14.10.2013

Terapiaa syysmasennukseen

Niin,

Kauniita ruskakuvia. Mutta kuvitelkaa musiikkia taustamusiikiksi jollekulle läheisensä syksyllä menettäneelle. Tulee itku jo ajattelustakin. Tango



Edit. Lisätty kommentin perusteella sieluni soitto. Voit nähdä sielusi silmin kauniisti ylös alas liikkuvat tanssijat. Hidas valssi, -yksi kauneimmista.

9.10.2013

Lehtisadetta

Niin,

Nämä päivät ovat niitä jolloin maisema muuttuu nopeasti.


Tuuli ja sade nopeuttavat vielä efektiä.

8.10.2013

Syöksytorven sulanapitokaapeli

Niin,

Olikos se viime vuonna kun Helsingissä tapahtui paha ullakkopalo? Työn alla oli katto/vinttiremontti ja sulanapitokaapeli oli rullattu vinttiin nippuun, mutta virtaa ei ollut katkaistu. Syntyi pistemäinen kuumuus.

Kerron teille tositapahtuman työkaverini kokemuksista. Heillä oli taloyhtiössä ongelmia katolla olevan sadevesipoistoputken jäätymisen kanssa. Joku ehdotti sellaista sulanapitokaapelia jonka teho säätyy automaattisesti ulkolämpötilan mukaan. Sellainen hommattiin.

Eli kun on kylmää niin resistanssi on pieni ja kaapeli säteilee lämpötehoa. Kun on lämmintä vastus nousee ja kaapeli kylmenee itsestään, kuullostaa järkevältä. Ei tarvittaisi erillistä termostaattiohjausta. Ei se kuitenkaan toiminut, koska:

Jäätä muodostuu ränneihin ja kouruihin virtaavasta vedestä silloin kun lämpötila sahaa liki nollaa. Kaapeli taas hehkutti kovalla pakkasilla yksikseen ja kun ilma lämpeni niin teho hiipui. Ja josko se nollassa hieman sulattikin, niin sulatti vaan itselleen ilmapussin ympärilleen ja kun se oli kuuma niin lopetti.

Kuitenkin tälläisiä kaapeleita edelleen asennetaan, onko niissä erillinen termostaatti? -en tiedä,luultavasti on.
Jäätyneitä syöksytorvia näkee, ja hyvä olisi jos ne voisi vaikka manuaalisesti sulattaa, ettei tarvitse vasaralla hakata.

Tänään sai Helsingissä jäänpoistovaurion riitatapaus raastuvanoikeusratkaisun. Lumenpudottaja/Vuorineuvos Stig Gustavsson.


Tuossa se on tuo musta lapamato ihan uuden kerrostalon syöksytorvessa.

30.9.2013

Huru mycket trattikanttarelleja eli a lot of Craterellus tubaeformiseita

Niin,

Kuivatus vie kaiken elintilan. Vesisänky on säädetty +30 asteeseen ja itse nukutaan lattialla. Uuni on laitettu pienelle ja luukku raolleen, ruoka tehdään pihan grillissä. Ilmalämpöpumppu on portaikossa ja joka toinen askelma on kuorrutettu sienillä, ylös pääsee pitkin askelin. Lampunvarjostimet on käännetty ylöslaisin ja täytetty sienillä, valo palaa yötä päivää.

Pesukoneen käyttöä harkitaan, josko vesiletkun kautta sinne saisi puskettua lämmintä ilmaa.

 Craterellus tubaeformis is an edible fungus, also known as Yellowfoot, winter mushroom, or Funnel Chanterelle. It is mycorrhizal, forming symbiotic associations with plants, making it very challenging to cultivate











Ei muuta kuin reseptsuunia kehiin. Sherryn voi jättää pois ja juoda suoraan pullosta. Voin ja maidon voi korvata koskenlaskijajuustolla ja grönsakspuljonkin kirvelillä ja vedellä.


Antal portioner: 4
Färdigt på: 30 min
Ingredienser
300 g färska rensade trattkantareller (eller 25 g torkade)
3 st schalottenlökar
1 st vitlöksklyfta
2 msk smör
1 msk vetemjöl
1 l vatten
2 tärningar grönsaksbuljong
3 dl mellangrädde eller vispgrädde
2 krm salt
1 krm vitpeppar
1 tsk vitvinsvinäger
0.75 dl torr sherry
1 dl persilja och/eller gräslök till garnering

20.9.2013

Mortteli vai huhmare?

Niin,

Väliäkö sillä. Äijä kysäisi tuossa ohimennen mistäs saisi tuollaisen työkalun jolla pippurikin oli tuoreemman tuntuista vastamurskattuna.

Ihan aluksi täytyy sanoa että Thaimaassa huhmaretta käytetään paljon myös papaijasalaatin ainesosien murskaamiseen. Vihreät yrtit ja kuivatut katkaravut antavat arominsa paremmin ilmoille vastamurskattuna.

Siihen tarkoitukseen on tälläinen laakea versio Claes Ohlsonilla.






Hintaa on 23,50 Euroa, mutta tuo on pippurin pienimiseen huono. Roiskuu  puolet lattialle.

Ikeasta saa kympillä tälläisen syvemmän, mutta pitäisi nähdä luonnossa onko hyvä.




Näyttää nätiltä mutta parahultaisin pippurin pienimiseen olisi tälläinen pronssinen. (tämä lienee puuta?)






Siinä ei pippurit jaksa ylös asti lentää. Olen minä pippureita matalillakin versiolla pieninyt. Silloin pitää laittaa kämmen päälle ja sormien välistä astaloa pyöritellä.


Tässä on valurautainen mutta laakeahko sekin. Liki neljäkymppiä.

Tässä on joku saanut kahdella eurolla hienon esineen ja tarvekalun.







Mutta sitten asiaan!


Netistä tilaamalla löytyy kauniita käytettyjä vanhanaikaisia mortteleita kohtuuhintaan. Toimitus esim. marketin postilokeroon.


Täällä niitä on! (klikkaa minua)




15.9.2013

Pilanpäiten

Niin, TV:stä tulee vähän väliä Australialainen piilokameraohjelma. Jotkut osiot ovat kyllä mauttomuuden rajamailla. Ruumisarkusta voi nousta elävä ihminen ja poliiseiksi pukeutuneet pysäyttelevät ihmisiä. Tässä joku yksityinen ihminen pelottelee ihmisiä puistossa. Ihmiset saavat hirvittävän säikähdyksen ja joku olisi voinut rynnätä auton alle.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...