14.11.2016

Jokioisten lääkäritalo

Niin,


60-vuotta sitten päätettiin Jokioisiin rakentaa kunnanlääkärin asunto ja vastaanottotila. Taisin olla 4-5 vuotta kun minullaa oli taas angiina ja Lähteenojan Enskan vastaanotolla siellä olimme. Ensio laittoi puisen lastan suuhun ja käski sanoa AAAA. Tätä kun tapahtui useamminkin niin puhui jo että pitäisi mennä kirurgi Soron pakeille nielurisaleikkaukseen. V-pen penisilliineillä kuitenkin koitettiin pärjäillä.



Ei niitä siis leikattu ja ei niitä oikeastikaan koskaan leikata, ne revitään. Molemmat lapseni olivat sellaisessa operaatiossa Ruusulankadulla Helsingissä, vakuutus maksoi. Saivat vielä jäätelöä syödäkseen toimenpiteen jälkeen.


Poika tosin oksensi sen verisenä kaarimaljaan taksissa kotiin mennessä.


Silloin Lähteenojan vastaanotolla sain vaikutelman Ensiosta että hän oli lihava ja ketjupolttaja. Pitkiä Klubinatsoja oli vastaanottotilan tuhkakuppi kukkuroillaan. Ja jos lääkäri polttaa niin nolompaa on jokaista potilastakaan siitä touhusta kieltää.
Senkin muistan miten Ensio kysyi äidiltäni montako lasta hän on synnyttänyt, ja kun vastaus oli kahdeksan, Ensio hämmästyi ja huusi vaimoaan Mikkiä sivuhuoneesta katsomaan. Äiti oli imarreltu ja puhui asiasta myöhemmin naapureillekin.


Vaimonsa nimi oli ilmeisesti oikeasti Miriam ja hän on myös tässä listanpätkässä jossa on muitakin tuttuja. mm Laitosen Jaakko ja Lempään Mailakin.


Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari on 27.04.2016 päättänyt antaa ansioituneille sotiemme veteraaneille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin.
Laitonen Jaakko, sotaveteraani
Lamberg Kalevi, sotaveteraani
Lehtonen Matti, sotaveteraani
Lehtonen Uuno, sotaveteraani
Lempää Maila, lotta
Lähteenoja Mirjam, lotta
Hellsten Soini, sotaveteraani
Viitamäki Erkki Toivo, sotaveteraani


Kuvaa lääkäritalosta minulla ei ole mutta pannaan sitten tähän juuri ottamani kuva ikivanhasta Kirkkonummen kunnansairaalasta jonka vaiheista kirjoitan
sitten myöhemmin.



12.10.2016

Älä maksa turhasta

Niin,


Marketteihin on tullut salaattipöytiä jossa on runsaasti erilaisia eineksiä kippoon otettavaksi. Lopuksi kippo ruokineen punnitaan vaa'alla. Kansi kuulemma painaa niin paljon että se kannattaisi asentaa vasta punnituksen jälkeen.


http://www.iltasanomat.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001928020.html
Jokuhan tuossa kommenteissa neuvoikin että salaattitarpeet voisi punnita ilman kuppia ja kauhoa siitä sitten kuppiin.


Onhan niitä muitakin juttuja. Useimmat repivät kukkakaalin vihreät alaruoteet pois ennen pussitusta. 


Jos joku teksi oppaan miten huijata punnituksessa niin itselle tulee monta tapaa joita siihen oppaaseen voisi laittaa:


Katkaise purjosta vihreä osuus pois ennen punnitusta.
Paina venäläisiä suolakurkkuja punnitessasi , maustekurkkujen koodia.
Jos ostat kahdenlaisia omenoita. Vähemmän halpoja ja enemmän kalliita. Paina vaa.alla hintakoodit ristiin vahingossa.


Jos ostat kalliita banaaneja ja siinä vieressä on halpoja. Siirrä halvimpien banaanien kyljessä oleva tuotelogo kalliimpien kylkeen.
Jos henkilökunnasta joku on unohtanut 30% alennustarranauhan tuotteiden lähistölle. Lätki niitä muutamiin ostamiin tuotepaketteihisi.


Jos ostat kengät, sujauta niihin myös pohjalliset telineestä.
Jos posti sijaitsee marketin hälytinporttien sisäpuolella voit postittaa kalleimmat tuotteet itsellesi ennen kassan läpi kävelyä.


Espoon keskustan kaupassa on itsepalvelukassa, samoin kuin IKEA:ssa. Lue viivakoodeja miten sattuu ja enemmän halvemmasta päästä.
Ota ruokakaupassa irtosämpylöitä ja syö niitä muita tuotteita kärryyn laittaessasi.


24.9.2016

Mangsin syysmarkkinat Inkoo

Niin,

Syksyllä on aina oma seesteinen vaikutuksensa. Ilma viilenee ja puut tiputtelevat lehtiään. Siis Inkooseen Mangsin tilan syystapahtumaan.

Tulijoita tervehti mummo jolla ei vaivaa nivelkulumista laisin:



Parkkipaikkana toimii viljapelto. Ihan ok, kun viljakin on jo laarissa.





