15.3.2013

Vedettä ja sähköttä

Niin.

Hannumyrskyn aikoihin sähköt katkesivat vuorokaudeksi ja samalla loppui vedentulo, kun pumput eivät enää nostaneet vettä vesitorniin.

Tähän.






Sittemmin Jyväskylässä romahti vesitorni ja syy oli tämä.

Piti sitten mennä ja tarkistaa miltä näyttää oma vesitorni talvisaikaan.





Ei se ihan romahtamassa näyttäisi olevan.






Jotain tuollaista pientä tihkua elementtien saumoista, mutta en lähde tilkitsemään.




Oven päällä jalassa on betoniraudat näkyvissä, nuoriso on kumminkin merkannut korjauskohteen.



Ylhäällä on viksusti ajateltu että valumavedet ei saa jäädä seisomaan ja on tehty putket, niinkuin silloissakin on.




Kävelin sitten vielä luostarille. Pepponen nimeä ei ollut postilaatikossa.

14.3.2013

Jokaisella on omat kolonsa kuurattavanaan

Niin.

Latovainiolainen sananlasku jonka keksin juuri: Jos sinulla on tohnää jääkaappikolossa, siis sitä lienee jossain muuallakin. Jääkaappikolon jälkeen Risto päätti siivota hellan kolon.

Mieleensä tuli että ikävä ihminen olisi sellainen ihminen, joka menisi tuttavalleen käymään siivouspäivän jälkeen. Siellä hikinen mutta onnellinen ihminen, -huushollin omistaja, huokailisi ja kertoisi siivonneensa, mutta nyt on onnellinen, kun on kaikki paikat puhtaat.

Sitten tuo ryökäle vieras menisikin ja tarttuisi hellan kulmiin, ja kiskaisi sen ulos kolostaan, ja mikä olisikaan näky?





Mites eikös teillä ruoka pysykään astioissaan? Tuo sivussa näyttäisi aivan ruskeakastikkeelta, vai olisikohan se sienirisottoa?  Vieras katsoisi kolosen lattialle tarkemmin. Mitäs nuo lystikkäät ruskeat papanat ja ihan pienet mustat papanat lattialla?


Vieras haistaisi papanaa, haisee pilaantuneelta, näykkäisee. -maistuukin pilaantuneelta.

Maailman suurin ihme ei ole korkea tornitalo vaan se että koirattomienkin perheiden hellan alle ilmestyy koiranruokapapanoita ja se että oksennuksessa on aina porkkanankappaleita, vaikkei olisi porkkanoita syönyt moneen kuukauteen.

Emäntä ottaa papanat kippoon ja jauhaa ne morttelissa. Kaataa jauheen jogurtin päälle.







Maistaa seosta kevyesti, maistuu oudolta, -sanoo. Syö koko mällin. Vatsassa alkaa kiertää ja oksennuttaa.
Hyvä ettei tullut annettua tyttären koirille tai heitettyä biojätteisiin, tiedä mitä myrkkyjä siinä olisi ollut.

13.3.2013

Tsunami sisätiloissa

Niin.

Jostain punkesi mieleeni tositapahtuma parinkymmenen vuoden takaa. Ruotsinlaivalla viereisellä penkillä istuvan miehen puhelin soi. Muutaman lauseen puhelimeen puhuttuaan sivullisellekin selvisi, että lapset olivat jääneet keskenään kotiin ja vettä suihkusi jostakin sisätiloihin.

-Ota pyyhkeitä kaapista ja laita siihen alle, parketti on jo kumminkin pilalla, mene sitten alakertaan lämmönjakohuoneeseen ja kierrä sieltä se punainen venttiili vesijohdosta kiinni....
Hätääntynyt ääni koetti kertoa selkeästi ohjeita ja samalla olla rauhoittava.

Välillä mies kääntyi vaimonsa puoleen ja selosti mistä on kysymys. Lähti sitten puhumaan puhelimeen käytävälle ja en enää kuullut enemmälti. Mieleeni tuli että lienee perheen matka piloilla kun hunteeraa toimitaanko siellä kotona oikein jotta vahingot minimoituisivat.

Siksi kodeissa pitäsi olla isot ja rumat toimintaohjeet ovissa tälläisten tilanteiden varalle, vaikkei niitä kukaan etukäteen lue ja siinä paniikissa ei edes muista olevankaan.

Siis:

Vesi tulee hanasta ja kuuluu mennä viemäriin. Vesi on kiinteistölle ja kalusteille myrkkyä.


Pidä aina ohut- mutta leveäkärkinen meisseli saatavilla, josko lavuaarin hana siten rikkoontuu ettei  normaali sulkuventtiili enää toimi ja vesi alkaa tulvia. Lavuaarien alla on kuulasulut, jotka saa meisselillä käännettyä, elleivät ole pysyvästi auki asentoon kalkkeutuneet. Tuossa se hämärästi näkyy.


