Niin,
Lapsuuteni Latovainiossa meillä kotona oli hohtimet. Irroitin niillä nauloja laudoista. Kaikenkaikkiaan huono tapa irroittaa. Naula menee kaarelle ja on vaikea suoristaa. Paremman tuloksen saa vasaran toisessa päässä olevalla rakohahlolla.
Vaikea arvioida ostaako kukaan enää uusia hohtimia ja mihin niitä voisi käyttää? Vaatii kovasti käsivoimiakin koska vipuvarsi on melko huonolla momentilla varustettu. Ehkäpä joitakin erikoishohtimia voidaan vielä jossain käyttää mutta ei hohtimille ole enää sijaa jokamiehen kalupakissa. Enää en edes muista milloin viimeksi olen hohtimia kädessäni pitänyt.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keksintö. Näytä kaikki tekstit

6.12.2013
2.12.2013
Tukes varoittaa hieromakoneesta
Niin,
Aika ajoin näkyy lehdissä elektronisten tuotteiden takaisinvetoja. Usein syynä on yleinen turvallisuus tai sähköiskunvaara. Nyt Tukes on varoittanut joulumyyntiin tulleesta delfiinin näköisestä hieromalaitteesta.
En ole aktiivinen hieromalaitteiden käyttäjä, mutta kyllä tuosta muodostakin näkee että vaurioita käyttäjille voi hyvinkin tulla. Sutjakkaampiahan net yleensä.
- Tätä ei pukinkonttiin, ilmoitti Tukes hetki sitten tuotteesta Twitter-tilillään.
Myyntikieltoon laitetun tuotteen virallinen nimi on hieromakone König. Tuotteen viivakoodi on 5412810153930. Maahantuoja on Nedis Oy.
Maahantuoja on velvoitettu keräämään tämä tuote pois myynnistä. Kuluttajasuojalain mukaan tuotteen saa virheellisenä palauttaa ostopaikkaan, jotta myyjä voi korjata sen vaatimusten mukaiseksi, Tukes muistuttaa.
Varmaankin nuo delfiinit vapautetaan takaisin luontoon, -jonnekin aasian vesille.

4.11.2013
Betoniporsas urbaani eläin
Niin,
Lapsuuteni Latovainiossa oli vain oikeita porsaita. Sittemmin kaupungeissa näin betonista valettuja möhkäleitä jotka eivät olleet porsaan näköisiäkään, sanottiin silti porsaiksi.
Sitten joku keksi tehdä niistäkin porsaan näköisiä ja nyt on jossain kanienkin näköisiä.
Keksin juuri Lidl kauppareissullani uuden muotoilutuotteen. Se olisi iso muovinen nelihaarainen pystyssä kököttävä banaaninkuori. Siinä lukisi "liukastumisvaara". Olisihan se huomattavasti viehkeämpi kuin tälläinen.
Mahtaakohan kukaan tuumasta toimeen ryhtyvä ottaa joskus ideastani vaari ja suunnitella sellaisen?

31.10.2013
Lehtipuhaltimelle ruokaa
Niin,
Eilen kun kävelin ohi Jolkby Gardin. Mies puhalsi isolla pihalla tammien lehtiä lehtipuhaltimella (tuo vihreä osuus aidan takana) Tuli mieleen vanhat keskustelut ja otin kuvankin tästä aidan toiselta puolelta. Tämän puolen mies on muistaakseni aikaisempina vuosina haravoinut.
Lisäksi Metro lehden kirjoitus lehtipuhaltimista kirvoitti 78 kommenttia. Mukaan oli sotkettu taloyhtiön talkootkin. Kuvitelkaa että nämä kommentoijat laitettaisiin pienessä sievässä yhtä aikaa keskustelemaan tästä aiheesta johonkin koulun liikuntahalliin. Olisi siinä puhetta ja papatusta.
Keskustelu 78 kommenttia

