Iso Apple

Tuosta nimestä tuli suomennos -Big Appelsiini, joka on tämän kauppakeskuksen epävirallinen nimi. Hieno rakennus rakennettu valkoisesta valuraudasta, mallinaan Budapestin kauppahalli. Mikä parasta luonnonvalo suorastaan tulvii kattoikkunoista sisälle joten vaatteita voi tarkastella niiden oikeassa värisävyssä.

Kattorakennelman konstruktio on ainutlaatuinen ja kestävän kehityksen mukainen. Vanhat ompelukoneet on sulatettu ja uudelleenvalettu pitkiksi palkeiksi ja ikkunakarmeiksi. Kaunis ja käytännöllinen rakennus, varsinainen ostoparatiisi.

-ah tätä onnelaa, Ristokin huokaa-

Hyörinää ja pyörinää

Kauppakeskus on täynnä elämää. Ihmiset menevät ja tulevat kiireisen oloisina. Miten he ennen olisivat pärjänneet maalaiskyläaikaan kun kylässä oli vain pahainen osuuskauppa.
Täällä on sisustustavaraliikettä, saippuakauppaa ja kynttiläputiikkia. Paljon soppeja joiden tuotteet eivät ihan välttämättömiä ole, etenkään Pihtiputaan mummolle ei varsin.

Risto menee sisustustavaraliikkeen ikkunan viereen katsomaan tuotetarjontaa. On ikkunalle nostettu paljon roinaa, myös roikkumassa on vanha parkkuurauta. Puiset kahvat ja kaareva terä, onkohan sillä jokin toinen nimi? Hassuja nimiä vanhoilla työkaluilla yleensä ottaen. -petkele, nahkapaska, pokstoolari, hankmo, kultivaattori ja luokki. Luokki taitaakin olla hevoskalu.

Parkkuurautaa tarvittiin paperipuun kuorintaan. Päätalon Kallekin vietti parkkuulanssilla muutaman kesän. Hikistä hommaa ja pihka haisi.

Sisustusliikkeessä on myös vanha kahvimylly. Tämä on samanlainen puinen kuin Riston kotonakin oli. Messinkinen säiliö ja puinen runko. Vetolaatikko puusta jonka tappiliitokset olivat jo löystyneet mutta niin hyvin tehty että oli tiivis kun sen käsin kokosi. Siinä äiti antoi Riston jauhaa viljaa jotta oli pois jaloista pyörimästä. Mammallaan oli sinikuvioinen seinämalli. Porsliinia runko ja veivi vaakatasossa, käsin maalattu tuulimyllykuvio kyljessä. Samanlaisia näemmä on alettu taas tekemään koristeeksi. Kahviastia on näissä läpinäkyvää muovia kun vanhoissa se oli lasia.

Ja pesukomuutikin on kokenut uuden tulemisen. Emalivati ja kannu. Myös puinen lipastontapainen viritelmä jossa käsin ristipistoilla kirjailtu roikkuva liina verhona. Poika ja tyttö leikkii siinä kuvassa. Tuollaiset ne ennen korvasivat suihkut ja lavuaarit, ei vettä tuhlaantunut liiemmälti. Kerran päivässä tyhjennettiin jätevesisanko, pantiin laskiämpärin joukkoon jos oli tilaa. Vietiin tunkiolle samalla kun mentiin hakemaan hellapuita liiteristä.

Puukuuri sanotaan eteläkarjalassa vaikka mistään lääkärin määräämästä kuurista ei olekaan kysymys.

Olkipatja

Tuosta sänkipellosta Ristolle tulee mieleen entisaikojen mainiot olkipatjat. Onkohan sellaisia vielä saatavilla? "Mennään pehkuihin" -sanonta tuli siitä että mentiin olkipatjalle nukkumaan. Pehkuiksihan, eli ruumeniksi eli silpuiksi se pikkuhiljaa mureni etenkin levottomien unien kääntyilemisien matkaansaattamana.

Mahtaneeko viljan korresta enää kunnon olkipatjaa saada aikaiseksi? Nykyvilja on jalostettu niin lyhytkortiseksi ja leikkuupuimuripuinti ei jätä olkea enää keräyskelpoiseksikaan, pitäisi niittää elo viikatteella tai sirpillä ja säästää olki makuualustoja varten. Ekologinen ja kierrätettävä makuualusta oli tuo patja entisaikaan. Ehkä kaupunkiasunnoissa hieman pölyävä ja rapisevakin mutta ei ainakaan hiostava eikä kuminkäryinen niinkuin ensimmäiset vaahtokumipatjat.

Ennen oli sängytkin sellaisia kaukaloita joita sai pidennettyä tai levennettyä yöajaksi. Päiväsaikaan sängyn päällä oli sileä levy. Päästävedettävien sänkyjen patjoissa oli puolivälissä sauma josta se taitettiin säilytysolotilaansa kaksinkerroin. Sivustavedettävien patja vain pöyhittiin korkeammaksi ja kapeammaksi.
Mahtoiko tuo taitettavan patjan sauma olla nukkuessa kovinkin epämiellyttävä?

Taisi myös siinä oljista ruumenia kehittyä kun nuoriparit oikein touhusivat olkipatjoilla nuoruuden innolla. Sinne olkien sekaan sitten menivät kirput ja luteet piiloon ja ruoka-ajan tultua tulivat patjan saumoista esille ja aterioimaan verta ja ihmisten eritteitä.

Jos oikein pisnesmies olisi niin tekisi markkinoille uuden tuotteen joka olisi kovastikin retrohenkinen. Mehupillitehtaalta jos ostaisi pitkiä imupilliaineksia ja niistä kehittäisi nykyajan olkipatjan, parempi kehitysidea se olisi kuin stryroksipallosäkkituoli varsin on.

-Oi niitä aikoja, höpisee Risto omiaan ja on jo Ison Omenan ovella. Astuu sisälle ja katsoo takaosassa olevaa esiintymiskoroketta. Siinä hän on joskus hulluina hetkinään pitänyt luentoa ohikulkeville. Tappurin ja viskurin merkitys nykyajan urbanisoituvalle ihmiselle, oli eräänkin yksinpuhelun aihe.

Puksmäntin ja piranan merkitys agraarin ravintoketjun osana, oli toinen parituntisen höpötyksen perusprinsiippi.

Sitten oli kerran semmoinenkin luentosarja kuin äijien kyykkykeskustelut kotikylän raitilla versus nettisättäys vallannutko alaa juoruämmien informaatiovaltatieltä?
Suu auki ja ihastuneena sitä isokin porukka kuunteli, liekö sitten mitään ymmärtäneet -helmiä sioille.

.

.

Muuttolinnut

Kävelyreitti Omenalle kulkee läpi Olarin kartanoiden pellon. Pellolle on pysähtynyt lintuparvi tankkaamaan ennen muuttomatkaansa. Kovalla metelillä linnut ruokailevat, mitä sitten löytävätkin olkisängen joukosta. Mieleen tulee luonnon ihmeellisyys ja monimuotoisuus. Vaistot saavat linnut lentämään talveksi lämpimään ja ankeriaat kutemaan aina ja vain Sargassomerellä. Mahtava voima tuo vaisto.

Montakohan lintua tuossakin lienee? Riistalaskentaa suoritetaan vuosittain ja sekin on taiteenlaji sinänsä. Myös isossakin järvessä olevat kalat saadaan selvitettyä hyvinkin tarkasti. Ensin kalastetaan tiheäsilmäisellä verkolla esimerkiksi tuhat kalaa, merkitään ne ja lasketaan takaisin. Muutaman päivän perästä kalastetaan uudestaan, lasketaan montako merkittyä yksilöä on esimerkiksi tuhannessa kalassa ja järven koko kalamäärä saadaan senjälkeen kertolaskulla.

Amerikan uudisasukkaat laskivat biisoneita ampumalla niitä. Se oli kuitenkin laskentametodi joka aiheutti kränää ja siitä luovuttiin.

Syksy saa, totta vie.

Kävellessään kohti kauppakeskusta Risto aistii kaikilla aisteillaan syksyn saapumisen. Kosteus, tuuli ja hämäryys ovat tunnetuimpia tunnusmerkkejä. Hänen mielestään vuodenaikojen vaihtelu tuo elämänrytmiin dynaamisuutta ja mielenkiintoakin. Kaamos masentaa mutta senjälkeen on tulossa pirteä talvi ja taas joskus uusi kevät. Vuodenajat jaetaan yleensä neljään, mutta Ristolla on jokaisella vuodenajallakin vielä kolme eri jaksoa.

Esimerkiksi syksyssä on alku-, keski- ja loppusyksy. Nyt eletään alkusyksyn loppuvaihetta. Hän on tehnyt kaikille jaksoille oman mittauskeinonsakin ja sellaisena toimii syksyllä entisen kotipihan nuori vaahtera. Sen puvusta voi havaita useimmat muutkin vuodenaikojen vaihtelut, ainoastaan alku- ja lopputalven hahmottamiseen vaahteralla on suuria vaikeuksia ja tarvitaan muitakin mittavälineitä.

Ristolla oli tarkoitus vielä tarkentaa havainnointiaan ja jakaa nämä ajanjaksot vieläkin pienempiin osiin. Esimerkiksi alkukeväässä on havaittavissa selkeä alkuosa, sitten alkukevään tasaantumisosa, eli keskiosa ja juuri lopussa on alkukevään loppuosa.

Vaikeuksia tuottaa huomata milloin alkukevään loppuosa vaihtuu keskikevään alkuosaksi ja sitten taas keskikevään loppuosan vaihtuessa loppukevään alkuosaksi on vain tietyn koivun hiirenkorvan vivahde-ero.



Mittastandardina toimivan vaahteran, alkusyksyn loppuosan keskivaiheen puku riisuttuna.

Jalkamiehenä

Risto oikaisee keskuspuiston kautta. Trabant odottanee häntä uskollisesti, ellei sitten ole varastettu, ovat kuulemma kysyttyjä pelejä. Jos hän joskus saa ensimmäisenkin osamaksuerän maksettua, hän liittynee asianmukaiseen kerhoon.

On kiva kuulua johonkin yhteisöön ja jos vaikka saisi oikein sellaisen puseronkin jossa lukisi "Trabant" isolla.

Risto on huolissaan etsintäkuulutuksestaan ja havaitsee kaksi aurinkolasipäistä herraa viereisessä autossa aivan Trabantin lähistöllä. Onkohan nuo etsiviä? En uskalla mennäkään autoon, jatkan kävellen isoon omenaan -päättää hämmentynyt mies.

Diakonissa

Diakonissa kotiutuu selvitysreissultaan ja hänellä on huonoja uutisia. Riston asiat ovat enemmän solmussa kuin hän luulikaan. Lapsien elatusmaksut ovat rästissä puolelta vuodelta. Lisäksi jossakin virallisen oloisessa lehdessä oli ollut etsintäkuulutus ja viisi eri henkilöä ja yritystä olivat ilmoittaneet että heilläkin olisi saamisia Ristolta.

Tapiolan Energia on tehnyt rikeilmoituksen ja Aulis Junes kunnianloukkausilmoituksen. Lindvallin Topi reklamoi huonosta kaivuutyöstä ja museovirasto penää joitakin viikinkiajan tavaroita. Joku viides valittaa vaan yleisestä häiriöstä jota Riston yleisilme aiheuttaa.

Diakonissa sanookin että nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Risto päättää lähteä kävelylle ja samalla noutaa Trabanttinsa kauppakeskuksesta.

Ikkuna antaa

Iso ikkuna antaa kaakkoon ja siinä syksyistä maisemaa katsellessaan Riston ajatukset harhailevat melankolisesti, aivan kuten aina ennen kotonaankin renginkaappinsa sisältöä tutkiessaan. Prostataotanta jäi renginkaappiin, mutta aika ajoin nivusissa tuntuva juilinta muistuttaa häntä asioista joita ei koskaan takaisin saa.

Jokioisissa Pöljänterin kotimaisemissa oli ennen terveyskeskusaikoja kunnanlääkäri. Myös hänen tyttärensä opiskeli lääkäriksi ja pitää nykyisinkin vastaanottoaan Forssassa, hänen hoidoissaan Ristokin on käynyt. Lääkäri itse oli lihava mies. Poltti Klubi 77 tupakkaa alinomaan ja pitkät jämäholkit olivat työpöydällään haisemassa.

Vaimonsa oli Seija ja avustajana vastaanotolla. Silloin milloin Seija ei ollut paikalla ja kutsumassa odotustilasta potilaita sisälle, niin lääkäri meni itse pyörillä varustetulla tuolillaan potkiskellen ovelle ja huusi siitä potilaita tutkimushuoneeseen. Erään kerran oli Mattilan isäntä vastaanotolla ja lääkäri kysyi ovelta tuttavallisemmin -Mikäs Mattilan isäntää vaivaa?

-Munat on kipeät, vastasi isäntä.

Koko vastaanotto rähähti nauramaan ja tohtori moitiskelikin häntä myöhemmin että ei saa niin rehellisesti vastata, pitää sanoa vaikka että korva on kipeä.

Toisella kertaa sama isäntä oli taas vastaanotolla ja Seija tuli pyytämään sisälle. Seija kysyi sattumalta samalla lailla että mikäs isäntää vaivaa?

