23.10.2014

Elämänpiiri

Niin,






Paikkakunnan myymälän remontti on valmis, ja asiakaskin sai kahvia juodakseen. Joku oli kännissä näin sen itkeneen mutta se olikin kauan sitten.

Lattialaatat oli vaihdettu vaaleammaksi pois siitä entisestä punertavasta. Kattopanelit uusittu ja kaikki valaisimet korvattu pitkillä LED-putkilla. -energiansäästöä. Myös kalusteet oli uusittu mutta aivan samanlaisiin.  Kärryparkin seinää oli tukevoitettu, siinähän oli toisaalla se tragedia.

Toisaalta ulkopuolelta jo aiemmin oli kaivettu seinänvierustat auki ja  salaojat vaihdettu, olisikohan joku tuollainen viemäri- tai salaojaongelma ollut kuitenkin se perussyy kun lattiatkin piti piikata kokonaan pois?

Suuri ero sisäänkäynnissä jossa ennen oli oma putki ja tuulikaappi sisäänmeneville ja ulostuleville. Nyt jos unohtaa ottaa kärryn sisäänmennessään ei tarvitse enää kiertää koko myymälää ja kulkea läpi kassajonojen päästäkseen sen hakemaan.

Vaikutti että jotenkin oli käytävistä saatu leveämpiä. Ruuhkaa tulee tietysti kun hyllyjä täydennetään ja trukkilavalla huristellaan sekä tyhjiä pahvipakkauksia kerätään pois. Kertaakaan ei kuulunut vielä se kuulutus "kassoille tarvitaan henkilökuntaa tai esimiestä kaivataan kassoille".

Ärsyttävimmistä ärsyttävin kuulutus varmaankin myyjän kannalta jos juuri olet päässyt hyllyn täytön alkuun ja eikun jätät tavarat siihen ja lampsit kassalle.

21.10.2014

Tappavat hallitunkit

Niin,



 Lienen hengenvaarassa ja en piittaa. Nelisenkymmentä vuotta olen vaihtanut itse talvi-kesärenkaat ja yleensä auton omalla tunkilla. On nyt selvinnyt että se onkin tarkoitettu vain tilapäiseen ja satunnaiseen käyttöön. Kerran jopa yksi tunkki meni rikki, tosin vain kierre vioittui ja tunkki ei romahtanut mutta ei enää nostanut.

Nyt viime vuosina olen käyttänyt Motonetin hallitunkkia, juuri sellaista joka on tällä listalla. Hallitunkkiin siirryin vain siksi että nykyautossani on auton oma tunkki hankalasti varapyörän alla. Tuolla listalla näemmä on myös Bilteman sähkökäyttöinen jotka kerätään takaisin. Tämä minun suomen edullisin hallitunkki kyllä nostaa hyvin, mutta alaslasku venttiiliä kiertämällä tapahtuu kovin äkillisesti ja vauhdilla ellei ole varovainen. Toinen ongelma on että tunkki kulkee nousuvaiheessa pyöriensä avulla sivusuunnassa ja alustan siis tulee olla tasainen ja kestävä. (saksitunkki eli haitaritunkki sensijaan nousee ja laskee pystysuoraan)

 Kaikenlisäksi hallitunkkien tartuntapinta ei ole suunniteltu henkilöautojen nostokohdan pokkaukseen. Se voi jopa vääntää helman hitsikulmaa tärviölle. Eihän se renkaanvaihto ulkopuolisen palvelun avulla maksa kuin kaksikymppiä mutta jonot ovat ennalta-arvaamattomat. Lisäksi renkaat täytyy lastata ja purkaa moneen otteeseen kun itse vaihtamalla voi toimia varastosta varastoon. Renkaita vaihtaessa voi helposti varoa ettei itse jää auton alle, toki jarrulevyt rikkoontuvat jos auto putoaa. Suurin vaara on jos tekee muuta remonttia ja ei ole varmistanut autoa muulla tuella. Kaksi ex-työkaveriani kuoli jäätyään oman autonsa alle.

16.10.2014

Valosarjat

Niin,

Alkuvuodesta olisi saanut valosarjoja halvalla. Nyt on hinnat palautettu ja vehkeet taas laitettu kauppoihin framille. Kaikissa sarjoissa tulee mukana muuntaja vaikka sellaisia olisi kotona ennestäänkin.

Vanhat hehkulampuilla toimivat sarjat olivat lyhytikäisiä ja kun pari lamppua paloi, oli hankala löytää mitkä niistä on sipanneet kun joskus vika oli kontakteissakin.

Nykyiset ledipohjaiset kestää paremmin mutta muuntajien pistoke on muuttunut erilaiseksi. Vanhaan muuntajaan saattoi työntää toisen virtalähteen pistokkkeenkin ja oikosulkuhan siitä seurasi. Mitä tehdä ylijääneille muuntajille?


Tämäntyyppinen virtalähde on sellainen joka kuluttaa sähköä ilman kuormaakin. Pienet ja kevyet kännykkälaturit eivät juurikaan.

