Sari ja Risto

Kuten kaikki Sarin ja Riston tuntevat varmaan hyvin muistavat ja miksi eivät muistaisi, miten Sari ja Risto Tamlanderin elämä aikoinaan eteni omissa uomissaan, jotka nämä uomat eivät aina olleet yhteneväiset eivätkä virtauksetkaan aina olleet vuolaana elämän eliksiiriä samaan suuntaan virtaa matkaansaattavat, -mutta kuitenkin.

Nyt huhtikuussa Sari saa yllättäen tiedon että Riston maalliset jäännökset ovat löytyneet. Näin siis vakuutusasiat ja vallalla oleva epätietoisuus lopultakin selkenee. Ristollahan oli ollut kolmisuuntaista mielialahäiriötä jo pitkään ja viljalti, siksi pahinta tiedettiinkin pelätä.

Rauniotalon kellarin sokkeloista löytyneet jäännökset olivatkin lopulta helpotus ja siunaustilaisuus Olarin kirkossa on viimeinen yhteinen matka.

Sari istuu etupenkissä ja kuuntelee kuinka urkuri antaa yhden pillin kerrallaan soida ja tuottaa surumielistä ääniefektiä eetteriin. Punatiiliset seinät kaiuttavat sointuja ja pappi touhuaa jotakin alttarilla tosin vielä selin kirkkokansaan kääntyneenä.

Kanttorin kissa istuu törtevänä urkurin takin luona parvella kuin vartioimassa palttoota, ettei sitä vaan pöllitä ja ettei kanttorin tarvitse sisätoimituksen jälkeen pikkutakkisillaan tulla uurnalehtoon veisaamaan.

Väkeä kirkossa on vain kourallinen, Sarin ja Riston sukulaisia ja myös entisiä kavereita synnyinseudulta. Lapset ja Sari istuvat hiljaa ja pää alas painuneena. Urkujen soiton rikkoo yksittäiset yskäisyt ja nenän turistukset. Sylivauvoja ei ole paikalla ja itkunkitinää ei siis myöskään kuulu.

Uurna on alttarilla ja pappi puhuu kauniita sanoja tuntemattomasta. Toimitus on nopeasti ohi ja Sari saa uurnan käteensä ja lastensa kanssa rinnakkain matka muun kirkkoväen kanssa uurnalehtoon alkaa.

Joukon viimeisenä tulee urkuri ja hänestä muutaman metrin päässä surusaattueessa on mukana ja osanottajana myös kissansa. Tämä on kissalle jo rutiinia, joskin usein tilaisuudet seuraavat toisiaan niin tiuhaan tahtiin ettei kanttorikaan ehdi ahteriaan penkiltään nostaa.

Kanttorin kirkkokissa on myös sunnuntaisten jumalanpalvelusten vakiomaskotti ja monen seurakuntalaisen lemmikki. Muutoin seurakunnassa on kuin itsestään selvää ettei eläimiä mukana kirkkoon kujeteta. Kissasta on ollut kyllä hyötyäkin. Miltei joka sunnuntain jälkeen on ainakin yksi siimahäntä vähemmän nakertamassa ikiaikaisia seinälankkuja.

Uurna sijoitetaan uurnalehdon muurin syvennykseen. Virsi veisataan ja Sari kutsuu saattoväen kotiinsa kuutamotielle. Sarihan on muuttanut takasin vanhaan osoitteeseensa kun Rolf muutti Saksaan ja Rolfin tytär joka asui aikansa kuutamotiellä muutti avomiehensä kanssa rakentamaansa pytinkiin Latokaskeen.

Kevätnarsissit nostavat jo päätään uurnalehdon nurmikolla ja saattoväki lipuu hiljaisena virtana autoilleen, pappi, kanttori ja kissa menevät sakastiin mutta tullenevat myös käymään myöhemmin surutalossa.