Aika harva osakkeen omistaja on valmis maksamaan sitä hintaa
mikä syntyy käsin haravoinnista, puhaltimella tehdään yhdessä tunnissa
kymmenen tunnin työt.
nimimerkki ”Huoltaja”
Eilen kello 07.34
@huoltaja: ei pidä paikkaansa.
nimimerkki ”Ajanottaja”
Eilen kello 07.51
Ei kyllä pidä tuo saastutusväitekään, joten tasapeli
nimimerkki ”Länkytys”
Eilen kello 08.27
Mielestäni nuo lehdet voisi jättää jalkakäyttäville, ketä ne muka haittaa?
nimimerkki ”autoilija”
Eilen kello 09.12
Nykyään on myös nelitahtisia puhaltimia ja jopa
akkukäyttöisiä. Olen testannut tuota jälkimmäistä ja täysin toimiva
peli. Aika kovaa sähkömoottori kyllä ulvoo, että se on makuasia, pörinä
vai vinkuna. Nelitahtinen uusi puhallin onkin sitten yllättävän
hiljainen.
nimimerkki ”Puhaltaja”
Eilen kello 09.50
Jep, korotetaan vuokrat 50€/kk ja ostetaan uudet
nelitahtiset ja sähköiset puhaltimet! Kuka äänestää asian puolesta
nostakoon käden! Missä on kaikki kädet?
nimimerkki ”Puheenjohtaja”
Eilen kello 10.33
Nämä vihreät aktivistit, jotka jatkuvasti valittavat
kaikesta, voisivat kerrankin tehdä jotain hyödyllistä, ottaa haravat ja
mennä haravoiman nuo lehdet kaduilta, niin ei tarvitsisi puhaltaa
mitään.
nimimerkki ”jep jep”
Eilen kello 10.40
Valitettavasti nämäkin lehdet siivotaan ainoastaan
pyöräilijöiden takia, kun on liian liukasta pyöräillä muuten.
Autoilijoita nämä lehdet eivät häiritse pätkäkään. Puolestani ne voivat
jäädä jalkakäyttävälle vaikka ensi kevääseen...
nimimerkki ”autoilija”
Eilen kello 14.00
"yhtä paljon haitallisia päästöjä "
Ei naa maailman pelastajat lopu.
Ei naa maailman pelastajat lopu.
nimimerkki ”Hanski_TO”
Eilen kello 16.33
Kaikki roskat ja lehdet ynnä muut jätökset olisi hyvä
lakaista autotielle ja siitä isommalla koneella yhdellä kertaa siivota
pois!
nimimerkki ”ops!”
Eilen kello 17.07
Ihmettelen mitä lehtiä keväällä niillä puhalletaan.
Kaupungin säännöt kieltävät puhaltimien käytön muuhun tarkoitukseen.
Taloyhtiömme kiinteistössä huoltomiehet puhaltavat keväällä niillä
hiekkoja.Tein isännöitsijälle ilmoituksen ja sain huoltomiehet niskaani,
koska joutuivat käsipelillä jatkamaan hiekan siivoamista, mutta koska
säännöt on niitä tulee myös heidän noudattaa.
nimimerkki ”taloyhtiön hallituksen jäsen”
Eilen kello 07.22
Kenellä on varaa palkata 10 haravoijaa syksyisin ja keväisin
korvaamaan yhden lehtipuhaltimen? Enkä tiedä yhtään taloyhtiötä jossa
lehtikasat olisivat hivelleet silmiä, aina pitäisi olla nopeammin ja
puhtaammin!!
nimimerkki ”tmi kiinteistönhoitaja”
Eilen kello 07.40
Palkkaa yhden, ei niillä lehdillä ole kiire.
nimimerkki ”järki käteen”
Eilen kello 08.39
Jos palkkaa vain yhden, niin ennen kuin hän ehtii siivota,
niin piha on jo samassa kunnossa, kuin ennen työn alkamista. Eli piha on
koko ajan lehtien peitossa.
Sama kuin hammasharjalla yrittäisi putsata senaatintorin, kun olet putsannut yhden neliömetrin pitäisi aloittaa jo alusta, kun se on jo likainen.

nimimerkki ”hohhoijaaa”
Eilen kello 09.15
Älkää palkatko yhtään, laittakaa ilmoitustaululle ilmoitus,
että lauantaina on talkoot ja jokainen asukas on velvollinen tulemaan
haravoimaan lehdet. Jos joku ei tule, niin vuokra/vastike nousee
100€:lla seuraavassa kuussa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”yksinkertaista”
Eilen kello 09.23
Talkoisiin ei voi pakottaa...
nimimerkki ”mnää”
Eilen kello 10.12
Helpointa on antaa talkooporukalle porkkanaa. Ei
kirjaimellisesti vaikka ehkä joku sitäkin haluaa. Mutta siis talkoiden
aikana ja jälkeen ruokaa ja juomaa sekä vaikka saunan. Toimii omassa
taloyhtiössäni.
nimimerkki ”Rotta”
Eilen kello 11.12
@Rotta En juo alkoholia, en syö roskaruokaa, enkä halua
istua likaisessa saunassa karvaisten ja lihavien miesten kanssa, kun
omastakin kämpästä löytyy hyvä sauna. Joten minua noilla ei saa
houkuteltua mihinkään.
nimimerkki ”työtön”
Eilen kello 12.29
Paistaa melkoinen liioittelu tuosta, lisäksi haravoi niin
kauan että lehtiä ei puista enää tule, tai pysyvä lumi on maassa,
problem solved.
nimimerkki ”järki käteen”
Eilen kello 13.48
Talkoot ovat työapua tarvitsevan auttamiseksi järjestetty
yhteinen palkaton VAPAAEHTOINEN työntekotilaisuus, johon liittyy
autettavan tarjoama kestitys (ja joskus päätteeksi tanssit).
Siis taloyhtiön talkoisiin ei voi ketään pakottaa. Uhkaaminen vuokrankorotuksella on lainvastaista.

nimimerkki ”isäntä”
Eilen kello 16.56
Itse en kerkeä talkoisiin, mutta olin aika ylpeä kun
haravoin taloyhtiön pihakadulta lehdet omalla ajallani kun oli tylsää
yksi ilta. Erinomaista liikuntaa! Haravat löytyvät roskakatoksesta tai
ulkovarastosta, ja niitä saa käyttää vapaasti.
nimimerkki ”prodemies”
Eilen kello 18.10
Tmi kiinteistönhoitaja voisi tulla tutustumaan meidän "puutarhajätevuoreen" Roihuvuoressa ;)
nimimerkki ”ollaanko ainoita??”
Eilen kello 20.23
No menkää haravoimaa jos se on teistä niin kivaa.
ÄLKÄÄ AINA KITISKÖ!
ÄLKÄÄ AINA KITISKÖ!
nimimerkki ”Puhallinkeisari”
Eilen kello 07.42
En tiedä ovatko lähialueen taloyhtiöt sopineet keskenään vai
mitä, mutta homma pelaa todella siedettävästi. Puhaltimia ei huudateta
heti kukonlaulun aikaan ja kaikki puhaltavat samoihin aikoihin, eikä
niin, että kun yksi lakkaa niin toinen jo aloittaa.
Melkoinen konserttihan se on, mutta jos tuo säästää aikaa, tekijöiden kuntoa ja rahaa, niin olkoot! Siedettävyys on tahtokysymys.