Joskus myös lämmönvaihdin rikkoutuu ja aina siellä ei ole sulkuja, niinkuin ei täälläkään. Tilassa tai suoraan sen alla on kuitenkin lattiakaivo johon veden tulisi ohjautua. Roiskuuhan se kumminkin, joten jos jossain kohisee, selvitä veden vapaa reitti ja juokse pääsululle. Tuo näkyvä venttiili tuossa ei vähennä vuotoa, sillä saa kuumavesihanasta tulemaan haaleampaa tai kylmempää vesisekoitusta. On siinä toinenkin jos tarkkaan katsoo. Se on ylipaineventtiili käsihantaakilla. Saa vähennettyä painetta kuumavesisäiliöstä jos niikseen tulee.
Ylipainettahan sinne voi tulla jos vesisäiliö ensin täyttyy kylmällä vedellä, ja sitten kuumennetaan perin kuumaksi.


Joskus vessanpytty alkaa valuttaa vesiään suoraan lävitse ja sehän maksaa. Veden tulon saa suljettua ilman työkaluja, tuosta sulkuventtiilistä.



Myös pyykinpesukone voi alkaa tanssimaan polkkaa linkouksen aikana. Tanssi irroittaa vesiletkun ja vesi roiskuaa. Vakuutus ei korvaa jos et ole paikalla ja sulje vedentuloa. Tuossa esimerkki miten poistoletku pitää olla tukevasti kiinni ja siinä myös takaiskuventtiili jotta se ei ime väärään suuntaan. Tulohanassa on myös takaiskuventtiili estämässä putkistojen pauketta ja liitoksien hajoamista. Pesukone kun ottaa vettä ja sitten yhtäkkiä sulkee sen, putket paukkuu pahasti ellei ole tuota takaiskuventtiiliä.






Jos näistä suluista ei vedentulo lopu niin pitää mennä sinne pääsululle. Vesimittarin ennen ja jälkeen on sulkuventtiilit.



Jos sitten paniikissa kierrät sieltä venttiilit rikki ja vesi alkaakin suihkuta ennen vesimittaria, mene kiinteistön liitynnälle jos on kesäaika. Se on merkitty tälläisella merkillä ja sinne pitää palokuntakin osata ohjata jos talo vielä alkaa samaan aikaan palamaan.



Ja nurmikon kastelijoille tiedoksi. Tuon metallikannen alta saa vettä niin ettei se mene vesimittariin, Se on rikollista touhua ja voi joutua vankilaan. Jos sitten onnistut rikkomaan tuolla maassa olevan venttiilinkin, mene kiireesti vesitornille ja etsi sieltä iso sulku.


Jos siellä ei ole kukaan ja tuo ovikin vielä lukossa, voit ottaa pyörän ja polkea kohti vedenpuhdistuslaitosta.




Lienee kuitenkin parempi heti kättelyssä soittaa vesilaitokseen tai palokunnalle 112.

12.3.2013

Jääkaappipakastimen vuosihuolto

Niin.

Ulkona sopivasti pakkasta, joten pakastimen saattoi tyhjentää ja lokerikot sulattaa. Samalla ja samaan syssyyn myös se tärkeä pölyn poisto.

Vaihe  1.  Laite ulos kolostaan ja lattian imurointi/pesu..


Kuvassa näkyy yli vuoden pölyt lattialla ja kolon takaseinässä ilmeisesti edellisen asukkaan välinpitämättömyyden jälki. Siitä myöhemmin.

Vaihe 2. Alustan, kompressorien ja vesikaukalon imurointi.

Koska kyseessä on jääkaappipakastin mallia kahdella kompressorilla, automaattisulatuksen sulatusvesi valuu ainoastaan jääkaapin kompressorin päällä olevaan kaukaloon. (Valkoinen systeemi toisen kompuran päällä.) Tuohon tihkuu aina  välillä jääkaapin sisältä vettä, sitä sitten joissain taloissa hiiret ja muurahaiset käyvät juomassa. Hiirenpaskojen liuettua, kompressorin lämpö haihuttaa yhdisteet takaisin huoneilmaan ja kierto jatkuu.

Eli siis tuolta nuo kaikki pölyt pois imurilla sekä pienellä pensselillä avittaen.



Siis tässä vasemmalla se kaukalo ennen puhdistusta. Sen voisini irroittaakin, mutta ensi kerralla sitten irroitetaan, pestään ja desinfioidaan. Nyt tuolta vain kaikki pölyt pois. Musta kompura haihduttaa lämpönsä paremmin jos on pölyistä vapaa.  Tuossa mustan kompuran päällä olevan valkoisen haihdutuskehikon keskellä on putki, joka tulee siihen ylhäältä jääkaappiosan sisällä olevasta sulavesikaukalosta.

