31.5.2021

Pippurin kilohinta?

Niin,

Pippuria kuluu paljon ja se on tärkeä mauste. Jo aikojen alussa pippurilla peitettiin pilaantuneen lihan maku ja ei se ominaisuus siitä ole mihinkään kadonnut. En ole kuullut että kukaan olisi kuollut jos on ostanut ja itse syönyt koirille tarkoitettua pakastejauhelihaa. Kirveliä, kermaa, suolaa, rosmariinia, oreganoa, basilikaa, rakuunaa, timjamia, pippuria, kuivattuja suppilovahveroita jauhelihan sekaan ja tuota seosta laitetaan pieninä nokareina liotettujen laakerilehtien sisälle, kierretään langalla kääryleiksi, uuniin voillla voideltuna  ja sen jälkeen huiviin vaan.

Jotain ihmeellistä on siinä että jauhettu mustapippuri on kilohinnaltaan halvempaa kuin kokonainen. Jauhetussa on siis pakko olla roskia joukossa ja myllärit ovat rehellisiä. Tänään kävin pippuriostoksilla Citymarketissa ja speksi oli että ostan halvimman satsin, -kokonaisia. Sallisen 360 gr oli halvinta kilohinnaltaan, kai sillä tovin pärjää. Varmaan Lidl'stä tai tukusta olisi saanut halvemmalla.


Niin, vuoden 2021 hintoja.


Sallinen 16 €/kilo


Meira 60 gr 27€/kilo



Santa Maria 22 gr 45€/kg


Ja sitten ne vuoden 2003 hinnat:


Santa-Maria pikkupussi 38E/kg ( siis oli ennen halvempaa)


Santa-Maria myllyssä 64E/kg 














Santa- Maria isopurkki 24 E/kg












Meira isopussi 34E/kg














Meira pikkupussi 40E/kg















Sallinen isomälli 22E/kg















Meira purkki 48E/kg














Mortteli oli kotona


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aika helvetin hyvän hintainen mauste tuntuu pippuri olevan, melko rajuja nuo kilohinnat..

Tui kirjoitti...

Pippuri on minulle ehkä kaikkein tärkein mauste, nams. Tykkään laittaa paljon pippuria ruokaan.
Mä viihdytän itseäni kaupoissa aina maustehyllyillä tosi tarkkaan vertailemassa mausteiden kilohintoja. Olen ihan fanaattinen asian suhteen. Mutta kun se on mukavaa ja avaa monesti silmät. Aina pitää vertailla, mikä pussi/lasipurkki vai litran tölkki kannattaa ostaa.

Murphy kirjoitti...

Niin,

Pippuri kuivamausteista on tärkein jos suolaa ei lasketa mausteeksi.

Erilaiset yrtit vihreinä ovat myös olennaisia kuten tuore Basilika tomaattiruokiin tai salattiin ja tilli kalaruokiin, Timjami mutta mustapippuri sopii ihan kaikkiin paitsi ehkä keitoissa on maustepippuri parahultaisia kun sen voi jättää lopuksi lautaselle

Äijä kirjoitti...

Kyllä, pippuria kuluu.
Mutta mistä saa ostaa morttelin? Katselin Tyrkkytalossa poiketessani, ei tulosta. No, jos joku kerta Turussa poiketessa, kaippa Wiklundilla tai Stockmannilla on. Tokmannilla ee olluna.

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...