26.2.2007

Tuuri

Iso hevosenkenkä möllöttää edessä. Puusta kait se on tehty, maalattu vain kullanväriseksi. Alaosassa ovi, sinne pääsee ihminen sisälle kuin siltarakenteisiin. Mitähän lienee sisällä?

On se aika suuruudenhulluutta tehdä noin suuri rakennelma, joka on ihan vain vänkyrä ja helppokin tehdä. Olisi edes isokokoinen hevonen. Ideaparkissa on iso hevonen, samoin kuin Mansikka-ahon tanssipaikalla ja Ruittaanharjun entisen keskipömpelin paikalla. Kannattelee kattoa ja on kaikkine yksityiskohtineen ihan aidon tuntuinen. Lihakset erottuvat ja muut oriille luonteenomaiset yksityiskohdat.

Ruittaanharjun katto oli tuettu ennen remonttia isokokoisella pömpelillä. Muutostyössä tanssitilan tukkeena ollut pömpeli purettiin ja tilalle laitettiin takajaloillaan seisova iso ori. Hieno, kaunis ja taiteellinen. Pieni kaide alhaalla estää sen että tanssijoiden vaatteet eivät takerru sukupuolitunnuksiin tai häntään.

Taiteilija Temppunenhan noita veistelee. von Trickstenin apuraha kattaa erotuksen jos ostajalla ei ole tarpeeksi rahaa maksaa Temppusen vuoden työrupeamaa, Louvren säätiöllä oli aikaa ja rahaa odottaa teosta jopa neljä vuotta. Louvren sisäänkäynti tapahtuu graniittisen hevosen vatsan läpi. Suusta sisälle ja takapäästä ulos. Kain Tapperin tekemät veistokset jäävät myös elämään, samoin kuin Temppusenkin, ikuisiksi ajoiksi, aivan myös kuin Pyykönkin hienot teokset.

holjaa

23.2.2007

Vaalimainoksia

Naiset ajavat kohti Tuuria. Taajamien tienvarret ovat koristellut vaalimainoksilla. Kaikki Vaasan vaalipiirin ehdokkaita, Sarille melko outoja. Kauko Juhantalo näyttää pyrkivän koplaajaksi koplaajan paikalle. Maalaisliiton perustaja Alkio on täältä kotoisin, mutta Mikko Alkio on ehdolla Uudellamaalla. Mietaan iso ja huurteinen parta on esillä täällä joka puhelinpylväässä.

Vihtori Kosolan IKL-puoluekin on saanut ehdokkaita esille ja eläkeläiset sekä Suomen Kansan Sinivalkoiset. Täällä Vaasan vaalipiirissä on RKP aina ollut vahvoilla ja jos he menettäisivät asemiaan, voisi huonosti käydä Yleisradion ruotsinkielisille lähetyksille, siihen loppuisi Strömsö, OBS ja Bettinan ohjelmat. Mutta minne on kadonnut Ulf Sunqvist? Työkansan esitaistelija ja rasvanahkaisen demarin paras ystävä, duunarin tuki, turva ja kultaisen kädenpuristuksen saaja STS.stä?

Esillä on myös Raimo Vistbacka, vallessamanni luojan armosta. Puhuu pohjalaismurretta niinkuin Esko Nikkari vainaakin. Onhan niitä ehdokkaita. Sarilla on muutama tasavahva ehdokas ja hän ei ole tehnyt vielä päätöstä, joskus hän on heittänyt noppaakin äänestyskopissa. Usein hän on äänestänyt väärän vaalipiirin numeroa ihan vain viimehetken mainoksen perusteella.

Kari Peitsamo voisi olla ihan hyvä kauppaopiston naisineen. Tai siiten Anne Pohtamo, hänellä oli se söötti Jack aikoinaan josta Juice teki laulunkin, miksei häntäkin voisi äänestää. Tai Frederikkiä,Ilkka Sysimetsää hän on aina vain kolmekymppinen ja oikein tosi mies, toista kuin Riston rehjake oli. Milloinkahan tuollainen Sysimetsä-nimi on suomennettu jostain Skogista?

Tai sitten sitä levyseppää -Uotilaa voisi äänestää, sorauttaa ärrää niin kivasti. No miksei se Timo Soinikin menisi, on niin leppoisan turvallinen pyknikko.Onhan vaihtoehtona myös suoraselkäinen hemohesmies -Isometsä, vai mikä se Torniolainen hiihtäjä oli?

Aikoinaan Sari äänesti Aira Samuliniakin ja Ulla-Maija Aaltosta, ihan vaan heidän naurunsa ja puheäänensä perusteella. Lasse Viren on myös mukana Sarin noppaluvussa, täytyyhän sille olympiavoittajalle töitä antaa.

Pikku G on vielä myös mukana laskuissa koska Sarin esikoinen asuu Hyvinkäällä, ja niin suositteli. Kimmo Kiljusta ei Sari voi äänestää koska sukunimi tuo Mökön ja Lurun mieleen. Oikeastaan on melko varmaa että Sarin ääni menee Tommy Tabermannille. Se kikkaratukka lumoaa, ja vaikka on muutama ylimääräinen syylä naamassa, niin on se vaan niin ihana. Asuukin Karjaalla, jonne Sari hieman suunnittelee sitä pensasperunakasvattamoa Minnan kotitilalle.

Lääkäri Päivi Räsänen on ison lapsikatraan äiti ja ei vielä mitenkään ryvettynyt, muuten kuin lastensa kakkavaippoihin. Häneltä tuli juuri kirjakin, voisi kai häntäkin äänestää. Oikeastaan ihmisillä pitäisi olla kymmenen plus ääntä ja yhdeksän miinus ääntä. Loppupeleissä katsottaisiin sitten kuka saa eniten ja kokonaan miinukselle jäävät menettäisivät kansalaisluottamuksensa, ja joutuisivat huilaamaan yhdet vaalit.

19.2.2007

Uumaja

Jussi menee tiistaina uuden maalämpöpumpun ostoon Uumajaan.
Pojat pääsevät myös mukaan, tuohan lyhyt laivamatkakin vaihtelua hiihtolomaan. Naiset ja Heidi aikovat mennä Tuurin kauppakeskukseen samaan aikaan. Pikkuinen jätetään Jussin siskon hoitoon.

Jussin talo on rakennettu alunperin öljylämmitteiseksi. Nyt öljyn hinnan jatkuvasti kohotessa, on aika etsiä vaihtoehtoista lämmitysmuotoa. Jussilla on tarkat suunnitelmat maalämpöpumpun asennuksesta. Kallioon porataan putki ja myös jäteveden lämpö otetaan talteen.

Ruotsissa on nykyään maalämpö melkoisen yleinen lämmitysmuoto, etenkin omakotitaloissa. Jaanalle ei mennyt mitenkään kaaliin, miten sieltä kylmästä maasta mitään lämpöä voi saada. Syntyi oikein isokin rähäkkä ja Jussin piti kaivaa esitteet ja laskelmat esille. Siitä huolimatta Jaanaa ei Jussi saanut asian päälle, hän on kiukkuinen edelleen.

Tuuri taas on Jaanalle ihan tuttu paikka, mutta Sari ei siellä ole kuunaan käynyt. Vanha navetta tehty ruokapaikaksi ja peltihalleja kauppoina. Ei iske oikein Sariin, mutta jotain tekemistä lomalla on hyvä olla.

16.2.2007

Krepelin

Illan hämärtyessä palataan takaisin Jaanan kortteeriin. Seuraavana päivänä mennään lapuan torin ja sataman lähelle katsomaan kuuluisaa majapaikkaa.

Merikapteeni Krepelinin talo. Krepelin oli Lapuan kuuluisin merikapteeni joka seilasi Lapuan satamasta aina joskus jopa Nurmoon asti.

12.2.2007

Simpsiö

Tulevan tanssikeskuksen esittelyn jälkeen palataan hetkeksi takaisin Jaanan kotiin ja haetaan myös lapset mukaan.

Mennään Simpsiönvuorelle.
Simpsiönvuori on ainutlaatuinen korkea vuori keskellä aavaa lakeutta. Lapsilla on pulkat mukana ja he laskevat mäkeä. Lapsille on oma köysihissi, joka kylläkin on tarkoitettu laskettelijoille, mutta sillä pääsee myös pulkkarinteeseen.

Olisi hienoa jos jokaisella lapsiperheellä olisi tälläinen talvipaikka takapihallaan. Etelän talvet ovat kovin lyhyet ja loskaiset. Lapset kököttävät vain peliensä ääressä tai kantavat kuraa tammikuussakin sisälle housuissaan.

Sari ja Jaana katsovat lasten kisailua ja vaihtavat ajatuksia. Puhe kääntyy veljeen ja myös edesmenneeseen äitiin. Veljeä oli viimeksi mahdollisuus jututtaa äidin hautajaisissa, ja taisi ollakin ainoa tilaisuus taas pitkään aikaan. Hänen elämäntyylinsä ja -arvonsa ovat kuin toisesta maailmasta. Sari ja Jaana tulevat hyvin juttuun, näin kun harvoin näkevät. Oikeastaan ei esimerkiksi yhteisessä opiskelijakämpässä asumisesta varmaankaan tulisi yhtään mitään. Toinen on sottapytty ja toinen taas ylisiisti.

Aurinko alkaa jo painua Simpsiövuoren taakse ja rinteen valot syttyvät. Paikka suljetaan näin hiihtolomaviikolla iltakahdeksalta. Valaistus ja hissien pyörittäminen maksaa viljalti, on jo kolmas rinneyrittäjä tässäkin paikassa. Ensimmäisen vetäjän investointisuunnitelmat olivat varsin hurjat. Hän aikoi kovertaa alaspäin viettävän mäen kohti Simpsiövuoren keskustaa. Sieltä vuoren syvyyksistä olisi päässyt pystysuoralla nopealla hissillä pikaisesti taas ylös. Liian utopistinen suunnitelma ja pankki ei asialle lämmennyt.

7.2.2007

Vanha Paukku

Ensimmäisenä turistikierrospäivänä Jaana vie Sarin katsomaan vanhaa patruunatehdasta.
Se oli hetken museona mutta nyt tyhjillään. Sukulaisensa Josef Pönni aikoo tehdä sinne tanssikeskuksen.

Pylväät ovat hankalat, mutta muuten tuollainen kivibetonirakennus imee kuumuuden ja kosteuden paremmin kuin monet peltihallit. Saapi sitten nähdä tuleeko tuosta tanssikeskusjutusta menestystä?

1.2.2007

Lapuan pamaus

Lettuja paistellessa Jaana ehdottelee erilaisia turistikohteita Sarin viikko-ohjelmaan.
Patruunatehtaan räjähdyksen uhrien muistomerkillä pitää Sarin myös kuulemma ihan vasiten käydä. Enonsakin meni siinä jysähdyksessä. Pois lennähtänyt painekammion kupu on Lapuanjärven ulapalla olevan Latosaaren huvikeskuksen kupolina. Muistona tai uusiokäytössä, miten sen kukin ottaa ja suhtautuu.

Lettuja alkaakin olla jo myös melkomoinen kupu, ja Sari vispaa kermavaahtoa. Kylmähuoneesta noudetaan mansikkahilloa ja lapset pyydetään syömään.

Heidi on taas saanut tavata vanhan ystävänsä Jermun. Jermukoira on jo vanha mutta noutajille tyypilliseen tapaan lapsirakas ja leikkisä. Jermukin tulee lasten mukana ja myös hänelle annetaan kuppiin muutama jäähdytetty ja pienennetty pikkulettu.

Maito-vehnäjauhosekoituksesta saadaan lapsille ja koirille montakin erinimistä herkkua. Pannaria, räiskäleitä, lettuja, crepsejä, vohveleita ja jopa pullaa.

Lumen kuorruttamat pipot ovat samassa mytyssä kuin ulkohaalaritkin, eteisen lattialla. Lapsisakki popsii lettuja ja hörppii kylmää maitoa, antaumuksella. Elämä on semmosta, -holjaa.

30.1.2007

Lapualla

Tornitalon tornihuoneessa ei voi näin talviaikaan yöpyä, joten Sarille ja lapsille on tehty vierashuoneeseen pedit. Tässä samassa äitinsä nukkui silloin, kun se ikimuistoinen Latosaaren reissu tuli tehtyä. Tai no, nukkui ja nukkui. Yöpyi vain yhden yön, ja jo toisena äiti karkasi Topin kortteeriin. Myöhemmin äiti myös sille tiellensä jäi.

Olisi se äiti saanut elää vähän kauemmin, mutta minkäs sille mahtaa kun aikansa tuli. Sari on laskeskellut että jos hän elää yhtä kauan, on hänellä vielä kolmisenkymmentä vuotta elinaikaa. Onhan sitä siinäkin, joskin miten mahtanee tuo eläkeasia olla järjestynyt siihen maailmanaikaan?

Pensasperunahomma voisi tuottaa jotakin pesämunaa, jos sen nyt edes ensin saisi alkuun.
Entisaikaan eläkeläiset jäivät pihamökkeihin moonan varassa elää kituuttamaan. Sanottiin syytinkiläisiksi, ja vanhukset jäivät siihen vähän kuin armonpaloilla elämään. Maalaistaloissa oli useimmiten pihapiirissä mummonmökki, jonka kautta vanhempi sukupolvi kiersi maan poveen.

Jaanalla on letunpaisto meneillään kun Sari palaa reissultaan. Sari antaa yksityiskohtaisen raportin siskolleen ja päivittelee luokkatovereidensa rupsahtamista. Lettuja tuleekin aika iso pino ja rasvankäry täyttää huushollin.
Tässä asunnossa on keittiövehkeet keskellä lattiaa saarekkeena ja hellaakin voi kiertää ympäri. Sari alkaakin annostella taikinaa pannuun toiselta puolelta, ja Jaana kääntelee pikkulettuja toiselta puolelta. Näin on helppo jutella, ja ei tarvitse olla toisilleen selin

29.1.2007

Kohti Lapuaa

Sari pyysi että tapahtumista kello 22:n jälkeen ei kerrottaisi, tai saatika ylöspantaisi kirjalliseen muotoon lainkaan. Niin.