-Korva on kipeä, kuului vastaus.

Seija totesikin heti isännän noustua että voi, voi särkeekö sitä?

-Ei, ei kun ei tule kusta, jatkoi isäntä vastaustaan

Kivikasa

Elämä on yhtä kivireen vetämistä. Aikoinaan Risto oli työttömänä ja aloitti tontilleen valtaisan kivikeon rakentamisen. Se jäi kesken, niinkuin niin moni muukin hänen aloittamansa homma on jäänyt.

Etsikon aikaa

Risto ei ota uskoakseen etteikö talosta lainkaan löytyisi kirvesmiehen unohtamia viinakätköjä. Hän katsoo vielä kaikkien vaatekaappien sokkelit. Alimman hyllyn alla on useimmiten tyhjä tila jossa voi säilyttää tavaraa piilossa katseilta. Ei löydy sieltäkään. Vielä WC-huuhtelusäiliöt, liesituulettimen putki, jääkaappipakastimen takana oleva lauhduttimen ympäristö, sähköhellan takunen, loistevalaisimen kotelo. Ei , mitään ei löydy mistään. Tai oikeastaan löytyy kauheasti pölyä, mutta olkoon.

Mies siirtyy ison ikkunan eteen ja katsoo kävelytiellä kävelevää ontuvaa miestä ja hänen vaivalloista kulkuaan. Tulee mieleen entinen sukulaismiehensä Nätti-Jussi.
Juhani Nätti syntyi Karstulassa mutta muutti vanhempineen työn perään pohjoiseen. Oli aikuistuttuaan tunnettu mies Kemijoen uittotyömailla. Milloin ei ollut uitoissa, oli auttamassa maataloissa joiden isännät olivat uitoissa.
Teki töitä myös Posiolla jossa sijaitsee maailman pienin valtio.

Jussilla oli paha kampurajalka. Vasen jalkaterä sojotti taaksepäin ja lumessa kävellessään siitä syntyi vinha jälki. Perästätulijat eivät tienneet oliko siinä tultu vai menty. Jussi oli myös armoton juttumies ja tarinankertoja. Harvasta tavallisesta kouluttamattomasta ihmisestä on tullut niin kuuluisaa kuin Nätti-Jussista tuli.

Vanhemmiten Nätti-Jussi kyllästyi hänestä tehtyihin lehtikirjoitteluihin ja haastatteluihin. Ääni meni piukeaksi ja silmiin punkesi vesi jos häntä koetti jututtaa. Yksi tunnettu juttu hänestä oli kun miesjoukko oli keskustellut keihäänheitosta. Toiset ihmettelivät kun nykyään heitetään jo liki yhdeksänkymppisiä kaariakin.

Mitäs tuo nyt on, totesi Jussi. Olen minäkin heittänyt heinäseivästä liki kuusikymmentä metriä. -No onkos se nyt paljon, pieni heinäseiväshän on liki samankokoinen ja -painoinen kuin keihäskin, totesivat toiset.

-No mutta siinä seipäässä oli silloin heinätkin, vastasi Jussi.

Tuon tapauksen muistoksi Risto teki aikoinaan takapihalleen maailman suurimman kivisen heinäseipään.

Maisemaa katsellessa

Oleskeluhuoneen ikkuna antaa ison omenan suuntaan. Matkaa on viljalti mutta muutama torni sieltäkin pilkistää. Risto miettii miten mahtaa edetä Kälviän asuintorniprojekti?

Naapurissa

Risto on vieraillut tässä talossa muutaman kerran ennenkin. Nyt ympäristö on varsin siisti ja paikat sisällä hyvässä kondiksessa. Verhot ovat varmaan uudet ja erilaisia koriste-esineitä siellä sun täällä.

Kirvesmiehen vaimo kun lähti Vampulaan niin mies ei sen jälkeen paljoa perustanut talon sisustuksen tilasta. Kukkaset kuolivat pikkuhiljaa ja mitään uusia seinäkoristeita hän ei myöskään ostellut. Toisin on nyt. Diakonissa on hommannut jostain rottinkisia korituoleja ja ikivanha puuarkku toimii sohvapöytänä.

Diakonissan lähdettyä hoitamaan Riston asioita niin Risto menee tarkistamaan alakerrasta onko kirvesmiehen lukuisiin viinakätköihin jäänyt mitään. Turhia ilmastointiputkia on katossa ja seiniin upotettuja salakoloja panelilaudoituksen alla. Täällä se Risto usein vieraili kirvesmiehen kanssa ja mies taikoi aina jostakin kolosta jotakin suuhun pantavaa nestemäistä ja oli salaista touhua kuin pikkupoikana.

Äkkiseltään tarkastellen kaikki Riston tietämät paikat ovat kuitenkin nyt tyhjät.
Risto menee vielä vinttiin ja muistaa siellä yhden kätkön joka voisi olla kirvesmieheltä unohtunut. Mutta ei, kovin on ollut tarkka ja kaikki mies on juonut. No siitähän se maksa varmaan vaurioituikin, jatkuvasta tissuttelusta.

Risto katselee ikkunasta oman talonsa suuntaan. Siellä sisällä joku rouva Niljanteri nuorempi liikkuu ja varmaan keittää soppaa Riston omistamalla hellalla. -Tai Sarin puoliksi, no sekin asia pitäisi kait selvittää. paljonkohan Sari saa tuosta vuokratuloja vai viekö herra von Niljander kaikki konsulttipalkkioinaan?

Ihana aamu

Risto herää auringon noustua jo niin korkealle että sen säteet herättävät Riston osuttuaan pressun saumassa olevaan reikään. Kylmyys ja kohmelo eivät ole kivoja kavereita. Olisikohan naapurikirvesmies kotona?

Katos on juuri sopivasti niin että sen toiselta puolelta pääsee suoraan orapihlaja-aidassa olevasta aukosta naapurin puutarhaan. Verkkohuivin kekkale roikkuu vieläkin omenapuussa. Muovinen ikkunapressu on vaihdettu lasiseen mutta maassa on sirpaleita muistutuksena taannoisesta naapureiden perheneuvottelusta.

Risto soittaa ovikelloa mutta yllätykseksi ovea tuleekin avaamaan nelissäkymmenissä oleva naisihminen. Lyhyen ajatustenvaihdon aikana selviää että kirvesmiesnaapuri on sairaalassa maksansiirrossa ja tämä naisihminen on seurakunnan diakonissa joka on vuokrannut asunnon toistaiseksi.

Nainen on hyväsydäminen ja muutoinkin kaikinpuolin ystävällinen ja humaani ihminen. Hän pyytää Riston sisälle ja syöttää tälle aamupuuroa. Risto käy jopa suihkussa ja saa ajeltua partansa. Jopa tukkakin leikataan ja puhtaat pestyt vaatteet hän saa myös päällensä.

Tämä nainen on toiminnan ihminen. Hän laatii Ristolle toimenpideohjelman jotta asunto ja työpaikka löytyisi. Ja mikä parasta kaiken kukkuraksi Risto saa pienen pikarilisen konjakkia jotta hampaiden kalisunta saataisiin vähenemään.

Eihän minusta mihinkään ole tämmöisestä rassukasta, -estelee Risto naisen touhuiluja.

Tottahan toki sulle työtä löydetään ja voit asua viikon verran tuolla kammarissa, kunhan saamme asiat selvitettyä kaupungin asuntotoimiston kanssa, todistaa nainen.

-Minnekään Kirstinmäen slummiin tai Leppävaaran kolhooseihin en lähde, haluan sitten oikein kunnon kämpän, Ristolla alkaa jo itselläkin omanarvontunto nostaa päätään.

No, no katsotaan mitä on mahdollista, ainahan sitä voi sitten myöhemmin vaihtaa kun asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Nyt et ala vaan enempää juopottelemaan vaan ryhdistäydyt ja aloitat työt heti kun paikka löytyy, jatkaa tomera nainen opastustaan.

Valomerkkiin asti

Se taas lipsahti ilta pitkäksi kun Risto intoutui kuuntelemaan tosimiesten juttuja. Tupakinsavua oli vain niin viljalti että tupakkimiehenkin silmiä kirveli. Yösijaa ei löytynyt ja satanen tuli Reiskalle vippiä lisää piikkiin otetuksi. Risto oikaisee ensin snakarilla käytyään keskuspuiston läpi entiselle kotipihalleen. Liiketunnistin rapsauttaa pihavalot päälle mutta onneksi sisällä huoneissa ei kukaan havahdu.

Risto menee suoraan katokseen ja siellä säilytyksessä olevalle tavarakasalleen. Siirtää pressua ja ja ottaa käsikopelolla pahvilaatikosta jotakin kangasta peitokseen ja rojahtaa kostealle sohvalle. Siirtää vielä pressun niin että häntä ei havaitse vaikka talon väki kävisikin aamusella postilaatikolla.

Jokin yölintu ääntelee keskuspuistossa ja hiljainen liikenteen melu kantautuu kehä II suunnasta. Syysyöt ovat jotenkin hapekkaampia ja äänettömämpiä kuin valoisat kesäyöt. Kansa käy aikaisemmin nukkumaan ja ilman kosteus vaimentaa ääniä tuoden yöhön oikean yön tunnelman. Kerran Risto oli ulkomailla ja kaskaat aloittivat illansuussa sellaisen metelin että nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Nyt ollaan täällä suomessa ja väsyneen miehen veressä oleva alkoholi toimii unilääkkeenä ja vanheneva mies nukahtaakin melko pian muistorikkaalle sohvalleen.

Kuin kotona

Täällä pubissa Risto on kuin kotonaan. Nyt pitää kiertää mahdollisimman monta pöytää jotta rahan vippaaja löytyisi. Olueeseen on roposia vielä taskun pohjalla mutta snackarilla myöskin pitäisi käydä ja yöpaikkakin löytää.

Kaikki kyselevät missä olet ollut ja mitä kuuluu? Näkeehän porukka sen naamasta että ei miehellä kovin hyvin pyyhi juuri tällä hetkellä, mutta kyselevät sen mitä humalaiset örisijät vain voivat.

Outoakin porukkaa on. Yksi Gorban näköinen mies kantaa kaktuksen piikkejä poskessaan. Kotona oli ollut jokin tiukempi neuvottelu kun hän oli ensin laittanut hiilihappojäätä kukkapurkkiin ja vielä senjälkeen erehtynyt tukkimaan vuotavan vesipatterin kerran kymmenessä vuodessa kukkivan kaktuksen kukinnolla. Pahempi juttu semmonen.

Auto taitaa jäädä tuohon parkkipaikalle yöksi, olikohan se ilmainen paikka? -miettii Risto. Menee ja laittaa levyautomaattiin soimaan lohjalaisen Ahti Lammen laulun "elämän valttikortit". Kyynel puristuu hänen silmänurkastaan kun Risto käärii vieruskaverin ojentamista sätkätarpeista itselleen suitsuketta.

Otan muutaman ja illan hämärtyessä riittävästi kävelen sinne omalle sohvalleni ja nukun sielläkin yhden yön. -Näin ajattelee mies joka kylläkään ei vielä ole kaikilta kavereiltaan kysynyt olisko heillä tilapäismajoitusta.

Olarin ostarille

Risto ajaa autonsa pois omasta pihastaan ja miettii samalla haikeana kaikkia taloonsa tekemiään yksityiskohtia. Josef oli rakennusaikana ideoimassa energiansäästöratkaisuja ja muita pieniä yksityskohtia jotka ovat nyt toisen perheen ilona.

Kaksikerrosratkaisu salli myös hienon jatkuvatoimisen keskuspölynimurin. Yläkerran huoneiden nurkissa on lattialistojen alla jokaisessa kulmassa jatkuva imu. Alakerrassa on muutama vanha pölynimuri imemässä villakoiria pois nurkista, sinnehän ne muuten kerääntyisivät. Imureiden hukkalämpö lämmittää alakerran varastoa.

Makuuhuone oli aluksi tukalan kuuma mutta siihenkin löytyi ratkaisu. Yhdelle ulkoseinälle upotettiin kolme isoa jää-viileäkaappia siten että lauhdutinosat sijoittuivat ulkopuolelle. Jääkaappien ovet poistettiin ja hyllyjä käyttettiin vatekaappeina. Viileä yöpuku oli kiva pukea viileässä huoneessa kesäkuumallakin.
Josef modifioi myös termostaattia niin että talvella jääkaapit toimivat huoneen lämpöpumppulämmittiminä.

Valaistus olikin Josefin oikea diplomityö. Liikeanturit tutkivat ja rekisteröivät huoneessa kulkijan liikeratoja ja oppivat ennakoimaan minne ihminen on menossa. Valot sammuivat ja syttyivät huoneissa mikroprosessorin ohjaamana.

Lämpö ja valo tahtovat huoneissa nousta yleensä ylös ja siksi kaikki valaisimet upotettiinkin lattiaan. Alhaalta tuleva valo on myös hyvää jalkahoitoa ja saa asiat ja esineet näyttämän auringonnousun aikaisilta ja seinillä olevat taulut kiinnostavilta.

Ihan kiva kämppä se oli loppujen lopuksi, vaikka paras paikka oli alhalla autotallin nurkassa oleva renginkaappinurkkaus. -Oi voi niitä aikoja, haikailee Risto ja astuu sisälle pubiin, -samaan missä hän joskus tapasi jopa Jari Tervon.