Toinen mitä kertyy kotiin on kattiloiden ja paistinpannujen kannet. Jos esine itse on mennyt tärviölle ja viedään metallinkeräykseen ei lasista kantta sinne voi eikä raskikaan viedä ja niitä sitten on ja on.

Jossakin oli listaa että kodeista myös löytyy turhia valkosipulipuristimia  ja piparkakkumuotteja. Valkosipulihan nykyään kuoritaan ja pienitään veitsellä ensin litistämällä ja sen jälkeen samalla veitsellä  pienimällä. Valkosipulipuristintehtaita uhkaa konkurssiaalto.

15.10.2014

Hiiliteräspannun puolivuotisjuhlat lähestyvät

Niin,

Kukaan ei ole kysynyt mitä hiiliteräspannulleni kuuluu vaikka kaikkia se varmaankin kauheasti kiinnostaa. Kuun vaihteessa tulee juhlakalulle 0,5 vuotta ikää. Itse asiassa pannuja on kaksi niinkuin molemmille omansa. Tämä laakea pannu on toiminut nyt ihan viimeksi sienten paistamisessa, jos nyt oikein paistamiseksi sellaista vesien pois hauduttamista voikaan sanoa.

Non-stick pinta lisääntyy ja pannu alkaa näyttää oudomman silmiin yhä enemmän huonosti hoidetulta. Jos olisi kaasuliesi niin havaitsisi paremmin miten hyvin se tottelee lämmönsäätöjä eli lisäämistä ja vähentämistä. Valurautahan hidastaa kaikkea ja kait siinäkin jotain etua on josko vaikka puuhellalla paistelee.

Vanhempia kuvia voi katsoa kun klikkaa sivun alaosasta tunnisteet "hiiliteräspannu".



Ja tähän sitten sitten tekstiä pannun jälleenmyyjältä. On se pannujen pannu tottavie, on on!

Ja sitten olen Citymarketissa havainnut että keraamiset pannut ovat tulleet muotiin. Mitkä lie edut ja haitat enpäs tiedä. Mutta alumiinipannutelineessä näin viallisen pannun myynnissä. Joku on sen pudottanut ja tärviölle kolhinut. Pannut pannun vielä tuo hyväkäs takaisin koukkuun. Voihan se olla toimitusketjun missä vaiheessa tahansa vaurioitunut ja jos joku ostaa eikä heti huomaa, voihan sillä paistella tyytyväisenä pannun elämän loppuun asti.


14.10.2014

Naapureiden esimerkki

Niin,

Tässä naapurit ovat innostuneet uusimaan kattojaan toistensa innoittamina. Jo kolmas kattouusija tänä vuonna ja kaikki samalta urakoitsijalta. Toisella puolen tietä on vielä pari nuhruista ja sen jälkeen olisi koko tie uusittu lähiaikoina. Nyt vaihdetaan tiili teräkseksi. Aiemmat kaksi olivat mineriittikattoja ja pari vuotta sitten yksi lisäsi tiilikatteen huopakatteen päälle.

Tämä Hämeen Laaturemontti mainostaa vaihtavansa katon kahdessa päivässä ja niin ne näköjään ovat tehneetkin. Kolmantena päivänä on tullut vielä piipun pellittäjä joka on viimeistellyt työn. Osasyy tälläiseen kattoremontti-intoon on varmaan kotitalousvähennyksissä.

Hämeen Laaturemontti tekee näemmä itse teräskatteen profiloinnin ja saa silläkin osan materiaalituotoista itselleen. Työn nopeus ei ole mikään ehdottomuus asiakkaalle koska talossa voi silti asua. Olennaista onkin että se on viite kilpailukyvystä ja siitä ettei työ jää kesken, laskukin maksetaan aina jälkikäteen.

Entisaikaan teräskatot olivat 0.8 mm paksuisia ja nykyään käytetään vain 0.45 mm paksuutta. Harvemminhan se puhki ruostuu mutta tukevuus syntyy paksuudesta. Aikoinaan joistakin autoista sanottiin että niissä on käytetty erittäin ohutta peltiä, maalattu molemmin puolin ja lopuksi otettu se pelti pois välistä.
Saahan noita paksumpiakin vielä mutta se ei ole sitä peruskauraa.


13.10.2014

Se viini mi mieltämme nostattaa

Niin,

 Lyhytaikaista kaikki on vaan. -Villiviini

Saisivatten jalostaa villiviinin joka olisi punerva koko kesän ja muuttuisi keltaiseksi syksyllä. -ne jotkut viisaat Jokioisten kasvinjalostuslaitoksella, -siis.



12.10.2014

Jameson viski

Niin,

Mitä viskeihin tulee niin antaisin omat pojoni Jamesonille. Savunmakuinen kolmasti tislattu ja pehmeän suunmukainen. Tarjoaa hövelin olon ja matkaansaattaa madot pois mahasta.

Kävin jopa Jamesonin vanhassa tehtaassa Dublinissa ja siellä sai sokkomaistaa heidän ja muiden viskejä.
Jos oikein muistan niin heidän erikoisuutenaan on kuivatustilanteessa savun johtaminen mallasohran lävitse.

Sano siis Jameson ja unohda Four Roses.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...