Sari on jo sunnuntai-iltapäivällä matkalla kohti Lapuaa. Alla on siskonsa Jaanan auto ja syntymämökin katollakin piti ensin käydä. Piipun päälle unohtui lähtiessä laittaa pelti ja tiiliskivet, joten se asia painoi niin paljon mieltä, että hoidettavahan se oli.

Ajotie on kuivan pakkaslumen kuorruttama ja siksi hiljainen ajella. Noin kaiken kaikkiaan melkomoisen rasittava matka. Onneksi ensi viikko on hiihtolomaviikko, joten ei sentään tarvitse palata samantien Järvenpäähän. Heidille on luvattu ratsastusta islanninhevosilla ja keskimmäinen pääsee käymään Jussin kanssa Uumajassa.

Sari ja Jaana ovat alustavasti sopineet ostoskäynnistä Tuurin kauppakeskuksessa ja ehkä sisarukset jopa yöpyvätkin siellä. Jaanaa edelleenkin rassaa se että kaikki hänen ystävänsä jäivät toisaalle, kun hän itse muutti Jussin kanssa yksiin.

Nämä Sarin satunnaiset käynnit ovatkin olleet Jaanalle todella tärkeitä, ja kuin linimenttiä yksinäisyyden vuotaviin haavoihin. No, tilanne on jo helpottanut kun tuo pikku taapero tuli. Hän täyttää nyt mielen ja antaa arkeen askareet.

26.1.2007

Ilta ehtii

Ruokailun jälkeen Sari jaloittelee hieman. Aulassa on kuva tästä rakennuksesta viime kesältä.



Hieno on. Joskin tuo kaunis puisto on takapuolella, kauniimpi kuva sieltäpäin olisi tullut.

Aulaan on joku päräyttänyt joskus motskarilla ja se on jätetty siihen esille.



Ei muuta kuin pissalle ja takaisin pöytään ja drinkkiä tilaamaan.

25.1.2007

22.1.2007

Illanvietto

Ruokailuvälineet ravintolahopeaa, viinilasit kristallia ja muutoinkin fiini on kattaus.
Liekitettyä konjakkihärkää, se on Sarin valinta. Osa porukasta on kasvisruokavaliolla ja siksi tai muista syistä, moni ottaa ihan omanlaistaan ruokaa.

Martti pitää tervetuliaspuheen. Hän on porukan ehkä parhaiten menestynyt. Minkkitarhurin poika, joka on osaomistajana Vantaalaisessa Fur-Centerissä. Hänen on varmaan tuo pramea AMG auto, joka tietenkin on parkkeerattu aivan sisääntulon viereen. Puhe alkaa sanoilla: -Paljon on vettä virrannut Kokkolanjoessa sen jälkeen kun tämä sakki valkolakin päähänsä painoi......

Vatsaakin on jo Martillekin kertynyt ja alkava kalju paistaa, -jos tarkkaan katsoo. Osa miehistä on harmaantunut ohimoiltaan charmikkaasti, aivan kuin Kari Tapio varsin. Naisia ei Sari tohdi katsoakaan kovin kriittisesti, yleisesti ottaen hänellä on sellainen tunne, että muut ovat rupsahtaneet enemmän kuin hän itse laisin.

Pääruuan aikana puheensorina yltyy ja maljoja kohotellaan. Kuinkahan suuri lasku tästä mahtaa tulla, miettii Sari ennen kuin alkoholi ehtii enemmälti aivojansa turruttaa. On helppo havaita jo tässä vaiheessa, kenellä porukasta on alkavaa alkoholiongelmaa. Lasi tyhjenee nopeammin kuin muilla, ja ihon pintaverisuonet ovat värjänneet kasvot punakoiksi.

Orkesteri virittelee jo vehkeitään ja Samban kutsuvat rytmit kongarumpujen säestyksellä kiirivät eetteriin. Aulassa Sari näki että illan orkesteri on Martti Metsäkedon orkesteri. Ensitahdit vaikuttavat kovin voimakkailta näin pieneen tilaan mutta ehkä korva tuohon tottuu. Onneksi Sarin huone ei ole ihan tässä yläpuolella, nukkumisesta ei tulisi muuten mitään. No ehkäpä sitä tulee tanssittuakin ihan pikkutunneille asti. Saapi Nähdä.

20.1.2007

Tapaaminen

Hotellin takkahuoneesta on varattu oleskelutila mutta juomat pitää jokaisen itse tilata. Väkeä tulee pikkuhiljaa ja mitään yhteistä esittelyä ei voida järjestää heti kättelyssä. Osa väkeä halaa toisiaan kovastikin ja aloittavat keskenään oman elämänkaarensa selostamisen.

Maailmanmestari Herlevikin on tullut paikalle ja hänen saavutuksensa useimmat tietävätkin. Huhutaan myös Keijosta ja Tiinasta jotka kuuleman mukaan olisivat päättäneet itse päivänsä, sen vuoksi heitä ei täällä tänään näy.

Marttilan Seppo saapuu pienessä laitamyötäisessä. Hän ei jaksa kauaa turhia pölistä, vaan alkaa turhia kursailematta riisumaan itseään. Kalsarit hän jättää päällensä ja painuu saunan pukuhuoneeseen, olisihan hän voinut sielläkin riisua, -miettii Sari.

Tuomaalan Otto ei tule, sen sai Sari jo eilen siskoltaan kuullakin. Kovin moni on muuttanut etelään töihin ja ovat nyt samalla vanhempiaan tapaamassa. Kaksi Ruotsissa asuvaa ei ole tullut, mutta sensijaan Tiisosen Liisa on sattumalta lomalla täälläpäin, hän on töissä Braunilla Saksassa.

Saunoja ja pukuhuoneita on vain yksi ja nyt kun Seppo meni ensimmäisenä saunaan, saavat miehet ensimmäisen saunavuoron.Höyryäviä pyyhkeen peittämiä kaljamahaisia miehiä tulee kukin vuorollaan paistamaan makkaraa takkatulen ääreen.

Naisten saunavuorolla osa porukasta varoo kampaustaan ja meikkejään ja jättävät koko peseytymisen väliin. Sari ei sellaisesta perusta, vaan menee muutaman muun naispuolisen kanssa vuorollaan saunaan. Kovin ovat toisenlaiset näkymät silmien edessä suihkuhuoneen atmosfäärissä, kuin mitä oli aikoinaan lukion jumppatunnin jälkeen koulun pesuhuoneessa.

Aika, vuodet syöpöttelyineen sekä raskaudet imetyksineen ovat jättäneet omat jälkensä itse kunkin maalliseen tomumajaan. Birgitalta on poistettu toinen rinta, mutta hän ei sitä mitenkään häpeä, hoidot ovat ohi ja sairaus on kuulemma tipotiessään.

Vilvoittelutauon ja saunajuomien jälkeen koko porukka siirtyy yläkertaan heille varattuun pöytään.

17.1.2007

Valtionhotelli

Kokkolan valtionhotelli on hieno ja historiallinen paikka. Ruotsin hallitessa Suomea, kuninkaat hoveineen aina yöpyivät muanmuassa juuri täällä. He tulivat yleensä Ahvenanmaan kautta Turkuun ja jatkoivat rannikkoa pitkin Tornioon. Matka kesti hevospelillä monta vuorokautta ja hevosia vaihdettiin levänneisiin vetojuhtiin, kaupunkien kestikievareissa.

Täällä valtionhotellissa on kuninkaallinen sviitti ja kaunis puutarha. Sviittiin Sarilla ei ole varaa mutta hän on varannut ihan kivan huoneen länsisiivestä. Huoneeseen pääsee jo kolmelta, joten Sari käyttää loppuiltapäivän shoppailuun Kokkolan Stokkalla.

Kasvorasvaa ja uudet kengät tietenkin. Myös paitapuseroita pitää hypistellä ja kahvilassa syödä kinkkutäytteinen patonki. Shoppailu ei ole Sarin mielipuuhaa, rahankäyttö ahdistaa. Nyt kun lapset eivät ole mukana on kuitenkin mahdollisuus kuluttaa aikaa ja kiertää vaaterekkienkin sokkeloissa.

Sarilla ei ole mitään tietoa kuinka moni oikeasti tulee luokkakokoukseen, hän ei edes muista ketä kaikkia hänen luokallaan aikoinaan oli. No tuleehan nyt nähdyksi tälläinenkin tapahtuma, tuskin hän myöhemmin enää osallistuukaan.

Palatessaan puiston halki hotelliin, on helppo huomata miten ilmaston lämpeneminen näkyy täälläkin. Vaikka lunta on viljalti niin joissakin puissa on jo tuoreita silmuja. Hotellia kiertävä ruusupensaisto ei kaikilta osin ole pudottanut lainkaan lehtipeitettään, vaan kaunis vihreänvalkoinen pensasnauha kiertää kuin koristeserpenttiini jyhkeistä luonnonkivistä rakennettua rakennusta.

Kaksi tuntia vielä ja sitten porukalle varattuihin saunatiloihin voisi jo mennä. Tavarat huoneeseen, meikki pintaan ja vielä hetkeksi baariin odottamaan muita tulijoita.

12.1.2007

Luokkakokous tänään

Aamulla Sari hiihtää aamupalan jälkeen takaisin mökille. Kämppä on taas kylmä, joten se pitää ensitöiksi lämmittää, onhan luokkakokous Kokkolassa vasta iltakuudelta.Yöksi ei Sarin tarvitse tänne takaisin ajaa koska hän on varannut huoneen valtionhotellista.

Nyt on valoisampaa ja Sari saattaa kavuta ylös vintille pesällisen palaessa. Ruskeita pukupusseja rivissä. Äidin ja isän ulstereita ja pukuja, eihän niitä ole vielä raaskittu hävittää. Vanha rukki, häkli ja loukutin. Ne olisi hienoja koriste-esineitä jos olisi vain tilaa ja muutenkin maalaishenkinen kalustus kotona.

Takanurkassa on Sarin vanha piironki, jonka laatikkoon Sari siirsi kaikki nuoruusaikaiset tavaransa, joita ei tohtinut mukaansa ottaa, kun kotoa lähti.
Nurkkaan on hankala mennä,sillä kattotuolien päälle ei joka paikassa ole laitettu lautoja, on vain pelkkiä puruja.

Sari vetää ensimmäisen laatikon auki. Paljon kuolleita kärpäsiä ja pölyäkin viljalti, yskityttää. Laatikossa on kuitenkin juuri ne kirjeet ja päiväkirjat, jotka on aika tänään polttaa. Nippu kainalossa hän laskeutuu kapeita rappusia alas.
Isänsä hieman suunnitteli vinttikammarin rakentamista ylös, mutta se selkävamma tuli väliin sotkemaan. Rahankin kanssa oli aina sen jälkeen nuusaa.

Pesään on jäänyt hitaasti palava ydinpuu "vanhapoika", kuten Kälviällä semmoista aina sanottiin. Usein äiti vei sellaisen nopeasti hiilihangon kanssa lumihankeen, jotta ei tarvinnut odottaa hiilloksen oleentumista niin kauaa. Tämä on hapero ja Sari saa sen poltettua kun murentaa eristeenä toimivat hiilet reunoilta pois. Nimityksen merkitystä ei Sari ole enemmälti miettinyt. Kaipa se vanhapoika jää siihen kotinurkkiin haisemaan, käryämään ja könyämään riesaksi asti, kun jo nuoremmatkin ovat lentäneet vuorollaan pesästä pois.

Kirjeet ja päiväkirjat menivät nyt tuossa pesällisessä savuna ilmaan. Sari liittyy siihen miljoonakerhoon, jotka vanhempana tulevat harmittelemaan että miksi silloinkin aikoinaan hetken mielijohteesta tuli ne päiväkirjat poltetuksi.

Masentaakin oikeasti joltisenkin verran. Tuon kesselin Tamlanterin Riston kanssako se meni se nuoruus ja paras aikuisikä ja nyt on vielä lapset huollettavana ja molemmat vanhemmatkin kuolleet. Seuraava sukupolvi lähtövuorossa onkin sitten Sarin sukupolvi. Mammografiaankin pitäisi kait mennä ja papakoe ottaa. Äidin sisko kuoli haimasyöpään neljävitosena, serkku kohdunkaulasyöpään kuusvitosena ja naapuri rintasyöpään viime vuonna, -ei kai se mitään todista.

Luokkakokouksessa jokainen varmaan kehuu perhettään, elämäänsä ja aikaansaannoksiaan. He joille on käynyt elämän mutkamäessä jotenkin köpelösti, eivät varmaankaan tule lainkaan koko pippaloihin. Pensasperuna ei ole vielä Sarille ylpeyden aihe, mutta ehkäpä vielä joskus. Ristosta hän ei jaksaisi jokaiselle tilittää, jokin lyhyt esittely olisi paras. Todennäköisesti luokkakavereista on puolet eronneet, kuten tilastojen mukaan pitäisi. Eronneista puolet ovat tilastojen mukaan uudessa parisuhteessa ja loput uskovat kerrasta. Kaikki sanovat olevansa onnellisia ja jos kysyy mitä kuuluu, niin vastaus on "kiitos hyvää" Hyvä niin, kuinkas muuten.

9.1.2007

Kirsti Tuomaala

Kirsti oli yllättynyt Sarin soitosta, mutta vaikutti iloiselta ja halusi tavata lapsuusaikaisen ystävänsä. Sari muistaa ulkovajassa olevat vanhat sukset joissa on remmisiteet, niillä pellonylitys sujunee joutuisasti.

Talvikengissä olisi pitänyt olla hieman matalammat korot jotta hiihtoasento olisi oikeaoppisempi, mutta sujuu se jotenkuten näinkin. Tuomaalan pihapiiriin hiihdettyään Sari näkee lumen alla heinäharavan ja muitakin peltokaluja. Huolimattomuutta tai sitten rahasta on nuusaa jotta kaluvajoja ei ole tullut rakennetuksi. Lumesta luotu polku johtaa myös ulkohuussiin, joten sisälläkin olisi varmaan kunnostuskohteita riittämiin.