Paikalle tulee lähituottajat myös kaukotuottajat ja pienyrittäjät.




Karitsanpotkaa tuli ostettua ja nyt se on hautumassa punaviinissä uunissa.


Lohjalaisia omenoita


Ja tässä hieno Kleinbus, Asiakkaita vain ei.



Lapsille oli pelejä, autoajelua ja eläimiä






Degerby Delin Kisu Järnström myy silakoita ja virvokkeita, myös alkomahoolia ja makkaraa.



Mangsin päärakennus on komea ja paljon on muitakin rakennuksia.


Villisorsaakin on saatavilla



Sivurakennus odottaa maalausta.


Tältä puolelta siisti ja verantakin kunnossa.


Peltojen takana pilkisti tämä. Saattaa olla sukuun kuuluva tämäkin.


Sen vieressä oli rengintupa.



16.9.2016

Eläimet kuolivat Lounais-Hämeessä.

Niin, Tammelassa kuoli paljon pässejä kun joku ohikulkeva pässi oli syöttänyt niille omenoita.
Tuosta Liinaharjan lampaiden kuolemisista on ollut juttu iltatpäivälehtiä myöten. Ikävä tapahtuma. K. Liinaharja oli työkaverini täällä etelässä kolmetoista vuotta ja lähtöisin sieltä Tammelasta myös. Ja sitten taannoin oli se Sari Liinaharjan tapaus Rekirikon suunnalla. Nimi on harvinainen ja musiikkisukua kaikki tyynni. Työkaverini isä oli myös opettaja.


Latovainiosta muistan Kuuselan lehmien kuolemisen 60-luvulla. Taisi olla yli viisi kun söivät apilaa ja puhaltuivat. Raato-Saarinen tuli ja vei ketuille. Myrkky-Saarinen oli eri mies, hoiti ruiskutuksia.
Moni lehmä sairastui ennen ja nyt kun saavat jostain rautaa mahaansa. Se ei sieltä poistu etenkin jos on rosteria. Teurastajat tietävät mitä kaikkea roinaa voi sieltä löytyä.
Hassun oloinen uutinen oli joskus 70-luvulla lehdessä. Lehmä oli puhaltunut ja turvoksissa. Isäntä teki reiän ihan oikeaoppisesti mahan kylkeen ja sieltä alkoi paineet pihistä pois. Mutta meni ja tuo ryökäle koetti vielä tulitikulla, palaako tuo kaasu? Paloihan se ja koko navetta siinä samalla. Juttu ei kertonut korvasiko vakuutus.
Koskelassa yksi lehmä oli vähällä puhaltua mutta Tuomolan veljekset tulivat apuun ja laitettiin lehmä pää korkealle Pekan sonniauton luiskaan. Juotettiin pellavaöljyä ja alkoipas tulla pahan hajuisia röyhtäyksiä, se lehmä friskaantui. 70-lukua.
Ja olikos se eilen kun sikojen teurasauto paloi ja suuri määrä sikoja meni siinä samalla Humppilassa. Voinen vain kuvitella sen kauhean huudon kun siat kiljuvat, siis ne jotka eivät heti pökertyneet savukaasuihin.

5.9.2016

Aselepo

.Niin,


 Jatkosodan taistelut päättyivät tasan 72-vuotta sitten. Suomalaiset marssivat takaisin aiemmin neuvotellun rajan taakse.


Tuon kartan keskipaikkeilla sijaitsee Muolaa. Sieltä tuli paljon siirtolaisia Lounais-Hämeeseen myös Latovainioon. Forssassa sijaitsee nykyäänkin sellainen alue jota sanotaan Pikku-Muolaaksi.


Muistoissani on myös Latovainio-Jänhijoki -Rehtijärvi alueen Muolaan pitäjän Himalan kylän asukkaat. Kartanolla oli paljon alueita joista lohkaistiin asutustiloja ja myös isoimmat maatilat joutuivat luopumaan. Luovuttamisen saattoi estää jos maksoi valtiolle uudisasutuskorvausta.


Latovainioon saapui karjalpiirakka ja karjalanpaisti. Iloisa ja eläväinen heimo jolla oli alkuaikoina paljon yhteisiä kokoontumisia. 60-luvulle tultaessa ja kansakouluun mentäessä/oltaessa lapset eivät ajatelleet ja eivät ehkä tietäneetkään kenen vanhemmat olivat alunperin karjalaisia. Itse en tiedä vieläkään.


Kun ajattelen nyt niin ehkä he joilla oli lyhyt sukunimi? Kuten esim. Horkka, Rämö, Tuusa, Himanen, Kauppi.... voin olla väärässäkin ja olihan varmaan paljon enemmän koska etenkin Kuuman kulmille asutettiin paljon siirtolaisia ja myös ruotsalaisia lahjoitustaloja rakennettiin.


Luulisin että kartanokin luovutti ensisijaisesti maita jotka olivat sille vähämerkityksellisempiä ja kaukana kartanon keskuspaikasta.
Täällä




Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...