31.10.2014

Vuodenaikojen vaihtelu Kuninkaantien varrella

 28.12-2014

Jouluna tuli lumi ja pakkaset. Lauhtuvaa tosin on luvassa.





15.11.2014 Syysvilja kasvaa, ihan kuin keväällä. Lumi tuli jo kerran mutta vain päiväksi.





05.09.2014 Puitu, kynnetty ja äestetty. Syysviljan kylvö?





 05.06.2014 Kasvukausi näppeimmillään.




20.05.2014




Äitienpäivä 11.05.2014




Pääsiäinen 20.04.2014




9.3.2014

Lumeton talvi vetelee viimeisiään, ennätyksellinen vuosi jälleen. Muuttolinnut ovat jo osittain tulleet ja moottoripyöräkin on kaivettu naftaliinista. Outo talvi oli, vain lapissa hiihtolomalaiset löysi hiihtolomallaan hiihtomaisemia.



9.2.2014

Pakkaskauden päätteeksi loskakelit. Hiihtomahdollisuuksia ei täällä ole ollut muualla kuin pururadoilla tai keinoladuilla.




 11.1.2014 Tuli pikkupakkaset ja vähän luntakin. Tähän asti onkin vain sadellut vettä. Ennätyslauha loppuvuosi 2013.




Tapaninpäivä 26.12.2013

Hetken oli lunta joulukuun puolessa välissä. Jouluna +8 astetta ja vesisadetta.





 Joulukuun 1. 2013





Lokakuun 10. 2013







Syyskuun 10. 2013






Syyskuun 1. 2013

Odelmaa pukkaa, -kuten Latovainiossa sanottiin kaadetun heinän jälkeen nousevaa uutta vihreää.




Elokuun 5. 2013

Kaadettu on.



Heinäkuun 6. 2013
Timotein seassa oleva puna-apila värittää pellon.




Kesäkuun 23. 2013. Juhannus




Kesäkuun 15.2013.
Todellista vuoroviljelyä. Nyt näemmä heinää on  tulossa.



Kesäkuun 1. 2013.
Utsjoella kaikkien aikojen lämpöennätys 31,5.




Toukokuun 26. 2013



Toukokuun 13.2013. Orastaa




Huhtikuun 21. 2013. Päivällä jo +13 ja lumi sulaa. Mutta valitettavasti paljon tulvavahinkoja jokien varsilla.



Huhtikuun 6. 2013. Öisin kylmää mutta päivällä lämmintä. Nyt on kuitenkin luvattu  uusi lumisade 7-9 huhtikuuta. Se sitten lienee viimeinen lumi tälle keväälle.




Maaliskuun 31. 2013. Yöpakkaset edelleen kovia, päivisin aurinko lämmittää.




Maaliskuun 12. 2013. Oudon kovia pakkasia .30 astetta yöaikaan. Päivällä aurinko lämmittää.





Helmikuun alku 2013. Entiset runsaslumiset talvet ovat jälleen seuranamme.



Loppiaisena 2013. Yli viikon on ollut vesisateita ja jopa +6 astetta.



Joulupäivä 2012. Lunta riittää.




Joulukuun alku 2012 ja pakkaset sekä lumi ovat tulleet.
Marraskuun 25.2012 Ulkona lämpötila +8. Muutaman päivän päästä tulee kuulemma lunta ja rutosti.
Marraskuun 11. Isänpäivä.




Lokakuun 15. laarissa on




Syyskuun 9. Puinti meneillään










Elokuun 12. 2012. Ohraahan se
Heinäkuun 26. 2012
Heinäkuun 10. 2012. Sadekesä.




Heinäkuun ensimmäinen 2012




Kesäkuun 24. 2012





Kesäkuun alku 2012



Toukokuun 20. 2012
Toukokuun alkupäivät 2012
15.04.2012


Huhtikuun alkupäivät, eli pääsiäinen 2012



Kesäaika alkoi 25.03.2012



Lumi alkoi sulamaan vauhdilla 12.03.2012




Tulihan ne lumisateet lopulta 22.01.2012




08.01.2012

Loppiasen jälkeiset ajat ja pakkaset tulivat -14 astetta ja oikean talven oloista, lumesta vain on nuusaa. Välillähän käytiin taas plussalla ja vesi/räntäsateissa, -vaihtelevaa.


01.01.2012

Uudenvuodenpäivä. +10 astetta ja vesisateet ovat vaihtuneet -10 asteen pakkaseen, kuivaa ja rapsakkata.




