Lapsuusmuistoja.

Turkkaa katsellessa Ristolle tulee mieleen lapsuusajat joita hän vietti paljon Pöljänterin seurana maalaistalossa. Turkan isän kollega oli sillä suunnalla Osmo Laine. Hän saattoi alulle valtaosan seutukunnan vasikoista ja porsaista.

Keinosiementäjän työsuoritus on melko selväpiirteinen ja kaupunkilaiselle ehkä kauhistuskin, mutta työtä siinä kuin mikä muukin palveluammatti. Myös eläinlääkäri joutuu maalla paljon raskaampiin ja sottaisempiin hommiin kuin jossain pieneläinklinikalla. Näissä hoitotoimenpiteissä on aina kolme osapuolta. Hoidettava joka ei sano mitään, on vain kärsivän näköinen ja elänlääkärin tehtävänä on sitten tietää tai arvata miksi. On myös eläimen omistaja joka on huolissaan omaisuudestaan tai lemmikistään. Lääkäri sitten kolmantena jonka vastuulla on ratkaisevat päätökset esim. ravi- tai ratsuhevosen kohtalosta.

Risto oli erään kerran Pöljäntereillä kun emäntä tuli hälyttämään kaiken liikenevän väen eläinlääkärin avuksi navetalle. Pöljäntereiden lehmä oli saanut poikimisen komplikaationa kohdun esiintyöntymän. Emäntä ottaa liinavaatekaapista puhtaita lakanoita, lämmittää kuumaa vettä ja on kovin hermostuneen oloinen. Risto näkee sielunsa silmin tuskaisen lehmän makaavan kohtu sontaruuhessa ja kohta tämän väen työntävän tuota elämän kehtoa takaisin paikkaan minne se on suunniteltukin olevaksi ja pysyväksi.

Ei Risto pikkupoikana silloin tuntenut että hänestä olevan apua ja herkkähermoisena jäikin pirttiin, kaikkien muiden, eli aktiivisen ja monenmoisia asioita nähneen sakin rientäessä lääkärin avuksi. Enää ei Risto muista miten siinä kävi lehmän loppujen lopuksi, mutta tämä rintamakarkuruus on hänen mielessään aina kun eläinlääkäristä puhetta syntyy.

Toiselta kertaa Risto muistaa kun yksi lehmä sai puhalluksen, eli söi liiaksi tuoretta ruohoa jolloin vatsaan syntyy liialti kaasua. Tämä kaasu ei poistu samalla tavoin helposti kuin esimerkiksi Ristolta tapahtuu jatkuvasti, vaan lehmä turpoaa ja voi jopa kuolla. Tuolloin tuo kyseinen lehmä ei kuitenkaan kuollut vaan selvisi kun sen etupää nostettiin korkeammalle ja lehmälle juotettiin runsaasti öljyä.

Markka Tuli

Turkka Mali tulee juttelemaan Riston kanssa mahdollisesta uudesta poikkitaiteellisesta produktiosta Helsingin tuleviin euroviisuihin. Turkka teki aikoinaan myös Anneli Saariston menestymättömyyskappaleen, Da Dolce Vitan.

Risto tuntee Turkan hyvin kouluajoiltaan. Turkka on keinosiementäjän poika ja opiskellut myöhemmin yhdessä Tampereella pedagogiaa Arja Korisevan kanssa. Turkan lapsuudenkoti sijaitsee Forssan Häiviässä, juuri siinä ennen Sanomalan painotaloa, Someron tien liittymässä.

Risto ei lämpene millekään typerille euroviisuille, mutta Holjille hän on aina himoinnut pääsevänsä pääesiintyjäksi. Se se vasta olisikin jotain.

Ensiesittely

Talon näyttö onkin jo heti viikon päästä sunnuntaina. Tämä välittäjä sallii omistajan olevan mukana esittelemässä nurkkia. Ensimmäisenä pihalle kurvaa pariskunta pienen lapsen kanssa, rouvalla on maha pystyssä.

Katselevat huoneita, kurkistelevat kaappeihin ja nuuskuttelevat ilmaa homeen hajua havaitakseen. Sarista tuntuu oudolta päästää vieraita ihmisiä kotiinsa. Hän siivosi koko lauantaipäivän, mutta kaikki tuntuu silti kovin epäsiistiltä.

Pariskunta kurkistaa likapyykkikoriinkin kuin siellä olisi jotakin kiinteistön kunnosta kertovaa, -mukamas. Mies koputtelee yläkerran suihkuhuoneen klinkkereitä ja katselee taskulampulla kaakeleiden saumausten tummentumia. Rouva avaa astiakaappeja ja arvioi keittiön toimivuutta. Onneksi Sari on paperoinut astiahyllyt, se voi olla juuri se ratkaiseva ostopäätöksen innoittaja.

Koko aamupäivän Sari on polttanut tuoksuöljykulhossa piparilta tuoksuvaa öljyseosta. Ihmisille tulee alitajuntaisesti mielleyhtymä omaan lapsuuteen ja aikaan jolloin äiti paistoi pipareita. Kotona he sitten vertailevat kokemuksia eri näytöistä ja muistelevat ehkä että siellä kuutamotien talossa oli jokin kotoisa tunnelma.

