Osmankäämi eli ....?

Onkohan niin että osmankäämien lisääntymisaika on keskellä talvea? Tälläisia tapasin hiihtolenkillä. Kuvat suurenevat klikkaamalla. Osmankäämeillä on jokin kansankielinenkin nimityskin.

Kolmas osapuoli

Rekrytointireitillä on myös kolmas osapuoli. Konsulttifirma, joka koulutuksen ja supportin nimissä tukee matkaajaa siten että taivaltaja voi kuitenkin säilyttää sosiaaliset tukensa.

Asiaa voidaan ilmentää ja pohtia kuvitteellisesti vaikkapa Päätalon Kallen ja Herkon välisenä keskusteluna.
(ilman Koillismaan murretta)
Siis liittyy tapaukseen kun Kalle rakennusmestarikoulunsa jälkeen ei heti päässyt ammattinsa edellyttämään toimeen.

Kalle:

Kävin sellaisessa tilaisuudessa jotta etsitään mulle uutta pysyväluonteista urkkoa. Lupauduin tekemään seitsemän kuukautta työtä pelkillä työttömyyskorvauksilla jos tuo konsultti vaan löytää puulaakin tai vapriikin joka sen jälkeen sitten palkkaisi tämän ensirivin työmiehen. Konsultille pitäisi sen vapriikin maksaa tonni kuussa.

Herkko:

Jo on aikoihin eletty kun töitä tehdään ilmaiseksi ja valtio maksaa silti tekijälle korvausta työttömyydestä ja vapriikki maksaa tuollaisesta puljailusta kuukausittain korvausrahoja toisaalle. Onkos se jonkinlaista torpparitoimintaa?

Kalle:

No se konsultti kyllä antaa myös kuukauden verran koulutusta sen vapriikin töihin siinä työn ohessa, jotta kaikki osapuolet siinä voittaa. Oliskos parempi vaan olla toimettomana?

Herkko:

Minä olen kyllä sitä mieltä että jos töitä tehdään niin siitä myös palkka tekijälle kuuluu eikä millekään konsultille ja jos vapriikki työmiestä tarvitsee niin sen palkkaa tekijälle maksaa täytyy. Mitään valtion korvauksia ei tarvita. Tekemättömiä töitä kyllä löytyy vaikka risusavottaan tai sitten äyskäröimään vettä jäätien vesirekeen. Varsitiet ei koskaan ole tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Kalle:

Varsitiet ja parkkuulanssit sinulla vaan aina on humeetissas! Maailma on muuttunut ja huutolaishommiinko sitä sosiaalturvan kanssa pitäisi mennä, niin kuin Riitun kotona aikoinaan? Ja silloin kun sinunkin humeetisi sassaroi, käytiin mekin niitä kunnan jauhoja hakemassa Riitun kanssa, tämä on sitä nykyajan kunnanjauhomeininkiä.

Työnhaun strategia

Niin. Urheilussa ja elämässä pyritään toteuttamaan jotakin ennalta mietittyä strategiaa, miksei siis sellainen pitäisi olla työnhaunkin taustalla.

Matkahan on maksimissaan se 500-päivää jonka jälkeen reitillä on iso monttu. Monttu on pohjaton ja jos siellä pohja kuitenkin on, niin kylmää vettä siellä ainakin metritolkulla on. Ja jossei siellä kylmää vettä kuitenkaan ole, niin teräviä seipäitä ulosteeseen sotkettuna siellä kuitenkin on.

Tässä alkumatkalla on tärkeää tunnustella omia voimiaan ja katsella minkälaisia reittivaihtoja on tarjolla. Kuntoaan ei voi enää taipaleen aikana kohottaa, eli näillä eväillä mennään. Kilpakumppanit tuntuvat kovinkin virkeiltä ja jopa juniorisarjalaisilta, mutta niiltä puuttuu toivottavasti turnauskestävyys.

 Tasainen puurtaminen ja jokaisen kolon tutkiminen kuulemma palkitaan, huilata ei saa. Olen kuullut aiemmista kisailjoista jotka ovat samalla taipaleella panikoituneet ja eksyneet totaalisesti. Douppingin käyttöä ei myöskään mitenkään valvota, se on pelkästään taivaltajien omalla vastuulla.