nimimerkki ”Jaakko J.”
Eilen kello 07.47
Semmoinen ihminen mikä valittaa työn äänistä voi nousta
sieltä ikkunan takaa kyttäämästä ja ottaa haravan käteen ja tulla
auttamaan,Me tehdään työtä.
nimimerkki ”Työtä tekevä.”
Eilen kello 07.57
Olet vaan laiska kun et jaksa haravoida.
nimimerkki ”juupajuu”
Eilen kello 08.37
olen samaa mieltä työtä tekevän kanssa, lehti hommissa menee
huomattavasti muutenkin vähemmän aikaa kuin että haravoit jotain
hehtaarin kokosta nurmikkoa
nimimerkki ”asd”
Eilen kello 09.03
Mielestäni lehtien siivous pitäisi hoitaa kokonaan
asukkaiden talkovoimilla. Siivotkoon, ne joita nuo lehdet tai äänet
häiritsevät. Minua ne eivät häiritse, joten en aio osallistua.
nimimerkki ”Kaljamaha”
Eilen kello 09.18
MInua taas ei häiritse ne lehdet maassa, joten minä en osallistu.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”.”
Eilen kello 13.46
Ois Mepeille töitä, valmistelkaa nyt direktiivi, mikä kieltäis puhaltimet.
nimimerkki ”ärsy”
Eilen kello 08.00
Ellei kieltäisi, niin ainakin niille tulee asettaa meluraja,
ei autotkaan saa metelöidä täysillä vaan niihin on keksitty
äänenvaimennin. Ja useimmiten puhaltimien käyttö on aivan älyvapaata
melusaastetta kun niitä käytetään aamuvarhain ja yömyöhään ja usein
roskien puhaltamiseen, eihän ne minnekään katoa vaan siirtyvät vain
toiseen paikkaan.
nimimerkki ”kiellon kannalla”
Eilen kello 15.38
Joo saa tulla vapaasti haravoimaan meidän pihalle,jos ääni häiritsee.
Kitisijät on niitä joiden ei itse tarvitse huolehtia haravoinneista...

nimimerkki ”Talonmies”
Eilen kello 08.02
Haravoit itse ja lopetat kitinän.
nimimerkki ”Miestalon”
Eilen kello 08.38
Meidän taloyhtiö aloitti viime viikolla 6.20 lehtipuhaltimien huudatuksen. Mikä ihmeen kiire niillä lehdillä on?
nimimerkki ”Jaakko”
Eilen kello 08.02
Jos niissä oli viimeinen myyntipäivämäärä menossa :D
nimimerkki ”ahaha”
Eilen kello 08.41
Se puhallin; vuoden 2000 turhakkeeksi valittu helvetinkone
pitäisi kieltää kokonaan. Jos taloyhtiöillä ei ole rahaa palkata
haravahemmoa, niin haravoikoot itse. Tai kaatakoot puut pois. Lahden
kaupunki taisi olla aioa fiksu ja kielsi värkin käytön kaupunkialueella.
nimimerkki ”Pipsa”
Eilen kello 08.07
Aivan, puut pois ja tilalle vaikka parkkipaikkoja! Likaisten
ja roskaavien puiden paikka ei ole kaupungissa. Jos haluatte luontoa,
menkää maalle!
nimimerkki ”samaa mieltä”
Eilen kello 09.20
Perusratkaisu jokaiseen ongelmaan, kielletään jotakin.
nimimerkki ”Arska”
Eilen kello 10.22
Osa lehtipuhaltimella tehtävästä lehtien poistosta on myös
turhaa isojen miesten leikkimistä, kun lehtiä ensin hirveällä metelillä
puhalletaan kasaan ja sitten ajetaan pois. Monissa paikoissa nurmikolla
olevat lehdet voisi ajaa sipuksi ruohonleikkurilla ja jättää paikalleen
maatumaan.
nimimerkki ”Haravoija”
Eilen kello 08.21
Joo joo, hiekoitushiekan puhaltaminen on kai sitten
kielletty, muttei se estä erästä isoa huoltofirmaa siivoamasta
hiekoitushiekkoja puhaltimilla. Viimeksi kevällä ruoholahden
kauppakeskuksen edessä eräs urpo siivoili hiekoitushiekkoja puhaltimella
hymyillen ilosta kekseliäisyytensä johdosta. Me ohikulkijat yritimme
väistellä pölypilviä.
nimimerkki ”L&T”
Eilen kello 08.23
Aina joku valittaa jostain, kaikille ei voi olla mieliksi.
Kuitenkin taloyhtiö on tilannut kiinteistönhoitotyöt, niin pitäähän ne
myös tehdä.
Sivusta seuranneena olen katsonut, että niillä huoltomiehillä on kyllä aika paljon töitä ja yksi mies hoitaa useita kiinteistöjä, niin haravoimalla ei edes ehtisi kaikkia siivota.
Jos puhaltaminen häiritsee, niin ainahan asukkaat voi pitää talkoot ja haravoida itse!!
Entisenä kerrostaloasukkaana voin sanoa, ettei siellä kovin moni asukas halunnut itseään hiettää ulkotöillä talkoissakaan, ei edes omasta parkkiruudustaan viitsinyt lumia kolata pois. Koiratkin kusetettiin heti ulko-oven eteen, että pissat tulee kenkien pohjassa sisälle. Hohhoijjaa...

nimimerkki ”Lisää omatoimisuutta”
Eilen kello 08.30
hahah, no niimpä tietenkin :) Mitä tähän voi sanoa edes.... YHYY....
nimimerkki ”Ei tätä rutinaa voi ottaa vakavasti enään”
Eilen kello 08.40
Elementtikuutiossa korvatulpat ja peltorit ovat ahkerassa käytössä..
nimimerkki ”no stress”
Eilen kello 09.17
Kiva, kun Malmilla kivet lentää samalla autoihin, kun lehtiä
ajotieltä puhalletaan. Ensi kerralla teen valituksen ja käyn sanomassa
pari valittua sanaa t: 209,110kg
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”jaakko”
Eilen kello 09.40
Monessa taloyhtiössä on keväisin talkoot.
Mutta miksei syksyllä järjestetä lehtien haravoimistalkoita, jolloin ei tarvitsisi kuunnella puhaltimen ujellusta?
Tai miksei palkata joku talon asukas päiväksi haravahommiin? Joka talossa on kuitenkin joutilasta väkeä, joiden työpanosta ei tämä yhteiskunta tunnu kaipaavan.