Sisällä hellan vieressä on punaposkinen emäntä. Kirstiksi Sari hänet tunnistaa, mutta on tyttö vanhentunut todella. Liinakin päässään niinkuin maalaisemännillä ennenvanhaan tapana oli.

Halaukset ja normaalit vanhenemattomuusilmoitukset, ja senjälkeen vaihdetaan kuulumiset. Paljastuu että Kirstin mies on sairaalassa. Sai metsätöissä ollessaan jonkin kohtauksen, ja liekö enää miehestä työnsyrjään laisin, tervehtyminen on epäselvää.

Onneksi Kirstin lapset ovat jo isoja, ja ammateissaan kaupungissa, mutta toisaalta talonpidon kanssa saattaa olla tulevaisuudessa niin ja näin. Kahvipöydässä kerrotaan loput juorut tutuista, ja päivitellään maailman menoa. Saunaankin Kirsti pyytää Saria jäämään, mutta Sarilla on petipaikkakin vielä kortteerissaan tekemättä, siksi hän estelee.

Loppujen lopuksi asiat menevät sille tolalle että peti on Sarille tehtynä Tuomaalan kammariin. Naiset istuvat kumpikin pihasaunan lauteilla ja saunan eteispöydällä könöttää avattu lakkalikööripullo sekä kaksi siideriä.

8.1.2007

Mietintää

Sari siirtää tuolin ihan pönttöuunin eteen, jotta säteilylämpö lämmittäisi kohmeisia käsiään. Kotvasen päästä hän nousee ja siirtyy kammarin puolelle tutkimaan paikkoja. Nurkassa on sivustavedettävä sänky ja toisessa nurkassa ikiaikainen pinnasänky. Siinä Sari ja muut sisarukset ovat nukkuneet lapsena. Myös Heidi nukkui siinä kun muutamana kesänä Tamlamterit viettivät täällä kesälomaansa.

Sari ei muista milloin hän siirtyi hetekalle nukkumaan, eikä myöskään sitä kuinka kauan hän nukkui isän ja äidin välissä. Varmaan hänet siirrettiin siksi aikaa pois aviovuoteesta kun Jaanan alkuunpanon aika tuli.

Jaanan kanssa tuli lapsena nahisteltua alinomaa, vaikka nyt aikuisena juuri häneen on läheisimmät välit. Kerran Sari leikkasi Jaanan pitkät hiukset toiselta puolelta niin kolhosti poikki, että äidin piti kiukkupäissään sitten katkaista loputkin tosi lyhyeksi.

Jotenkin Sarilla oli koko lapsuutensa sellainen olo ja mielikuva, että Jaanaa lellittiin ja hän sai aina parempia lahjojakin. Polkupyöränkin Jaana sai uuden, vaikka Sari joutui ajamaan äidin vanhasta kunnostetulla tekeleellä. Veljen runkopyörälläkin hän ajeli joskus pihatiellä, rungon välistä vinottain lonkottaen.

Jos olisi taskulamppu mukana, pitäisi mennä vintille ja penkoa vanhoja tavaroita. Lapsena Jaanan kanssa yhdessä tuli luettua äidin kapioarkun kätkössä olleita kirjeitä. Sarin isä kirjoitti niin hempeitä, että oma isä ei tuntunut ollenkaan samalta hetken päästä ruokapöydässä istuessaan. Sari katsoi tuolloin isäänsä pitkään silmiin ja oli havaitsevinaan niissä jotakin surumielistä. Ikäänkuin hän olisi odottanut elämältä ja rakkaudelta jotakin suurempaa mitä sitten saikaan.

Siitä Sari on isälleen ikuisesti kiitollinen, että viinan kanssa hän ei pelannut. Ei ainakaan Sarin nähden, ja ei kukaan muukaan muista isää humalassa nähneensä. Kerran Sari meni hakemaan isäänsä saunaan naapurin valutalkoista. Kylän miehet olivat muut melko punakoita ja puhuivat levottomia pikkutytönkin kuullen. Isänsä henki kyllä tuoksahti hieman oudolle, mutta Sari oli ylpeä kun isä käveli ihan suoraan ja tuli heti pyydettäessä kotiin.

Sari katsoo ulos ikkunasta. Pellon takana näkyy Tuomaalan maalaistalo. Tuomaalan Kirsti ilmeisesti pitää sitä paikkaa nykyisin, mitähän hänelle mahtaa kuulua? Kirsti on Tuomaalan Oton sisko ja Ottohan oli Sarin luokalla alakoulussa. Otostahan liikkuu kylällä paljon juttuja, mutta Kirsti oli Sarin paras ystävä -pestis, vai kuinka sitä nykyään sanotaan. Ei silloin sanottu " ooks sä mun kaa, en mä o sun kaa". Oman ikäisiä lapsia oli lähitienoilla vähän ja ei ollut varaa valkata.

Pitääpä kysyä Eniron puhelinpalvelusta Kirstin numeroa, jos menisi tuosta poikki pellon käväisemään, kunhan saan puut hiillokseksi ja pellit kiinni.

3.1.2007

Kälviälle

Vuoden alusta Sari saa yllättäen kutsun lukionaikaisen porukan luokkakokoukseen Kokkolaan. Sari järjestää niin että hän vie Heidin ja keskimmäisen siksi aikaa Jaanalle Lapualle hoitoon.

Jaana lainaakin Sarille autoaan vapaasti käyttöön ja Sarille syntyy hullu idea yöpyä ensin yksi yö syntymäkodissaan Kälviällä. Luokkakokoushan on Kokkolan Valtionhotellissa vasta lauantai-iltana ja Sari ajaa lumisen kotimökkinsä eteen jo perjantai-iltapäivänä.

Onhan täällä Sarin tullut käydyksi viimeksi toissa kesänä pikaisesti, mutta nyt pitäisi nukkua yksi yö ihan lapsuuden kammarissa. Lunta on ulkorapulla viljalti ja ovikin turvoksissa. Sisällä vastaan punkee ummehtunut ja kostea tuulahdus. Äkkiä puita pesään ja pirtti lämpimäksi. Puuvajasta pitää ensin rämpimällä hakea sylillinen puita ja kun se jo palaa Sari huomaa ja muistaa että savupiipun päällä on pelli ja tiiliskivet. Äkkiä katolle ja niitä poistamaan.


Onkohan tässä laitaa? Kauhea homma ja petivaatteetkin ovat varmaan kylmät ja ummehtuneet, mikähän tämmöinenkin nostalgia-ajatus minulle oikein tuli, ajattelee Sari jo hieman harmistuneena. Katolle päästyään hän kuitenkin saa kivet poistettua ja savu jo tulla tupruaa. Alhaalla tuvassa hiiret ovat tehneet tuhojaan ja jättäneet pipa-papanoitaan joka puolelle. Savu valloitti sisätilat hetkeksi mutta se saattoi olla vain hyväksi, tunkkaisuus peittyy ja nenä tottuu koti-ilmaan paremmin.

Sarilla on mukanaan termospullossa kahvia ja muutama eväsleipä. Kaikkia ei voi syödä vielä illalla, jotta aamuksikin jäisi. Kahvi jäähtyy kuitenkin mutta kun on paketti mukana niin ehkä sitä sumpit voi pihauttaa.

-saavu lapsuuden muistot, oi saavu nuoruuden ihanat ajat. Sari laulaa hiljaa kun odottaa torpan lämpenemistä

28.12.2006

Kälviän tornitalo

Joskus Sarille tulee outo olo ja kaiho syntymäseudulleen Kälviälle. Tuo iki-ihana pohjoispohjanmaalainen maaseutupitäjä. Muistoissaan ovat kaikki nuo kauniit minkki- ja kettuhäkit katoksineen sekä myös Herlevin perhe kokonaisuudessaan. Kälviällä olisi vielä hänen sukunsa rippeitä ja perikunnan omistama kotimökki, niin kiehtovaa olisi muuttaa Kälviälle takaisin ja nauttia maaseudun rauhasta.

Nyt ihan viimeksi tämmöinen tuli hänen mieleensä kun Sari lukee vieläkin hänelle tulevasta Kälviän paikallislehdestä kuinka hänen kotikonnuillaan tehdään taloja vauhdilla. Lehdessä on kuvasarjakin kuinka mahtavasti Kälviän tornitalo on kasvanut korkeutta neljässä kuukaudessa.













27.12.2006

Välipäivät

Välipäivät, -mistähän ovat nekin nimensä saaneet? Kaikki päiväthän ovat joidenkin toisten päivien välissä. Sarille välipäivät tarkoittavat päiviä jolloin ei mitään saa aikaiseksi. Pyhät ovat tulossa ja toiset pyhät juuri olleet, kaikki ovat väliaikaisessa tunnelmassa ja kauppojen varastot tyhjät. Leipomot eivät toimi ja vain eineksiä sekä pakasteleipää on tarjolla.

Auto pitäisi kuitenkin hommata. Mutta uutta autoa ei ainakaan kannata nyt enää tänä vuonna rekisteröidä. Hintaero vanhaa autoa myydessä on 10% josko se on rekisteröity joulukuussa vaiko vasta tammikuussa. Sari on hieman himoinnut uutta Korealaista pientä KIA-autoa, osamaksulla tietenkin. Tammikuussa se osto kuitenkin vasta kannattaa toteuttaa jotta saa ajella edes vuoden ihan samanvuotisella autolla. Se Riston kannetiivistevioittama Mazda 323 jäi aikoinaan Forssan poliisiaseman pihalle ja senjälkeen Sari on ollut ilman autoa. No onhan Rolf auttanut muuttokuormassa ja vienyt välillä jopa Vantaan Jumboon ostoksille.

Heidi haluaisi koiran. Koiraa ei kuitenkaan kerrostaloon hommata ja ei sitä hommattu aikoinaan kuutamotiellekään. Jaanan Jermu-koira oli Heidistä maan ihanin. Jos se koira joskus hommataan niin ei ainakaan niin isoa kuin Jermu. Joku pieni Beagle voisi olla sopiva, mutta liikuntaa sekin vaatisi aika tavalla.

Vanhin poika asuu jo Hyvinkäällä Hämeenkadun ja Uudenmaankadun puolivälissä. Sari on käynyt kämpässä pari kertaa. Voi hävityksen kauhistus kun se poika ei osaa siivota eikä pitää paikkoja järjestyksessä. Ei edes ollut sen vertaa silmänpalvoja että olisi vienyt tyhjät kaljapullot piiloon äidin vierailun ajaksi.

21.12.2006

Joulun aikaa

Järvenpäässäkin on joulu, vaikka se ei vaikutakakaan samanlaiselta kuin kuutamotien tai Sarin lapsuuden Kälviän joulut. Jo paikallisessa marketissa sai jonottaa lihatiskillä kinkkua melkomoisen tovin.

Sari on joskus suunnitellut että hän repäisee useamman jonotuslapun ja myy niitä sitten jonottajille myöhemmin jotta kiireisimmät pääsisivät ohi jonon. Usein hän ei itsekään tyydy jonottamaan vaan odottaa jonon lähettyvillä ja jossain vaiheessa myyjä painaa valotaululle numeron, jonka haltija on jo lähtenyt muualle. Tämän vuoron Sari sitten nappaa itselleen.

Hieman Sarilla oli puhetta josko hän menisi siskolleen Jaanalle joulunpyhiksi Lapualle, mutta lasten kanssa vaan on aika ikävä matkustaa täpötäysissä junissa. Rolf viettää jouluaan oman perheensä kanssa ja Sarin veli on riidoissa joten hieman vähiin ne vaihtoehdot jäivät.

Sarin koko elämä on oudossa käännepisteessä. Nuorimmat lapset ovat vielä huollettavana ja Olarin kuutamotien asunto vaatisi remonttia. Rolfin tytär ei ole maksanut vuokriaan muutamaan kuukauteen, joten mistäs Sari sellaiset summat repisi. Tämä Järvenpään asunto on senioriasunto ja pihamaalla ei juurikaan Sarin ikäisiin törmää. Puhelut pohjanmaalle siskolle ovatkin joskus pitkiä ja perusteellisia.

Aattona Sari päättää viedä jo ennen taloyhtiön sauna-aikaa muistokynttilät vanhemmilleen Järvenpään hautausmaalle. Äidille ja Isälle Sari on varannut oikein lasiset kynttilälyhdyt. Heidi on mukana ja ensi kertaa muistamassa tummua. Tummu haudattiin Kälviälle miehensä viereen, joten ihan sinne saakka ei täältä etelästä sentään tohtinut lähteä.

Heidi saa jopa raapaista pitkän takkatikun. Ensimmäinen sammuu heti kättelyssä, mutta toista varten Sari levittää takkinsa auki suojaavaksi teltaksi. Liekki roihahtaa kunnolla vasta sen jälkeen kun steariini on tikun ansiosta hieman sulanut ja lämpö siirtynyt sydänlankaan.

Äiti, onko tummu taivaassa? -kysyy Heidi pää kallellaan ja iso tupsulakki päänsä päällä nököttäen.

On varmaan, tummulla on nyt siellä ihan oma Joulu ja he istuvat tuoran kanssa joulupöydässä varmaankin, vastaa Sari pientä liikutusta sydänalassaan tuntien.
Heidi laskee kynttilälyhdyt yksi kerrallaan kivisyvennökseen jossa on muutamia muitakin, muualle haudattujen omaisten muistokynttilöitä.

Äidistään, eli Heidin tummusta on Sarilla lämpimät, mutta hieman jo haaleat muistot. Sari oli jo niin pitkään omillaan ja äitinsä muutettua yksiin tuon Topin kanssa, yhteydenpitokin jäi loppuvaiheessa vähemmälle. Topi on vanhentunut ystävänsä kuoltua kovastikin paljon. Vanhalla iällä kun rakastuu ja jo niin pian joutuu luopumaan rakkaammastaan, niin kaipa se käy mielen ja pumpun päälle.

