23.10.2006

Ikkuna antaa

Iso ikkuna antaa kaakkoon ja siinä syksyistä maisemaa katsellessaan Riston ajatukset harhailevat melankolisesti, aivan kuten aina ennen kotonaankin renginkaappinsa sisältöä tutkiessaan. Prostataotanta jäi renginkaappiin, mutta aika ajoin nivusissa tuntuva juilinta muistuttaa häntä asioista joita ei koskaan takaisin saa.

Jokioisissa Pöljänterin kotimaisemissa oli ennen terveyskeskusaikoja kunnanlääkäri. Myös hänen tyttärensä opiskeli lääkäriksi ja pitää nykyisinkin vastaanottoaan Forssassa, hänen hoidoissaan Ristokin on käynyt. Lääkäri itse oli lihava mies. Poltti Klubi 77 tupakkaa alinomaan ja pitkät jämäholkit olivat työpöydällään haisemassa.

Vaimonsa oli Seija ja avustajana vastaanotolla. Silloin milloin Seija ei ollut paikalla ja kutsumassa odotustilasta potilaita sisälle, niin lääkäri meni itse pyörillä varustetulla tuolillaan potkiskellen ovelle ja huusi siitä potilaita tutkimushuoneeseen. Erään kerran oli Mattilan isäntä vastaanotolla ja lääkäri kysyi ovelta tuttavallisemmin -Mikäs Mattilan isäntää vaivaa?

-Munat on kipeät, vastasi isäntä.

Koko vastaanotto rähähti nauramaan ja tohtori moitiskelikin häntä myöhemmin että ei saa niin rehellisesti vastata, pitää sanoa vaikka että korva on kipeä.

Toisella kertaa sama isäntä oli taas vastaanotolla ja Seija tuli pyytämään sisälle. Seija kysyi sattumalta samalla lailla että mikäs isäntää vaivaa?

-Korva on kipeä, kuului vastaus.

Seija totesikin heti isännän noustua että voi, voi särkeekö sitä?

-Ei, ei kun ei tule kusta, jatkoi isäntä vastaustaan

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...