nimimerkki ”en ymmärrä”
Eilen kello 09.51
Minä maksan jo huikean vuokran, miksi minun pitäisi vielä haravoida jotain?
nimimerkki ”850€/kk 27m2 yksiöstä”
Eilen kello 10.35
Siksi, ettei tarvitsisi maksaa vielä enemmän.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”Saku”
Eilen kello 11.46
Jotta asunnon/talonomistaja tienasi vieläkin enemmän...
nimimerkki ”jep jpe”
Eilen kello 12.32
miksi pitäisi tosiaan haravoida vuokran lisäksi?????
nimimerkki ”gty”
Eilen kello 14.42
Lehtipuhallin vastaa 5-7 lehtiharavaa.
nimimerkki ”näin o jämpti”
Eilen kello 09.52
Ainakin melussa.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”näin o”
Eilen kello 13.50
Miksi ihmiset asuu kaupungissa, jos he eivät kestä edes pientä pörinää kerran syksyssä?
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
En tiennyt, että kaupunkiin muuttaessa olen kirjoittanut
sopimuksen, jossa lukee, mitä minun tulee sietää ja mitä ei. Tai
yleensäkään sinulle kertoa, miksi jossain asun.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”Ladamies”
Eilen kello 13.51
Kuva:
So who you gonna call?
GHOSTBUSTERS!!!
So who you gonna call?
GHOSTBUSTERS!!!
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”gb”
Eilen kello 12.01
Mielestäni nuo lehdet voisi jättää jalkakäyttäville, ketä ne muka haittaa?
Toisia vastaavia älykköjä Ei nää kitisijät osaa edes haravoida.
Taloyhtiöissä on aina joku, joka osaa ja tietää aina kaiken paremmin.
Mistään ei kuitenkaan olla valmiit maksamaan.