Tapaninpäivä 2011. +8 astetta ja Tapanimyrsky.

Liki 30m/s tuulta ja sähköt poikki yli vuorokauden. Pakasteet sulivat ja vedenjakelukin oli seis. Pahin mysky länsi/etelärannikolla miesmuistiin. Miesmuistihan on pitkä ja oikeamielinen. Kaiken se muistaa, kaikki se kärsii ja mitään se ei unohda.





Niin. Kaksi viikkoa on satanut vettä ja ojat tulvivat. 21.12.2011 tuli tälläinen tokalumi, tuskin pysyy kuitenkaanniin.





6.12.2011 Itsenäisyyspäivä. Ensilumi tuli, mutta varsin vähänpä tuota.





Marraskuun 23.2011. Ensilumi ei ole vielä tullut. Tuleekohan enää koskaan?








Elokuun 20. 2011





Heinäkuun kymmenes 2011



Kesäkuun puoliväli 2011




Kesäkuun alku 2011




Toukokuun loppu 2011




Vappu 2011




Puitu on. Elokuun puoliväli 2010.




Heinäkuun loppu 2010.




Heinäkuun puoliväli 2010.

Taitaa vehnää pukata.



Kesäkuun puoliväli 2010



Kesäkuun alku 2010





Toukokuun puoliväli 2010



Huhtikuun loppu 2010




Huhtikuun alku 2010



Maaliskuun loppu 2010,




Helmikuun loppu 2010.




Helmikuun alku 2010. Lunta harvinaisen paljon eli viitisenkymmentä senttiä.




Lokakuun kahdeskymmenes. Pelto kynnetty ja talven pakkaset murentavat vielä nuo loputkin kokkareet.






Syyskuun toinen viikko ja puinti on suoritettu. Naakat ja kyyhkyset suorittavat jälkipuhdistuksen.




Syyskuun alku 2009. Puintia odotellaan jo.




Elokuun puoliväli 2009



Heinäkuun loppu 2009




Heinäkuun kuudes 2009





Kesäkuun loppu 2009. Rypsiä tai rapsia tuosta taitaa kuitenkin puskea. Tulee kaunis keltainen pelto, tai halme -kuten itäsuomessa sanotaan.






Juhannus kesäkuu 2009




Kymmenes kesäkuuta 2009





Viidestoista toukokuuta 2009




Vappu 2009, kylvötyöt tehty.




Pääsisäisenä 2009 tuli vielä lumi takaisin.




Huhtikuun alku 2009




Maaliskuun kymmenes 2009





Helmikuun loppupuoli 2009






Syyskuun puoliväli 2008, elonkorjuu tehty




Syyskuun eka 2008. Puintia vaille valmis vehnäpelto.





Elokuun kymmenes 2008







Elokuun alku vuosi 2008. Vehnää pukkaa




Heinäkuun alku 2008






Kahdeskymmenesneljäs kesäkuuta 2008





Kesäkuun kymmenes 2008




Kesäkuun alussa 2008. Miltei jo kuivuus vaivaa.





Äitienpäivänä 2008 oras on jo noussut.



Työn päivänäkin työtä tehdään.1.5.2008
Viimeinen silaus ennen pensasperunan kylvöä.




Huhtikuun loppu 2008




Huhtikuun 26. Esikäsittely.




Huhtikuun viidestoista 2008. Valmiina muokkaukseen.






Maaliskuun kahdeksas 2008. Lunta, mutta sen jälkeen kaikki suli pois.



Kahdeskymmenesviides helmikuuta 2008.







Kahdeskymmenes helmikuuta 2008.






Viidestoista helmikuuta 2008, keskitalvi.






Viidestoista tammikuuta 2008



Lumeton Joulu on koettu pari kertaa mutta lumetonta tammikuuta ei vielä koskaan.

Tuonneko ne kevätpensasperunataimet heti helmikuussa, nyt on loppiainen?












2007










Vuosi 2007







































27.10.2014

Rautavaaran tragedia.

Niin,

Kauhistuttava juttu ja otsikoinnin aihe pitkään. Parempi minun olla hiljaa.


Jolkby Gard takapiha täynnä tammien ja vaahteroiden lehtiä. On siinä urakkaa ja lehtipuhallin saa laulaa.


26.10.2014

Ihmisten on eläköidyttävä ihmisten eläköitymisiän on noustava.

Niin,

Juha Sipilä saattaa olla tuleva pääministeri ja hän laukoo jo teesejään.