Runsas kaksikymmentä vuotta takaperin minä olin tässä samassa kisassa. Alle puolivälin sitten ennestään tuttu sponsori otti hoteisiinsa ja vei limusiinillaan ohi montun ja se oli silloin siinä. Sen matkan aikana olin jo ehtinyt parit treenikurssitkin käymään, silloin se 500 päivän monttu loitontui kurssin perusteella. Nykyisin treenikurssit pitää suorittaa siinä samalla ja kohti monttua taivaltaessaan. Nythän on niin että sinne kylmään monttuun ei kait monikaan huku, -luulisin.

 Tässä Aamusydämellä kaksi positiivista esimerkkiä 50 + tapauksista.

Työpaikkahaastattelut

Niin. Näillä kymmenillä rekrytoijapuolella istuu useimmiten henkilö joka on syntynyt -80..-90 luvulla ja tilanne on heillekin hämmentävä. Useimpiin hakemuksiin ei ole tullut mitään vastausta, saatika rekrytointikutsua. Ikäni on se ongelma, sitä ei voi olla mainitsematta. On kuin myisi asuntoa ja ilmoitukseen laittaisi että -homevaurioinen. Hyvä kirjoitus oli toisaalla.

Sain työkkäristä töitä

Tosin vain puoleksi tunniksi, siitä tekstin lopussa.

Nyt jonotukseni kesti vain alle puoli tuntia. Tarvitsin virallisen pyöreän leiman tärkeään paperiin ja hain sen. Lisäksi tietokannassa olevassa työhistoriassa oli virhe, sen saattoi korjata vain paikanpäällä käymällä ja alkuperäinen työtodistus esittämällä ja esitin sen.

Istunnon lopuksi kun olin nousemassa ylös tuolilta ja siirsin itseäni sekä jalkojani pois pöydän alta, sain sen työtehtävän.

Joku oli liimannut vaaleanpunaisen purkan pöydän alle ja housuni olivat juuttuneet siihen polven kohdalta. Oli ihan oikeasti jalka tiukasti pöydässä kiinni.

Irtosihan se mutta purkka jäi puoliksi housuihin, toinen puoli jäi pöydän alapintaan odottamaan seuraavaa uhria. Virkailija tarjosi paperia, mutta tiesin ettei siihen ainakaan mitään pehmeää paperia parane laittaa.

Ulkona koetin jäädyttää sitä lumikokkareella, mutta ilma oli liian lämmin, ei se murentunut, levisi vain tasaiseksi matoksi. Autossa olevalla lasinpesunesteellä ja ikkunarätillä se lopulta lähti liki murenemalla. Oli se työ. Istuin housut kintuissa parkkihallissa olevassa autossa ja jyystin ja jyystin. Jos joku olisi nähnyt vain käsieni liikkeen ja housujeni riisumisen, ties mitä siveettömyyttä olisi ajatellut suoritettavan.

Mutta siis sain töitä. Puoleksi tunniksi purkan kihnutusta.

Tapaus 3. Terassin lasi.

Aikoinaan koiraa ulkoiluttaessaan Risto kuuli että eilettäin oli naapuriin murtauduttu. Kuulemma perheenäidin kauppareissun aikaan oli takakautta, ikkuna rikkomalla menty sisälle, ja viety emännän korut. Vain kahden tunnin poissaolo päiväsaikaan, sai aikaan melkoisen ikävyyden.

Risto kävelytti koiransakin ihan siihen aidan viereen ja omin silmin totesi että teipattu ikkuna nyt oli.

Eli potentiaalinen asiakas, tosin jo ehkä myöhäistä. Ei turvavyönkään kiinnittäminen enää sairaalan sängyssä paljoa auttane. Ehkä seuraavaan tapaukseeen, mutta moni uskoo että se oli ainutkertainen.

On kuin haaskalle menisi jos hetikohta törmyyttää naapurin ovelle ja turvajärjestelmiä kaupittelee. Sydän voi murron kohteeksi joutuneella olla vereslihalla ja ikävä tunne voi sellaisesta kauppatarjonnasta tulla. Joku voisi tosin ilahtuakin, mutta koskaan ei etukäteen tiedä.

Risto päätti että jos pariskunta sattuu olemaan pihalla silloin kun hän tulee keikalta, siinä ohimennen autosta salkkuaan kanniskellen voisi maaperää tunnustella. Näin sitten kävikin, tosin vasta parin kuukauden kuluttua. Murrosta oli ollut juttuakin paikallislehdessä, joten muiden naapureiden kertoma asia oli näinollen vahvistettu.

