun koetti joka kerran myydä lisää ja lisää. En enempää ostanut, mutta burmalaiselle se oli vaikea paikka kun kiinni saatua asiakasta tulisi lypsää ja lypsää.

Jos olisin tajunnut olisin voinut luvata antaa heille tuollaisen samanlaisen plakaatin ikkunaansa.

Olisin kirjoittanut siihen että älkää ostako täältä mitään. Burmalainen sisäänheittäjä suuttuu kun ei osta enempää ja ompelijoiltakin katkeaa sähköt. Housujen valmistuminen kestää.

Eivät he kuitenkaan olisi ymmärtäneet mitä siinä lukee ja olisivat pitäneet sitä ylpeänä framilla.

Uima-allas

Oikeastaan se lienee se asia joka selvemmin erottaa hotellin ja bungalowin.
Thaimaan kolmen tähden hotellit ovat aivan eri luokkaa kuin Espanjassa tai Kreikassa. Marmoria ja jalopuuta ei ole säästelty.

Suuri etu rakentamisessa on ettei pakkasta ja routaa tarvitse pelätä. Muurahaiset ovat sitten jo melkomoinen riesa.

Ei taida Suomessa enää olla kuritushuonerangaistuksia? Jos olisi sadisti rangaistushenkilö ja haluaisi alkoholisoituneelle, tupakki- ja huumekoukussa olevalle vangille maksimaalisen paljon kärsimystä, Suomen vankeinhoitolaitos voisi ulkoistaa rangaistuksen. Thaimaalaiseen vankilaan vaan muutamaksi vuodeksi jossa panssarilasin takaa näkyisi tälläinen maisema, ja jos ihminen muuttuisi niin pääsisi sieltä pois.

Hotellihan oli nimeltään La Playa ja tämä kappale on saman niminen

Patsaat viestivät

Hotellin uima-altaan kulmauksissa oli eri-ilmeisiä patsaita. Niillä jokaisella on varmaan oma tarinansa miten tuohon ilmeeseen on päädytty.

Sympatia. Olkaa niin kilttejä ja antakaa vähän riisiä nälkäiselle.

Oveluus. Ilkikurinen kepposeni onnistui, läl läl lää.

Ylpeys. Minullapas on tämä suuri kookospähkinä.

Keimailu. Tämäpäs simpukka sopii hyvin minun hiuksieni väriin.

Me olemme siirtolaisia ja nöyriä notkein selkärangoin. Vennamo puhui aikoinaan seteliselkärankaisista mutta tässä taitaa olla lakritsiselkärankaiset.

Korsteenikauppiaan kauhistus

Thaimaassa ei savupiippuja juurikaan näe. Joitakin rasvahormeja on mutta ei nokipiippuja kun ei tarvitse lämmityslaitteitakaan. Piippumiehille ei juuri pisneksiä.

Silloin kattoratkaisujen ei tarvitse olla niin paloturvallisiakaan. Bambukattoja on paljon. Hotellissamme oli tälläinen kate. Se on vähän kuin paanu- ja pärekaton välimuoto. Äkkiä ajatellen tuossa on kummankin katteen huonot puolet, mutta kait tuollakin perusteensa on.

Ravintolamööpeleitä

Innovaatiot ja kestävä kehitys on useimmissa ravintoloissa kohdallaan kalusteiden osalta. Vain tilapäisissä ja sesonkiluontoisissa paikoissa silmä sairastaa kun näkee varsin viljalti muovikalusteita. Useimmiten massiivipuu ja bambu on vallalla.

Tälläinen bambukalustus on kevyt, kestävä ja ympäristöön sopiva.

Ja koristeeksi siihen päälle sopii Chang. Singha on hinnoitellut jo itsensä ulos. Huomattavaa myös on että täällä pullon kyljessä olevat prosentit ovat minimiprosentteja jonka alle valmistaja ei saa mennä. Yli voi olla sitten reippaamminkin.

Tässä alakuvien tapauksessa omistaja on rahdannut metsästä juurakoita, putsannut ja lakannut ne pannakseen ahterin alle sijoitettavaksi. Kuvat ovat hämäriä, klikkaa suuremmaksi.

Pöytä on aika muhkurainen ja stoolikin lie epämukava.

Tässä pöytä on sentään perinteinen mutta tuolien osalta on aimonneltu, -kuten mammani olisi sanonut jos eläisi ja jos Thaimaassa olisi käynyt ja jos nuo olisi nähnyt.

Tässä on tuotu käsin veistetty apina vahtimaan portin pieleen.

Henkien taloille uhrataankin sitten vaivaa ja krumeluuria. Kulkukoirat, apinat ja linnut noutavat niille jätetyt ruuat.

Tässä on melkein kuin kultainen pergola.

Oli myös ystävänpäivä ja moni kuvasi itsensä tuon sydämen takana.

Ja tämän sillan olette varmaan nähneet niissä tauluissa joita entisaikaan kotona oli. Tyttö ja poika kävelivät surkealla sillalla ja enkeli tuli perässä.

Sapuska

Thaimaassa ei ilmaston vuoksi tunnu kaipailevan tukevaa pihviä. Perunamuusia sieltä saa, ken kaipaa. Useimmat ottavat riisiä tai nuudeleita liki jokaisen ruuan kanssa.
Punainen, vihreä ja keltainen curry on yleisin keittoruuista. Tuoreet katkaravut useimmiten lähtevät hyvin pois kuorestaan, joskus se loppunysä jää sinne kuoren päähän.

Tässä on perusannos kookoskeittoa katkaravuilla ja riisiä. Thaimaalainen maustamistaito on se "juttu". Tuo iso Chang maksaakin sitten liki saman kuin keitto.
Puolitoista...kaksi euroa.

Myös hummeria piti syömäni, ihan perinteen vuoksi. Tuoretta luultavasti oli koska lobster uhrasi henkensä minun edestäni.

Tämä oli pieni ja siksi annoskaan ei ollut hinnan kiroissa, jossei juuri muutoinkaan.

Ravintola oli hulppealla paikalla ja aurinko laski länteen.

Siinä se annos sitten. Kuin jouluista lipeäkalaa olisi sullottu ravun sisälle.

Toisessa paikassa tekivät kevätkääryleitä ihan urakalla.

Hieman kuin kasvistäytteisiä crepsejä, mutta päädyt ummessa ja uppopaistetaan lopuksi.