STT:n uutinen
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä vaatii kovia toimia Suomen valtiontalouden kohentamiseksi. Valtion ja kuntien virkamiesten määrää pitää Sipilän mukaan vähentää kymmenillätuhansilla.
– Yksityinen sektori ei voi elättää näin suurta julkista puolta. Julkisen sektorin osuus bruttokansantuotteesta on noussut 58 prosenttiin. Valtiolla ja kunnilla on töissä yhteensä 530 000 suomalaista, keskustan puheenjohtaja korosti Yrittäjät.fi:n haastattelussa lauantaina.
Sipilän mukaan kymmeniätuhansia virkamiehiä ei tarvitse irtisanoa. Suuri osa vähennyksistä voidaan hoitaa eläköitymisen kautta.

Kun tuota tekstiä lukee niin en voi ymmärtää miten se oikein liittyy tähän hetkeen. Kunnista ja valtiolta on perinteisesti lähdetty kuusikymppisenä eläkkeelle. Ja  nythän tavoitteena on nostaa eläkkeelle siirtymisikä sinne 65 vuoteen.

Kysehän on sitten siitä että kun ihmiset lähtevät eläkkeelle uusia ei palkata. Toimiihan se niinkin jos vain siirtymäaika on riittävän pitkä ja sopivia ihmisiä siirrettäväksi kunnaninsinööreksi sun muiksi on töissä julkisella puolella  jo valmiiksi.

23.10.2014

Elämänpiiri

Niin,






Paikkakunnan myymälän remontti on valmis, ja asiakaskin sai kahvia juodakseen. Joku oli kännissä näin sen itkeneen mutta se olikin kauan sitten.

Lattialaatat oli vaihdettu vaaleammaksi pois siitä entisestä punertavasta. Kattopanelit uusittu ja kaikki valaisimet korvattu pitkillä LED-putkilla. -energiansäästöä. Myös kalusteet oli uusittu mutta aivan samanlaisiin.  Kärryparkin seinää oli tukevoitettu, siinähän oli toisaalla se tragedia.

Toisaalta ulkopuolelta jo aiemmin oli kaivettu seinänvierustat auki ja  salaojat vaihdettu, olisikohan joku tuollainen viemäri- tai salaojaongelma ollut kuitenkin se perussyy kun lattiatkin piti piikata kokonaan pois?

Suuri ero sisäänkäynnissä jossa ennen oli oma putki ja tuulikaappi sisäänmeneville ja ulostuleville. Nyt jos unohtaa ottaa kärryn sisäänmennessään ei tarvitse enää kiertää koko myymälää ja kulkea läpi kassajonojen päästäkseen sen hakemaan.

Vaikutti että jotenkin oli käytävistä saatu leveämpiä. Ruuhkaa tulee tietysti kun hyllyjä täydennetään ja trukkilavalla huristellaan sekä tyhjiä pahvipakkauksia kerätään pois. Kertaakaan ei kuulunut vielä se kuulutus "kassoille tarvitaan henkilökuntaa tai esimiestä kaivataan kassoille".

Ärsyttävimmistä ärsyttävin kuulutus varmaankin myyjän kannalta jos juuri olet päässyt hyllyn täytön alkuun ja eikun jätät tavarat siihen ja lampsit kassalle.

21.10.2014

Tappavat hallitunkit

Niin,



 Lienen hengenvaarassa ja en piittaa. Nelisenkymmentä vuotta olen vaihtanut itse talvi-kesärenkaat ja yleensä auton omalla tunkilla. On nyt selvinnyt että se onkin tarkoitettu vain tilapäiseen ja satunnaiseen käyttöön. Kerran jopa yksi tunkki meni rikki, tosin vain kierre vioittui ja tunkki ei romahtanut mutta ei enää nostanut.

Nyt viime vuosina olen käyttänyt Motonetin hallitunkkia, juuri sellaista joka on tällä listalla. Hallitunkkiin siirryin vain siksi että nykyautossani on auton oma tunkki hankalasti varapyörän alla. Tuolla listalla näemmä on myös Bilteman sähkökäyttöinen jotka kerätään takaisin. Tämä minun suomen edullisin hallitunkki kyllä nostaa hyvin, mutta alaslasku venttiiliä kiertämällä tapahtuu kovin äkillisesti ja vauhdilla ellei ole varovainen. Toinen ongelma on että tunkki kulkee nousuvaiheessa pyöriensä avulla sivusuunnassa ja alustan siis tulee olla tasainen ja kestävä. (saksitunkki eli haitaritunkki sensijaan nousee ja laskee pystysuoraan)

