6.3.2007

Paluu

Naisväki ei jaksanut majoittua yöksi hotelliin vaan ajavat illan hämärtyessä takaisin Lapualle. Autossa ei ole juuri mitään ostoksia, krääsän paljous ja ajomatkan rasitus stressasi, jotta vähiin jäivät heräteostokset.

Toisaalta ylimainostettu on koko Keskisen kauppakeskus. Kuin Biltema ja Robin Hood kaupat yhdistettynä. Pääosin sellaista tavaraa, jota ei aivan välttämättä kukaan tarvitse, mutta tulee ostettua kun sitä lavoittain myymälän lattialla on.

Sarikin osti pakkauksen mikrokuituliinoja ja pölynimuriin pölypusseja. Olisi varmaan nekin kannattanut ostaa Järvenpään torilta, jos bensakulut allokoisi tuotteen hintaan.

Miesväki palaa samalla laivalla, jolla tulikin. Alle vuorokauden matka joten Tax-free tuliaisetkin jää saamatta. Jussi ei käytäkään väkijuomia eikä tupakkia laisin. Nuuskaaminenkin on jäänyt tyystin opettelemati. Nuoriso ostaa sentään limua ja karkkia. Jussin poika osti myös Ruotsin puolelta uuden USB-muistitikun seitsemälläkymmenellä kruunulla.

On se ollut holjaa ennevanhaan kun ihmiset ei paljoa reissanneet, mitenköhän he saivat kaiken tarpeellisen ostetuksi? Kulkukauppias kävi aina välillä ja markkinoilla sekä torilla käytiin. Jos asuttiin jossain kainuun korvessa, niin oltiin aikaslailla omavaraisia, niinkuin Kekkosen kotona varsin.

-luulisin

Ei kommentteja:

Pepe Epsanjassa

Rannalla ja auringossa.