13.6.2010

Birgit & Henrik

Aikoinaan he saivat Thorsbyn kartanolta työvuokraa vastaan pienen torpan johon Henrik rakensi töllin ja jossa he sitten asuivat ja elelivät. Vanhenivatkin ja sitten tuli torpparilaki joka antoi torpan heille ihan ikiomaksi. Oli siitä itse rakennetusta töllistä senjälkeen muutaman vuoden päästä molempien soma kuolla pois ja antaa se jälkisäädöksellä esikoiselleen perinnöksi.

Esikoispoikansa Mats ei käynyt kartanossa vaan tiiliruukissa töissä. Löysi sieltä keittolasta vaimonkin itselleen ja he yhdessä jatkoivat ryytimaan hoitoa ja tölliäkin kunnostivat. Uusivat katonkin ja rossipohjan kutteripurutkin vaihdettiin samalla myös kuluneet lattialankut käännettiin ja höylättiin, näin tassantui kulumat ja loppui holotna veto permannon alta. Vuonna -48 tulivat kuitenkin neuvostoliittolaiset ja Mats joutui perheineen muuttamaan muualle.

Voi sitä onnen päivää kun Kekkonen järjesti kuitenkin töllin takaisin vuonna 1956 ja Matskin pääsi korjaamaan naapurin sotkuja. Torppa oli asumiskelvollinen kunhan vain sen hajun ja töryn sai pihalle.

Lopulta Matskin pääsi eläkkeelle ja hän vaimonsa kanssa puheli että tässä perintötorpassa mekin sitten asutaan niin kauan kun jaksetaan, mihinkään maalikyliin tai kerrostaloon ei me muuteta.

Yhtenä iltapäivänä ulkohuussiin mennessään hän kuitenkin näki outoja keltaliivisiä miehiä talonsa nurkalla. -Mitäs porukkaa te olette, mitä keppejä teillä on? Kysyi Mats.

Me linjaamme sitä uutta moottoritietä, se menee tästä ihan huussin takaa, tulee teillekin seurattavaa ettei tarvitse ihan metsikössä asua, sanoi toinen miehistä.

Toinen mies kuitenkin tiesi kertoa että oli nähnyt jonkun paperin jossa koko torppa oli merkitty purettavaksi kun sivutien ramppi tulisi juuri siihen kohtaan.

Mats tunsi polviensa pettävän ja outo kuristava olo painoi sydänalaa. Miten tämän kertoisi vaimolleen jolla oli se paha sydänvikakin?

Nyt tie on jo näin pitkällä ja hyllyvän pohjan paalutuksien yläpäät ovat valmiina tassujen valantaan.



2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Näin sitä vain katalasti suunnittelijan kynä jonkun vuosikymmeniä kestäneen raadannan pillaroi.... mutta kyllä siitä kelpaa sitten autolla körötellä.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Tarina on pelkkää arvelua mutta minulle oli yllätys kun tienreunaa karsittiin ja sieltä paljastui tuollainen pikkuinen tölli.
Näkyykin vain kun kuvan klikkaa suuremmaksi.

Joskus aikaisempina vuosina olen nähnyt pyöräillessäni kaksi todella huonojalkaista ihmistä kävelevän linja-autopysäkiltä kohti tuota mäkeä.

Olen ihmetellyt minne ovat menossa kun ihan liki ei ole näkynyt yhtään taloa ja kulku on ollut molemmilla todella vaivalloista. Toisiaan tukien ovat kuitenkin ilmeisesti päässeet liikkumaan talvisin niin liukkaan mäen reunaan.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...