27.10.2006

Muuttolinnut

Kävelyreitti Omenalle kulkee läpi Olarin kartanoiden pellon. Pellolle on pysähtynyt lintuparvi tankkaamaan ennen muuttomatkaansa. Kovalla metelillä linnut ruokailevat, mitä sitten löytävätkin olkisängen joukosta. Mieleen tulee luonnon ihmeellisyys ja monimuotoisuus. Vaistot saavat linnut lentämään talveksi lämpimään ja ankeriaat kutemaan aina ja vain Sargassomerellä. Mahtava voima tuo vaisto.

Montakohan lintua tuossakin lienee? Riistalaskentaa suoritetaan vuosittain ja sekin on taiteenlaji sinänsä. Myös isossakin järvessä olevat kalat saadaan selvitettyä hyvinkin tarkasti. Ensin kalastetaan tiheäsilmäisellä verkolla esimerkiksi tuhat kalaa, merkitään ne ja lasketaan takaisin. Muutaman päivän perästä kalastetaan uudestaan, lasketaan montako merkittyä yksilöä on esimerkiksi tuhannessa kalassa ja järven koko kalamäärä saadaan senjälkeen kertolaskulla.

Amerikan uudisasukkaat laskivat biisoneita ampumalla niitä. Se oli kuitenkin laskentametodi joka aiheutti kränää ja siitä luovuttiin.



Ei kommentteja:

Pepe Epsanjassa

Rannalla ja auringossa.