nimimerkki ”Ent. talonmies”
Eilen kello 12.06
Paino sanalla entinen :D
nimimerkki ”haha”
Eilen kello 13.51
ghostbusters iskee taas hah mikä meteli!
nimimerkki ”timo vaan”
Eilen kello 13.00
Lehtipuhaltimet eivät häritse ketään muita kuin kaduilla
norkoilevia tyhjäntoimittajia. Hienoa että kaupunki pidetään siistinä.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”Muurmanskiin kaikki narisijat”
Eilen kello 13.01
Minä en norkoile kadulla ja ne häiritsevät, minua joten logiikkasi ontuu.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”siperiaan narinasta narisevat”
Eilen kello 13.52
Suuri osa näistä lehtienpuhaltamisen ym. trimmereillä
nysväämisestä on näennäis-työtä parhaimmillaan vai pahimmillaan.
nimimerkki ”Sp”
Eilen kello 13.13
minä käytän omalla pihallani moottorisahaa, lehtipuhallinta ja vanhaa ruohonleikkuria juuri silloin, kun haluan
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”fff”
Eilen kello 14.41
miksiköhän tää juttu piti nostaa esille jos valituksia tulee vähän?
nimimerkki ”saataisiin lisää valituksia”
Eilen kello 14.44
Sen takia etta saadaan valittaa
nimimerkki ”vvalittajax6”
Eilen kello 15.26
Ihan turhaa tälläisetkin valitukset.. Onko se sitten hyvä,
että lehdet pysyvät koko syksyn teillä ja tiet ovat ihan lehtien
peitossa, jos niitä ei puhdista? Ottaen huomioon sen, että tiet tulevat
liukkaiksi, jos on lehtiä paljon ja sataa vettä.. Kaikesta näköjään
pitää valittaa kunhan on joku aihe siihen.
Huom! Ylläpidon muokkaama kommentti
nimimerkki ”kukkahattutädit”
Eilen kello 15.46
Spåra kiskoilla olevista lehdistä ei taida tulla valituksia
nimimerkki ”Sipåån Kirkko”
Eilen kello 15.46
Kaupungin ylivoimaisesti häiritsevin ääni tulee aamuyöllä tapahtuvasta lumiaurauksesta.
nimimerkki ”ja voittaja on”
Eilen kello 16.18
Ens talvena lunta ei aurata kuin ma-pe klo 10:00 - 14:00,
ettei herkkikset saa stressiä kolinasta. Ja silloinkin vaan
pehmustetuilla lapioilla. Koneet on kokonaan naftaliinissa.
nimimerkki ”Lehkun Puhtia”
Eilen kello 18.10
Viime syksynä repesin nauruun, kun huoltomies yritti
puhaltaa yhtä märkää vaahteranlehteä liikkeelle asfaltilta huomattavan
kauan...Järjetön vehje, jota käytetään poikkeuksetta myös hiekan
puhaltamiseen. EI jatkoon!
nimimerkki ”E.T.”
Eilen kello 17.35
Ainaista valitusta, muuttakaa maalle tai tunkekaa peltorit päähän.
nimimerkki ”Hohoijaa”
Eilen kello 20.01
Suomi on Hölmölä. Meillä ei ole öljyä. Se on kallista Meillä
on työttömiä. Se tulee kalliiksi. Paljon parjatussa USAssa vaikkapa New
Yorkissa kadut siivotaan luudalla ja kippipöntöllä ihmisvoimin. Ilman
meteliä vihreästi. Suomessa harrastetaan melusaastetta ja energian
tuhlailua vihreän apulaiskaupungin johtajan Pekka Saurin siunauksella.
Ja koiranpaskat leviävät ilmaan hengitettäväksi. Aina ei ole märkää.
Keväällä rekan kokoiset kauhakuormaajat siivoavat muutamaa hiekanjyvää.
Totta kai laitteilla pitää olla käyttöä silmänlumeeksi, mutta järki
käteen.
nimimerkki ”Pöllyttäjä”
Eilen kello 20.09
Nimenomaan ne isot pyöräkuormaajat ovt ainoita välineitä
millä sitä hiekkaa saadaan sieltä kadulta alkuvaiheessa tarpeeksi
tehokkaalla metoodilla pois. Jossain vaiheessa se kerros ohenee ja
pienemätki koneet akavat pärjämään. Mutta yrityksille ei ole mitään
järkeä invetoida kalustoon tuplasti, joten sen vuoksi välillä isoilla
koneilla siivotaan pientä hiekkakerrostakin.
nimimerkki ”Konekuski”
Tänään kello 03.37
Meidän taloyhtiössä huoltomies käyttää lehtipuhallinta,
mutta ns. kausityöntekijät taitavat kuitenkin haravoida..? Jompi kumpi
taho - tai kummatkin - läjittää puutarhajätteet roskakatoksen taakse
vuoreksi, jossa hiirulaiset tykkäävät asustella. Tuota kasaa on
kerrytetty elokuusta asti, eikä loppua näy.
nimimerkki ”ollaanko ainoita??”
Eilen kello 20.20
Lehtipuhallin on hyvä jos sitä fiksusti käyttelee. Meillä se
on korvannut jo pidemmän aikaa pölynimurin. Saapa sillä myös
väsähtäneet ylös...
nimimerkki ”Huushollari”
Eilen kello 20.49
Nimimerkille 'ollaanko ainoita' vastaus: -ainoita ollaan.
nimimerkki ”Helppoheikki”
Eilen kello 21.32
Vaikka melu häiritsisi, täytyy muistaa, että haitta on
kuitenkin tilapäistä ja hetkellistä, Rajamäki sanoo.---just niin. Mutta
koirapuiston haukunta,räksytys on jokapäiväistä.!!! On se vaan
jännä,että koirapuiston häriöistä ei tehdä artikkelia.Jäätelöauton
soitto häiritsi,siitä tehtiin oitis artikkeli kun oli soitto aikeissa
loppua .Sekin on tai oli vain tilapäistä. Koirien omistajat antavat
koiriensa räksyttää vapaasti joka ikinen päivä aamusta iltaan . Kas
kun se on koira-aitaus eli siellä saa toimia aivan miten
lystää,ajattelevat tietyt koiranomistajat. Kelvottomat sellaiset.
nimimerkki ”maksan veroa enemmän kuin koira”
Tänään kello 01.40
Meidän sisäpihalla huoltomies välillä puhaltaa lehtiä
paikasta toiseen. Seuraavana päivänä tuuli on puhaltanut ne takaisin.
nimimerkki ”je”
Tänään kello 12.18
29.10.2013
Beacon
Niin,
Mustan laatikon äänimajakka aktivoituu veteen joutuessaan. Se alkaa lähettämään 37,5 kHz lyhyitä äänisignaalipulsseja veden alla. Äänen korkeutta voi ajatella koirapilliin verraten. Koirapillin taajuus on 25 kHz. Beacon piipittää tasaisesti sykkien sekunnin välein veden alla ja näin etsijät toivottavasti löytävät sen. Aikaa on yksi kuukausi.
Laitteen patteri kestää valmiustilassa kuusi vuotta. Musta laatikko voi tippua neljänkin kilometrin syvyyteen meren pohjaan ja silti tuo äänisignaali on mahdollista paikantaa. Tuollainen äänimajakka maksoi n. 600 Euroa pienissä erissä ostettuna.

28.10.2013
Faasimuunnossuola
Niin,
Kokeilkaapa joskus laittaa samaan aikaan litran satsi 0-asteista vettä ja litra 0-asteista jääsohjoa tulelle. Sitä jääsohjoa saa hehkuttaa aika kauan ennen kuin se alkaa lämmetä. Samanlämpöinen vesi alkaa lämmetä heti.
Tuon black-boxin lämmönkestävyys perustui samaan fysikaaliseen ilmiöön. Tunti 1100 asteessa ja 10 tuntia 260 asteessa on aikamoinen lämpöshokki elektroniikalle. Sen vuoksi se muistiyksikkö upotettiin kiinteän suolan sisälle. Suolan sulamislämpötila oli 70-astetta ja on helppo ymmärtää että palavan laivan kannella se suola hidastaa ulkopuolisen lämmön siirtymistä laitteen sisälle tuntitolkulla.
Sitä suolaa piti saada mahdollisimman paljon pöntön sisälle, joten siis se valutettiin sinne sulana. Itse elektroniikkaydin oli silloin jo aiemmin suljettu paksuun alumiiniseen valusylinteriin, jonka tiiviys oli testattu 600 barin paineessa.
Sellainen tiivis valusylinteri on helpohko jyrsinkoneilla työkalualumiinista valmistaa ja O-renkailla tiivistää, vaan kalleinta oli löytää paineenkestävä ja tiivis läpivienti johtoja varten. Sukelluskelloissa ja -roboteissa niitä käytetään. 260 Euroa/kpl. Rajapinta kartiolasia joka kestää lämpöä ja painetta.