14.12.2006

Hyvää Joulua kaikille

-sanoo Rolf, Nurmijärveläisen geenimuunnoslaboratorion henkilökunnan joululounaalla.
Laitoksen henkilökunta on siirtynyt kahdella tilataksilla Klaukkalan keskustassa sijaitsevan ravintolan joulupöydän ääreen.

Myös Sari on paikalla ikäänkuin aveccina ja konsulttina, onhan hänen alunperin ideoimansa luomupensasperuna yksi tärkeimmistä EU-tukea saavista tutkimuskohteista. Alkuglögien nautiskelun aikana käydään läpi mennyttä vuotta ja katsahdetaan jopa tulevaankin.

Elintarvikeviraston perustaminen Italiaan ja kemikaaliviraston saapuminen vuodenvaihteessa Helsingin Viikkiin on samalla sekä mahdollisuus että uhka. On huhuttu että Rolfia, geenimuunnoslaboratorion keskusta-aatteista johtajaa oltaisiin nimittämässä jommankumman laitoksen johtoon. Rolf ei sivua katsauksessaan tätä aihetta, mutta jotenkin hänen puheessaan on jotain salaperäistä ja se jättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Heinosen Liisa saa kymmenvuotisprenikan ja hänelle Rolf uhraa muutaman ylimääräisen ja kauniin lauseen. Luovuttaapa Rolf vielä hänelle punoskorissa olevan ison amarylliksen. Rolf on itse käynyt sen aamupäivällä valitsemassa kukkakaupasta ja kuin bonuksena hän tökkäsi korin sammaleeseen ison punaisen muovisydämen, menköön toikin vielä samaan syssyyn, hän silloin hiljaa mutisi. Liisaa pitää ojentamisseremonian yhteydessä melkein oikein halata, tai ainakin kurottautua niska kenossa kohti.

Naisvaltainen porukka ruokailee kevyesti ja runsaslihainen seisova joulupöytä ei paljoakaan vajenne. Mervi on kuitenkin itsekin runsaslihaisempi ja hän ei turhia kursaile, syö nyt kun kerran tarjotaan ja ilmaiseksi saa.

Myöhemmin jo jälkiruokaan siirryttyä Toivasen Kaisa kysyy Sarilta onko Riston tilanteeseen tullut mitään selvyyttä? Koko työyhteisö on jo useita kuukausia kuiskutellut Sarin miehen katoamismysteeriä. Ei, ei todellakaan, on kuin maa olisi niellyt Riston, vastaa Sari hiljaa Kaisan puoleen kumartuen. Kaikki asiat ovat epämääräisessä tilassa, taloa ei voi myydä ja perunkirjoitustakaan pitää ennenkuin miehen kohtalo selviää, jatkaa Sari vielä hieman kiusaantuneena.

Myöhemmin tilan täyttää kova puheensorina. Rolf on ottanut konjakin kahvin kanssa ja pyytää posket punoittaen henkilökuntaa asettautumaan yhteiseen valokuvaan.
-Sanokaa "muikku", Rolf lausahtaa ja kaikki nauravat heleästi. Sitten vielä kuin ohimennen, ihmisten jo nostellessa ahtereitaan poistuakseen ulkotiloihin Rolf vielä kakoo hieman kurkkuaan ja saa sanotuksi:

-Näin työvuoden lähennellessä loppuaan voinen tässä käyttää tilaisuutta hyväkseni ja myös hieman ennakkovaroittaa laboratoriotamme koskevasta uudelleenorganisointiprojektista ja sen mahdollisista työllisyysvaikutuksesta.

Tarkoituksena on tehostaa ja järkiperäistää toimintojamme niin että yhä paremmin pärjäisimme kiristyvässä kilpailutilanteessa. Mitä se tarkemmin tarkoittaa ja ketkä tarkalleen ottaen saavat lähteä, ei ole vielä selvillä, mutta älkää antako tämän pilata joulutunnelmaanne. -Kyllä se siitä, vai kuinka se Manu sanoikaan, -he -he.

Porukka vääntäytyy takaisin tilatakseihin ja ainakin siinä autossa jossa Rolf istuu on oudon epätietoinen sekä painostava ilmapiiri.

7.12.2006

Yhä alemmaksi

Miehet vievät Ristoa yhä alemmaksi ja lämpö sen kuin nousee, mikä helvetin paikka tämä oikein on?. Joku heppu tulee ja tuo Riston säkin ja auttaa sen hänen harteilleen. Kulmassa joku äijä syöttää ruutitynnyreitä tuliseen pätsiin ja on hikistä sekä pimeää.



Minne te minua oikein viette?

-Minne sinä olit oikein menossa tai tulossa,täällä on vain hammasten kiristystä. Miksi lähdit alaspäin eikä ylöspäin? Kultaisen patsaan takana olisi ollut ovi ylöspäin.

En mää tierä, ei minulla ole hampaat löysällä, näin vain ison oven ja kokeilin.






-Tuossa näet louhintatyömaan jossa on sinulle hyvä homma ikuisiksi ajoiksi, vapautat tuon käsipuolen ja päästät miehen lopulta peremmälle.

En taira jaksaa, olisiko täällä jotain muuta?

Risto näkee miehen seuraavan mutkan takana joka lappaa jotain kauheaa käärmekeittoa kitusiinsa, tilanne sekä ympäristö näyttävät oudolta ja oikeastaan Riston kannalta aika pahaltakin. Miehet kiristävät otettaan Riston käsivarsista ja mennään vauhdilla eteenpäin.



Saavutaan portaille jotka johtavat jyrkästi alas. Matka jatkuu, yhä vain portaat jyrkkenevät ja kuumuus kohoaa.

4.12.2006

Outoa

Outoa perin outoa. Risto on sukkasillaan ja lattia on kylmä. Miten hän saattoi avata paksun oven ja raskastekoisen lukon hiuspinnillä, kun hänellä ei sellaista ole koskaan mukana ollutkaan? Onko tämä unta?

Mutkan takana on vastaanottotiski ja miehet sanovat:

Tervetuloa. Olemmekin jo odottaneet sinua, ota tuosta tohvelit jalkaasi ja haetaan se säkkisi ylhäältä kunhan ensin olet kirjautunut sisälle.



Risto kirjaa itsensä vieraskirjaan ja kaksi tutunnäköistä herraa tulee hakemaan häntä talon esittelykierrokselle. Mennään yhä vain alemmaksi ja lämpö nousee, onko täällä jokin voimalaitos?


30.11.2006

Plumps

Risto saa plumpsautettua itsensä läpi reiän. Kuin kameli neulansilmästä. Tuo maanpäälle näkyvä sakara onkin täällä sisäpuolella portaat jonnekin maan alle. Risto on sukkasillaan mutta lähtee kuitenkin portaita alas.

Portaiden alapäässä on iso tammiovi. Se on lukossa mutta hiuspinnillä Risto avaa sen. Sen takaa paljastuu hevonen ratsastajineen. Risto raapii päätään. Jotain outoa on tuossa, mutta ei hän saa millään päähänsä mitä outoa. Ja olisiko joku virhe tullut patsaan tekijälle?


29.11.2006

Kultainen patsas

Pitkään saa Risto reiässä kekkaloida ja kukaan ei kuule huutoaan. Monet tyhjennetyt olutpullot kostanevat näin kauhealla tavalla kumoajalleen.Paksu maha on kaunis katsella mutta reikäkulun kannalta rasite. Miehen huuto kaikuu tyhjälle onkalolle josta silmä eroittaa hämärään tottuessaan ihmellisiä esineitä. Mikähän rakennus tämä on?

Iso kultainen Buddha istuu lootusasennossaan takaseinällä. Se on niin valtava että se on pitänyt tuoda tänne ennen kuin seinät on kasattu umpeen. Suitsuke palaa patsaan edessä ja kekäle luo tilaan punervaa valoaan.

Onnistuisikohan tässä keplottelemaan itsensä sisään niin että takki jäisi reikään ja itse pääsisi sisälle? Risto irrottautuu hihoistaan ja koettaa työntää itseään seinän sisäpuolelta työntäen.



24.11.2006

Pinhuusi

Risto tulee oudon rakennelman viereen ja alkaa kiertämään kehää, löytääkseen oviaukon. Oviaukkoa ei ole, on vain tuo pyöreä reikä seinässä. Rakennelma ei läheltä enää näytäkään lippalakilta vaan joltain isolta kumoon käännetyltä kasarilta.

Outo rakennelma. Risto kurkkaa sisälle ja siellä on hienon näköistä. Josko tuosta reiästä mahtuisi miettii mies. Heittää ensin säkin edellä ja kierittää pyöreän kiven seinän vierustalle jotta voi mennä itse perässä.

Pää menee hyvin ja hartiatkin, mutta kun hän on puoliksi sisällä iso maha takertuu kiinni. Jalat eivät enää uletu maahan eikä kädet tapaa sisällä mihinkään josta voisi vetää tai työntyä takaisin.

Risto on pahassa pinhuusissa isoine mahoineen. Sätkii siinä ja huutaa. Sätkii kuin puutiainen. Risto sai lapsena punkin vatsaansa ja se oli juuri samanmoinen. Takajalat sätkyivät ja pullea kroppa pullotti pinkeänä. Äitihän sen pois repäisi niin että leuat jäivät sisälle ja myöhemmin tulehdutti kudosta. Borrelioosista ei silloin tiedetty mitään eikä punertavista renkaista, saattoi sellainenkin tauti silloin olla mutta kun siitä ei puhuttu niin sitä ei ollut.

Risto oikein panikoituu ja sätkii niin että kengätkin irtoavat ja maha alkaa turvota lisää pelkästä sätkimisestä. Voihan surkeus, kuinkahan tässä nyt käy?

22.11.2006

Lippalakki

Länsiväylän yli päästyään ja Prisman takaisen pellon kautta oikaistessaan Risto huomaa että joku innokas on kasannut pellolle ison kivisen lippalakin. Kaikenlaisia aimonnuksia sitä joutavilla onkin. Hikireikäkin vielä kyljessä, mahtoi tuon kasaan saamisessa olla pakertamista.

Tuonnehan sitä voisi mennä sisätiloihin sateensuojaan ja nykertämään tämä hemmetin säkki auki.


21.11.2006

Jokohan luovuttaisi ?

Solmu ei tunnu aukeavan ja vieläpä alkaa sataa tihhuuttamaan. Risto katsoo kauppakeskuksen suuntaan, menisikö takaisin sateensuojaan? Ei sinne taida uskaltaa, josko vain heilauttaisi säkin päänsä päälle kuin Afrikkalaiskantajat ja kalppisi diakonissan hoiviin.

Näin se on nähtävä, säkki pään päälle ja menoksi. Toivottavasti säkissä ei ole mitään vedelle herkkää materiaalia. Pahinta olisi jos siellä olisi koululaisten vesivärinappeja ja Risto Kuutamotielle päästyään olisi värjäytynyt kuin isoäidin villalankamytty.






20.11.2006

Solmu auki perhana soikoon!

Risto aloittaa uudelleen solmun näpräyksen. Samalla hän arvuuttelee mitä ihmettä voisi säkissä ollla. Olisiko tämä tosiaan hänen oma lapsuusaikainen syntisäkkinsä vaiko vain vaikeasti hävitettäviä ongelmajätteitä kerätty kappelin urkuparvelta?

Täytyy tunnustaa että entisessä elämässä rikkoontuneiden kuumemittareiden sisällöt on tullut jätettyä hunningolle itsekin. Pieniä liukkaita elohopeahelmiä joiden kanssa oli kiva leikkiä. Saattoi jakaa pienemmiksi ja taas koota yhteen. Nestemäinen metalli hyljeksi likaa ja eihän niitä tullut viedyksi Ekokemille vaan lattianrakoihin holahtivat liukkaat helmet, onkohan joku nähnyt tuollaisen rötöksen?

Lapsena tuli myös äkseerattua. Vanhimmat pahanteot ovat sisaruksilta kuultuja. Puolitoistavuotiaana Risto tippui sängystä ja huusi kovalla äänellä ja taukoamatta. Lääkärireissulla ei mitään vammaa kuitenkaan löydetty. Siskonsa onkin arvostellut Ristoa jälkikäteen turhasta huutamisesta ja murheen tuottamisesta. Olisiko tämä ollut ensimmäinen pahuus? No, ehkä voidaan spekuloida että ensimmäinen suurin virheensä oli syntyä lainkaan tähän maailmaan, olihan lapsia muutenkin jo tarpeeksi, seitsemäs oli Risto Johannes -turhake.


Kolme-neli-viisivuotiaisna elosta ei Ristolla äkkiseltään ole muistikuvaa muista tuhmuuksista kuin kovan kiukuttelun jälkeen rikottu istumajakkara, varmaan niitä olisi säkin täydeltä jos muistaisi.

Mitenhän lienee elämässä ja uskontojen kanssa kaikenkaikkiaan, onko niin että sitä saa mihin uskoo? Eli Hindut saavat sielunvaelluksensa ja syntyvät aina uudelleen koska niin uskovat.
Oliskohan Ristokin ollut joku lehmänpalvoja joskus? Helvettiin uskovat ja sinne joutuvat kärventyvät jossain pirun kuumassa paikassa päivästä toiseen. Mahtaa siinä tulla kova jano ja odotus jo siitä lopullisesta tuomiopäivästä. Entäs sitten tosiuskovaiset ja nuhteettomasti elävät jotka kokevat ylösnousemuksen; Onko eroa sillä miten ruumis on käsitelty? Tuhkattu vai haudattu, onhan siinä eroa millaisessa muodossa ylösnoustaan. Vai noustaanko sitä ihan eri hahmossa, mene ja tiedä.

