8.12.2012

Kevään palkanalennusneuvottelut.

Nähdäänköhän sellainen ihme että palkkoja alennetaan työmarkkinajärjestöjen päätöksellä? Tuskinpa vain. Yksilötasolla sellaisia tapauksia nähdään ja tapahtuu päivittäin lomautusten, irtisanomisien, osa-aikaistuksien, vuorotteluvapaiden yms. syiden seurauksena.

 TV:n ykkösaamussa nähtiin ehdotus kun elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Ilpo Kokkila oli vieraana. Hän kertoi, että palkkoja pitäisi nostamisen sijaan pikemminkin laskea kaikilla, myös johtajilla. Kokkilakin kuitenkin myöntää, että monet johtajat lähtisivät ulkomaille töihin parempien palkkojen perässä jos Suomessa palkitsemisjärjestelmä ei olisikaan enää niin avokätinen kuin nyt.

Kokkila vertasi että jääkiekossakin huippupelaajat lähtevät sarjapelaajiksi maailmalle. Tulee mieleeni, että entäs sitten? Kyllä johtajia piisaa ja pelataan sitä hyvää jääkiekkoa suomessa siitä huolimatta.

 Kokkila kuitenkin tuomitsee yritysjohtajien palkkojen korotukset ja bonukset silloin kun työntekijöiden palkkoja leikataan. Tästähän vastaavasta tapauksesta oli kysymys muutama kuukausi sitten, Metson tapauksessa kun irtisanomisten ohessa oltiin maksamassa isoja osinkoja. Eniten palkkojen jäädyttäminen tai alentaminen vaikuttaisi julkisella sektorilla. Kuntien budjettien nousu huonoina aikoina usein koostuu pelkästään palkkakustannusten noususta, muihin kuluihin voidaan puuttua, lomauttamiset ovat vaikeampia. Yrityksissä jopa helpompia ja voimakkaammin vaikuttavia toimenpiteitä ovat irtisanomiset ja lomauttamiset, sopimukset ovat sellaisia.

2 kommenttia:

Äijä kirjoitti...

Juu, en usko minäkään tällä syönnillä, että ihan järjestövoimin palkka-alennustalkoisiin ruvettaisiin. Ei kai auta kuin odottaa, että Aasiassakin palkkakustannukset nousevat, ja nousevathan ne.

Toinen mielenkiintoinen asia julkisen talouden kannalta on se, että on täysin laillista tehdä ns. verosuunnittelua, eli kannattavan firman maksaa veronsa johonkin halvempaan maahan. Kelpaahan Nallellekin maataloustuki, vaikka se hänen mielestään väärin onkin, miksi ei siis yritysjohtajille pienemmät verot, kun siihen kerran mahdollisuus annetaan.

Olen muuten omassa pienessä ja passiivisessa mielessäni miettinyt, että puheet eläkeiän nostosta eivät niinkään tarkoita sitä, että ihmisten pitäisi pysyä töissä pitempään vaan sitä, että hyvissä ajoin ennen laillista eläkeikää irtisanottu ja vuosiksi työmarkkinatuelle pudotetun tuotannollisen henkilön eläkettä saadaan pitkällä työttömyydellä ennen vanhuuseläkettä pienennettyä jopa yli tuhannella eurolla kuukaudessa. Nähdäkseni tämä asia on jossain laskettelukeskuksen kevättalviseminaarissa vähän kuiskutellen sovittu, kameroiden eteen on sitten menty uusi ulkoilupuku päällä ja terveyttä uhkuen. Käykää ihmiset lenkillä, niin jaksatte.

Tuli vain mieleen, minulla kun on olematon luottamus yhteiskuntaan ja etenkin päättäjiin.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Joskus voi käydä myös huonosti.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...