Maallinen omaisuus

Risto tutkii katokseen tuotuja tavaroitaan. Pressu on köytetty löysästi niiden ympäri ja katoksen maavaraiselle puurimoitukselle on laskettu kosteudelle herkkiäkin huonekaluja. Erityisesti Ristoa kiinnostaa onko hänen renginkaappinsa tallessa. Etummaisenä on vanha äidiltään perimänsä plyyshisohva joka viime ajat palveli autotallin istumapaikkana. On pahvisia vaatelaatikoita ja paperinippuja sekä autotallista kannettu joitakin työkaluja. Renginkaappia ei näy ihan etummaisena, joten hätätapauksessa se on mentävä itse hakemaan autotallista.

Paha muutoinkin sanoa mitä on tallessa ja mitä on Sari vienyt. Sohva ainakin on sopivasti framilla ja Risto nostaa sen päältä pois ison videokasettilaatikon istuutuakseen hetkeksi. Häntä harmittaa hurjasti. Kosteus on pilannut varmaan monetkin tavarat ja liekö rottiakin täällä ulkosalla. Hän silittää tunnearvoa omaavaa ruskeaa plyyshisohvaansa. Siinä hän istui ja rötkötti useasti jo, tai vielä äidin kanssa asuessaankin. Sen hän myös otti mukaansa Tampereelle opiskelukämppäänsä. Itse asiassa sohva oli myös muutaman kuukauden Valkeakoskella.

Risto opiskeli Valkeakoskelta käsin ensimmäiset opiskelukuukautensa. Valkeakoskella hän asui Aamulehden kuuluisan urheilutoimittajan Matti Pitkon syntymäkodin yläkerrassa. Matti Pitkon isä asui vaimoineen itse rakentamassaan talossa Asevelitiellä ja pahaksi onneksi sattui kuolemaan juuri Riston yläkerrassa asuessa.

Riston tullessa koulusta eräänä päivänä koko huushollin täytti kitkerä pohjaanpalaneen puuron katku. Rouva Pitko oli saanut tiedon miehensä kohtauksesta ja kaatumisesta kesken ruuanlaiton. Puuro paloi pahasti pohjaan, hyvä ettei koko talo palanut kun ensihoitajat hälyttivät rouvaa sairaalalle jättämään viimeiset tervehdyksensa miehelleen.

Tällä sohvalla Risto on nähnyt monenlaista unta ja kokenut monenlaista asiaa, nyt sille pitäisi löytää uusi paikka. Turha on näitä tässä nyt liialti tonkia, päättää Risto ja ajattelee mennä pubiin, josko siellä olisi tuttuja jotka lainaisivat rahaa ja muutoinkin auttaisivat miestä tälläisessä kriisissä.

On niin hauska kotiin palata.

Pankkiautomaatilla Ristolle valkenee että tili on tyhjä, peräti miinuksella. Kone jopa imaisee koko kortin niin suhaus vain kuuluu, -masentavaa.

Nälkä.


Hän ajaa Prisman lastauslaiturin viereen ja kysyy tupakilla olevilta vihreätakkisilta olisiko heillä antaa mitään poisheitettävää ruokaa. Esimiehenoloinen nuorehko nainen menee sisälle ja tuo yli myyntiajan olevia pasteijoita ja maitoa.
Risto kiittää ja menee pupeltamaan parkkialueen laitaan.

Läpi Nummelan ja Kehä II kautta tullaan jo Olariin. Koti tuntuu todella hauskalta nähdä pitkästä aikaa. Kaikki nuo tutut nurkat ja pihatiet. Ovessa on vain outo nimi!

NILJANDER

-mitä tämä tarkoittaa?

Risto kokeilee avaintaan oveen mutta se ei sovi. Soittaa ovikelloa ja nuori nainen tulee avaamaan, perässään taapero joka tarraa naisen jalkaan kuin ikihonkaan.

-päivää

-päivää, en osta mitään.

-no olen tämän talon isäntä.

-ette ole, tämän talon isäntä on töissä.

-olen Risto Tamlander, kukas te olette?

- Jaana Niljander, olemme vuokranneet tämän Sarilta, oletkos sinä se kuuluisa kadonnut Risto?

-kuuluisasta en tiedä mutta missä Sari on?

-ettekö tiedä? Sarin äiti kuoli ja he muuttivat äitinsä entiseen kotiin Järvenpäähän.

-he?

-niin, lapset ja Sari ainakin.

-ainakin?

-en minä muusta tiedä, isäni Rolf hoitaa hänen asioitaan, häneltä tämän talonkin vuokrasimme. Sinun loput tavarat ovat tuolla katoksessa pressun alla, voisitte hoitaa ne pois jotta saamme omat pihakalusteemme sinne suojaan talveksi.

Riston päässä pyörii nyt enemmän ajatuksia kuin sinne oikeastaan mahtuukaan. Hän menee kohti pihakatosta sekavin miettein.

Vorssaan

Suntio huutaa kovaa, sulkee oven perässään ja juoksee jonnekin. Risto ei myöskään aikaile. Hän pujottautuu pois makuupussistaan menee takakautta ulos ja asettaa irroittamansa laudat joten kuten takaisin paikoilleen. Siirtää vielä seinänvierustalla nojallaan olevan vanerilavan seinälautojen painoksi.

Kivistä hautuumaa-aitaa kumarassa seuraten mies hiipii autolleen ja kaasuttaa nopeasti tiehensä. Forssaa lähestyttäessä häntä vastaan tulee poliisiauto ja ambulanssi. -Minnehän nuokin jo näin aikaisin? -miettii Risto ja ajaa itsekin poliisiaseman kautta vain tarkistaakseen onko hänen vanha Mazdansa vielä sen pihalla.

Autoa ei näy, varmaan siirretty varikolle ja ehkä jo huutokaupattukin. Joku sai siitä hyvän pelin kunhan teki siihen ensin kansiremontin. Olisikohan minun aika mennä jo kotiin, pohtii mies kuumeisesti. Nälkäkin on ja ruokoton olemus. Vanhassa maatuneessa ruumisarkussa makaaminen ei ainakaan fressannut vaatekerran tuoksua.

Risto muistaa vanhan TV-näytelmän Jönni Lumbergista. Jönni, eli Erkki Pajala sammui ja ystävänsä luulivat hänen juoneen myrkkyä viinapullosta. Kuin aitona kuvajaisena Risto muistaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin vuorosanat. -Joit myrkyn, myrkyn joit!

Jönni meni silloin jo valmiiksi pötkölleen ruumisarkkuun odottamaan noutajaansa. Ei sellaista tullut koska viinaahan hän vain oli juonut, mutta kaverit luulivat viinapullossa olevaa myrkkyä juoneensa.

Risto ajaa Liesjärven kansallispuiston alueen parkkipaikalle ja peseytyy kuivajärvessä. Heittää multaiset rytkynsä roskasäiliöön ja ottaa matkalaukustaan ainoan vaihtovaatekerran ja pukeutuu. Parta jää ajamatta koska koneen akku on tyhjä ja perästävedettäväkin on uupeluksissa.

Karkkilassa hän menee pankkiautomaatille.

Yö työkaluvajassa

Risto ajaa läpi Urjalan sekä Menosten, Matkun sekä kaasuttaa Koijärven kautta Tammelan kirkolle.1400-luvulta olevan kirkon vieressä seisoo hakkapeliittapatsas. Nämä Riston hallussa olevat Hakkapeliittajohtajan tavarat olisi sopiva haudata sen edustalle eikä varsinkaan minnekään kansallismuseoon kiikuttaa.

Hakkapeliittapatsaaseen on kaiverrettu 1600-luvun ruokatapaohjeita rahvaalle, joita Ristonkin olisi ehkä hyvä joskus noudattaa:

” Olla ensimmäisenä kaivamassa vatia on sopimaton tapa, kuin myös syljeskellä pöydälle eli seinille on siivoton. Kädet pyyhitään siivosti pöytätuukiin. Sieraimista pitä pois oleman rään riettaus. Siivotoin on myös se nauru, joka suun levittä rypistäin posket ja paljastain hambaat".

Risto katselee ympärilleen mistä tähän hätään lapion vielä löytäisi. Yö on jo näppeimmillään ja kaivaminen tuskin paljastuu. Risto kiertää kirkkoa ja huomaa suntion ja hautausmaanhoitajien työkaluvajan. Lautarakenteinen vaja on tiiviisti säpissä mutta takapuolella on irrallisia seinälautoja.

Mies vääntää muutaman laudan irti ja kömpii sisälle pimeään. Ei uskalla sytyttää valoja mutta löytää lapion käsikopelollakin. Hiekkainen maa ei suuria ponnisteluja vaadi että metrinen kolo syntyy. Sinne roippeet ja kuoppa umpeen, yö on jo pitkällä ja kuukin jo mollottaa.

Lapiota palauttaessaan Risto miettii josko voisi viettää yönsä vajassa. Autossa nukkuessa joku voi tulla kyselemään ja pois hätistämään. Aikaisin ylös ja matkaan, ei kirkonväki ihan aamuula töitänsä aloita. Makuupussi matkassaan Risto menee takakautta vajaan ja palauttaa lapion telineeseensä. Silmä ei erota mitään mutta yhdellä seinustalla on jokin iso laveri tai oikeastaan kaukalontapainen. Haisee mullalta mutta saa kelvata. Risto menee umpesukkeluksiin makuupussiinsa ja ei lainkaan tajua koisaavansa hautaa avattaessa esiintulleessa vanhassa ruumisarkussa.

Aamuauringon jo pilkistellessä Risto havahtuu vasta kellon käydettä seitsemää kun vajan ovea ropistellaan. Suntio on tulossa ottamaan kukkienhoitajille esille työkaluja. Juuri hänen peremmälle päästyään Risto nousee ylös hänen vielä ollessaan umpisukkeluksissa makuupussissaan.

Riemukaari

On Pariiseja täynnä tämä maa, -laulaa Risto ja poikkeaa muistomerkille joka on kuin riemukaari





Pahainenkin ruostunut hökötys tuhahtaa hän ja jatkaa matkaansa. Mies saapuu jo hämärän laskeuduttua Juuson nurkille. Rakennus on helppo tunnistaa uusista ikkunapokistaan ja korjatusta katosta. Onkohan remontti ollut kalliskin ja liekö museovirasto valvonut kovastikin öitään? Pihalla vielä lavetillaan vanha veturikin odottamassa kunnostustaan. Tohtinisiko mennä sisälle vai antaisiko rauhallisten ihmisten viettää koti-iltaansa? miettii Risto autossaan. Kiiltävätukkainen herra kulkee sisällä kirjaston ja ruokasalin väliä. Lukee varmaan kotiläksyjään koska huulita miltei voi laskea "citius , altius , fortius". -Mitäs minä tälläinen kesseli turhaan poikkean häirimään, taidan jatkaa Tammelaan hakkapeliittapatsaalle ja palautan nuo pokstoolarit ja klootin niiden alkuperäiselle omistajalle. Risto jupisee yksikseen ja protpottaa tiehensä.

Maantiellä

Risto tahtoisi jäädä mutta moottorie on kuuma, -tulee mieleen kun mies katsoo vastaan tulevaa liikennettä.





Minne sitä nyt menisi? Hyvärisen Juuso asuu vanhassa pappilassa Toijalan liepeillä, menisiköhän nyt sinne loisimaan? Josko veturimuseolta löytyisi joku vanha junanvaunu jossa voisi koisailla vielä pari päivää. Risto tutustui Juusoon Pöljänterin välityksellä kerran Minkiön höyryveturipäivien yhteydessä. Silloin mentiin porukalla höyryjunalla ihan Porvooseen asti. Lahdessa on kylläkin juuri nyt jotkin pienoisrautatiemessut, toivottavasti mies ei ole siellä vaan kotosalla.

Toijala ja Viiala on muutenkin katoavaa seutua. Vuodenvaihteessa kyltit revitään alas ja tilalle laitetaan uusi nimi "AKAA". Mitenköhän se taipuu? Ristisanatehtävistä tuttu nimi ja kirjaimia säästeliäästi käyttävä. Onkohan jo uusi vaakuna suunniteltu? Korkeamäen Esko kirjoittaa Viialan historiikkia nyt kun vielä ehtii, kohta Viiala on menneen talven lumia. Toisaalta voiko historia loppua, kaipa se sitten loppuu kun nimi muuttuu ja kunta lakkaa olemasta.

Trabant kuljettaa

Risto ajaa huoltoasemalle tankatakseen ja vasta täällä havaitsee kaksitahtiauton hankaluuden. Valmiiksi sekoitettua öljy-bensiiniseosta ei ole saatavilla vaan se pitää itse tehdä. Risto tankkaa kolmisenkymmentä litraa ysivitosta ja ostaa sisältä litran moottoriöljyä. Kaataa öljyn tankkiin ja alkaa heiluttelemaan autoa hullunlailla saadakseen seoksen homogeeniseksi.

Tankkauspisteellä on muitakin ja katselevat touhua huvittuneena. Eräästä rekasta tulee kaksi isoa korstoa ja ilman sen kummempia kyselyjä alkavat hekin heiluttelemaan trabanttia niin että Risto jo pelkää jousien irtoavan kiinnikkeistään.