27.10.2013
Lento-onnettomuuksia alinomaa
Niin,
No jos katsoo Fox-TV kanavaa näkee paljon onnettomuuksia. Useina uusintoina mutta silti mielenkiintoisia. Siedätyshoitoa lentopelkoisille, -tuskinpa vain.
On se vaativaa työtä kun vuoren kylkeen törmänneestä koneesta koetetaan löytää vihjeitä turman aiheuttajasta. Oransseiksi maalatut laatikot joita sanotaan mustiksi laatikoiksi paljastavat käydyt keskustelut ja tärkeimmät parametrit, siis jos laatikot eivät ole palaneet lukukelvottomiksi.
Mittariston varoitusvalolampuista katsotaan onko hehkulanka ehjä vai palanut. Jos se on palanut, se on viite siitä että valo on palanut ennen törmäystä. Tämäkin tieto menetetään tulevaisuudessa kun siirrytään led-lamppuihin.
Olen ollut mukana tekemässä mustia laatikoita. Tosin laivoihin, ja niissä oli vaativammat kriteerit, ne ovat myös painavampia kuin lentokoneen vastaavat.
Laatikon tuli nauhoittaa keskeytymättä komentosillan puheet ja moottoreiden sekä ohjauksen tiedot. Myös tutkakuvaa kaapattiin kaikenaikaa ja tietoa varastoidaan laatikkoon 12...24 h varastointiajalla.
Mahdollista onnettomuutta ajatellen laitteen muistielektroniikan tuli kestää tunnin tulipalo 1100 asteessa ja vielä sen jälkeen kytevä palo 260 astetta 10-tuntia. Laite asennettiin komentosillan kannelle ja sen tuli myös kestää 250 kg isku kolmesta metristä. (maston kaatuminen)
Kaiken tämän lisäksi laitteen tuli olla vedenpitävä vielä kuuden kilometrin syvyydessä meren alla. Tälläiset testit tehtiin Saksassa erikoislaboratoriossa ja ensimmäisellä kerralla tuli prototyyppiin hieman korjattavaa. Nimittäin laitteen piti kestää myös valtava tärinä ja se tehtiin tärinäpöydällä.
Laitteen kylkeen laitettiin majakka joka aktivoitui vedestä ja alkoi lähettämään tunnistussignaalia jotta etsintäalukset löytäisivät sen. Koko laite oli kiinnitetty pikakiinnityksellä laivan kannelle jotta robotti voi sen veden alla irroittaa ja tuoda pintaan.
Tälläiset laitteet ovat nykyään laivoissa pakollisia ja saatatte nähdä niitä jos pääsette laivan ylimmälle kannelle.
. Tässä .pdf dokumentissa on kertomani tuote. Kahvat ja koppa Matari Oy, kaareva kansi Rautaruukki, pohja Sah-Ko oy jne. Sisällä oli vaikka mitä erikoiskomponettia.

Environmental
IEC 60945 exposed
IEC 61996
Penetration
250 kg / 100 mm probe
from 3 meters
Fire protection
10 hours at 260°C
1 hour at 1100°C
Kaiken tämän lisäksi laitteen tuli olla vedenpitävä vielä kuuden kilometrin syvyydessä meren alla. Tälläiset testit tehtiin Saksassa erikoislaboratoriossa ja ensimmäisellä kerralla tuli prototyyppiin hieman korjattavaa. Nimittäin laitteen piti kestää myös valtava tärinä ja se tehtiin tärinäpöydällä.
Laitteen kylkeen laitettiin majakka joka aktivoitui vedestä ja alkoi lähettämään tunnistussignaalia jotta etsintäalukset löytäisivät sen. Koko laite oli kiinnitetty pikakiinnityksellä laivan kannelle jotta robotti voi sen veden alla irroittaa ja tuoda pintaan.
Tälläiset laitteet ovat nykyään laivoissa pakollisia ja saatatte nähdä niitä jos pääsette laivan ylimmälle kannelle.
. Tässä .pdf dokumentissa on kertomani tuote. Kahvat ja koppa Matari Oy, kaareva kansi Rautaruukki, pohja Sah-Ko oy jne. Sisällä oli vaikka mitä erikoiskomponettia.
20.10.2013
Kylpytynnyri
Niin,
Jonkinlainen statussymboli on kylpytynnyri takapihalla. Tässä naapurilla oli hetken jopa rivitalon ylärinteessä sellainen. Lienee hieman outoa jos nakuna juostaan kylpyyn ja sitten suihkuun naapureiden katseiden alla, ei sentään tainnut mennä niin. Oli kylpytakit puunoksalla.
Kaivurimiehetkin ovat innovoineet kylpypaljun korven kaivuutyömaalle.

8.10.2013
Syöksytorven sulanapitokaapeli
Niin,
Olikos se viime vuonna kun Helsingissä tapahtui paha ullakkopalo? Työn alla oli katto/vinttiremontti ja sulanapitokaapeli oli rullattu vinttiin nippuun, mutta virtaa ei ollut katkaistu. Syntyi pistemäinen kuumuus.
Kerron teille tositapahtuman työkaverini kokemuksista. Heillä oli taloyhtiössä ongelmia katolla olevan sadevesipoistoputken jäätymisen kanssa. Joku ehdotti sellaista sulanapitokaapelia jonka teho säätyy automaattisesti ulkolämpötilan mukaan. Sellainen hommattiin.
Eli kun on kylmää niin resistanssi on pieni ja kaapeli säteilee lämpötehoa. Kun on lämmintä vastus nousee ja kaapeli kylmenee itsestään, kuullostaa järkevältä. Ei tarvittaisi erillistä termostaattiohjausta. Ei se kuitenkaan toiminut, koska:
Jäätä muodostuu ränneihin ja kouruihin virtaavasta vedestä silloin kun lämpötila sahaa liki nollaa. Kaapeli taas hehkutti kovalla pakkasilla yksikseen ja kun ilma lämpeni niin teho hiipui. Ja josko se nollassa hieman sulattikin, niin sulatti vaan itselleen ilmapussin ympärilleen ja kun se oli kuuma niin lopetti.
Kuitenkin tälläisiä kaapeleita edelleen asennetaan, onko niissä erillinen termostaatti? -en tiedä,luultavasti on.
Jäätyneitä syöksytorvia näkee, ja hyvä olisi jos ne voisi vaikka manuaalisesti sulattaa, ettei tarvitse vasaralla hakata.
Tänään sai Helsingissä jäänpoistovaurion riitatapaus raastuvanoikeusratkaisun. Lumenpudottaja/Vuorineuvos Stig Gustavsson.
Tuossa se on tuo musta lapamato ihan uuden kerrostalon syöksytorvessa.