Pariskunta oli ulkosalla pakkaamassa autoaan ja Risto esitti asiansa, aivan kuin hän ei olisi tiennyt koko kotimurrosta mitään. Mies oli kovin ystävällinen ja sanoi vaimoaan osoittaen että meillä tässä kävi jo kutsumattomia vieraita ja vaimon korut lähtivät matkaan. Risto kääntyikin vaimon puoleen, olisiko asiaa suojata koti vastaisen varalle?

Vaimo oli melko kiukkuisen oloinen ja sanoi poliisinkin sanoneen, ettei noille varkaille mitään mahda. Risto kertoi miten hyvin tilastojen mukaan järjestelmä tarroineen estää ennakolta. Jos sisälle tullaan niin ei se tekniikka tietenkään niitä rosvoja kiinni nappaa, pitää odottaa vartijan tuloon asti.

Rouva tyrmäsi senkin tilaston. Hän ei usko että mikään laite tai tarrat estä yhtään mittään, ne tulee jos on tullakseen. Mies hymyili Ristoon päin ja sanoi vaimolleenkin että onkohan asia ihan noinkaan?

Rouva oli selvästi asiaa miettinyt, eikä laitteiden sekä tarrojen ennaltaehkäisyvyyteen uskonut, joten Risto kyllä uskoi ettei asiaa kannattanut naapurin kanssa enemmälti jähnätä. -Hyvää illan jatkoa teille.

Tapaus 2. Lähestymiskielto.

Taannoin Risto kurvasi Hangontien mutkassa olevan omakotitalon pihalle. Postilaatikossa ei ollut, mutta ovessa oli jo kippuralle hapertunut geeneljääs -firman tarra.

Jo ovikeskustelussa selvisi että taloon oli asennettu hälytysjärjestelmä, mutta se ei ollut enää käytössä. Ovea avaamaan tullut vai-ihminen kertoi asuvansa nykyään talossa yksin, ja kaipaavansa järjestelmän turvaa kuitenkin.

Alueella ei tietääkseen ollut liikkunut mitään rosvojoukkioita, vaan entinen miehensä oli rouvallla pelon aihe.
Itse esittelyn lomassa Risto sai kuulla miten naisen ulkomaalaistaustainen mies oli äitynyt eron jälkeen uhkaavaksi, ja hänelle oli pitänyt hakea lähestymiskieltoa.

Lähestymiskieltokaan ei ollut kunnolla tehonnut, vaan mies oli pyrkinyt toistuvasti ovelle ja sieltä jopa sisälle asti. Nainen oli siis hankkinut vartiointiliikkeeseen hälyttävän hälytysjärjestelmän SOS-painikkeineen.

Tämä vuokrajärjestelmä oli kuitenkin alkanut itsekseen aiheetta hälyttämään ja siinä oli mennyt hermot. Asiakaspalvelusta oli etänä nähty että silmukka 3:ssa on vikaa ja huoltoneuvoja oli vain kehoittanut rouvaa tarkistamaan silmukka kolmosen.

Rouvan ääni muuttui oikein piukeaksi kun hän demonstoi Ristolle puheluaan huoltoneuvojan kanssa,
"silmukka kolme, silmukkakolme, -mistä hitosta minä tiedän mikä semmoinen silmukka kolme on? "

Ilmeisesti se oli jokin langaton ovianturi josta oli vastamagneetti irronnut, mutta ei asiakas sellaisia itse voi ei osaa korjailla. -ihme touhua kilpaijafirmalta, Risto tuumaili.

Risto kertoili esittelyn yhteydessä että heidän järjestelmänsä anturit nimetään ja tunnistetaan myös valvomopäässä oikeilla nimillä. Takaovi, etuovi, palohälytin pesuhuone, summeri, palohälytin olohuone, liiketunnistin eteinen, jne. Jos vikaa tulee niin asiakasta voidaan ensiapuna auttaa, kunnes huoltomiest tulee veloituksetta ja pikimmiten.

Risto esitteli myös tarroja joissa on vartiointilliikkeen tunnus ja kameran kuva. Niitä voitaisiin laittaa riittävästi ja strategisiin paikkoihin. Lisäksi järjestelmässä on myös SOS-painike, jota käytettäessä hälytyskeskus ottaa välittömästi yhteyttä. Rouva tilasikin uuden järjestelmän.

Jo Riston pois lähtiessä rouva vielä näytti tulotien rinteessä olevaa autotalliaan. Ja tuonne sitten ehdottomasti se iso heijastava kameratarra. Jos se mies aikoo vielä tulla niin tietää että kuviin joutuu.

-näin tehdään.