-Matti Louekoskellakin on tälläinen samanlainen, sanoo toinen miehistä ja hetkuttaa niin että ovet natisevat ja takahuslaarin pokstoolit vaneriaskissa helisevät.

-No joo eiköhän se jo ole sekaisin, kiitos vaan -sanoo Risto ja istuu jo piiliinsä.

Hän ohittaa Kälviän keskustassa rakenteilla olevan tornitalon toistamiseen ja huomaa ihmeekseen miten se on muutamassa päivässä kasvanut korkeutta kummasti. Varmasti ne laittaa siihen vielä jonkun piikin tai korokkeen katolle jolla siitä sitten tulee nippanappa suomen korkein asuntokerrostalo, -holjia noi pohjalaiset.

Harmitus

Ristoa harmittaa todella että pussisavusaunassa ei saanutkaan aidon tuntuista saunanautintoa, hän vain poltti itsensä pahanpäiväisesti. Mies alkaa vielä miettiä Arrun teesejä, mustaa kivikasaa, matalaa oviaukkoa ja tummia seiniä.

-Entäs jos lyödään oviaukkoon alas ja ylös poikkilaudat, tuodaan iso musta kivikasa saunan nurkkaan, eloksoidaan pussialumiini tummaksi, niin olisiko se aidompi ja tunnelmaisempi?

Muu porukka kohauttelee harteitaan ja pyytää jo heivaamaan koko ajatuksen. Laita vaikka savuinen kaasunaamari päähäsi ja silmät kiinni, menet nokiseen kuumaan koppiin ja kuvittelet olevasi savusaunassa niin siinähän sitä, -toteaa jo Josefkin Riston haikailuihin.

-Niin juuri, hieno idea! Tummennetuilla laseilla varustettu savustettu vappunaamari, aletaan myymään sellaisia, -Risto innostuu jo taas uudestaan.


Skeptinen muu porukka alkaa jo kyllästymään koko Ristoon sekä hänen juttuihinsa ja ehdottaa kotiinlähtöä. Niinhän siinä käy että seuraavana päivänä vanha Trabant kyydissään Risto protpottaa kohti etelää.

Koesaunonta

Ollaan osoitteessa jonka nimeä ei Risto edes osaa lausua, -kurjaa.
Kammarissa katsotaan TV:tä samalla kun sauna lämpiää. Viron pressavaalin ratkesi. Holja juttu kun Viron uusi presidentti on näöltään kuin Johannes Koroma. -mies kuin Ilves vaikka ei ole Mikaelin isä.

No lopulta sauna alkaa olla jo tarpeeksi lämmin. Risto käy nopsaan vaatteet päällänsä puhkaisemassa ilmastointihormiin menevän folion. Lauteiden alla olevalle korvausilmaventtiilille avataan myös ilma-aukko. Kanavapuhallin kytketään päälle ja savu saa poistua.

Muita vapaaehtoisia saunojia ei ole kuin Risto Rohkea. Aivan alasti hän hipsii löylyyn ja sulkee oven perässään. Kuluu vain muutama sekunti kun kovan rytinän kanssa punanahkainen mies juoksee takapihalle ja pyörii aivan hulluna märällä ruohikolla.

Alumiini oli polttavan kuumaa ja se nyt poltti miehen jalkapohjat, kesselit sekä persukset rakoille. Muu porukka käy heittämässä pyyhkeitä lauteiden pinnalle sekä lattialle. Nuo hyväkkäät vain nauravat kun Risto manaa ja pyytää rasvaa iholle nouseviin vesikelloihinsa.

Sitkeä sissi menee kuitenkin uudestaan hetken päästä istumaan lauteille ja viipyy siellä muutaman minuutin. Tulee lopulta pois ja ottaa jääkylmän suihkun.

Tuote vaatii hieman jatkokehittelyä -sammuttakaa kiuas, Risto sanoo muille miehille hiljaa ja kallella kypärin.

Syksy on saapunut, hiipinyt salaa myös Kälviän kunnaille. Vahterat kellastuvat ja vahterarokko iskenyt nuoriin yksilöihin.

Savuilua

Nyt ei auta kuin odottaa jotta termostaatin naksaus kuuluisi ja ilmoittaisi savusaunapussin olevan valmis. Heinos-Arru on samanlainen skeptikko kuin Humppiskin ja löytää kokeilusta monta epäkohtaa.

-Miksi tuollaisia alumiinifolioita kukaan saunaansa levittäisi, sellaisethan ovat jo valmiiksi paneleiden alla?

-onko edes sallittua savukaasuja johtaa ilmastointihormiin ja oikea savusaunahan on musta nokikoppi eikä mikään kiiltävä alumiininen peilisali?

-savusaunan peruselementit ovat musta noki, savuiset seinät, musta kivikasa nurkassa ja matala oviaukko yhdistettynä korkeaan kynnykseen, ei tuollaista voi alumiinipussilla korvata.


Risto antaa miehen jupista, hän itse on varma asiastaan. Samanlailla kalasavustuspussille aikoinaan skeptikoitiin mutta menestyshän siitä tuli. Risto tuntee Hope Smoke Finlandin perustajan ja idean isän varsin hyvin. Hän teki ensimmäiset versiot kotonaan ihan itse ja haki patentit sun muut. Paha moka tuli hänelle kun Espanjassa asuva suomalaissyntyinen huijari sai hänet kirjoittamaan jälleenmyyntisopimuksen.

Sopimuksessa oli kirjattu iso myyntipalkkio jos espanjalainen saa aikaiseksi miljoonan kappaleen kokonaistilauksen ensimmäisen edustusvuoden aikana. Vastaavasti kalasavustuspussifirmalle oli luvassa iso sopimussakko ellei se pystyisi toimittamaan tarvittavaa määrää ajoissa.

Siinähän kävi välillä ohraisesti. Espanjalainen puliveivasi jonkun bulvaanin kanssa joulukuun viimeisellä viikolla sen tilauspaperin ja kalapussimies ei pystynyt millään viikossa toimittamaan tarvittavaa määrää tuotteita. Heti tammikuussa espanjalainen vaati korvaussummaa ja vei lopulta asian käräjille. Ei siinä auttanut muu kuin panna firma konkurssiin ja aloittaa kaikki alusta. Patentin oli tuo mies onneksi ottanut omiin nimiinsä eikä firman nimiin. Savustuspusseja myydään kuitenkin nyt maailmanlaajuisesti niinkuin kohta myydään Riston pussisavusaunojakin.

Että semmosta peliä.

Prototesti

Josefin palattua vilvoittelureissultaan Risto kertoo tuon savusaunapussi-ideansa miehelle. Skeptikko Josef ei heti lämpene mutta Riston jänkättyä ja jänkättyä suostuu kokeilemaan ideaa käytännössä.

Josefin tuttava -Heinosen Arru asuu rivitalossa Kälviän keskustassa ja hänen luokseen saapuu seuraavana päivänä ryhmä rämä. Rautakaupasta on hankittu muutama rulla alumiinifoloita ja lämmönkestävää teippiä. Kalasavustuspussi, kokeiluhalua ja intoakin on joten rivitalon terassilla alkaa saunapussin rakentaminen.

Pussi valmistuu nopeasti, joskin kallista alumiinia kuluu joltisenkin verran. Pussiin on tehtävä vielä ilmatäytteisenä oviviritelmä joka aukeaa kun saunan ovikin avataan. Nyt pölynimurin poistoilma johdetaan suureen pussiin -joka on ensin levitetty saunan sisätiloihin. Lauteet jätettiin ulkopuolelle jotta ne eivät savuuntuisi.

Pussi täyttyy hitaasti kuin kuumailmapallo. Ikkuna peittyy ja tulee pimeä. Puhkaistaan reikä valaisimen kohdalle ja myös oviaukkoviritelmä viimeistellään. Laitetaan kalasavustuspussi kiukaan päälle ja suljetaan ovi. Silloin huomataan että kiukaan kytkin onkin kiukaan kyljessä eli folion takana. Sekin joudutaan vielä puhkaisemaan esille ja kiuas kytketään neljän tunnin asentoon.

Ilmanpaine on pussin sisältä pois mutta alumiini pysyy silti hyvin ryhdissään, lauteiden muoto piirtyy alumiinifolion alta kuin jättiläismäinen portaanmuotoinen suklaalevy.


Sauna lämpiää ja jännityksellä odotetaan savun oleentumista jotta päästäisiin testaamaan onko tästä savusaunan korvikkeeksi. Risto miettii jo itseään kymppiuutisten kevennöksen päätähtenä.

Kuningasajatus

Risto vaipuu hetkeksi unenomaiseen horrokseen ja havahtuu säpsähtäen. Hänelle syntyi ajatus, -kuningasajatus. Myös taajamissa ja kerrostalosaunoissa tulee saada nauttia savusaunan tunnelmasta. Savukalaa kaipaaville kehitti yksi heppu savustuspussin, miksei siis voitaisi tehdä pussisavusaunaa?

Suuri alumiininen pussi jossa olisi leppälastutasku kiukaan päälle asetettavaksi. Yhdessä nurkassa olisi hormiliitäntä savun johtamiseksi tuuletuskanavaan. Pölynimurin poistoletkulla tämä alumiinfoliopussi puhallettaisiin saunan sisuksiin ja leppälastupussi asetettaisiin sähkökiukaan päälle. Odotettaisiin tunti kaksi ja savu olisi aikansa viipyillyt kunnes savusauna olisi valmis. -Mainio idea.

Pötköllään

Risto ummistaa silmänsä ja mieliin piirtyy etiäinen lapsuudesta.

Hän meni parivuotiaana isän kanssa mummolan savusaunaan ja äiti tuli hakemaan häntä sieltä aikaisemmin pois. Äiti kietoi hänen lämpimään savunhajuiseen pyyhkeeseen ja olo oli tosi lokoisa.

Pötkölleen

Siitä onkin tovi aikaa jolloin Risto on viimeksi saunonut savusaunassa. Pimeää ja nokista mutta oikein pehmeät ja viipyilevät löylyt. Välillä pirskahtelevat, hieman savuiset mutta pyöreät ja erityisen antavat tälläkin kertaa. Ei lainkaan tanniiniset vaan pikemminkin häivähdys pähkinää ja ripaus tervaa on aistittavissa tässä alkukantaisessa ja aidossa ympäristössä tapahtuvassa puhdistautumisrituaalissa.

Josefin mentyä välillä ulos vilvoittelemaan Risto oikaisee itsensä hetkeksi lauteille pitkälleen. Näky olisi hieman rietaskin jos joku vai-ihminen sattuisi ovesta sisälle pyrähtämään ja pimeän seasta jotakin sattuisi vielä eroittamaan.

Auringonlasku

Viimeistä pesällistä valvoessaan miehet katsovat tovin auringon painumista mailleen, eli Perhojoen ulapan taakse.

Rappari Ransu

Josef kertoilee omia elämänvaiheitaan pöydän ääressä. Ennen tanssikiertuehommaansa hän oli rakennuksilla sekalaisissa hommissa mutta hän myös jonkin aikaa rappaili omakotitalojen sisä- ja ulkoseiniä. Josefilla on outo tapa innostua kertomuksistaan ja selvittää asiat juurta jaksain. Pitää oikein mennä katsomaan vanhaa rakennusta joka on rapattu puurimojen päälle. Lisäksi koukataan metsän halki eräälle uudisrakennukselle joka on rapattu kevytharkkopinnalle.

Risto katsoo kaunista neitseellistä puhdasta pintaa ja miettii että tuossapa olisi nuorisolle oiva paikka tuhria spraypullolla, -jos tuo talo olisi etelässä.



Vanhalle talolle löytyy näemmä täältä maaseudultakin uskaliaita töhertelijöitä.




Ketturassukka sensijaan taitaa olla mennyttä kalua. Ei tuosta enää nouse, siirtynyt lopullisesti paremmille kana-apajille.

Turinointia

Kahveet valmistuvat hyvin puuhellallakin. Oikeasti hella on tiiltä ja terästä mutta käyttöenergiana on puu, -siitä moinen nimitys.
Kahvien juonnin jälkeen käydään välillä lisäämässä puita savusaunan tulipesään ja tullaan uudestaan pirttiin. Josef ja Risto istuvat ison ja varmaankin sata vuotta vanhan pirtin pöydän ääressä. Lohmitaan pekonimakkaraa ruisleivälle ja hörpitään olutta. Risto kertoilee mielikuviaan Kälviän kehityksestä ja yleisilmeestä, hänhän on pitkän tauon jälkeen uudestaan näissä maisemissa. Vaikka toisaalla paikat ränsistyvät niin silti kunnanisät ovat rakennuttamassa suomen korkeinta kerrostaloa kunnan keskustaan.




Sellaista se on aina joka puolella suomea, jollain osa-alueella pitää rehvastella vaikka tienviitat todistavat että rahasta on puutetta, toteaa myös Josef.

Savusaunalla

Savusauna on vielä kesken kunnostuksen. Kimröökirasva on sivelemättä seiniin ja lauteetkin hieman lahot. Savusaunan seinien tulee olla niin mustat että ihmiset saunasta tultuaan ovat mustemmat kuin sinne mennessään. Puita laitetaan kuitenkin kiukaan alle ja ehkä myöhään illalla se alkaa olla kylpemiskunnossa.