No, paljolti myös kouluaikana tuli tehtyä kaikenlaista pahaa ja jäynää jota jälkeenpäin voi suruisna muistella. Erään kerran Risto jäi Knuutilan pojan kanssa koulumatkalla tutkimaan naapurin isännän savitiilistä salaojaputkikasaa. Siinä oli pakkasen rikkomia ja ihan ehjiä putkia iso rivi. Mikä lie hullutus tullut mutta muutama putki piti särkeä ja ojaan viskoa. Koulun ikkunasta näki kuitenkin tapahtumapaikalle ja asiaa puitiin seuraavana päivänä. Totuus oli kuitenkin että vain pari ehjää putkea tuli rikottua ja niiden arvo oli mitätön. Sirpaleita oli kuitenkin paljon koska pakkanen oli särkenyt veden kanssa tekemisiin joutuneita putkia viljalti. Olisihan rikostutkija nähnyt sirpaleista mitkä oli tuoreita ja mitkä vanhoja, mutta tuli särettyä myös sirpaleita.

Opettaja oli varsinainen tosiuskovainen Huittisten Rekikoskelta. Uskontotunneilla opeteltiin virsikirjan virsiä ulkoa ja laulutunneilla laulettiin myös virsiä. Kuinkahan hyödyllistä on ollut Riston elämässä se että hän on pienennä osanuut lausua kokonaisen virren sanat ulkomuistista?

Risto havahtuu muisteloiltaan ja solmun näpräys on unohtunut tykkänään ja säkki vielä avaamatta. Olisiko säkissä sittenkin Huhtiniemen pokstoolari, klootti ja muita kaivurin esiinnostamia muinaisjäänteitä? Kolisevat nämä ainakin kultamessinkipronssityyliin.

17.11.2006

Pihalla

Pihalla Risto ropsauttaa taakkansa alas heti ensiksi eteentulevalle penkille. Penkki on oudon kuparisen piippalakin edessä, jättiläisen lakki varmaan. Höyryluukutkin jotta suurimmat paineet voi päästää pihalle. Penkin takaa tulee nuori nainen kovaa vauhtia kädet sivuilla heiluen mutta ei hän onneksi ala sekaantumaan Riston säkkiprobleemaan.

Risto katsoo tarkemmin tuota kuparitaosta. Hieno esine, kerrassaan taiteellinen. Joku vanha mestari takonut ja ihan symmetrisen. Joskus nuorena Risto purki vanhan kyläsepän takoman ikiaikaisen lukon. Sellainenkin oli hieno ja tarkkaa tekoa. Huonoilla työkaluilla sepät tekivät uniikkeja lukkoja maanviljelijöiden aittoihin.

Avaimetkin painoivat varmaan parisataa grammaa kappale. Lukkoja oli useita, yleisavainta ei tunnettu. Emäntä ei luottanut piikoihinsa vaan kantoi isoa avainlenkkiä vyöllään. Kun jauhoja tai lihaa tarvittiin, emäntä tuli avaamaan, palvelusväki oli vain palvelusväkeä. Talon emännän arvon ja omaisuuden näkikin suoraan lanteilla roikkuvasta avainmäärästä.

Kyläsepät olivat muutenkin varsinaisia monitaitoisia ihmemiehiä. Korjasivat tarvekalut ja suunnittelivat ihan omanlaisiaan maatyökaluja. Kyläseppä toimi myös hammaslääkärinä joka veti pois ihmisten märkivät hampaat ahjon kuumudessa desinfioiduilla hohtimillaan. Kelalta saattoi olla turha hakea korvausta, mutta eipä kuittejakaan paljoa käytetty. Maanviljelijä vei sepälle vastapalvelukseksi sianhoitoa varten saamansa pirtupullon ja asia oli sujut.

Pirtupulloissa oli pirun huonot korkit. Navetan tai sikalan kaapissa saattoi pirtupullosta muutoinkin suurin osa haihtua ilmaan ihan itsekseen, sika- tai lehmärassukka sai parantua ilman linimenttejä haavoistaan.

Ristolle tulee taas jotenkin haikea olo. Ilman puksmänttiä voi jotenkuten vielä elää ja pylsykään ei ihan välttämätöntä ole, -mutta sianpääsylttyä kun joskus vielä saisi syödäkseen.


16.11.2006

Solmu

Solmu onkin pahempi kuin Risto osasi odottaakaan. Jotenkin hän sai näprättyä solmun tiukemmaksi ja naru kostui vielä lisää Riston ylenpalttisesta hypistelystä.

-Voi rähmä, mikäs tässä nyt on, tämähän on aivan umpisolmussa!

Risto meuhkaa kovaan ääneen ja naamansa punoittaa kun hän tumpuloi tumpuloimasta päästyään.

-Olisi nyt puukko tai hohtimet, voi mökköröösin kökköröösi sentään!

Ääni kohoaa entisestään ja ohikulkijat kääntyvät katsomaan kuka kumma kekkeroosi siinä säkkiä kopeloi ja meuhkaa kuin mieletön. Kauppakeskuksessa on valvontakameroita ja vartijat tulevatkin muutamassa minuutissa kysymään mikäs heppu tämmöinen säkkimies on miehiään ja mitäs täällä meuhkataan?

-Solmua yritän avata tästä urkurin säkistä, Risto selittää ääni takellen.

-Menkääpäs tuonne ulkopuolelle pusseinenne opastaa vartijat ystävälliseen, mutta tiukkaan sävyyn. varmuuden vuoksi he vielä lähtevät kävelemään ulko-oven suuntaan ja vinkkaavat kädellään Ristoa kävelemään samaan suuntaan. Ei Riston auta muu kuin kiepsauttaa säkki takaisin harteilleen ja suunnistaa vartijoiden perässä kohti ulko-ovea.

On se holjan näköinen saattue kun kaksi vartijaa kävelee edellä törtevänä ja pamput lanteillaan heiluen. Risto ähkii perässä säkki selässä, naama punaisena ja hiki otsalta valuen. Ristolla on jopa pieni pelko tai aavistus että säkissä voisi olla jotain ongelmajätettä josta tuo urkuriveijari vain halusi päästä eroon ilmaiseksi. Aikoinaan Ristolla oli kotonaan rikkinäisiä loistelamppuja iso pino. Naapuri kun mainitsi niiden olevan ongelmajätettä niin Risto vei ne välittömästi sekajätteisiin jotta ne eivät olisi enää ainakaan hänen ongelmansa. -Ongelmansa kullakin, mutisi vielä mies putkien helistessä sirpaleiksi sekajäteastian pohjalle.

15.11.2006

Säkkimies

Tyhjin käsin tulin mutta nyt on säkki harteilla, myhäilee Risto ja miettii mitä mahtaa muhkuraisessa säkissä olla? Painavakin tuo ryökäle on ja hankala kantaa. Pitäisikö ottaa etupuolelle vai menisikö se parhaiten näin harteilla kuin Lopen Perunaisännän siemenperunat? Muu kauppaväki kantaa muovi- ja paperikassejaan mutta Risto ähkii säkkinsä kanssa pitkin pitkää käytävää.

Sikakohan se siellä säkissä on? Mutta en minä ostanut sitä joten tuskinpa vain sikakaan. Mikähän peijoonin urkuri tuo oikein oli kun minulle tälläisen taakan lykkäsi? No ei sovi valittaa, yskä häipyi ja tiedä vaikka olisi tarpeellistakin rompoolia säkissä. No jauhoja ei ainakaan ole, nehän kyllä pölisisivät ja jos ruumenia olisi niin vihneet kyllä puskisivat säkkikankaan läpi ja pistelisivät hartioita.

Voihan ryöttäle sentään kun alkaa jo hartoihin painamaan, pakko on hieman heivata ja kurkistaa onko sisällä ollenkaan tähdellistä tavaraa. Risto kiepsauttaa säkin harteiltaan kauppakeskuksen penkille niin että tömmäys vaan jymähtää ja lasiovisen liikkeen näyteroinat helähtävät.

Säkin suu on solmittu tiukkaan manillanarulla, liekö vielä kastunut kun ei tunnu kovin sovinolla aukevan. Keppilän Joosehan teki sen virheen aikoinaan että köytti löytämänsä manillaköyden vyötäisilleen. Tuo rintamalta salakuljettama köysi alkoi kuitenkin kiristyä Joosen hikoillessa ja saattoi Keppilän varsinaiseen pinhuusiin. Muijansakin luuli että Joose humalassa kotiin toikkaroi, kun hämärän rajamailla mies lopulta kotitanhuville selvisi. Puukolla emäntä pilkkoi köyden pieniksi pätkiksi ja päästi lopulta Joosen pintehestä.

Nyt ei ole emäntää eikä paksua manillaköyttä, Riston pitää vaan saada säkin suu auki jotta sisus paljastuisi. Hän näprää ja näpelöi narua, solmu on kovin holjasti solmittu, ei mikään partiolaisen solmu varsin.

14.11.2006

Yskänlääkettä

Urkuri on kuitenkin tolkun mies ja ymmärtää yskän. Säkki heitetään nurkkaan ja Ristoa pyydetään sakastiin lääkittäväksi. Sakastissa istuu jokin nuori äiti sopimassa rovastin kanssa lapsensa kastamisesta mutta se ei haittaa, Ristoa yskittää edelleen.

Urkuri menee lääkekaapilleen ja sanoo vielä toisenkin kerran ymmärtävänsä yskän. Ottaa ruskehtavaa yskänlääkettä ison pullollisen ja kaataa kahteen lasiin. Olen seurana ja olisin ottavinani seuraksenne mutta työaikana se ei sovi, joten juo sinä nämä molemmat -hän toteaa rauhalliseen tyyliin.

No sehän varsin Ristolle passaa ja lasit tyhjenevät pikavauhtia. -Olette te ystävällinen mies sanoo Risto ja pyytää pienmpää lituskaista lääkepulloa itselleen josko taas uusi kohtaus myöhemmin iskisi. Ei se oikein passaa, nämä ovat vain hätätapauksia varten. Menkää jo ja viekää säkkinne mennessänne.

-Säkkinne?

Niin toin urkuparvelta säkkinne, viekää se pois ja menkää. Minä jatkan harjoituksia.
Risto poistuu säkkeineen ja on kyllä outo ilmestys kauppakeskuksen ihmisvilinässä.

13.11.2006

Urkuri

Risto kuuntelee haltioiutuneena urkujen ääntä. Lapsena radiosta kuului joskus urkumusiikkia, oikeastaan aika useinkin kun Tauno Äikää musisoi. Nyt hän kuuntelee äijää. Risto ei ole lainkaan musikaalinen Fuugan hän erottaa. Ja piano pianissimo tai forte fortissimo on ihan arkipäivää ihan kotioloistakin.

Ristolta pääsee yskähdys, oikeastaan yskänkohtaus. Mies kakoo kovastikin kurkkuaan hän miltei jo tukehtuu omaan köhimiseensä ja silloin urkumusiikki taukoaa ja urkuparvelta tikkaita pitkin laskeutuu urkumestarin vaatteisiin puettu mestari alas.

Kuka häiritsee soitantaani?

Urkuri tulee alas ja hänellä on koko Riston elinaikainen syntisäkki selässään.

10.11.2006

Kappeli

Tässä kauppakeskuksessa on myös kappeli ja täysimittaiset urut. Kaupoilla käyvät ihmiset eivät niinkään käy täällä hiljentymässä vaan enemmänkin liikehuoneistoon kiinteästi kytkeytyneen senioriasuntojen asukit.

Risto ei ole kappelissa käynyt koskaan mutta nyt hän raottaa varovasti ovea. Taustalta ylhäältä kuuluu hillittyä urkujen pauhua. Äijä on täällä päätoimisena urkurina. Hänen isästään taas lauloi Eero Raittinen. Isänsä oli poika holvikirkon kanttorin.

Vanha holvikirkko soi radiossa 60-luvun lopulla aina ja jatkuvasti. - Soi parvelta nyt Bach ..... varjoihin hukkuu, on poika holvikirkon kanttorin. Pojasta polvi paranee- sanotaan, moni ei tiennyt että se oli kipeäkään.

Eittämättä isot kaariholvit toistaisivat musiikin paremmin kuin tasakattoinen elementtirakennus, mutta hienosti se äijä soittaa kuintenkinniin -tottavie sentään.

Koko rakennus ei ole elemettirakenteinen vaan eräs seinä ja nurkkaus on tällä paikalla aikoinaan sijainneen tiilitehtaan originaali osa. Katossa on reikä ja ylös johtaa tikkaat.

9.11.2006

Patsastelua

On ihmeellistä miten patsaat aina sykähdyttävät. Näin myös kauppakeskuksen pihassa seisova Wille Vallgrenin patsas "Silakkakauppias" on vaikuttava. Erityisesti Ristoa innostaa tuo avonainen kaula-aukko. Joskus illan pimeydessä hän on koettanut jopa valuttaa puseroa alemmaksi, mutta eihän pronssipaita mihinkään liikahtanut.

7.11.2006

Kahviossa

Herra Tamlander löytää taskunsa pohjalta pari kolikkoa ja päättää investoida ne kahvikupposeen. Tiskillä vaan tulee taas uusi pulma.

-Latte, kaputsiino vai espresso, kysyy asiakaspalvelija.

-Kahvetta vaan.

-Ahaa, Cafe Americanoo, sanoo suomalaisen oloinen nainen ikäänkuin hienostellen.

-Ollaan sitä niin viiniä taas ja saaraan maalaistollo hämmentymään miettii Risto, mutta ynähtää kuitenkin jotain vastaukseksi.

Kahvi maksoi kaksi ja puoli euroa eli kahvipaketin hinnan, -holjan tyyristä.

Risto asettautuu käytävän viereen ja tulee tahtomattaan kuunnelleeksi vieruspöydän keskustelua. Siinä kaksi lääkärinoloista herrahenkilöä pohtii olevaa ja tulevaa keskoshoitopolitiikkaa.

Risto tulee sivustaseuraten väkisinkin informoiduksi kuinka pitkällä suomessa ollaan keskosten hoidossa ja kuinka vähäinen on ennenaikaisten synnytysten keskoskuolleisuus. Nuo Arvo Ylpön mantteliperijät -varmaankin viereisen Pejas-Jorvon synnytyssairaalan lääkärit kertovat intensiivisesti keskustellen ja jopa ihan potilaiden nimiä mainiten tulevan päivän työrupeamistaan.