20.9.2013
Mortteli vai huhmare?
Niin,
Väliäkö sillä. Äijä kysäisi tuossa ohimennen mistäs saisi tuollaisen työkalun jolla pippurikin oli tuoreemman tuntuista vastamurskattuna.
Ihan aluksi täytyy sanoa että Thaimaassa huhmaretta käytetään paljon myös papaijasalaatin ainesosien murskaamiseen. Vihreät yrtit ja kuivatut katkaravut antavat arominsa paremmin ilmoille vastamurskattuna.
Siihen tarkoitukseen on tälläinen laakea versio Claes Ohlsonilla.
Hintaa on 23,50 Euroa, mutta tuo on pippurin pienimiseen huono. Roiskuu puolet lattialle.
Ikeasta saa kympillä tälläisen syvemmän, mutta pitäisi nähdä luonnossa onko hyvä.
Näyttää nätiltä mutta parahultaisin pippurin pienimiseen olisi tälläinen pronssinen. (tämä lienee puuta?)
Siinä ei pippurit jaksa ylös asti lentää. Olen minä pippureita matalillakin versiolla pieninyt. Silloin pitää laittaa kämmen päälle ja sormien välistä astaloa pyöritellä.
Tässä on valurautainen mutta laakeahko sekin. Liki neljäkymppiä.
Tässä on joku saanut kahdella eurolla hienon esineen ja tarvekalun.
Mutta sitten asiaan!
Netistä tilaamalla löytyy kauniita käytettyjä vanhanaikaisia mortteleita kohtuuhintaan. Toimitus esim. marketin postilokeroon.

Täällä niitä on! (klikkaa minua)
11.9.2013
Ympäristötaidetta
Niin,
Lapsuuteni Latovainiossa ei ollut sähkökaappeja tien varsilla. Joskus 60-luvun alussa oli vielä yksi puinen sähkömuuntajarakennus, mutta sekin purettiin ja uusi muuntaja pultattiin avoimen taivaan alle kahden sähkötolpan väliin.
Nykyisin asuinpaikkakunnallani on paljon tele- ja sähkökaappeja, jotka toimivat myös graffitien maalausalustoina. Jos pintamaali on graffitien poiston jälkeen päässyt kovin huonoon kuntoon, ne ei kelpaa enää siihenkään.
Jos olisin fiksu mies kehittäisin jonkilaisen halvan ja yleiskäyttöisen skordarin jolla voisi vaatettaa kaikki rumat kaapit. Jos ne töhrittäisiin tärviölle, vaihdettaisiin vaan uusi siihen päälle.
Olisi myös mahdollista tehdä nuorison kanssa sopimus että töhryjä saa tehdä ja purkkejakin kunnan varastolta hakea jos graffitit rajoittuvat niihin ja kukaan ei töhrisi toisten tekemiä graffiteja.

12.8.2013
Karbidilamppu
Niin,
Jos en ole koskaan nähnyt Äijän Petromaxia niin en ole myöskään nähnyt karbidilamppua.
Tietoni liittyvät vain Wikipedian antiin.
. Ensimmäiset elokuvaprojektorit käyttivät karbidilamppua kirkkaan ja tasaisen valon saamiseksi. Kalsiumkarbidi valmistetaan kuumentamalla sammuttamatonta kalkkia ja hiiltä n. 3000 asteen lämpötilaan.
Näitä lamppuja käytettiin myös entisaikojen autoissa ja ehkäpä hevoskärryissäkin.
Asetyleeni on tuttu kaasu koulun metallitöistä mutta tuon lampun idea oli että kaasu tehtiin sitä mukaa kun sitä käytettiin. Tuohon karbidiin kun lisättiin lampun säiliöstä vettä, syntyi asetyleenikaasua jonka liekki valaisi.

10.6.2013
Volkkari yksityiskohtia
Kupla näytti maallikon silmään ihan samanlaiselta vuosi toisensa jälkeen. Kuitenkin siinä muuttui monikin osa. Esimerkiksi tuossa 1953 .vuosimallissa ei ole lainkaan pissapoikaa. Myöhemmin siihen tuli sellainen ja paine otettiin vararenkaasta. Vesisäiliö oli tosi pieni.
Joskus 60-luvulla 6 Voltin järjestelmä muuttui 12 Volttiseksi. Akkuhan oli aina takapenkin alla. Sieltä alta se heitti lämmintä ilmaa moottorista kabiiniin myös. Jääraappa oli tarpeen myös ajon aikana sisätiloissa.
Pakoputkia alunperin oli vain yksi. Myöhemminhän niitä kahta nimitettiin kottikärryn aisoiksi.
Peilin varsi on jännän ohut. Oikein kutsuu ilkivallantekijää vääntämään se irti.
Tässä etupyörän navan rasvakuppi. Keskellä on nopeusmittarivaijerin neliskanttinen istukka. Matkamittari pyörii vain jos etupyörä pyörii.
Takavalot loistaa ylöspäin, heijastin taaksepäin. Jompikumpi puuttuu jarruvalo tai takavalo.
Ratin puolat kuin ohutta rautalankaa.
Ja tässä sivupalkissa ylös nouseva suuntavilkku. Myöhemminhän siihen tuli kiinteä valo samaan paikkaan.