Mennään päärakennukseen ja laitetaan kaffepannu tulelle. Josefilla on vanha puuhella jossa tulee makoisat kahveet. Hörpitään ja ryystetään ja puhutaan miesten juttuja, niinkuin vain miehet voi tehdä.







Perjantai tulomatka. Elävä kalastaja, hihnakäärme ja kuollut kabipara.

Kauppareissu

Koukataan vielä Prisman kautta ja kassit kilisten palataan autolle.
Risto kyselee Josefilta oliskohan täälläpäin kaivurimiehelle työpaikkoja?
Kaivurimiehistä en tiedä mutta paikallislehdessä haettiin suoromarkkinoijaa johonkin kaalimatofirmaan, kysypäs sieltä. Järjestävät joitakin tuote-esittelyjä ja tarvitsevat referenssejä, vaikka vaikutti siinä ilmoituksessa enemmänkin naisten hommilta. Kotikutsuja ja verkostomarkkinointia. -Josef kertoo.

-Suoromarkkinoinnista en tiedä mitään enkä mistään kaaliperhosen toukistakaan, en myöskään kalaverkoista, joten tuskin on minun hommia. Kun olisi jotain perustavaa laatua olevaa tonttityötä. Pohjustaisin ihmisille uuden pytingin paikkoja ja sensellaista maan kaivuuta, siinä olen hyvä ja pätevä.




Pusero. Mutta kenen ja miksi? Torstai tulomatka.



Ei ole kettu vironnut vieläkään. Mutta niin kauan on toivoa kun on karvaakin jäljellä.

Kulttuuriopistolla

Miehet syövät seisovasta pöydästä ja erottuvat kyllä muusta kulttuuriopiston väestä. -Kuinkahan paljon tännekin kaadetaan valtion rahoja, pähkäilee Risto. Kulttuuria olla pitää, pelkkä rahan perässä juokseminen turruttaa, toteaa taas Josef.

Taide, kulttuuri ja musiikki jakavat ihmiset moneen leiriin. Suurimmat riidat saadaan ainakin silloin aikaiseksi jos jonkun poliittisen yhteenliittymän taholta pitää yrittää jakaa avustusrahoja yksimielisesti ja tasapuolisesti. Tämäkin keskustelu polveilee museoista taiteeseen ja urheiluhalleihin kun miehet pupeltavat kaalilaatikkoaan.
Josef tulee paluumatkan aikana tietoiseksi että Risto on vielä talvisella hevoshoitoreissullaan ja odottaa saavansa majoittua pariksi päiväksi leväplantaasilla.
Lämmitetään sitten savusauna ja mennään sitten Kälviän Alkon ja marketin kautta tankkaamaan hieman einestä -toteaa Josef. Ei siitä miehestä oikein ota selvää onko Risto toivottu vieras vai ei.


Akkumalaattorikin on tuotu kierrätykseen. Kahdella kierteellä suorin vartaloin tien penkalle, vaikeusaste viisi. Keskiviikko tulomatka.




Keskiviikko menomatka. Onko tälläistakin? Ostaisitko tämän viskaajalta aitoa monikukka-
hunajaa?

Tulipalo

Ohitetaan myös talo joka on vain hiiltynyt rauniokasa. Onhan leväkasvattamosi palovakuutukset kunnossa? -kysyy Risto välillä.

On, on. Jos huonosti alkaa mennä niin tiedä vaikka ne merivesialtaat jonain päivänä palaisivatkin maan tasalle, vastaa Josef. Risto kertoo kuinka vähästä se suurikin katastrofi voi tapahtua. Turun palo neljäs syyskuuta 1827 sai alkunsa teurastaja Hellmanin piian huolimattomuudesta.

Helmann oli jättänyt piian vartioimaan talipataa joka lämpeni avotulella. Tuo piika oli huolimaton ja palo pääsi alkamaan. No valkeahan levisi ensin Hellmanin taloon ja kohta oli koko Aningaistenkatu ilmiliekeissä. Siinä meni heti senaikaiset raatihuoneet ja hovioikeuden presidentin asunto. Kuumuus oli niin kova että vaikka tähtitorninmäellä torni säilyikin niin sen akkunalasit sulivat, vaikka se sijaitsi 200 kyynärän päässä lähimmästä palopaikasta.

-Joutuiko se piika korvaamaan kaikki vahingot? -kysyy Josef


Tiistai tulomatka. Varmaankin hääparin auton hännästä irronnut kenkä.









Tiistai menomatka. Auton ja koivun kiihkeä kosketus. Kierrejousi ja laturi jäi jäljelle.

Auton kyydissä

Hieno maastoauto menee tasaiseen ja renkaiden äänikään ei kuulu kovin sisätiloihin.
Tien reunustat ovat täynnänsä kesäisiä muistoja turisteista, sekä minkinraatoja ja supikoiranjäännöksiä. Riston kaveri ajaa kesät töihin polkupyörällä kantatietä 51. Viikon 35 hän valokuvasi mennen tullen tienvarren roinaa.



Maanantai, menomatka viikko 35. Mistä lie pöksyt tulleet ja miksi.






Maanantai, tulomatka viikko 35. Voi kettu parkaa, ei tuosta kait enää virkoa.

Presentaatio

Käsipäivien hetkutuksen jälkeen Josef tarjoutuu esittelemään leväplantaasiaan. Tavallinen navetta, ikkunat muurattu umpeen, eristetty styroksilla ja rosterialtaat sisäpuolella lämmittimineen ja valolähteineen.

Tämä leväkasvatus on oikeastaan helppoa. Jokainen akvaarionomistajakin sen tietää. Vain valoa, lämpöä ja happirikasta vettä tarvitaan. Pönni selostaa oikein innostuneena ja harppoo pitkin askelin altaiden päälle tehtyjä kakkosnelossiltoja pitkin.

Ensi vuonna on tulossa tänne organisoituja yrityksien henkilökunnalle järjestettäviä elämysseikkailuja. Altaiden päällä juostaan kilpaa ja horjahtajat saavat märän levälimaisen kylvyn. "Se on sitä motivoimista ja yhteispelitoimintaa jota nykyään ruukataan järjestää" -toteaa Ristokin välillä.

Päärakennukseen tulee baari ja takkahuone. Tilan mailla Perhojoen varrella oleva savusauna on myös kunnostettu ja sivelty sisäpuolella kimröökillä ja mustalla rasvalla.

Juu kaikkia aimonnuksia sitä virmoille täytyy järjestää, jahkailee Risto vielä ja on itsekin horjahtaa limaisen kulkusillan päältä. Mennään jo ulos ja Risto kysyy suoraan olisiko poikamies Pönnillä mitään suuhunpantavaa?

Heikosti, jääkaappikin on tyhjä, mutta mennään kylille. Kulttuuriopistolle, siellä on hyvää ja halpaa ruokaa. Pönni ajaa maasturinsa tallista ja kaverukset hyppäävät piiliin. Arkivaatteissa on mies ja leväiset saappaat jalassa Josefillakin mutta ei täällä maalla ole niin nokonnuukaa.

U-käännös

Risto jarruttaa yht'äkkiä ja kääntääkin Trabanttinsa takaisin kohti Pönnin kasvattamoa. Miestähän voisi käydä morjestamassa. Vaikka Risto tietää miehen, itse hän on Pönnille näin parrakkaana ja vuosien jälkeen tuiki tuntematon. Ristoakin kaikki tuntematon kiehtoo jotenkin, toivottavasti myös Pönniä. Jos Pönniä alkaa tämä tuntemattomuus pänniä niin sitten pitänee harkita yhteistä känniä, tai lähteä pois.

Aikoinaan Risto kävi katsomassa Museovirastossa tuhansien tuntemattomien valokuvia, ja ihastui. Hienoja olivatten. Erityisesti hänelle jäi mieleen tuntematon numero 256.

Pönni onkin sopivasti pihalla ja katsoo hoomoilasena, haavi auki ja suu pyäreenä protpoti potpoti tulijaa.

Ristolle tulee piru mieleen ja hän aikoo juksauttaa Pönniä. Auto kun tulee pihalle niin hän huutaa heti ikkunasta:

"Tämäkö on EU-tukitila, tulin tarkastuskäynnille?"

On hyvinkin leväkasvattamo, mikä on asianne?

-Tarkistan tukirahojen käyttöä, olette saaneet investointitukea ja se on korvamerkittyä rahaa.

Korvamerkittyä?

-Niin, korvamerkittyjä rahoja on käytetty Kokkolan ravintolassa, oletteko olleet siellä?

O o olen, mutta ihan omilla rahoilla olen juonut.

-Tsot tsot, kassakoneesta löytyi korvamerkittyjä seteleitä ja taidatte olla se väärinkäyttäjä.

Hetkinen hetkinen, saan minä kai elää omaa elämää omilla varoillani vaikka muutaman huntin olen avustuksia saanutkin?

-toki saatte mutta tästä voi kuitenkin tulla teille vakavia vaikeuksia.

Voisinko minä anoa siihen sitä EU:n vakavien vaikeuksien tukea? -sanoo Pönni suu naurussa ja arvaa jo ehkä että häntä nyt jekutetaan. Tunnistaahan Sarin äidin juhlissa joskus nähneensä tuon oloisen miehen mutta nuorempana ja parrattomana.

Josef Pönni

Tuo nimenomainen Sarin eno on vanhempiensa kautta sukua Ristollekin. Oikeastaan tämän sukuhaaran kautta Risto aikoinaan Tampereella Sariin tutustuikin.
Risto asui silloin opiskelijaboxissaan Toivo Pönnin perikunnan omistamassa talossa. Sari tuli eräänä iltana kyläilemään ja alakertaan tapaamaan tätiään joka oli yksi kuolinpesän osakkaista.

Toivo Pönni oli aikoinaan aito punikki joka meni oikein lakkoonkin ja sai nimensä Ohranan listoille.

Illan kuluessa, silloin kauan sitten Risto saattoi Sarin Kokkolaan vievään junaan.
Näin on.

Leväkasvattamo

Matkalla Kälviälle Risto ohittaa Sarin enon leväkasvattamon. Karjanpito ei enää kannattanut niin tämä kansantanssiakin harrastava Josef Pönni pani pystyyn leväviljelmän.

Helsinkiläiset sushiravintolat tarvitsevat levää sushiannoksiinsa ja vanha navetta muuntautui tähän tuotantosuuntaan parahultaisesti. Seinät ja lattia tiivistettiin parin metrin korkeuteen asti ja Kokkolasta tuodaan puhdasta merivettä. Levä kasvaa ja kulinaristit saavat näin käärintämateriaalia kala-aterioihinsa.

Josef Pönni on muutenkin aikaansaapa ja erikoinen mies. Säästäväinen ja kekseliäs. Sähköhellalla paistaessaan hän tuskaili sitä että sopiva paistolämpötila olisi ollut säätönappulan 5 ja 6 välillä. Hän tekikin koneen joka renksuttaa nappulaa eestaas ja lämpötila saadaan näin sopivaksi. Hänellä on myös kaikissa sähkölampuissaan liiketunnistimet. Jos ihminen poistuu huoneesta niin turha on valoja poltella ja ne sammuvatkin automaattisesti.

Levänavetassaan näkyy hänen kulkemisensa hienosti kun valot kirkastuvat ja himmenevät liikkeen edetessä, näin kun navetan sivuprofiilia maantieltä päin katselee. Leväkasvattamo saa EU-tukea ja lienee suomen ainoa tämäntyyppinen kasviviljelmä. Josef kokeili myös aikoinaan kiertävää tanssilavaa, mutta henkilökunnan ja lupien kanssa tuli joitakin ongelmia, tuo projekti onkin nyt ohi. Josefin kaima käy säännöllisesti mutta harvoin Helsinki-Pavin tanssilavalla, joka nimeään harhaanjohtamalla sijaitsee Vantaalla. Kaiman raportit ovat maankuuluja ja kovastikin mielnkiintoisia.

Maantiellä

Minne nyt? Parkanoon vai Kokkolaan? Trabant on hieno auto, ohittavien katseista on havaittavissa ihailua ja kunnioituksen karehtima hymy on apumiesten paikalla istuvilla ihmisillä kun he vauhdikkaasti menevät menojaan.

Siis Kokkolaan ja sieltä Kälviälle. Sarin tuttavan, siis Kaitsun taloprojekti on miltei valmis mutta rantasauna on vielä rakentamatta ja tässä olisi nyt joutilas mies siinä hanslankaroimaan.

Mahtanee mies yllättyä kun Trabant savuttaa mammuttihirsisen talonsa pihapiiriin.

Karkuun

Risto ei tiedä mitä silmätippoja hänelle eilen juotettiin. Muisti on nollaantunut täysin ja päässä jyskyttää. Hän nousee kuitenkin ja vakain askelin ottaa kloottinsa sekä pokstoolarinsa miesten käsistä laittaa ne vaneriaskiinsa, menee maantielle.

Outo paikka mutta vain yksi tie jotta kaipa sen päässä elämää ja poispääsy on.
Katsoo vielä taakseen ja ihmettelee jyhkeää rakennusta. Hiekkatietä parisen kilometriä käveltyään saapuu pikitielle. Aloittaa liftaamisen Pauanne-hannunvaakunan alta satunnaiseen suuntaan.