 Kaikenlisäksi hallitunkkien tartuntapinta ei ole suunniteltu henkilöautojen nostokohdan pokkaukseen. Se voi jopa vääntää helman hitsikulmaa tärviölle. Eihän se renkaanvaihto ulkopuolisen palvelun avulla maksa kuin kaksikymppiä mutta jonot ovat ennalta-arvaamattomat. Lisäksi renkaat täytyy lastata ja purkaa moneen otteeseen kun itse vaihtamalla voi toimia varastosta varastoon. Renkaita vaihtaessa voi helposti varoa ettei itse jää auton alle, toki jarrulevyt rikkoontuvat jos auto putoaa. Suurin vaara on jos tekee muuta remonttia ja ei ole varmistanut autoa muulla tuella. Kaksi ex-työkaveriani kuoli jäätyään oman autonsa alle.

16.10.2014

Valosarjat

Niin,

Alkuvuodesta olisi saanut valosarjoja halvalla. Nyt on hinnat palautettu ja vehkeet taas laitettu kauppoihin framille. Kaikissa sarjoissa tulee mukana muuntaja vaikka sellaisia olisi kotona ennestäänkin.

Vanhat hehkulampuilla toimivat sarjat olivat lyhytikäisiä ja kun pari lamppua paloi, oli hankala löytää mitkä niistä on sipanneet kun joskus vika oli kontakteissakin.

Nykyiset ledipohjaiset kestää paremmin mutta muuntajien pistoke on muuttunut erilaiseksi. Vanhaan muuntajaan saattoi työntää toisen virtalähteen pistokkkeenkin ja oikosulkuhan siitä seurasi. Mitä tehdä ylijääneille muuntajille?


Tämäntyyppinen virtalähde on sellainen joka kuluttaa sähköä ilman kuormaakin. Pienet ja kevyet kännykkälaturit eivät juurikaan.

Toinen mitä kertyy kotiin on kattiloiden ja paistinpannujen kannet. Jos esine itse on mennyt tärviölle ja viedään metallinkeräykseen ei lasista kantta sinne voi eikä raskikaan viedä ja niitä sitten on ja on.

Jossakin oli listaa että kodeista myös löytyy turhia valkosipulipuristimia  ja piparkakkumuotteja. Valkosipulihan nykyään kuoritaan ja pienitään veitsellä ensin litistämällä ja sen jälkeen samalla veitsellä  pienimällä. Valkosipulipuristintehtaita uhkaa konkurssiaalto.

15.10.2014

Hiiliteräspannun puolivuotisjuhlat lähestyvät

Niin,

Kukaan ei ole kysynyt mitä hiiliteräspannulleni kuuluu vaikka kaikkia se varmaankin kauheasti kiinnostaa. Kuun vaihteessa tulee juhlakalulle 0,5 vuotta ikää. Itse asiassa pannuja on kaksi niinkuin molemmille omansa. Tämä laakea pannu on toiminut nyt ihan viimeksi sienten paistamisessa, jos nyt oikein paistamiseksi sellaista vesien pois hauduttamista voikaan sanoa.

Non-stick pinta lisääntyy ja pannu alkaa näyttää oudomman silmiin yhä enemmän huonosti hoidetulta. Jos olisi kaasuliesi niin havaitsisi paremmin miten hyvin se tottelee lämmönsäätöjä eli lisäämistä ja vähentämistä. Valurautahan hidastaa kaikkea ja kait siinäkin jotain etua on josko vaikka puuhellalla paistelee.

Vanhempia kuvia voi katsoa kun klikkaa sivun alaosasta tunnisteet "hiiliteräspannu".



Ja tähän sitten sitten tekstiä pannun jälleenmyyjältä. On se pannujen pannu tottavie, on on!

Ja sitten olen Citymarketissa havainnut että keraamiset pannut ovat tulleet muotiin. Mitkä lie edut ja haitat enpäs tiedä. Mutta alumiinipannutelineessä näin viallisen pannun myynnissä. Joku on sen pudottanut ja tärviölle kolhinut. Pannut pannun vielä tuo hyväkäs takaisin koukkuun. Voihan se olla toimitusketjun missä vaiheessa tahansa vaurioitunut ja jos joku ostaa eikä heti huomaa, voihan sillä paistella tyytyväisenä pannun elämän loppuun asti.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...