25.5.2014

Kiihtynyt autoilija

Niin,

Harrastuksensa kullakin. Maisema-ajelua ei oiken tämäntyyppisellä autolla voine harrastaa.


21.5.2014

Kukkaloiston aika

Niin,

Kuka määrää minkälainen kukkaketo on kaunis ja mikä ei ? Keltainen on useimpien mielestä kaunis. Tilanne muuttuu heti jos sanotaan että kyse on voikukilla muodostetusta kedosta.

Lyhytaikainenhan tuo on, kohta lentää hahtuvat.

Josko joku jalostaisi jonkun muun keltaisena kukkivan kukan joka olisi noin sitkeä niin pojot hänelle. Vaikka repii juurineen maasta niin hetken päästä se puskee uuden alun siitä maahan jääneestä sipareesta.

Jos leikkaat ja leikkaat niin kukka oppii tekemään kukintonsa heti kun pää pinnalle nousee.


20.5.2014

Taloyhtiön hallituksen vastuu

Niin,

Mankkaalla kuoli kaksi virolaista ojankaivajaa kun maavalli sortui rivitaloyhtiön työmaalla. Vaikka kyseessä olisi alihankintayritys niin teettävän taloyhtiön vastuuhenkilöt voivat joutua tilille asiasta. Nykyisen lain mukaan työn teettäjän täytyy huolehtia että tekijäyritys on määritellyt turvallisuusvastaavan ja jollei ole he ovat itse vastuullisia.

Useinhan turvallisuusvaara tulee ulkopuoliselle kun rakenteet ja telineet ovat ilman vartiointia ja aitauksia viikonloppujen ja vapaiden aikana.

Tässä on valokuvaamani piikkiansa keskustan rivitaloremonttikohteessa. Muutamiin betoniteräksiin on laitettu styroxlappu mutta ei se putoavaa ihmistä hidasta. Talon lapset kun  keikkuvat kaiteella/ tuuletustelineellä ja kisailevat niin tapaturmanvaara on perin ilmeinen.


19.5.2014

Kolme ihmistä yhdellä kertaa

Niin,

Kauniina päivänä jos haluaa rauhaa ja linnunlaulua pitää mennä hautausmaalle. Jo aiemmin kirjoitin kolmoissurmasta joka on selvittämättä jo 24 vuotta.



Ja nyt havaitsin tämän, jonka taustoja en tiedä. Olisiko tulipalo tai paha kolari? Tuon niminen rakennuttaja oli paikkakunnalla ja en tiedä onko mitään yhteyttä?


18.5.2014

Kaikki ei ole siltä miltä näyttää.

Niin,

Kylillä kävellessäni katselin miten uusitaan 70-luvun elementtitalojen julkisivuja. Ulommainen tiilimuuraus on purettu, sen alla olevat villat vaihdettu ja myös ikkunat sekä ovet uusittu. Valmiina ollessaan näyttää että myös julkisivumuuraus on suoritettu.



Tuo talo on jo rempattu mutta muurareita siinä ei ole tarvittu.


Naapuritalo on vielä kesken ja tuo vaaleampi osuus on Cyproc-levyjä jotka on asennettu villojen päälle. Cyprockiin on kiinnitetty vaaka- ja pystysuuntaiset metalliprofiilit.




Julkisivu tehdään kuin palapeli tiilen näköisistä elementeistä. Elementissä on neljännestiilejä liimattu metallilevyille jotka sitten ruuvataan seinään. Elementtien väliset raot sitten rapattaneen umpeen. Tuossahan on sitten vielä kuin lisäeristeenä tuo Cyprocin ja tiilijäljitelmämodulin välinen rako.

17.5.2014

Putket tukossa

Niin,

Aina välillä pitäisi puhdistaa lavuaarit ja lattiakaivot hiuksista. Mahtaneeko sellaista hommaa olla ollenkaan kaljun kotona?  Tosin eräs ravintolanpitäjä ihmetteli miten paljon niitä karvoja kertyy baarin miestenvessan urinaaliin. Mahtanee olla mielenkiintoinenkin tutkimusaihe. Mistä ne tulee kun kukaan ei tunnusta kysyttäessä?

Kylän baarin ovessa oli lappu että suljettu putkiremontin vuoksi. Ilmeisesti viisikymmentä vuotta vanhat putket olisivat tarvinneet välillä rassausta jottei tähän olisi tultu. Pihalla oli poikkisahattuja putkenkappaleita.
Mitä lienee kovettunutta rasvaa ja niitä karvoja kait.


15.5.2014

Taantuvat teollisuuspaikkakunnat

Niin,

 Etuovi.com sivuilla olevien omakotitalojen myynti-ilmoituksia. Useimmissa on hintaa jo laskettu tai sitten on heitetty jo pyyhe kehään. Oulussa vähenee Salossa ja Porissa nousee.

Tilanne                    2.9.2013                   7.9.2013                 8.10.2013           15.5.2014

Oulu                        535 kpl                      539 kpl                  500 kpl                  481 kpl
Salo                         185 kpl                      186 kpl                  171 kpl                  208 kpl
Pori                         282 kpl                                                     300 kpl                 329 kpl
Koko Suomi           14 137 kpl                  14231 kpl               13563 kpl            14322 kpl

Pakkomyynneistä 17.01.2014

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...