9.6.2013
Volkkarin vanittaja
Niin,
Naapurini on syntynyt vuonna 1953. Nyt hän sai saman ikäisen volkkarin lahjaksi. Alkuperäiset maalit ja ei viime vuosina juurikaan ajettu. Takaikkuna kaksiosainen ja VW -merkkiä ei keulalla vielä silloin vain vaakuna.
Onhan se hieno. Ilmastointi ja ajonesto puuttuu. ABS ja parkkitutka uupuu. Ohjaustehostin ja radio uupeluksissa. Ei sähköisiä lasinnostimia.

13.5.2013
Saastaisia kaikki tyynni.
Nimittäin kahvikannut suomen kodeissa. Monella on Moccamaster keitin jossa on lasinen kannu. Kannun kahva on metallipannalla kiinni kannussa. Katsokaa kannua sisäpuolelta näyttääkö siellä tältä:
Eli ruskea rantu kiertää pannan alla. Hyi.
Siis panta irti. Tarvitaan ristipää ruuvari ja sillä avataan tämä ruuvi:
Se täytynee avata auki asti, jolloin panta lävähtää leveäksi ja koko hoito menee neljään osaan + ruuvi.
Siinä sitten onkin miettimistä miten tuon saa takaisin kasaan. Mutta saahan sen. Pannan sisäpinta puhdistetaan ja tietysti myös kannu:
Harvalla on luurankoja kaapissa, mutta monella on töhnää kahvikannussa.
Voisinpa alkaa kiertämään koteja ja soitella ovikelloja. Tarjolla olisi: Kiuaskivien vaihtoa. Kukkamullan vaihtoa. Kahvikannun pannan alusen puhdistusta. Jääkaapin takusen imurointia. Pesukoneiden desinfiointia. Hellan takusen siivousta. Oven yläkarmin päällisen putsausta pölystä.
Kukaan ei tilaisi työtä mutta monelle tulisi syyllinen olo ja se saattaisi vähentää minun ahdistustani, josko se olisi minulta pois.

2.5.2013
Silmien ikkunat kirkkaiksi.
Niin,
Ihmisillä on leipä tiukassa. Jotkut joutuvat kaupittelemaan silmälasien puhdistusaineita markettien käytävillä.
"Hyvä herra, puhdistetaanpas silmälasinne" Ja jos lähestyt henkilöä, on silmälasisi napattu nopeasti pois päästäsi ja jotakin ainetta suihkaistu linsseihin.
Puhdasta tulee ja tässä on tälläinen setti. En tiedä mitä maksaa mutta tarviihan siinä katetta olla jotta jokainen saisi palkkansa.
Mahtaisi olla myyjällä hämmästys josko kävelisi siihen ja olisi lasit päässä joissa olisi kurillaan liivatteesta tehdyt linssit. Sulaisivat siihen paikkaan suihkautuksen saatuaan ja asiakas lähtisi pois sokeaa näytellen. Kompuroiden ja törmäillen. Olisi myyjä ihmeissään, mitä tuli tehdyksi.
Pesin ikkunoita ja suihkutin lasinpesunestettä ikkunoihin. Tuli tuttu tuoksu ja en heti tiennyt mikä se oli. Sitten myöhemmin puhdistin silmälasejani Specsaversin aineella. Ihan sama haju, liekö samaa ainettakin? Tuo iso pullo maksoi Tarjoustalossa pari euroa, mitä lie markettien suihkuttajien aineet maksaa?
Jos olisi ikävä ihminen niin menisi myymään aluksi liki omakustannushintaan tuota ikkunanpesuainetta sinne samaan markettiin jossa silmälasinpesijätkin päivystää. Näin kesäaikaan voisi vielä kehua että siinä on huurteenpoistoa ja heijastuksenestoa , jota ei muiden kauppiaiden aineissa ole.
Pikku suihkepulloja tosin olisi hyvä olla esillä. Iso mälli hyvääkin ainetta antaa vaikutelman huonoudesta.
Ostakaa nyt säästöpakkaus vain kolme euroa, -huutaisi kovaan hintaan, ja nuo isot pullot olisivat siinä framilla. Sitten kun joku tulisi rahoineen antaisikin sille pikkupullon ja sanoisi että tämä on säästöpakkaus, eikös tuo maksipakkaus kiinnostaisi, vain kuusi euroa ja siinä on monikertaisesti enemmän.

4.4.2013
Paha saa palkkansa?
Niin, saa ehkäpä rengaslukon.
Suomessa on totuttu siihen että on tilaa parkkeerata ja jos ei ole ja parkkeeraa väärin, selviää sakoilla.
Nyt on joissakin kaupungeissa varauduttava isompaan kuluerään. Hinaus pitää järjestää ja vanhat sakot maksaa pois ennen kuin saa jatkaa matkaansa.
Mahtaa olla kiva yllätys vaikkapa venäläiselle turistille Lappeenrannassa jos sunnuntaina auto jää jumiin.
Rälläkkää peliin vaan ja yli rajan karkuun.
Tässä on varastoon menossa Helsingin rengaslukkoja.
Mahtanisi siinä outo papatus käydä jos vaikkapa joku Latovainiolainen pappa käy maito-ostoksilla kyläkaupassa ja tuollainen härveli olisi ilmestynyt etupyörään.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...
Yleisesti nuo likaiset ja älytöntä melua pitävät kaksitahtihärvelit (mopotkin) pitäisi saada pois taajama-alueelta. Harava on paljon parempi ratkaisu, eikä edes pölise niin paljon vaikka sääolosuhteet eivät olisikaan optimaaliset.