He ovat kuulemma kehittäneet vesikeskossynnytyksen erittäin pienikokoisille keskosille. Keskosten suurin ongelmahan on puutteellisesti kehittyneet keuhkot ja ilmalle herkkä iho. Vesisynnytyksen ja istukanirtoamisesto-hormoonihoidon avulla voidaan äiti-lapsikytkentää pidentää jopa kahdella kuukaudella.

Lasta ei irroiteta napanuorasta eikä nosteta pois vedestä ennen kuin keuhkot ovat kehittyneet riittävästi. Synnytyksenjälkeistä äidin liikkuvuutta voidaan parantaa erityisesti tätä tarkoitusta varten suunnitelluilla lapsivesikeskosvaunuilla.

Mahtaneeko sellaisen vesivaunun kanssa voida jopa kauppaan lähteä, -miettii Risto. Tuon ajatuksen myötä taas hänen hullut ajatuksensa harhailevat ja Risto näkee sielunsa silmin jopa pihan hiekkalaatikolla leikkiviä lapsia jotka ovat jotenkin sidonnaisia ja äidissään kiinni vielä myöhemminkin. -No ennen kouluikää napanuora olisi kuitenkin syytä viimeistään katkaista.
.

.

6.11.2006

Iso Apple

Tuosta nimestä tuli suomennos -Big Appelsiini, joka on tämän kauppakeskuksen epävirallinen nimi. Hieno rakennus rakennettu valkoisesta valuraudasta, mallinaan Budapestin kauppahalli. Mikä parasta luonnonvalo suorastaan tulvii kattoikkunoista sisälle joten vaatteita voi tarkastella niiden oikeassa värisävyssä.

Kattorakennelman konstruktio on ainutlaatuinen ja kestävän kehityksen mukainen. Vanhat ompelukoneet on sulatettu ja uudelleenvalettu pitkiksi palkeiksi ja ikkunakarmeiksi. Kaunis ja käytännöllinen rakennus, varsinainen ostoparatiisi.

-ah tätä onnelaa, Ristokin huokaa-

3.11.2006

Hyörinää ja pyörinää

Kauppakeskus on täynnä elämää. Ihmiset menevät ja tulevat kiireisen oloisina. Miten he ennen olisivat pärjänneet maalaiskyläaikaan kun kylässä oli vain pahainen osuuskauppa.
Täällä on sisustustavaraliikettä, saippuakauppaa ja kynttiläputiikkia. Paljon soppeja joiden tuotteet eivät ihan välttämättömiä ole, etenkään Pihtiputaan mummolle ei varsin.

Risto menee sisustustavaraliikkeen ikkunan viereen katsomaan tuotetarjontaa. On ikkunalle nostettu paljon roinaa, myös roikkumassa on vanha parkkuurauta. Puiset kahvat ja kaareva terä, onkohan sillä jokin toinen nimi? Hassuja nimiä vanhoilla työkaluilla yleensä ottaen. -petkele, nahkapaska, pokstoolari, hankmo, kultivaattori ja luokki. Luokki taitaakin olla hevoskalu.

Parkkuurautaa tarvittiin paperipuun kuorintaan. Päätalon Kallekin vietti parkkuulanssilla muutaman kesän. Hikistä hommaa ja pihka haisi.

Sisustusliikkeessä on myös vanha kahvimylly. Tämä on samanlainen puinen kuin Riston kotonakin oli. Messinkinen säiliö ja puinen runko. Vetolaatikko puusta jonka tappiliitokset olivat jo löystyneet mutta niin hyvin tehty että oli tiivis kun sen käsin kokosi. Siinä äiti antoi Riston jauhaa viljaa jotta oli pois jaloista pyörimästä. Mammallaan oli sinikuvioinen seinämalli. Porsliinia runko ja veivi vaakatasossa, käsin maalattu tuulimyllykuvio kyljessä. Samanlaisia näemmä on alettu taas tekemään koristeeksi. Kahviastia on näissä läpinäkyvää muovia kun vanhoissa se oli lasia.

Ja pesukomuutikin on kokenut uuden tulemisen. Emalivati ja kannu. Myös puinen lipastontapainen viritelmä jossa käsin ristipistoilla kirjailtu roikkuva liina verhona. Poika ja tyttö leikkii siinä kuvassa. Tuollaiset ne ennen korvasivat suihkut ja lavuaarit, ei vettä tuhlaantunut liiemmälti. Kerran päivässä tyhjennettiin jätevesisanko, pantiin laskiämpärin joukkoon jos oli tilaa. Vietiin tunkiolle samalla kun mentiin hakemaan hellapuita liiteristä.

Puukuuri sanotaan eteläkarjalassa vaikka mistään lääkärin määräämästä kuurista ei olekaan kysymys.

1.11.2006

Olkipatja

Tuosta sänkipellosta Ristolle tulee mieleen entisaikojen mainiot olkipatjat. Onkohan sellaisia vielä saatavilla? "Mennään pehkuihin" -sanonta tuli siitä että mentiin olkipatjalle nukkumaan. Pehkuiksihan, eli ruumeniksi eli silpuiksi se pikkuhiljaa mureni etenkin levottomien unien kääntyilemisien matkaansaattamana.

Mahtaneeko viljan korresta enää kunnon olkipatjaa saada aikaiseksi? Nykyvilja on jalostettu niin lyhytkortiseksi ja leikkuupuimuripuinti ei jätä olkea enää keräyskelpoiseksikaan, pitäisi niittää elo viikatteella tai sirpillä ja säästää olki makuualustoja varten. Ekologinen ja kierrätettävä makuualusta oli tuo patja entisaikaan. Ehkä kaupunkiasunnoissa hieman pölyävä ja rapisevakin mutta ei ainakaan hiostava eikä kuminkäryinen niinkuin ensimmäiset vaahtokumipatjat.

Ennen oli sängytkin sellaisia kaukaloita joita sai pidennettyä tai levennettyä yöajaksi. Päiväsaikaan sängyn päällä oli sileä levy. Päästävedettävien sänkyjen patjoissa oli puolivälissä sauma josta se taitettiin säilytysolotilaansa kaksinkerroin. Sivustavedettävien patja vain pöyhittiin korkeammaksi ja kapeammaksi.
Mahtoiko tuo taitettavan patjan sauma olla nukkuessa kovinkin epämiellyttävä?

Taisi myös siinä oljista ruumenia kehittyä kun nuoriparit oikein touhusivat olkipatjoilla nuoruuden innolla. Sinne olkien sekaan sitten menivät kirput ja luteet piiloon ja ruoka-ajan tultua tulivat patjan saumoista esille ja aterioimaan verta ja ihmisten eritteitä.

Jos oikein pisnesmies olisi niin tekisi markkinoille uuden tuotteen joka olisi kovastikin retrohenkinen. Mehupillitehtaalta jos ostaisi pitkiä imupilliaineksia ja niistä kehittäisi nykyajan olkipatjan, parempi kehitysidea se olisi kuin stryroksipallosäkkituoli varsin on.

-Oi niitä aikoja, höpisee Risto omiaan ja on jo Ison Omenan ovella. Astuu sisälle ja katsoo takaosassa olevaa esiintymiskoroketta. Siinä hän on joskus hulluina hetkinään pitänyt luentoa ohikulkeville. Tappurin ja viskurin merkitys nykyajan urbanisoituvalle ihmiselle, oli eräänkin yksinpuhelun aihe.

Puksmäntin ja piranan merkitys agraarin ravintoketjun osana, oli toinen parituntisen höpötyksen perusprinsiippi.

Sitten oli kerran semmoinenkin luentosarja kuin äijien kyykkykeskustelut kotikylän raitilla versus nettisättäys vallannutko alaa juoruämmien informaatiovaltatieltä?
Suu auki ja ihastuneena sitä isokin porukka kuunteli, liekö sitten mitään ymmärtäneet -helmiä sioille.

.

.

27.10.2006

Muuttolinnut

Kävelyreitti Omenalle kulkee läpi Olarin kartanoiden pellon. Pellolle on pysähtynyt lintuparvi tankkaamaan ennen muuttomatkaansa. Kovalla metelillä linnut ruokailevat, mitä sitten löytävätkin olkisängen joukosta. Mieleen tulee luonnon ihmeellisyys ja monimuotoisuus. Vaistot saavat linnut lentämään talveksi lämpimään ja ankeriaat kutemaan aina ja vain Sargassomerellä. Mahtava voima tuo vaisto.

Montakohan lintua tuossakin lienee? Riistalaskentaa suoritetaan vuosittain ja sekin on taiteenlaji sinänsä. Myös isossakin järvessä olevat kalat saadaan selvitettyä hyvinkin tarkasti. Ensin kalastetaan tiheäsilmäisellä verkolla esimerkiksi tuhat kalaa, merkitään ne ja lasketaan takaisin. Muutaman päivän perästä kalastetaan uudestaan, lasketaan montako merkittyä yksilöä on esimerkiksi tuhannessa kalassa ja järven koko kalamäärä saadaan senjälkeen kertolaskulla.

Amerikan uudisasukkaat laskivat biisoneita ampumalla niitä. Se oli kuitenkin laskentametodi joka aiheutti kränää ja siitä luovuttiin.



26.10.2006

Syksy saa, totta vie.

Kävellessään kohti kauppakeskusta Risto aistii kaikilla aisteillaan syksyn saapumisen. Kosteus, tuuli ja hämäryys ovat tunnetuimpia tunnusmerkkejä. Hänen mielestään vuodenaikojen vaihtelu tuo elämänrytmiin dynaamisuutta ja mielenkiintoakin. Kaamos masentaa mutta senjälkeen on tulossa pirteä talvi ja taas joskus uusi kevät. Vuodenajat jaetaan yleensä neljään, mutta Ristolla on jokaisella vuodenajallakin vielä kolme eri jaksoa.

Esimerkiksi syksyssä on alku-, keski- ja loppusyksy. Nyt eletään alkusyksyn loppuvaihetta. Hän on tehnyt kaikille jaksoille oman mittauskeinonsakin ja sellaisena toimii syksyllä entisen kotipihan nuori vaahtera. Sen puvusta voi havaita useimmat muutkin vuodenaikojen vaihtelut, ainoastaan alku- ja lopputalven hahmottamiseen vaahteralla on suuria vaikeuksia ja tarvitaan muitakin mittavälineitä.

Ristolla oli tarkoitus vielä tarkentaa havainnointiaan ja jakaa nämä ajanjaksot vieläkin pienempiin osiin. Esimerkiksi alkukeväässä on havaittavissa selkeä alkuosa, sitten alkukevään tasaantumisosa, eli keskiosa ja juuri lopussa on alkukevään loppuosa.

Vaikeuksia tuottaa huomata milloin alkukevään loppuosa vaihtuu keskikevään alkuosaksi ja sitten taas keskikevään loppuosan vaihtuessa loppukevään alkuosaksi on vain tietyn koivun hiirenkorvan vivahde-ero.



Mittastandardina toimivan vaahteran, alkusyksyn loppuosan keskivaiheen puku riisuttuna.

25.10.2006

Jalkamiehenä

Risto oikaisee keskuspuiston kautta. Trabant odottanee häntä uskollisesti, ellei sitten ole varastettu, ovat kuulemma kysyttyjä pelejä. Jos hän joskus saa ensimmäisenkin osamaksuerän maksettua, hän liittynee asianmukaiseen kerhoon.

On kiva kuulua johonkin yhteisöön ja jos vaikka saisi oikein sellaisen puseronkin jossa lukisi "Trabant" isolla.

Risto on huolissaan etsintäkuulutuksestaan ja havaitsee kaksi aurinkolasipäistä herraa viereisessä autossa aivan Trabantin lähistöllä. Onkohan nuo etsiviä? En uskalla mennäkään autoon, jatkan kävellen isoon omenaan -päättää hämmentynyt mies.

24.10.2006

Diakonissa

Diakonissa kotiutuu selvitysreissultaan ja hänellä on huonoja uutisia. Riston asiat ovat enemmän solmussa kuin hän luulikaan. Lapsien elatusmaksut ovat rästissä puolelta vuodelta. Lisäksi jossakin virallisen oloisessa lehdessä oli ollut etsintäkuulutus ja viisi eri henkilöä ja yritystä olivat ilmoittaneet että heilläkin olisi saamisia Ristolta.

Tapiolan Energia on tehnyt rikeilmoituksen ja Aulis Junes kunnianloukkausilmoituksen. Lindvallin Topi reklamoi huonosta kaivuutyöstä ja museovirasto penää joitakin viikinkiajan tavaroita. Joku viides valittaa vaan yleisestä häiriöstä jota Riston yleisilme aiheuttaa.

Diakonissa sanookin että nyt ovat hyvät neuvot tarpeen. Risto päättää lähteä kävelylle ja samalla noutaa Trabanttinsa kauppakeskuksesta.

23.10.2006

Ikkuna antaa

Iso ikkuna antaa kaakkoon ja siinä syksyistä maisemaa katsellessaan Riston ajatukset harhailevat melankolisesti, aivan kuten aina ennen kotonaankin renginkaappinsa sisältöä tutkiessaan. Prostataotanta jäi renginkaappiin, mutta aika ajoin nivusissa tuntuva juilinta muistuttaa häntä asioista joita ei koskaan takaisin saa.

Jokioisissa Pöljänterin kotimaisemissa oli ennen terveyskeskusaikoja kunnanlääkäri. Myös hänen tyttärensä opiskeli lääkäriksi ja pitää nykyisinkin vastaanottoaan Forssassa, hänen hoidoissaan Ristokin on käynyt. Lääkäri itse oli lihava mies. Poltti Klubi 77 tupakkaa alinomaan ja pitkät jämäholkit olivat työpöydällään haisemassa.

Vaimonsa oli Seija ja avustajana vastaanotolla. Silloin milloin Seija ei ollut paikalla ja kutsumassa odotustilasta potilaita sisälle, niin lääkäri meni itse pyörillä varustetulla tuolillaan potkiskellen ovelle ja huusi siitä potilaita tutkimushuoneeseen. Erään kerran oli Mattilan isäntä vastaanotolla ja lääkäri kysyi ovelta tuttavallisemmin -Mikäs Mattilan isäntää vaivaa?