Pakettiauto tulee ja vaikuttaa kalakauppiaalta. Autossa haisee silakka ja vanha viina. Minne mies menoos? -kysyy kuski.

-pois

-Hyppää kyytiin menen Seinäjoelle autokaupoille, pääset messiin.

Risto asettuu etupenkille ja auton räminästä ja yleisilmeestä päätellen se elää jo yliaikaansa. Mies puhuu oudolla pohjalaisella nuotilla, aivan kuin Sarin Kälviäläiset sukulaiset. -Mennähän, ollahan, tullahan, kuka emigrantti jaksaisi tuolla tavalla opetella puhumaan. Kyllä hämäläinen määkimimen on sitten kaunista ja luonnollista, miettii Risto.

-Mikä mies ja miksi täällä? Kysyy välillä tuo lihava autokuski.

-En tiedä itsekään, Arrua vaan etsin, oletko sinä nähnyt?

-En usko, mutta kyllä tuolla Evijärven perukoilla asuu yksi Heinosen Arru. On sitten mukava mies ja kova ottamaan viinaa. Kerrankin otettiin maan perusteellisesti pari päivää ja silakat hapantui auton takahuslaariin, haju oli ihan hirvittävä.

-Varmaan eri Arru.

Tullaan jo autokaupan pihalle. Valtaisa autokauppa ja täältä kuulemma saa autoja ilman käsirahaa ja pitkällä maksuajalla. Ristokin päättää ostaa auton. Slovarin oloinen mies tulee vastaan kravatissaan. Kyselee kuulumiset perheet ja manaa Venäjän savuja. -Menisi jo asiaan.

Siisti Volvo 80-luvulta kiinnostaa Ristoa. Onko siinä mitään vikaa?

-Ei mitään vikaa, hyvä peli.

-Tuossa on uudempi vieressä ja siinähän on sähköiset lasinnostimet ja APS sekä ohjaustehostin.

-Niin aina autojen varustelussa on eroa mutta tässä olisi hyvä menopeli.

Risto muistaa kuinka hän aikoinaan osti vanhan Mazdan jonka piti olla kaikin puolin ok. Ajo oli pehmeää ja mitään vikaa hän ei havainnutkaan, ennen kuin hän luki mielenkiinnosta kaikkien uudempien vuosimallien myyntiesitteet. Jokaisessa uudessa esitteessä kerrottiin kuinka uuteen vuosimalliin on parannettu sitä ja kehitetty tuota. Lisätty virpätintä paranettu tehoa ja uudistettu ominaisuuksia. Kaikki nuo ominaisuudet olivat siis hänen autossaan pielessä. Senjälkeen se hyvä vanha auto alkoi tuntumaan hänestäkin ihan romulta.

-Haluaisin auton joka kulkee vähällä ja joka ei heti vanhene vanhan malliseksi.

-Tässä on juuri tullut Measmart. Hieno pikkuinen peli ja naisella ollut.

-Juu, kas kun ei vanhalla papilla. Tuota en ottaisi suin surminkaan. Etupenkin korkeussäätö elää omaa elämäänsä. Risteyksessä imuroi muita kylkeensä ja vakionopeussäädinkin on vain tarralenkkarin tarra sisäverhoukseen liimautuneena. Ei parkkeuraudu taskuun ei ohjaudu parkkitaloon ei.

- No sitten meillä on täällä sivummalla Trabant. Siinä automallissa kuosi säilyy, ei uudistu usein ja muutenkin pikkuinen varma peli. Bensamittarikin varmatoiminen mittatikku. Takanakaan ei porukka kauaa muut autot roiku kun laittaa vähän kaksitahtipensaa palamaan. Kori muovia -ei ruostu. Ikuinen peli ja kauniskin tuo on.

-Otan sen, pankaa pakettiin.

Risto joutuu esittämään ajokorttinsa ja tekemään paperit luottoyhtiön nimiin. Hän on vain haltija ja luottoyhtiöltä alkaa tippua parinsadan euron laskuja Kuutamotien osoitteeseen. Kaipa tällä hetken ajelee ennen kuin pois ottavat ja onhan se näin halvempaa kuin vuokra-autolla ajelu. Riston päässä on välillä ihan järkeviäkin ajatuksia, mutta ne tahtovat hukkua tuohon kohinaan joka jotenkin pyörii ikiluuppia hänen ohuen aivokurkiaisen sisällä tukkien sen kapasiteetin ja sotkien joskus hyvätkin aikomukset.

Risto kaasuttaa pois autoliikkestä suu makeeta vettä täynnänsä. Sininen katkeranhajuinen vana jää vain jälkeensä mutta sehän menee juuri nyt Venäjän metsäpalojen piikkiin.

Protpototi potpoti pot.

Shamaaniväkeä

Risto raottaa silmiään ja hieroo niitä epäuskoisena. Igor Bockin näköinen mies meditoi sivummalla ja pyörii omissa mehuissaan. Itseriittoinen -siittoinen ravitsee itseään vain omilla tuotoksillaan ja muutenkin koko muukin tämän kirkkomaisen rakennuksen sakki on holjan tuntuista.

Mitä ihmeen kesseleitä nämä ovat?

Riston matka-aski on auki ja pokstoolari sekä klootti ovat jonkinnäköisten taikamenojen kohteena ja apuvälineinä. Hän hivuttautuu Auliksen viereen ja kysyy mitä tää tämmönen peli oikein on?

Aulis kertoo hiljaa kuiskaten kuinka Helsingin kaupunki on maksamattomien uhkasakkojen jälkeen nyt väkipakolla kunnostamassa hänen kalliohuvilaansa ja aikoo maksattaa ison laskun hänellä.
Tarvitaan taikoja ja karjalalaisia uhrimenoja, riittejä ja shamaanien loitsuja jotta tuo iso työ ja remontti saataisiin estettyä.

Itäisen tullipiirin rekkajonojen varrelta on kerätty tien ohesta satoja pulloja karjalalaista heimonestettä. Puolitäydet kellertävänesteiset virvoitusjuomapullot kaadetaan yksi kerrallaan tuliseen pätsiin. Tuhka pölisee, karjalaiset loitsut kiirivät eetteriin, mutta auttaakohan tuo oikeasti? Ristoa kummastuttaa mitä ihme eliksiiriä sisältävät nuo rekkamiesten tullijonoon jälkeensäjättämät pullot. Hän ottaa yhden pullon ja heiluttaa sitä. -Näyttää ihan...., avaa korkin ja nuuskaisee, haisee ihan......, laittaa tipan sormilleen ja lopuksi kulauttaa oikein isot hörpyt kurkkuunsa. On se on, sitä se on -virtsaa. -No hyvä etten mennyt ja hengittänyt tuota loitsuhöyryhuurua ahjon lähistöllä, huokaisee Risto tyytyväisenä.

On täällä muutakin sakkia. Kansanlääkintäkeskuksen kupparit imevät sivupenkeillä karvaisista ja partaisista Väinämöisen oloisista miehistä mustaa verta ja heittävät sitäkin ahjon kuumentamaan pätsiin. Sivummalla valmistellaan kusiaspesähoitoja ja nikaman niksautteluja, onkohan kaikki nyt ihan kohdallaan täältä on päästävä pois ja äkkiä miettii Risto ja katselee jo pakoreittiä. Pokstoolari ja klootti olisi myös saatava matkaan, ja sassiin.

Pauanne

Risto tapaa poliisiaseman pihalla hänet susiluolaan houkutelleen Aulis Juneksen. Linnunlaulun huvila on saanut siistimiskehoituksen Helsingin kaupungilta ja Riston pitäisi nyt lähteä talkoisiin.

-En varmana lähde mihinkään linnunlauluun, kaikenmaailman elämäntapaintiaanien sotkuja siivoamaan, ja Arrukin on vielä löytymäti, sanoo Risto jämäkästi.

-No lähde sitten Pauanteelle

-En lähde sinnekään, mikä sitten lieneekään, en varmana lähde en!

No kuitenkin Risto herää seuraavana aamuna Kaustisten korvesta. Konsta Jylhän vaiennut viulu soi taustalla ja ihmeellinen kalevalainen äijäkööri takoo Sampoa ja rummuttaa vanhoilla sääriluun kappaleilla ikiaikaisia noitarumpuja ympärillään.

On se elämä niin holjaa.

Kuulustelu

Konstaapeli Glad ja komisario Rehnqvist tenttaavat Ristoa susiluolassa yöpymisestään tiukkaan sävyyn. Hänet on viety Karijoen poliisiasemalle mustan maijan koppikyydillä.

-Mikä härrä te oikke olla? Mistä te tulla ja minne olette mänossa? Mitä on tilpehööri laukussanne?


-Olen Risto vaan ja koetan olla yrittäjä. Kaivinkoneella pyrin yrittämään ja Arrua etsiskelen. Linjuri pysähtyi tuolla luolan lähellä ja pari turistia pyysi mukaansa tutustumaan susiluolaan ja hämärä yllätti. Nukuin yhden yön niinkuin esi-isänikin, ei kai siinä ole mitään pahaa?

-Mitä olla nuo rompoolitavara matka-askissanne, ollako ne otettu luolasta, ollako ne Nearnethalin ihmisen raha ja tavara?

- Ei löysin ne Tammelasta, ne on Hakkapeliittojen riikinstoolareita ja klootti sekä pokstoolari, kaipa te vanhaa aseistusta tunnette ja tiedätte missä Tammela on?

-Totta kai tiedän, ette kai minua tyhmänä pidä, kuuluisa paikka mustastamakkarasta ja Matin Mervistä. Mutta mikä vanha ruma reppu teillä on?

-Älkääpä moittiko isoisän vanhaa eväsreppua, ei ole monella niin vanhaa reppua kuin minulla.


Silloin Glad ottaa puheenvuoron ja sanoo että hänellä onkin vanhempi reppu, isoisän-isän reppu. Rehnqvist innostuu myös ja kertoo kuinka hänellä on vielä vanhempi reppu. Minullapas on isoisän-isän repun-reppu.
Ohoh, onpas vanha, vastaa Risto ja teeskentelee ihastuksenomaista hämmästystä.

Glad tenttaa vielä kovasti Ristoa ettei vaan hän ole löytänyt ja vienyt mitään Nearnenthalin ihmisen rahoja, kultakoruja tai metallityökaluja luolasta, mutta Risto vakuuttaa että mitään ei luolasta löytynyt. Sitäpaitsi hän ei lainkaan ymmärrä miten kateellisia voivat poliisit olla moisesta pölyisestä kallionhalkeamasta.

Myöhemmin iltapäivällä Rehnqvist ilmoittaa että Ristoa ei ole ilmoitettu kadonneeksi eikä etsintäkuulutettu joten hän saa mennä, -jos lupaa pysyä poissa susiluolasta jatkossa. -Mutta kaapin paikan me teille vielä näytämme, sanoo Glad ja vie Riston pukuhuoneeseen.

Tuossa on minun pukukaappini, sanoo Glad ja osoittaa peltistä pukukaappia.

Jahas, vai sillä tavalla, sanoo Risto ja koettaa vielä tingata poliiseilta autokyydin Kristiinankaupunkiin. -Mene jo matkoihisi, senkin kesseli, kuuluu vastaus.

Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.

Telttakahvila

Enpäs vaan tiedä, tapa mikä tapa vastaa mies. Tupakkimies on ostanut aamupuuroa ja lisää siihen päälle sokeria. Sitten tuo tuiki tuntematon mies alkaa kertoa miten hyvä on aloittaa aamunsa kaurapuurolla. Kertoo vielä että täällä ei kuitenkaan ole niin hyvää puuroa kuin Mantansaaressa. Siellä hän sai elämänsä parasta kaurapuuroa, jota voi vielä näin vuosienkin päästä kaiholla muistella. Lavein sanakääntein ja ylistävin adjektiivein tuo puuro puetaan sanoiksi ja kieltämättä sitä kuunnellessa Ristonkin suussa häivähtää uutispuuron aromi.

Risto epäilee että mies juksaa kuitenkin tuossa saariasiassa. Eihän kokemäenjoessa mitään saarta voi olla johon jopa autolla mentävä silta mukamas johtaisi.

Porissa

Risto saa kyydin keskustaan porilaiselta pullakuskilta ja menee torin laidalle odottamaan linja-autoaseman avautumista. Yleensä tällä Eetunaukiolla on paljon ruuhkaa, mutta nyt väki ei ole vielä herännyt lorvimaan. Työmatkalaisia on muutamia ja viljalti myyjiä jotka pystyttävät vielä kojujaan. Kolistelevat rautaputkien kanssa ja raahaavat tettakatoksien painoja.

Kahvila on pystytetty jo varmaan ensimmäiseksi ja Risto meneekin asuntovaunun luokse josta myynti tapahtuu. Hän pyytää kahvia koska hotellissa jäi aamiaisetu käyttämättä. Partainen porilainen ottaa lasipannun ja kaataa pahvikuppiin tummaa sumppia. Kahvipannun alta paljastuu kolme kuparikolikkoa. Risto kysyy miksi kaikki pitää aina tuollaisia kolikoita pannun alla? Kahvinkaataja hämmästyy itsekin ja alkaa miettiä miksi.

-Ei aavistustakaan, pidän vaan koska kaikki muutkin pitävät. Ei ole tullut koskaan mieleenkään miksi ne siellä alla on.