 Ja tämä epäterävä kuva kuin taidemaalaus, osoittaa miten edellisen asukkaan putki lienee ylhäältä tukkeutunut ja vesi ei olekaan valunut alas muovikaukaloon vaan roiskinut seinälle kipsoniittiin. Ruma jälki mutta vain pahvi enää on tärviöllä.



Lopuksi vielä takaritilöiden imurointi sekä myös laitteen päältä siivousta ja vehje takaisin koloonsa. Jos ei kaikenlaisia huminoita olisi kotona jo riittämiin ennenkin, niin laittaisin tuonne koloseen lämpötilatunnistimella toimivan puhaltimen joka kierrättäisi sieltä ilmaa poikkeen. En laita, ei kai olohuoneen vieressä muillakaan semmoisia, vaikka olisihan se viksu vempele.




11.3.2013

Vesivuoto tiskipöydän alla.

Silloin kun Risto kaupitteli kodin turvalaitteita, hän kävi myös kodissa jossa astianpesukoneen letku oli vuotanut vähitellen. Omistajan kertoman mukaan pieni tihku oli ilmeisesti jatkunut kauan ja kosteus tunkeutunut kaksikerroksisessa talossa varsin mittavassa määrin rakenteisiin. Parketit sielläkin oli purettu ja kuivaimet humisseet viikkotolkulla. Ei ole kiva jobi kun kosteus pääsee villalla täytettyyn väliseinään ja sitä kautta ties minne.

Pakkotoisto.com sivuilla on kuvia ja juttua vastaavasta.

Jos tuohon juttuun on uskomista niin vakuutusyhtiöt vetoavat siihen että pitäisi olla tehty sinne alle rakenne joka valuttaisi vedet näkyville, eikä seinän rakoon. Vain uusissa asunnoissa sellaisia, joissakin on muovit pesukoneen alla, mutta vuodot lähtee usein poistoletkun liitoksesta, joka taas on sivummalla.

Tämä nyt ei ole kivaa tarinaa, mutta lavuaarin alle tulisi vilkaista useammin ja haistella ilmaa. Joskus myös jääkaapin sulatusvedet purkavat vetensä piiloon jonnekin ja vain säännölliset tarkistukset auttavat.

Ja minä itse viime vuonna henkilökohtaisesti kävin naapurissa näyttämässä miten astianpesukoneen sulkuventtiili pitää olla suljettuna silloin kun ei pesukonetta käytetä. Sielläkin se oli kalkkeentunut pysyvästi auki-asentoon ja sulkeutui vasta papukaijapihdeillä vääntämällä. Ensin  olin suihkuttanut aiemman postauksen CRC-öljyä akselin juureen.

Tuossa tuo venttiili on nähtävissä. Tuleeko lukijoille mieleen miten tuontyyppinen hana roiskii vedet käsille kun tuota itse vesihanan venttiiliä säätää? Sivusta ilmeisesti sitä pitää kurotella.



9.3.2013

Joka kodin turvaohjeet



 Niin.

 Useimmissa kodeissa jo on palovaroitin ja viksuimmissa palonsammutuspeite keittiön nurkassa. Koska se on ruma punainen, monella ei ehkä kuitenkaan. Liki kaikki tietää että jos munkkirasva syttyy ei siihen saa vettä heittää.

Hormipalo munkinpaiston yhteydessä on yksi yleinen tulipalon syy, mutta se sitten onkin vaikeampi sammuttaa. Sammuu itsekseen jos höyryä ei enää tule ja hormi pysyy kuosissaan. Nythän on niin että tarvittaisiin ohje myös mitä tehdä kun vesijohto alkaa vuotamaan, eli missä on sulkuventtiilit millekin hanalle ja missä on pääsulku.

Asiaa pitäisi harjoitella, ei ohje auta siinä paniikissa. Ja tarvittaisiin ohje myös jos jokin aerosolipullo villiintyy ja alkaa suihkuttaa ihan valtoimenaan.

 Ohje aerosolipullon äkilliseen tyhjentymiseen!

 Kiedo tyhjentyvä aerosolipullo nopeasti pyyhkeeseen tai tuolin selkämyksellä lojuvaan vaatteeseen ja kiikuta molemmat kiireemmän kaupalla ulos.

 Käyttöturvallisuustiedoite.

7.3.2013

Kahvin hintakehitys 59 v.

Ohessa kahvimainos vuodelta 1954. Siinä on Presidentti-kahvin hinta 500 mk/paketti.

 Kaupassa katsoin mitä Presidentti nykyään maksaa. Se oli 4,40 Euroa/paketti. Todella halpaa.

Nimittäin jos tuon 1954 hinnan muuttaa Nordean rahanarvolaskurilla, niin päästään sellaiseen hintaan kuin 14 Euroa 10 senttiä.

Sen se kahvi maksoi senaikuiselle ihmiselle, senaikuiseen tulotasoon verraten.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...