-Munat on kipeät, vastasi isäntä.

Koko vastaanotto rähähti nauramaan ja tohtori moitiskelikin häntä myöhemmin että ei saa niin rehellisesti vastata, pitää sanoa vaikka että korva on kipeä.

Toisella kertaa sama isäntä oli taas vastaanotolla ja Seija tuli pyytämään sisälle. Seija kysyi sattumalta samalla lailla että mikäs isäntää vaivaa?

-Korva on kipeä, kuului vastaus.

Seija totesikin heti isännän noustua että voi, voi särkeekö sitä?

-Ei, ei kun ei tule kusta, jatkoi isäntä vastaustaan

20.10.2006

Kivikasa

Elämä on yhtä kivireen vetämistä. Aikoinaan Risto oli työttömänä ja aloitti tontilleen valtaisan kivikeon rakentamisen. Se jäi kesken, niinkuin niin moni muukin hänen aloittamansa homma on jäänyt.

17.10.2006

Etsikon aikaa

Risto ei ota uskoakseen etteikö talosta lainkaan löytyisi kirvesmiehen unohtamia viinakätköjä. Hän katsoo vielä kaikkien vaatekaappien sokkelit. Alimman hyllyn alla on useimmiten tyhjä tila jossa voi säilyttää tavaraa piilossa katseilta. Ei löydy sieltäkään. Vielä WC-huuhtelusäiliöt, liesituulettimen putki, jääkaappipakastimen takana oleva lauhduttimen ympäristö, sähköhellan takunen, loistevalaisimen kotelo. Ei , mitään ei löydy mistään. Tai oikeastaan löytyy kauheasti pölyä, mutta olkoon.

Mies siirtyy ison ikkunan eteen ja katsoo kävelytiellä kävelevää ontuvaa miestä ja hänen vaivalloista kulkuaan. Tulee mieleen entinen sukulaismiehensä Nätti-Jussi.
Juhani Nätti syntyi Karstulassa mutta muutti vanhempineen työn perään pohjoiseen. Oli aikuistuttuaan tunnettu mies Kemijoen uittotyömailla. Milloin ei ollut uitoissa, oli auttamassa maataloissa joiden isännät olivat uitoissa.
Teki töitä myös Posiolla jossa sijaitsee maailman pienin valtio.

Jussilla oli paha kampurajalka. Vasen jalkaterä sojotti taaksepäin ja lumessa kävellessään siitä syntyi vinha jälki. Perästätulijat eivät tienneet oliko siinä tultu vai menty. Jussi oli myös armoton juttumies ja tarinankertoja. Harvasta tavallisesta kouluttamattomasta ihmisestä on tullut niin kuuluisaa kuin Nätti-Jussista tuli.

Vanhemmiten Nätti-Jussi kyllästyi hänestä tehtyihin lehtikirjoitteluihin ja haastatteluihin. Ääni meni piukeaksi ja silmiin punkesi vesi jos häntä koetti jututtaa. Yksi tunnettu juttu hänestä oli kun miesjoukko oli keskustellut keihäänheitosta. Toiset ihmettelivät kun nykyään heitetään jo liki yhdeksänkymppisiä kaariakin.

Mitäs tuo nyt on, totesi Jussi. Olen minäkin heittänyt heinäseivästä liki kuusikymmentä metriä. -No onkos se nyt paljon, pieni heinäseiväshän on liki samankokoinen ja -painoinen kuin keihäskin, totesivat toiset.

-No mutta siinä seipäässä oli silloin heinätkin, vastasi Jussi.

Tuon tapauksen muistoksi Risto teki aikoinaan takapihalleen maailman suurimman kivisen heinäseipään.

13.10.2006

Maisemaa katsellessa

Oleskeluhuoneen ikkuna antaa ison omenan suuntaan. Matkaa on viljalti mutta muutama torni sieltäkin pilkistää. Risto miettii miten mahtaa edetä Kälviän asuintorniprojekti?



12.10.2006

Naapurissa

Risto on vieraillut tässä talossa muutaman kerran ennenkin. Nyt ympäristö on varsin siisti ja paikat sisällä hyvässä kondiksessa. Verhot ovat varmaan uudet ja erilaisia koriste-esineitä siellä sun täällä.

Kirvesmiehen vaimo kun lähti Vampulaan niin mies ei sen jälkeen paljoa perustanut talon sisustuksen tilasta. Kukkaset kuolivat pikkuhiljaa ja mitään uusia seinäkoristeita hän ei myöskään ostellut. Toisin on nyt. Diakonissa on hommannut jostain rottinkisia korituoleja ja ikivanha puuarkku toimii sohvapöytänä.

Diakonissan lähdettyä hoitamaan Riston asioita niin Risto menee tarkistamaan alakerrasta onko kirvesmiehen lukuisiin viinakätköihin jäänyt mitään. Turhia ilmastointiputkia on katossa ja seiniin upotettuja salakoloja panelilaudoituksen alla. Täällä se Risto usein vieraili kirvesmiehen kanssa ja mies taikoi aina jostakin kolosta jotakin suuhun pantavaa nestemäistä ja oli salaista touhua kuin pikkupoikana.

Äkkiseltään tarkastellen kaikki Riston tietämät paikat ovat kuitenkin nyt tyhjät.
Risto menee vielä vinttiin ja muistaa siellä yhden kätkön joka voisi olla kirvesmieheltä unohtunut. Mutta ei, kovin on ollut tarkka ja kaikki mies on juonut. No siitähän se maksa varmaan vaurioituikin, jatkuvasta tissuttelusta.

Risto katselee ikkunasta oman talonsa suuntaan. Siellä sisällä joku rouva Niljanteri nuorempi liikkuu ja varmaan keittää soppaa Riston omistamalla hellalla. -Tai Sarin puoliksi, no sekin asia pitäisi kait selvittää. paljonkohan Sari saa tuosta vuokratuloja vai viekö herra von Niljander kaikki konsulttipalkkioinaan?

11.10.2006

Ihana aamu

Risto herää auringon noustua jo niin korkealle että sen säteet herättävät Riston osuttuaan pressun saumassa olevaan reikään. Kylmyys ja kohmelo eivät ole kivoja kavereita. Olisikohan naapurikirvesmies kotona?

Katos on juuri sopivasti niin että sen toiselta puolelta pääsee suoraan orapihlaja-aidassa olevasta aukosta naapurin puutarhaan. Verkkohuivin kekkale roikkuu vieläkin omenapuussa. Muovinen ikkunapressu on vaihdettu lasiseen mutta maassa on sirpaleita muistutuksena taannoisesta naapureiden perheneuvottelusta.

Risto soittaa ovikelloa mutta yllätykseksi ovea tuleekin avaamaan nelissäkymmenissä oleva naisihminen. Lyhyen ajatustenvaihdon aikana selviää että kirvesmiesnaapuri on sairaalassa maksansiirrossa ja tämä naisihminen on seurakunnan diakonissa joka on vuokrannut asunnon toistaiseksi.

Nainen on hyväsydäminen ja muutoinkin kaikinpuolin ystävällinen ja humaani ihminen. Hän pyytää Riston sisälle ja syöttää tälle aamupuuroa. Risto käy jopa suihkussa ja saa ajeltua partansa. Jopa tukkakin leikataan ja puhtaat pestyt vaatteet hän saa myös päällensä.

Tämä nainen on toiminnan ihminen. Hän laatii Ristolle toimenpideohjelman jotta asunto ja työpaikka löytyisi. Ja mikä parasta kaiken kukkuraksi Risto saa pienen pikarilisen konjakkia jotta hampaiden kalisunta saataisiin vähenemään.

Eihän minusta mihinkään ole tämmöisestä rassukasta, -estelee Risto naisen touhuiluja.

Tottahan toki sulle työtä löydetään ja voit asua viikon verran tuolla kammarissa, kunhan saamme asiat selvitettyä kaupungin asuntotoimiston kanssa, todistaa nainen.

-Minnekään Kirstinmäen slummiin tai Leppävaaran kolhooseihin en lähde, haluan sitten oikein kunnon kämpän, Ristolla alkaa jo itselläkin omanarvontunto nostaa päätään.

No, no katsotaan mitä on mahdollista, ainahan sitä voi sitten myöhemmin vaihtaa kun asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Nyt et ala vaan enempää juopottelemaan vaan ryhdistäydyt ja aloitat työt heti kun paikka löytyy, jatkaa tomera nainen opastustaan.

10.10.2006

Valomerkkiin asti

Se taas lipsahti ilta pitkäksi kun Risto intoutui kuuntelemaan tosimiesten juttuja. Tupakinsavua oli vain niin viljalti että tupakkimiehenkin silmiä kirveli. Yösijaa ei löytynyt ja satanen tuli Reiskalle vippiä lisää piikkiin otetuksi. Risto oikaisee ensin snakarilla käytyään keskuspuiston läpi entiselle kotipihalleen. Liiketunnistin rapsauttaa pihavalot päälle mutta onneksi sisällä huoneissa ei kukaan havahdu.

Risto menee suoraan katokseen ja siellä säilytyksessä olevalle tavarakasalleen. Siirtää pressua ja ja ottaa käsikopelolla pahvilaatikosta jotakin kangasta peitokseen ja rojahtaa kostealle sohvalle. Siirtää vielä pressun niin että häntä ei havaitse vaikka talon väki kävisikin aamusella postilaatikolla.

Jokin yölintu ääntelee keskuspuistossa ja hiljainen liikenteen melu kantautuu kehä II suunnasta. Syysyöt ovat jotenkin hapekkaampia ja äänettömämpiä kuin valoisat kesäyöt. Kansa käy aikaisemmin nukkumaan ja ilman kosteus vaimentaa ääniä tuoden yöhön oikean yön tunnelman. Kerran Risto oli ulkomailla ja kaskaat aloittivat illansuussa sellaisen metelin että nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Nyt ollaan täällä suomessa ja väsyneen miehen veressä oleva alkoholi toimii unilääkkeenä ja vanheneva mies nukahtaakin melko pian muistorikkaalle sohvalleen.

9.10.2006

Kuin kotona

Täällä pubissa Risto on kuin kotonaan. Nyt pitää kiertää mahdollisimman monta pöytää jotta rahan vippaaja löytyisi. Olueeseen on roposia vielä taskun pohjalla mutta snackarilla myöskin pitäisi käydä ja yöpaikkakin löytää.

Kaikki kyselevät missä olet ollut ja mitä kuuluu? Näkeehän porukka sen naamasta että ei miehellä kovin hyvin pyyhi juuri tällä hetkellä, mutta kyselevät sen mitä humalaiset örisijät vain voivat.

Outoakin porukkaa on. Yksi Gorban näköinen mies kantaa kaktuksen piikkejä poskessaan. Kotona oli ollut jokin tiukempi neuvottelu kun hän oli ensin laittanut hiilihappojäätä kukkapurkkiin ja vielä senjälkeen erehtynyt tukkimaan vuotavan vesipatterin kerran kymmenessä vuodessa kukkivan kaktuksen kukinnolla. Pahempi juttu semmonen.

Auto taitaa jäädä tuohon parkkipaikalle yöksi, olikohan se ilmainen paikka? -miettii Risto. Menee ja laittaa levyautomaattiin soimaan lohjalaisen Ahti Lammen laulun "elämän valttikortit". Kyynel puristuu hänen silmänurkastaan kun Risto käärii vieruskaverin ojentamista sätkätarpeista itselleen suitsuketta.

Otan muutaman ja illan hämärtyessä riittävästi kävelen sinne omalle sohvalleni ja nukun sielläkin yhden yön. -Näin ajattelee mies joka kylläkään ei vielä ole kaikilta kavereiltaan kysynyt olisko heillä tilapäismajoitusta.

6.10.2006

Olarin ostarille

Risto ajaa autonsa pois omasta pihastaan ja miettii samalla haikeana kaikkia taloonsa tekemiään yksityiskohtia. Josef oli rakennusaikana ideoimassa energiansäästöratkaisuja ja muita pieniä yksityskohtia jotka ovat nyt toisen perheen ilona.

Kaksikerrosratkaisu salli myös hienon jatkuvatoimisen keskuspölynimurin. Yläkerran huoneiden nurkissa on lattialistojen alla jokaisessa kulmassa jatkuva imu. Alakerrassa on muutama vanha pölynimuri imemässä villakoiria pois nurkista, sinnehän ne muuten kerääntyisivät. Imureiden hukkalämpö lämmittää alakerran varastoa.

Makuuhuone oli aluksi tukalan kuuma mutta siihenkin löytyi ratkaisu. Yhdelle ulkoseinälle upotettiin kolme isoa jää-viileäkaappia siten että lauhdutinosat sijoittuivat ulkopuolelle. Jääkaappien ovet poistettiin ja hyllyjä käyttettiin vatekaappeina. Viileä yöpuku oli kiva pukea viileässä huoneessa kesäkuumallakin.
Josef modifioi myös termostaattia niin että talvella jääkaapit toimivat huoneen lämpöpumppulämmittiminä.

Valaistus olikin Josefin oikea diplomityö. Liikeanturit tutkivat ja rekisteröivät huoneessa kulkijan liikeratoja ja oppivat ennakoimaan minne ihminen on menossa. Valot sammuivat ja syttyivät huoneissa mikroprosessorin ohjaamana.

Lämpö ja valo tahtovat huoneissa nousta yleensä ylös ja siksi kaikki valaisimet upotettiinkin lattiaan. Alhaalta tuleva valo on myös hyvää jalkahoitoa ja saa asiat ja esineet näyttämän auringonnousun aikaisilta ja seinillä olevat taulut kiinnostavilta.

Ihan kiva kämppä se oli loppujen lopuksi, vaikka paras paikka oli alhalla autotallin nurkassa oleva renginkaappinurkkaus. -Oi voi niitä aikoja, haikailee Risto ja astuu sisälle pubiin, -samaan missä hän joskus tapasi jopa Jari Tervon.