Miehen vastaus hämmentää vuorostaan Riston. -Miksiköhän menin tuotakin kysymään kun asia jäi epäselväksi, nyt se vaivaa taas tietysti koko päivän.

-Miksiköhän tuo mies tuollaista kysyi? Partainen mies jää selvästikin miettimään Riston kysymystä, ja se mietintä varmaankin häiritsee miehen asiakaspalvelua joltisenkin verran. Siitä huolimatta tuo mies kysäisee seuraavalta asiakkaalta:

Miksi jotkut iskevät täyden koskispullon pohjaan kyynärpäällään ennen korkkausta?

Tuo mies mies ei suoralta kädeltä osaa vastata, vaan menee pöytäänsä ja huutaa sieltä myyjän suuntaan: -Niinpä useasti tosiaankin tehdään, itsekin olen pari kertaa sillä tavoin risauttanut. -mies alkaa pohtia ja höpisee asiaa puoliääneen ja varmaankin kysyy asiaa esimmäiseksi vastaantulijalta, kunhan alkaa kälppiä kahvit juotuaan.

Risto kuulee puolikorvalla myöhemmin kadun toiselta puolelta saman viinapullokysymyksen ja kysyttävä näyttää vain pudistavan päätään. Pyöräänsä taluttaen tuo kolmas mies tulee vuorostaan kahvilateltan suuntaan. Laittaa pyörän nojalleen teltan tukiraudoitukseen ja tulee myöhemmin lihapiirakkansa kanssa hänkin telttaan.

Tuo pyörämies katsoo viereiseen pöytään jossa vanhempi mies laittaa tupakaksi ja kopauttaa tupakkaa kovakantiseen askiinsa ennen suuhunsa laittamista. -Miksi sinä noin teet, oletko koskaan miettinyt? kuuluu kysymys tupakkimiehelle

Linja-autossa

Risto lampsii linja-autoasemalle ja ostaa baarista sämpylän. Syö nälkäänsä partainen ressukka mutta välissä olevat salaatinlehdet hän heittää roskiin. Linja-auto Vaasaan lähtee tunnin päästä. Tuo kulkuväline pysähtyy myös Kristiinankaupungissa.

On outo ilmestys funkistyylisellä asemalla tuo Risto. Vanerinen matka-aski ja reppu selässä hän töröttää penkillä. Matka-askissa on esineitä joista ei kukaan muu kuin Risto tiedä olevankaan. Topin oltua aina välillä poissa työmaalta Risto kaivoi itsekseen Huhtiniemen harjulta muutamia kupariplootuja ja vyönsolkia. Kristiinankaupungissa niitä voisi esitellä antiikkikauppiaalle.

Piili tulee ja tämä linja-auto kiertää Olkiluodon voimalatyömaan kautta. Sieltä kyytiin tulee humalaisen oloinen paremmin puettu herrashenkilö. Oikeastaan aikasmoisessa tuiskeessa, -kuin pieni apina. Risto ajattelee että itseasiassa ei edes pieni apina ole noin tuiskeessa, vaan enemmänkin tuo on kännissä kuin käki.

Kaiken lisäksi mies tulee istumaan Riston eteen ja ei malta kauaa olla hiljaa. Kääntyy penkkien välisestä raosta puhumaan omia asioitaan. On ollut kertomansa mukaan hieromassa kauppoja Framatomen kanssa ja sopimus on nyt salkussa. -Mikä lie johtaja joka linja-autolla matkustaa, ajattelee Risto ja vastailee vain lyhyin lausein. -Olen Risto vaan ja kaivinkoneyrittäjä, yrittänyttä ei laiteta, ei.

Humalaisen kanssa on vaikea puhua selvinpäin, toteaa Risto ja eikös mies ole jo änkeytymässä Riston viereenkin. Mies ehdottaa että myös hän jäisi Porissa pois ja menisivät yhdessä seurahuoneelle juhlimaan. Ei nyt juhlituta ja rahatkin vähissä, estelee Risto.

Mies kaivaa salkustaan esille paksun rahatukon ja heristää sitä ilmassa. Täältä pesee ja linkoaa, sössöttävät sanat kaikuvat kaikkien kuultaville. Ennen Poria miehen humalatila on kääntymässä änkyrän puolelle ja agressio paistaa jo jostain puheiden sivulauseista hyvinkin vahvasti. Risto ajattelee että katsotaan nyt tämä Porinkortti myös ja menee kuin meneekin Porin asemalla yhdessä miehen kanssa ulos.

Ensiksi mennään Porin Vaakunaan ja tilataan ruokaa. Ruokapöydässä mies ottaa esille paksun markkinatuomioistuimen päätöksen ja lukee sivulta 55, kuinka hän oli mukana todistamassa tässä suuressa kartellijutussa. Kartelli on nyt purettu ja siksi hän saikin tuplahinnalla voimalaitoksen parkkialueen asfaltointiurakan.

Risto ei ole asiasta lainkaan kiinnostunut, mutta hänellä on kova nälkä ja tilaa viskiä sekä pippuripihvin. Puolisentoista tuntia porukan syöpöteltyä ja juopoteltua, mies ehdottaa että mennään vielä jatkamaan Yyterin rantahotelliin. Taksi tilataan, perillä huone otetaan ja alkaa minibaarin tyhjennys.

Älytöntä, perin älytöntä miettii jopa Ristokin jossain vaiheessa tyhjällä baaritiskilla notkuessaan. Huoneessa nukkuu pois humalansa ja aamulla tuntemattoman miehen vielä kuorsatessa, Risto ottaa reppunsa sekä matka-askinsa ja poistuu ulos. Aamukasteen vielä viipyillessä Yyterin kauniissa luonnossa Risto kävelee kohti päätietä ja aikoo liftata Porin keskustaan.

Perinneruokaa

Ollaan jo asemalla ja Ristoa huikoo. Hänelle tulee hillitön himo saada jostakin Rauman perinneruokaa, lapskoussia. Risto on hulluna perinneruokiin. Forssan pylsy, Joutsenon Pirana, Humppilan puksmäntti, Lemin särä, Soinin rokkaperuna ja moni muu kansallinen ruoka-aarre tulisi jokaisen joskus kokeilla. Voi niitä ressukoita jotka eivät ole koskaan saaneet syödäkseen mitään noista.

Rauman rautatieasemalla on baari josta Risto kysyykin lapskoussia. -Mitä se simmonen on, oletteko te joku pedofiili? saa Risto vain vastaukseksi nuorelta myyjättäreltä. Menkää jo kousseinenne taidatte olla humalassa, säestää toinen myyjä kassakoneen vierestä ja Riston on mentävä nälkäisine vatsoineen Rauman katuvilinään.

Risto kysyy vastaantulijoilta kissanpiiskaajankadusta. Kukaan ei tunnu tietävän mutta eräs muistaa että Kristiinankaupungissa on kissanpiiskaajankuja
asuisikohan se Arru sittenkin siellä? Eräs toinen ihminen ehdottaa että täällä on kylläkin kitukränni josko se kelpaisi Ristolle? Molemmat ovat varman tiedon mukaan kapeita katuja mutta mikä lienee suomen toiseksi kapein katu? Siellä se Arru varmaan lymyää.

No johan nyt on kun suunnitelmat sotkeentuivat, miettii Risto. Pitäisi olla puhelinnumero tai ehkä pitäisi olla ilmoittanut ensin tulostaan ettei näin olisi päässyt käymään. Taidan lähteä sitten sinne Kristiinankaupunkiin josko sieltä jotakin löytyisi. Hämmentynyt mies kysyy tietä linja-autoasemalle ja kesseli heppu lampsii nälkäisin askelin pitkin oudon kaupungin katuja.

Eura

Euran kunnan lävistettyään Risto on jo kaupungin porteilla. Voipi olla että Rauma pujokasvustoineen ja itsenäisenä kaupunkina on piakkoin menneen talven lumia. Yhdistyminen on Uudenkaupungin ja parin muun kunnan kanssa on pian tosiasia. Koko satakunta muuttuu myös kymppikunnaksi kun kuntaliitokset toteutuvat.

Juna mennä kolkkaa eteenpäin ja seinäpanelit kitisevät ja natisevat. Ilmanvaihto on huono ja valaistuskin on turhaan kytketty hohkaamaan omaa lisälämpöään. Onneksi junan kunnossapito ei ole uusinut kaikkia palaneita lamppuja ja näin sekin pieni lisälämmöntuotto on uupeluksissa, nimenomaan onneksi. Edisonin aikonansa keksimä sähkölamppu oli oikeastaan lämmitin eikä valonlähde. Vasta nyt on keksitty oikea valonlähde joka tuottaa valoa ilman massiivista lämmönhohkaa. Japanilainen heppu sai suomalaisilta siitä asiasta Millenium-palkinnon, eli paljon rahnaa.

Led-valot ovat tulleet myös taskulamppuihin ja patterit kestävät niissä kymmenen kertaa kauemmin kuin vanhoissa lituskaisissa. Ne vanhat lituskaiset olivat muutenkin miltei kertakäyttöisiä. Kukaan ei muistanut poistaa kesäksi vanhoja paristoja ja patterit vuotivat sinne sisälle kesän aikana. Syksyllä kun hämärähyssyn torjuntaan olisi tarvinnut taskulamppua niin tarvitsijan käteen oli antaa vain ruosteinen peltirekkale. -kurjaa. Muutenkin tahtoi olla aina aikasmoinen projekti virittää se kytkin niin että valo tuli ja paloi häiriöittä.

Lampuista puheenollen, Risto oli kerran mukana kierroksella kun ulkomaiset ostajat olisivat halunneet ostaa Tapiolan Energian kaikkine toimintoineen. Saksalainen ostajakandidaatti kiersi valtuuskuntineen muuntamot, pumppuasemat ja lämmönjakomuuntohuoneet. Viimeisessä palaverissa he ilmoittivat kuitenkin että eivät anna tarjousta, koska palaneita lamppuja ei oltu vaihdettu toimiviin. Heidän mukaan katossa olevien pimeiden lamppujen määrä kertoo suoraan kuinka hyvin kaikki muukin kunnossapito toimii.

Aikoinaan Riston tuttava teki kauppaa neuvostoliittolaisten kanssa. Hän aina Moskovaan matkatessaan vei mukanaan vinon pinon palaneita hehkulamppuja. Tullimiehet eivät keksineet mitään syytä miksei palaneita lamppuja saisi viedä tuliaisiksi. Miehen asiakkaana oli ministeriö jonka henkilökunta sai varastoltaan uuden ehjän lampun, kunhan vain toimittivat viallisen vaihturina. Nämä uudet ehjät lamput he veivät sitten varmaankin kotiinsa.

Lipuntarkastaja tulee ja Risto ojentaa paksun pahvisen pilettinsä. Tuo hyväkäs katsoo sitä hetken ja tärvelee sen painamalla soikean reiän ja tuo reikäroska tippuu lattialle. Konnanrin jo mentyä, Risto siistinä miehenä nostaa roskan lattialta ja samalla siivoaa lattiaa vähän muutenkin. Konttaa pitkin lattioita ja pyyhkii nenäliinallaan sinne muiden tiputtamia roskia.

On hyvä että maailmassa on yksi siisti ihminen sataa sottapyttyä kohti.

Matka jatkuu

Hirvittävä savu jää viipyilemään tuohon junan toilettiin kuin muistoksi Ristosta jo mentyänsä takaisin paikoilleen. Onneksi junassa on vain vähän matkustajia. On kiusallista kun joskus jotkut ventovieraat heittäytyvät tuttavallisiksi ja alkavat jutella tai purkaa sydäntään. Paras on ihmisen olla vain omissa oloissaan.

Suomalaisia moititaan että ratikassa tai bussissa eivät puhu tuntemattomille vieruskavereille. -Miksi puhuisivat? Ei muuallakaan paljoa puhuta, mietitään asioita ja annetaan toisten olla omissa oloissaan. Ei se ole kiva kun joutuu miettimään tuntemattoman ihmisen peräpukaman hoitovaihtoehtoja tai jonkun vieraan ihmisen lapsenlapsen opintomenestystä kommentoimaan.

Raumalla Riston on tarkoitus piipahtaa vanhan tuttavansa luona joka asuu kissanpiiskaajankadulla. Risto sai kutsun jossa viitatiin johonkin pitsiprojektiin, mikä sitten lieneekin? Se selviää varmaan perillä. Kansakouluaikainen ystävänsä Arru asuu Raumalla ja Risto on pitänyt yhteyttä kirjeitse aina silloin tällöin.

Raumalla Risto ei ole koskaan ennen käynytkään eikä tiedä näinollen mitään puutaloalueesta, kanaalista tai Rauman lukosta. -eikä oikeastaan halua tietääkään.
Merenkulkualuetta taitaa olla ja kuulemma veneitä on asukkailla niin paljon että jos kaupunki pitäisi evakuoida niin kaikki asukkaat mahtuisivat kansalaisten vesikulkuneuvoihin.

Oras -vesihanoja taidetaan tehdä Raumalla ja onhan siellä se Lokari Lainekin. Aikoinaan kun autot ruostuivat etulokasuojistaan, herra Laine alkoi tehdä jälkiasennussisälokasuojia ja menestyikin siinä pisneksessä.

Rauma? Mistähän semmoinenkin sana on tullut? Lapsena kuuli vanhojen ihmisten sanovan porsliinissa olevaa säröä raumaksi. Trauman taas niin moni saa jo lapsena. Reiman Raul oli sanoittaja joka kuoli. Ruuma on laivassa mutta olisiko Rauman alkuperäinen sanamuoto Raum? Niinhän se nykyisin sanotaan rauman kielelläkin. Oli miten oli.

Harhaan

Junassa kuulutetaan että valitettavasti se on ajanut harhaan. Huittisista piti mennä Raumalle eikä Vammalaan. Uusi kuski ei ollut osannut kääntää oikeasta risteyksestä ja nyt palataan siis ensin takaisin Huittisiin. Voihan ryökäle, mennä nyt väärästä risteyksestä, mikä rattimies siellä oikein on !

Risto menee vessaan tupakalle. Kitkerä haju täyttää tilan ja vanha metallinen mekanismi pöntön pohjassa räplättää kiskojen tahtiin. Risto laskee housunsa ja istuu alas jotta olisi kuin oikealla asialla jos konnari sattuu tulemaan omilla avaimillaan tarkistuskäynnille.

Viileä ilmavirta viilentää kivasti laitteita ja siinä pytyllä Risto myös sytyttää käärimänsä sätkän. Tulitikkuaskista menee viimeinen tikku ja Ristolle palautuu mieleen lapsena lukemansa H.C.Andersenin satu 1800 -luvulta. Pieni tulitikkutyttö.

Ristoa askarruttaa vieläkin aika-ajoin kuinka väärällä tavoin tuo tyttö yritti lämmitellä. Hän ei ollut saanut myytyä tulitikkuja koska niin moni ilmeisesti oli siirtynyt sytkäriaikakauteen. Kotiin hän ei uskaltanut mennä ja paleli.

Meni ryökäle tyhmyyksissään lämmittelemään raapimiensa tikkujen loimussa. Eihän sellainen paljoa lämmitä, tyhmän touhua. Olisi kerännyt joitakin roskia tai papereita ja tehnyt jonkinmoisen nuotiontapaisen. Voi sentään kun pitikin olla niin ajattelematon.

Kuivat tulitikut ovat arvokkaita alkuliekin lähteenä mutta lämpöarvo sinällään olematon. Olisihan se pitänyt lapsenkin tajuta. Tuo asia on harmittanut Ristoa aina kun hän raapii tikkuja sätkää sytyttääkseen.

Konsta Pylkkänen taas pohti aikoinaan mistä se tuli tulee ja minne se menee? Mahtaa olla kuuma paikka missä se väliajat lymyää. Raapaistessa tikkua sen pinta tulehtuu ja tulipasilli iskee siihen ja sytyttää puun. Sen nyt Ristokin ymmärtää ja uskoo, oli se Pylkkänen viisas mies ja puhui ihan järkeviä jo silloin linsenssien kanssa maastossa kiertäessäänkin. -juu

Kuulustelu

Sari on ollut pidätettynä ilman kuulusteluja Vorssan Kuantanamossa jo toista päivää. Onko parin vaivaisen närhenmunan hallussapito niin suuri rikos? Nimismies Pelttari ja vanhempi konstaapeli Tuomola tulevat kuitenkin jo kolmantena päivänä selliin ja vievät Sarin kuulusteluhuoneeseen. Huoneessa on vain yksi pöytä ja kirkas kohdevalo, joka suunnataan kohti Sarin kasvoja.

-löysitte siis todellakin nämä munat jostain Olarin polulta, kuten väitätte?

-kyllä vaan, linnut hylkäävät joskus pesästään munat jotka eivät kuoriudu kohtuullisessa ajassa.

-just joo, ette kai te hyvä rouva pidä meitä niin tyhminä että uskoisimme moisen sepitelmän?

-pi..pi....pidän, eiku e..e..en

-siis pidättekö vaiko ette? Jos pidätte se on virkavallan halventamista, jos ette niin asia on selvä, olette tunnustaneet rikoksen.


-en minä teitä minään pidä, olette aika mitättömiä, etenkin jos minut vankilaan laitatte parin munan vuoksi.

-no hyvä rouva, nyt on kesä ja olemme hyvällä tuulella. Lisäksi olemme tutkineet täällä lintukirjaa ja kyselleet asiantuntijoilta. Niin todellakin saattaa käydä että lintu hylkää munansa, miehet eivät koskaan. Koska kukaan asianomistaja ei ole nähnyt tarvetta nostaa syytettä ja yleinen syyttäjäkin on kesälomalla, niin päästämme teidät tällä kertaa ilman sanktioita.

-kiitos, oikein paljon.


Pelttari jatkaa kuitenkin vielä:


-Koska meillä täällä Forssassa on tapana näyttää ulkopaikkakuntalaisille mistä kanat pissivät, niin näin on tässäkin tapauksessa.

Pelttari vie Sarin taukotilan TV:n ääreen ja näyttää hänelle luontofilmiä missä uroskana nostaa takakoipeaan ohuen näreen juureen. Toisessa pätkässä naaraskana laskee ahteriaan ja lirauttaa isot pissit hiekkaan ja kaaputtaa senjälkeen hiekkaa jätöksensä päälle.

-tuossahan se, olkaatten hyvä ja menkää jo menemään.


Sari menee ulos ja ja näkee Riston auton rautatieaseman parkkipaikalla. Sovittaa omia avaimiaan oveen ja tutkii auton sisältöä. Mitään viitettä ei Riston olinpaikasta löydy ja hänen onkin lähdettävä naapurinsa autolla tyhjin toimin takaisin Olarin kuutamotien maisemiin.

Junassa

Junassa istuessaan Ristolla on aikaa miettiä mennyttä ja tulevaa, lapsuusmaisemiensa kiitäessä sivuikkunoissa kuin kaitafilmi ikään. Tutut Loimijoen penkereet ja lehmälaitumet ovat nykyisin muuttuneet reheviksi pajupusikoiksi ja jokikin itse on muuttunut miltei avoviemäriksi.

Aikoinaan Ypäjän rajalla pettänyt puhdistuslaitoksen selkeytysaltaan patoseinä tuhosi viimeisetkin kalansintit tuosta ruskeasta vedestä. Kirkot sentään ovat kauniita ja vanhoja, sääli vain että sillat on muutettu pelkiksi viemäriputkiksi, joita ei edes kunnolla silloiksi havaitse maantietietä pitkin ajettaessa.

Loimaan kaupunkirajan tultua ylitetyksi, maisema muuttuu jo kauniiksi harjumaisemaksi, sitä pirstovien kymmenien pienien järvien luodessa kuvankauniin postikorttimaiseman. Vastaavaa saa hakea aina Punkaharju-Puumala-Pulkkilaharju akselilta asti. Kaunista, niin perin kaunista.

Punkalaitumen aseman jälkeen vasta Huittisissa on seuraava pysähdys. Täältä on lähtöisin eräs sitkeä ja kuuluisa jättiukonputki. Sen taimia kuljettiin myös Tampereelle jossa se versoo vieläkin, lisääntyy ja voi hyvin. Tampereen paikallisradiossa pähkäiltiin voisiko 20-vuotta sitten taimen kuljettanutta naista moittia vai ei. Huittisista on kotoisin myös Risto Ryti, Pekka Talonen ja Kyllikki Lintunen. Seuraavaksi ollaankin Vammalassa, jossa pysähdytään lähelle hautausmaata. Täällä Arrun isovanhemmat lepäävät. Risto ottaa vaistomaisesti lakkinsa pois ja viettää hiljaisen hetken.

On outoa miten hautausmaa hiljentää miehen kuin kuin miehen.

Rautatieasemalla

Riston palautettua lainakaivurin varikollensa ja saatuansa Topilta sievoisen summan rahaa, hän päättää lähteä Raumalle. Auto vain alkaa keittämään jo Tammelan suoralla ja hänen onkin mentävä junalla.

Forssan vanha ja idyllinen rautatieasema sijaitsee rautatienkadulla aivan uuden vesihelmen vieressä. Juna ei ole vielä tullut ja hän joutuu odottamaan. Juna tulee Vihdin, Nummi-pusulan ja Someron kautta. Forssasta mennään Ypäjälle, Loimaalle, Huittisiin ja sieltä Raumalle.

Idyllinen ikiaikainen rautatie on pidetty hyvässä kunnossa ja sen puiset asemarakennukset ovat kuin kopoita Terijoen vanhasta asemarakennuksesta. On todella hienoa että juuri tämä rata on säilynyt, muutenhan kakkostiellä kulkisi nykyisinkin hirmuinen rekkaralli ja trafiikki.

Aseman penkillä on jonkun sinne jättämä paikallislehti jota Risto selaa aikansa kuluksi. FoPs on noussut taas jääkiekkoliigaan ja Timo Sutinen aikoo valmentaa joukkueen kahdessa vuodessa mestariksi. Lehdessä myös kerrotaan kuinka joku nainen on pidätetty rauhoitetun närhilinnun munien hallussapidosta. Tällä seudulla ollan hieman varpaillaan vieläkin luonnonsuojeluasioissa koska se Koijärvijupakka on niin tuoreessa muistissa. Risto hymähtää ja miettii kuinka tyhmää on jonkun naisen mennä ja pihistää närhenmunia pesistään, niistähän tulee automaattisesti isot rapsut tai parhaimmillaan pari vuotta kuritushuonetta.

Kuulusteluissa tuolle naiselle tullaankin varmaan näyttämään mistä täälläpäin kanat pissivät. Risto muistaa kun silloin vielä aikoinaan poliisiasema sijaitsi Tammelan suoran alkupäässä ja eräänä päivänä sen alakerrasta paljastui jo monta vuotta toiminut pontikkatehdas. -holjaa

Vihti-Rauma ratahanke sai 20-luvulla paljon kuuluisuutta koska sen rakentamisessa käytettiin ensimmäisenä suomessa betonipölkkyjä. Nuo betonipölkyt olivat radan rakennuttajille kestävyydeltään suuri arvoitus. Routimisesta ja pakkasesta huolimatta ne ovat erittäin hyvässä kunnossa vielä tänäkin päivänä. Jokin tyhmyys kuitenkin oli tässäkin rakennushankkeessa vallalla koska rataa alettiin rakentamaan Vihdin suunnasta ja betonitehdas sijaitsi Porissa.

Riston muistissa on vieläkin elävästi kuinka isänsä aina puhui siitä hirvittävästä hevoskärryrallista joka täytti paikalliset maantiet. Olihan se tyhmästi järjestetty, kuka sellaisen työjärjestyksen tyhmyyksissään sitten määrittelikin.

Juna jo tuleekin ja kuski veivaa rattia törtevän näköisenä hytissään ettei vain rautahevonen tipahtaisi kapeilta raiteiltaan.

Närhenmuna presentaatio

Riston jälkiä oli helppo seurata aina Makulihan tiskille asti. Siellä Sarille kerrottiin että Ristoa ei ole enää Juhannuksen jälkeen näkynyt paikkakunnalla. Ali-Lekkala pyytää vielä kaydä mökkikylästä varmistamassa tiedetäänkö siellä mitään.

Topi touhuaa siellä viimeistelyporukan kanssa ja kertoo että Riston oloinen mies lopetti Juhannukselta ja kaivurikin vietiin takaisin Espoon varikolle. -Mitä asiaa rouvalla olisi ollut?

Sari ottaa kassistaan esille kaksi kaunista närhenmunaa ja toteaa rauhallisesti että hän olisi vain esitellyt niitä Ristolle.

-jaahas jaahas, vai silläviisiin, tuollaiset olisivat olleetkin esittelyn arvoiset, toteaa Topi ja kääntyy jo pois mennäkseen näyttämään sähkömiehille seuraavan urakan kohdetta.

Minkiön, Latovainion ja Humppilan vielä tarkistettuaan Sarin on tunnustettava että Risto on jossain muualla, -olkoon.

Lattialiukkausmittaripossusyndrooma

Holjanteri soittaa Sarille ja kertoo kauhistuttavan uutisen. Paikkakunnan lehdissä kohistaan kuinka vanhoja mittaripossuja ei saisi missään tapauksessa käyttää elintarvikkeena. Sarihan osti sellaisen viime vuonna Kotipalvin myymälästä ja he Pöljänterin kansa syöttivät maukasta lihaa jopa Somerniemen vallesmannillekin.

Nyt osa ihmisistä on sairastunut johonkin outoon röhötystautiin ja juuri tuota boorihappoa sisältävää possua epäillään aiheuttajaksi. Sari ensin hermostuu mutta sanoo että syy on kyllä niissä myymälöissä jotka ovat vuosikaudet myyneet alennuksella noita vanhoja liukkausindeksimittaripossujaan. Itse hän ei ole havainnut mitään röhötysoireita mutta Risto kylläkin on ollut koko ikänsä hieman eriskummallisen oloinen. Onko syy syödyssä possussa vai geeneissä, sitä ei ota pirukaan selville.

Holjanteri kertoo myös että paikallislehdessä oli ollut kuva ihan Riston näköisestä miehestä joka juoksutti palvisikaa lastenvaunuissa. Sari kyselee tarkemmin ja päättää lähteä itse sylttytehtaalle katsomaan ja näyttämään miehelle närhenmunat.