27.8.2007

Sokkotreffit

Riston aikoinaan kadottua ja Sarin oltua jo kotvan yksinhuoltajana, hänelle iski outo uuslevottomuuden puuska. Senssipalstoilta hän löysikin Olavi nimimerkkisen mieshenkilön.

Kirjeenvaihto, mailailu ja tekstiviestittely oli tiuhaa. Sari käytti nimimerkkiä Elina. Sarin mielestä he tuntuivat olevan kuin luodut toisilleen. Sari kertoi yksityiskohtaisesti elämästään ja ajatuksistaan. Elämänarvot tuntuivat olevan kovinkin samanlaisia, ja Sari vuodatti sisintään terapeuttisen vuolaasti. Heidistä ja Kotvasta ei Sari kuitenkaan tohtinut kertoa mitään.

Jo kahden vuoden päästä he tekivät rohkean askeleen, ja sopivat tapaamisen Tulipunakukan tanssilavalle. Sari ei kuitenkaan saanut lapsenhoitajaa ja hän otti Heidin mukaansa.

Olavi näki Elinan seisovan ruusu hiuksissaan lavan reunalla ja haki häntä jännittyneenä tanssimaan. Olavi ihastui ikihyvin Elinan silmiin ja he tanssivat huumaantuneina ensitanssiaan.

Olavi vaikutti Sarin mielestä siistiltä, joskin jokin outo tuoksu ja surureunat kysien alla askarruttivat Sarin mieltä. Ensikappaleen tauolla Sari osoitti tytärtään kahviossa ja esitteli hänet Heidiksi, tyttärekseen.

Mutta Elina, etkö sinä olekaan puhdas? huudahti Olavi hämmästyneenä.

Asiat saivat oudon käänteen ja tanssi jatkui painostavan kireässä tunnelmassa. Soiton tauottua Elina vastasi Olaville:

Olavi, minä olen puhdas, mutta miten sinä voit puhdasta vaatia?

Olavi nöksähti tuosta todella ja kääntyi selin poislähteäkseen, pyörähti kuitenkin takaisin ja sanoi jo sovintoa hierovalla äänellään.

Aioin sanoa että älä tule haudallenikaan, mutta tule kuitenkin.

Ei kommentteja:

Pepe Epsanjassa

Rannalla ja auringossa.