5.10.2006

Maallinen omaisuus

Risto tutkii katokseen tuotuja tavaroitaan. Pressu on köytetty löysästi niiden ympäri ja katoksen maavaraiselle puurimoitukselle on laskettu kosteudelle herkkiäkin huonekaluja. Erityisesti Ristoa kiinnostaa onko hänen renginkaappinsa tallessa. Etummaisenä on vanha äidiltään perimänsä plyyshisohva joka viime ajat palveli autotallin istumapaikkana. On pahvisia vaatelaatikoita ja paperinippuja sekä autotallista kannettu joitakin työkaluja. Renginkaappia ei näy ihan etummaisena, joten hätätapauksessa se on mentävä itse hakemaan autotallista.

Paha muutoinkin sanoa mitä on tallessa ja mitä on Sari vienyt. Sohva ainakin on sopivasti framilla ja Risto nostaa sen päältä pois ison videokasettilaatikon istuutuakseen hetkeksi. Häntä harmittaa hurjasti. Kosteus on pilannut varmaan monetkin tavarat ja liekö rottiakin täällä ulkosalla. Hän silittää tunnearvoa omaavaa ruskeaa plyyshisohvaansa. Siinä hän istui ja rötkötti useasti jo, tai vielä äidin kanssa asuessaankin. Sen hän myös otti mukaansa Tampereelle opiskelukämppäänsä. Itse asiassa sohva oli myös muutaman kuukauden Valkeakoskella.

Risto opiskeli Valkeakoskelta käsin ensimmäiset opiskelukuukautensa. Valkeakoskella hän asui Aamulehden kuuluisan urheilutoimittajan Matti Pitkon syntymäkodin yläkerrassa. Matti Pitkon isä asui vaimoineen itse rakentamassaan talossa Asevelitiellä ja pahaksi onneksi sattui kuolemaan juuri Riston yläkerrassa asuessa.

Riston tullessa koulusta eräänä päivänä koko huushollin täytti kitkerä pohjaanpalaneen puuron katku. Rouva Pitko oli saanut tiedon miehensä kohtauksesta ja kaatumisesta kesken ruuanlaiton. Puuro paloi pahasti pohjaan, hyvä ettei koko talo palanut kun ensihoitajat hälyttivät rouvaa sairaalalle jättämään viimeiset tervehdyksensa miehelleen.

Tällä sohvalla Risto on nähnyt monenlaista unta ja kokenut monenlaista asiaa, nyt sille pitäisi löytää uusi paikka. Turha on näitä tässä nyt liialti tonkia, päättää Risto ja ajattelee mennä pubiin, josko siellä olisi tuttuja jotka lainaisivat rahaa ja muutoinkin auttaisivat miestä tälläisessä kriisissä.

4.10.2006

On niin hauska kotiin palata.

Pankkiautomaatilla Ristolle valkenee että tili on tyhjä, peräti miinuksella. Kone jopa imaisee koko kortin niin suhaus vain kuuluu, -masentavaa.

Nälkä.


Hän ajaa Prisman lastauslaiturin viereen ja kysyy tupakilla olevilta vihreätakkisilta olisiko heillä antaa mitään poisheitettävää ruokaa. Esimiehenoloinen nuorehko nainen menee sisälle ja tuo yli myyntiajan olevia pasteijoita ja maitoa.
Risto kiittää ja menee pupeltamaan parkkialueen laitaan.

Läpi Nummelan ja Kehä II kautta tullaan jo Olariin. Koti tuntuu todella hauskalta nähdä pitkästä aikaa. Kaikki nuo tutut nurkat ja pihatiet. Ovessa on vain outo nimi!

NILJANDER

-mitä tämä tarkoittaa?

Risto kokeilee avaintaan oveen mutta se ei sovi. Soittaa ovikelloa ja nuori nainen tulee avaamaan, perässään taapero joka tarraa naisen jalkaan kuin ikihonkaan.

-päivää

-päivää, en osta mitään.

-no olen tämän talon isäntä.

-ette ole, tämän talon isäntä on töissä.

-olen Risto Tamlander, kukas te olette?

- Jaana Niljander, olemme vuokranneet tämän Sarilta, oletkos sinä se kuuluisa kadonnut Risto?

-kuuluisasta en tiedä mutta missä Sari on?

-ettekö tiedä? Sarin äiti kuoli ja he muuttivat äitinsä entiseen kotiin Järvenpäähän.

-he?

-niin, lapset ja Sari ainakin.

-ainakin?

-en minä muusta tiedä, isäni Rolf hoitaa hänen asioitaan, häneltä tämän talonkin vuokrasimme. Sinun loput tavarat ovat tuolla katoksessa pressun alla, voisitte hoitaa ne pois jotta saamme omat pihakalusteemme sinne suojaan talveksi.

Riston päässä pyörii nyt enemmän ajatuksia kuin sinne oikeastaan mahtuukaan. Hän menee kohti pihakatosta sekavin miettein.

3.10.2006

Vorssaan

Suntio huutaa kovaa, sulkee oven perässään ja juoksee jonnekin. Risto ei myöskään aikaile. Hän pujottautuu pois makuupussistaan menee takakautta ulos ja asettaa irroittamansa laudat joten kuten takaisin paikoilleen. Siirtää vielä seinänvierustalla nojallaan olevan vanerilavan seinälautojen painoksi.

Kivistä hautuumaa-aitaa kumarassa seuraten mies hiipii autolleen ja kaasuttaa nopeasti tiehensä. Forssaa lähestyttäessä häntä vastaan tulee poliisiauto ja ambulanssi. -Minnehän nuokin jo näin aikaisin? -miettii Risto ja ajaa itsekin poliisiaseman kautta vain tarkistaakseen onko hänen vanha Mazdansa vielä sen pihalla.

Autoa ei näy, varmaan siirretty varikolle ja ehkä jo huutokaupattukin. Joku sai siitä hyvän pelin kunhan teki siihen ensin kansiremontin. Olisikohan minun aika mennä jo kotiin, pohtii mies kuumeisesti. Nälkäkin on ja ruokoton olemus. Vanhassa maatuneessa ruumisarkussa makaaminen ei ainakaan fressannut vaatekerran tuoksua.

Risto muistaa vanhan TV-näytelmän Jönni Lumbergista. Jönni, eli Erkki Pajala sammui ja ystävänsä luulivat hänen juoneen myrkkyä viinapullosta. Kuin aitona kuvajaisena Risto muistaa vielä vuosikymmenien jälkeenkin vuorosanat. -Joit myrkyn, myrkyn joit!

Jönni meni silloin jo valmiiksi pötkölleen ruumisarkkuun odottamaan noutajaansa. Ei sellaista tullut koska viinaahan hän vain oli juonut, mutta kaverit luulivat viinapullossa olevaa myrkkyä juoneensa.

Risto ajaa Liesjärven kansallispuiston alueen parkkipaikalle ja peseytyy kuivajärvessä. Heittää multaiset rytkynsä roskasäiliöön ja ottaa matkalaukustaan ainoan vaihtovaatekerran ja pukeutuu. Parta jää ajamatta koska koneen akku on tyhjä ja perästävedettäväkin on uupeluksissa.

Karkkilassa hän menee pankkiautomaatille.

2.10.2006

Yö työkaluvajassa

Risto ajaa läpi Urjalan sekä Menosten, Matkun sekä kaasuttaa Koijärven kautta Tammelan kirkolle.1400-luvulta olevan kirkon vieressä seisoo hakkapeliittapatsas. Nämä Riston hallussa olevat Hakkapeliittajohtajan tavarat olisi sopiva haudata sen edustalle eikä varsinkaan minnekään kansallismuseoon kiikuttaa.

Hakkapeliittapatsaaseen on kaiverrettu 1600-luvun ruokatapaohjeita rahvaalle, joita Ristonkin olisi ehkä hyvä joskus noudattaa:

” Olla ensimmäisenä kaivamassa vatia on sopimaton tapa, kuin myös syljeskellä pöydälle eli seinille on siivoton. Kädet pyyhitään siivosti pöytätuukiin. Sieraimista pitä pois oleman rään riettaus. Siivotoin on myös se nauru, joka suun levittä rypistäin posket ja paljastain hambaat".


Risto katselee ympärilleen mistä tähän hätään lapion vielä löytäisi. Yö on jo näppeimmillään ja kaivaminen tuskin paljastuu. Risto kiertää kirkkoa ja huomaa suntion ja hautausmaanhoitajien työkaluvajan. Lautarakenteinen vaja on tiiviisti säpissä mutta takapuolella on irrallisia seinälautoja.

Mies vääntää muutaman laudan irti ja kömpii sisälle pimeään. Ei uskalla sytyttää valoja mutta löytää lapion käsikopelollakin. Hiekkainen maa ei suuria ponnisteluja vaadi että metrinen kolo syntyy. Sinne roippeet ja kuoppa umpeen, yö on jo pitkällä ja kuukin jo mollottaa.

Lapiota palauttaessaan Risto miettii josko voisi viettää yönsä vajassa. Autossa nukkuessa joku voi tulla kyselemään ja pois hätistämään. Aikaisin ylös ja matkaan, ei kirkonväki ihan aamuula töitänsä aloita. Makuupussi matkassaan Risto menee takakautta vajaan ja palauttaa lapion telineeseensä. Silmä ei erota mitään mutta yhdellä seinustalla on jokin iso laveri tai oikeastaan kaukalontapainen. Haisee mullalta mutta saa kelvata. Risto menee umpesukkeluksiin makuupussiinsa ja ei lainkaan tajua koisaavansa hautaa avattaessa esiintulleessa vanhassa ruumisarkussa.

Aamuauringon jo pilkistellessä Risto havahtuu vasta kellon käydettä seitsemää kun vajan ovea ropistellaan. Suntio on tulossa ottamaan kukkienhoitajille esille työkaluja. Juuri hänen peremmälle päästyään Risto nousee ylös hänen vielä ollessaan umpisukkeluksissa makuupussissaan.

29.9.2006

Riemukaari

On Pariiseja täynnä tämä maa, -laulaa Risto ja poikkeaa muistomerkille joka on kuin riemukaari





Pahainenkin ruostunut hökötys tuhahtaa hän ja jatkaa matkaansa. Mies saapuu jo hämärän laskeuduttua Juuson nurkille. Rakennus on helppo tunnistaa uusista ikkunapokistaan ja korjatusta katosta. Onkohan remontti ollut kalliskin ja liekö museovirasto valvonut kovastikin öitään? Pihalla vielä lavetillaan vanha veturikin odottamassa kunnostustaan. Tohtinisiko mennä sisälle vai antaisiko rauhallisten ihmisten viettää koti-iltaansa? miettii Risto autossaan. Kiiltävätukkainen herra kulkee sisällä kirjaston ja ruokasalin väliä. Lukee varmaan kotiläksyjään koska huulita miltei voi laskea "citius , altius , fortius". -Mitäs minä tälläinen kesseli turhaan poikkean häirimään, taidan jatkaa Tammelaan hakkapeliittapatsaalle ja palautan nuo pokstoolarit ja klootin niiden alkuperäiselle omistajalle. Risto jupisee yksikseen ja protpottaa tiehensä.

28.9.2006

Maantiellä

Risto tahtoisi jäädä mutta moottorie on kuuma, -tulee mieleen kun mies katsoo vastaan tulevaa liikennettä.





Minne sitä nyt menisi? Hyvärisen Juuso asuu vanhassa pappilassa Toijalan liepeillä, menisiköhän nyt sinne loisimaan? Josko veturimuseolta löytyisi joku vanha junanvaunu jossa voisi koisailla vielä pari päivää. Risto tutustui Juusoon Pöljänterin välityksellä kerran Minkiön höyryveturipäivien yhteydessä. Silloin mentiin porukalla höyryjunalla ihan Porvooseen asti. Lahdessa on kylläkin juuri nyt jotkin pienoisrautatiemessut, toivottavasti mies ei ole siellä vaan kotosalla.

Toijala ja Viiala on muutenkin katoavaa seutua. Vuodenvaihteessa kyltit revitään alas ja tilalle laitetaan uusi nimi "AKAA". Mitenköhän se taipuu? Ristisanatehtävistä tuttu nimi ja kirjaimia säästeliäästi käyttävä. Onkohan jo uusi vaakuna suunniteltu? Korkeamäen Esko kirjoittaa Viialan historiikkia nyt kun vielä ehtii, kohta Viiala on menneen talven lumia. Toisaalta voiko historia loppua, kaipa se sitten loppuu kun nimi muuttuu ja kunta lakkaa olemasta.

27.9.2006

Trabant kuljettaa

Risto ajaa huoltoasemalle tankatakseen ja vasta täällä havaitsee kaksitahtiauton hankaluuden. Valmiiksi sekoitettua öljy-bensiiniseosta ei ole saatavilla vaan se pitää itse tehdä. Risto tankkaa kolmisenkymmentä litraa ysivitosta ja ostaa sisältä litran moottoriöljyä. Kaataa öljyn tankkiin ja alkaa heiluttelemaan autoa hullunlailla saadakseen seoksen homogeeniseksi.

Tankkauspisteellä on muitakin ja katselevat touhua huvittuneena. Eräästä rekasta tulee kaksi isoa korstoa ja ilman sen kummempia kyselyjä alkavat hekin heiluttelemaan trabanttia niin että Risto jo pelkää jousien irtoavan kiinnikkeistään.

-Matti Louekoskellakin on tälläinen samanlainen, sanoo toinen miehistä ja hetkuttaa niin että ovet natisevat ja takahuslaarin pokstoolit vaneriaskissa helisevät.

-No joo eiköhän se jo ole sekaisin, kiitos vaan -sanoo Risto ja istuu jo piiliinsä.

Hän ohittaa Kälviän keskustassa rakenteilla olevan tornitalon toistamiseen ja huomaa ihmeekseen miten se on muutamassa päivässä kasvanut korkeutta kummasti. Varmasti ne laittaa siihen vielä jonkun piikin tai korokkeen katolle jolla siitä sitten tulee nippanappa suomen korkein asuntokerrostalo, -holjia noi pohjalaiset.


Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...