Maailmanmestaruuskilpailut ovat hieman harhaanjohtava sana illan kilpailuille, koska kaikki osanottajat ovat suomalaisia ja leikkimielellä mukana.
Itse kilpailu koostuu neljästä tanssista, joita sitten arvovaltainen raati arvostelee susiturkit niskassaan. Tanssilajit ovat Valssi, Tango, Foksi ja Jive. Jäätanssi tuo heti mielleyhtymän jostakin rusettiluistelusta, mutta tämä onkin jäälavatanssi jota tanssitaan paksut villasukat kenkien päälle pujotettuna.
Toppaukset ovat myös sallittuja mutta sellaisia ei ainakaan päällepäin havaitse käytettävän. Samaan aikaan kun kilpailijat tanssivat Latosaaren edessä jäällä, sisätiloissa tanssii normaalilla sisätilan parketilla epänormaaleja ihmisiä. Paksut palttoot päällänsä he pyörähtelivät omaan tahtiinsa lämmittämättömällä lavalla, kuin kuokkavieraat saman musiikin säestyksellä.
Jotenkin tuntuu että meitä suomalaisia höynäytetään tekemään ihan kurillaan näitä hulluja kilpailuja. On suopotkupalloa, itikantappokisaa, lumitangoa, eukonkantoa, saappaanheittoa ja vaikka mitä typerää. Ihmiset vielä jopa maksavat siitä että pääsevät osalliseksi outouksiin. No samahan se on myös kaikissa Guinnesin ennätystenkirjan ennätyksissä.
Mielosen Karihan tuon jäälavatanssikilpailun sitten voitti pareineen. Poseerasi vielä niin polleena kymppiuutistenkin kevennöksessä ja tuo filminpätkä lähetettiin myös kansainväliseen levitykseenkin.
Järjestelyt olivat onnistuneet kaikinpuolin, kyllä Laila osaa ja jaksaa. Vain muutama tervapata suli läpi jään ja aiheutti räiskähdyksiä upotessaan. Sari ja Jaana perheineen eivät jääneet enää jälkiä siivoamaan, koska oli aika jo rientää nukkumaan, jotta aamulla voisi aloittaa junamatkan kotiin.
-kettu juoksi yli tien paluumatkalla Jaanan ja Jussin kotiin.
13.3.2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti