21.1.2015

Olethan sinäkin naapurisi vartija?

Niin,

Uutisaiheena viime päivinä oli miten liettualainen varasliiga jäi kiinni. Tälläkin paikkakunnalla olivat rosvonneet omakotitaloja vuonna 2012. Vahinko on jo tapahtunut ja uusia rosmoja tulee. Päiväsaikaankin he menevät asuntoihin tai öisin, jos ovat havainneet ettei asunnossa ole liikettä ollut.

Poliisi on useasti kehoittanut seuraamaan naapuruston epämääräistä liikennettä ja hämärässä hiippailevia. Onhan siitäkin ehkä apua mutta yleensä ollaan jälkijättöisiä tai sitten tulee turhia poliisisoittoja sukulaisten vierailukäyntien johdosta.

Tuossa naapuritontilla olen jo useamman vuoden seurannut talon purkua, uuden rakentamista ja asukkaiden poismuuttotouhua. Nyt se on sisältä liki tyhjä mutta kyllä siellä silti liikettä näkyy vaikkei pihatöitä tehdäkään. Eilen outo pakettiauto tuli ja kaksi miestä liikkui sisään ja ulos, Menivät luukusta vintillekin ja varmaan oli omistajan tilaama asennustyö. Tuolla tavoin voi tehdä myös melko rauhassa asunnon tyhjennyskeikkoja. Tullaan pakulla ja haalarit päällä ja ollaan kuin oltaisiin asiallisella asialla. Erään espoolaisen omakotitalon pihaan ilmeistyi pari kesää takaperin pihan haravoitsijoita. Naapuri vain katseli että onpas tuollaisiakin yrittäjiä nykyaikana. Myöhemmin talon omistaja valitti että huusholli oli ryöstetty.

Jos olisin rosmo ja mulla olisi kaveri, alkaisin nyt talvisaikaan harjaamaan rappusia ja kolaamaan pihapolkuja. Kaveri menisi takaoven läpi ja hakisi ne naisväen kultakorut vaatekaapin sukkapinon takaa. Perintöhopeatkin messiin ja menoksi. Vintille en viitsisi kiivetä, vaatteet tulisi lasivillaisiksi.

Kaverin kyllä pyytäisin katsomaan myös jäteastian, likapyykkikorin sekä pakastimen sisällön. Ne kuulemma on sellaisia paikkoja johon arvoesineet kannattaa piilottaa kun pidemmäksi aikaa pois lähtee.


20.1.2015

Lipastin kirjasuositus.

Niin.
Sain vinkin kirjasta joka olikin melko mielenkiintoisella tavalla kirjoitettu. Tuli luettua liki yhteen pötköön ja nyt sitten on vuorossa saman kirjailijan toinen eli Perinnönjako. Tuo Roope Lipastin Rajanaapuri on kuin omasta elämästäni kun olen aivan samoin seurannut naapuritontin tapahtumia. Rakennuksen purkua, uuden tekemistä ja sen myyntiä sekä tyhjenemistä.

Vielä en tiedä tuleeko siihen uudet asukkaat kun tänään päädyn luukusta meni vintille parikin miestä ja veteli sinne jotain johtoja. Olisikohan hälytysjärjestelmän asennusta tai sitten vain joku johdotus olisi unohtunut.




8.1.2015

Voihan spirulina

Niin,

Linssejä ostaessani siinä hyllyssä vieressä näin oudon nimen Spirulina. 12,95 E/100 gr siis 129 E /kg
Nettiä sitten tarkemmin tutkiessa selvisi että se on puhtaissa olosuhteissa kasvatettua ja kuivattua levää. Erittäin terveellistä ja laihduttavaa. Taitaisi siinä rahapussikin laihtua josko aamupuuron tekisi tuosta ja kymmenisen kiloa sitä kuukausittain söisi.

 Blogisivu tosin kertoo että viidelläkympillä pärjää, itse ostan vain Möllerin kalanmaksaöljyä ja se maksaa 10 E /100 kpl. Tokmannissa on tosin jokin kilpaileva tuote puolet halvemmalla. Kaipa näitä luontaistuotteita ja ravintolisiä ostellaan kun ihan sitä varten on omia kauppoja tälläkin paikkakunnalla.



6.1.2015

Pakastimen sulatus

Niin,

Nyt se taas oli oiva hetki sulattaa pakastin. Kun oli imurointi samalla menossa niin pölypussi pois ja imuri puhaltamaan 1700 W teholla lämpöä kaapin sisuksiin. Alkoi jäät ropista ritilöille. Mikähän pirun himo siinäkin on että kun alkavat irrota, pitää ihmisenpojan vielä lähteä lisäksi käsin auttelemaan ja hileitä alas rapsimaan? Naapuri aikoinaan puhkaisi pakastelokerikkonsa kylmäkennon kun meni ja leipäveitsellä autteli. Korjaus maksoi liki saman kuin uusi jääkaappi.

Menisiköhän kotivakuutukseen kun sanoisi että joku outo tuli ja typeryyttään puhkoi kennon?



31.12.2014

Luunmurtajan toivekeli

Niin,

Ranne pirstaleina tai lonkka halki, se on pop tälläisessä kelissä. Eilen lumet lanattiin tasaiseksi ja yön aikana pinta suli, pohja jäätyi. Hiekoitusta ei vielä ole tehty. Tuollaista alamäkeä kävelin  liukuesteiden kanssa kauppaan mutta mummoille muovipohjaisissa kengissä en suosittele. Refleksit hitaita, osteoporoosin heikentämät luut, tasapaino heikko ja  siinä muutama syy joutua vuodepotilaaksi loppuikäänsä jos leikkauksen jälkeen sairaabakteeri iskee.


30.12.2014

50 g Hiivapaketti

Niin,

Pakkaukset ja tuotteet muuttuvat, tuotteiden nimetkin muuttuvat mutta yksi on ja pysyy. Jo lapsuuteni Latovainiosta asti on hiivapaketti ollut samankokoinen ja samannäköinen.

Jollain tapaa sekin on huono.

Kun sen tuo kotiin ja jos se on päässyt avautumaan käärettä ei saa millään entisenlaiseksi. Tai jos paketista käyttää vain puolet loppuosa jää ihmeelliseksi tötteröksi pyörimään ikuisiksi ajoiksi jääkaappiin.

Kuivahiivaakin on, mutta monen mielestä tämä perinteinen kuutio on se ainoa ja oikea. Juustoakin saa jo nykyisin pullossa niin miksei hiivakin voisi olla nestemäisenä annospulloina?

Kokeilkaapa itse avata hiivapaketti täysin auki ja sitten sulkea se uudestaan. Ja lisäksi ajatelkaa miten suuri verotulo suomelle olisi jos hiivaan laitettaisiin 100% alkoholivero. Kaikki ostaisi edelleen yhtä paljon kuin ennenkin alle 50 sentillä paketti ja suomen valtion kassatilanne paranisi, työttömyyskorvauksia ei tarvitsisi leikata.



Edit: Onhan se muuttunut, mutta en vaan huomannut.

28.12.2014

Isäntä tulee koiraansa

Niin,

Sanotaan että sellainen koira kuin on isäntäkin. Aikoinaan meillä oli karkeakarvainen mäyräkoira ja kait minä aloin muistuttamaan koiraani. En kuitenkaan saanut pitkää selkää vaan nyt alan vuosi vuodelta muistuttamaan bokseria.

Roikkuvat posket ja tympeän kyllästynyt ilme. Vaahtoakin joskus suupielissä.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...