Seuraava ostajakandidaatti on herraskaisen oloinen mieshenkilö. Kyselee kovasti tontin rakennusoikeudesta ja kaavoitustilanteesta. Nyrpistelee nenäänsä kun kuulee että kiinteistö on puolikas asunto-osakeyhtiöstä. -Varmaankin jokin grynderi joka tekee kiinteistöjalostusta. Jalostukseksi sanotaan sitä että ostetaan asumiskuntoinen omakotitalo isolla tontilla, puretaan se ja rakennetaan rivitalo samaan paikkaan.

Seuraavien kävijöiden kierrokselle Sari ei mene mukaan. Hänen päätään on alkanut särkeä ja masennus iskee pintaan. Hän ei vielä ihan tarkkaan tiedä minne hän muuttaa jos talo menee kaupaksi. Heidikin aloittaa kohta koulun ja olisi hyvä ettei tulisi uutta muuttoa ihan heti.

Sarin äiti asuu nykyisin Lapualla, se on liian kaukana. Kopparössä olisi vuokrattavana talviasuttava mökki Minnan ja Jussin naapurissa mutta se on talvisaikaan huonon tien takana.
Jotenkin tämä Espoo olisi ihan kiva vaikka äitiyslomansijaisuuspesti loppuu ihan pian laboratoriossa. Ehkä sitä jatketaan jos vakinainen jää hoitovapaalle, vielä sitä ei tiedä.

Orionilla olisi ollut työpaikkoja auki ja heillä on työsuhdeasuntojakin mutta Soukan asuntoalue ei tunnu lapsille hyvältä paikalta.

Sari on hämmennyksissä ja päivä päivältä vihaisempi Ristolle, mokomalle luuserin ketkaleelle joka perustaa perheen, mutta liukenee vastuustaan ja jättää heidät oman onnensa nojaan.

Hallelujah

Myöhemmin selviää mitä tämä porukka on täällä tuumailemassa. Uutta viisukappaletta tietenkin.
Riston havaitessaan Eki Liikaselle syntyy kuningasidea.

Olisi mahdollista jatkaa Lordin viitoittamalla tiellä jos löytyisi viisi Riston näköistä kaveria jotka osaisivat pitää kovaa mekkalaa jonkinnäköiseen rytmiin.

Lordin ongelma on kuminaamioiden aiheuttama allergiareaktio kasvoihin. Se rajoittaa esiintymisiä ja juorulehdille annettavia haastatteluja. Riston näköistä kavereista koostuva porukka olisi kauhistuttavampi ja ei tarvitsisi maskeja lainkaan.

Eki kysyy mitä mieltä Risto itse on, lähteekö hän mukaan projektiin?

Jaa.........., e mää ny tiärä, ei sitä jaksas ittekää kuunnella semmosta kauheeta mekkalaa jos vaikka menestystä sit tulisiki. -vastaa Risto ja vääntää takapuolensa Apen nahkasohvalle.

KOM

Sinikka pyytää sisään ja hyräilee vanhoja työväenlauluja, aivan Kaisa Korhosen tyylin.
Sisälle astuessaan Risto huomaa että täällähän on muitakin. Erkki jokkantii-Liikanen istuu keinutuolissa ja laulaa Anneli Saariston kanssa evakkolauluja.

Mika ja Turkka Mali säestää akustisella kitaralla. Jukka ja Pekka Loukiala olivat myös täällä, mutta ovat kuulemma jo lähteneet. Vesa Enne ja Timo Tervo tulevat kättelemään ja sanovat: "ajat yössä tulet tuolta kaukaa, sua desibelipellet alkaa masentaa".

Outoa, ei Risto osaa tuohon mitään vastata. -Pettäjän tielläkö olet? kysyy sivuhuoneesta Taisto Ahlgrenin näköinen mies ja Risto hämmentyy lisää.

Mitä ihmeen kesseleiltä täällä on? Apen kämppä täynnä hoilottajia ja Apea ei missään.
Risto on täysin laulutaidoton ja vailla rytmitajua. Hentoinen sävelkorvakin paleltui vuoden -73 pakkasissa. Hän tuntee itsensä sivulliseksi mutta enää ei voi perääntyä.

Kauheeta, saha palaa

Risto lähestyy jo kehä kakkosta ja kuuntelee radiota. Siellä kerrotaan että Helsingin makasiinien ja Loimaan sahan palon sytyttäjäksi epäillään samaa miestä.
Silloin Risto muistaa kuin hän näki ja haistoi Pöljänterin vaatenaulakossa savunhajuisen hupparin.

Olisiko se Pöljänteri? Hän puhui jostain kulottamisestakin. Hitto soikoon , varmaan se on hän.
Nyt ei kyllä parane olla osallisena eikä kertoa kellekään edes käyneensä niillä main. Sarillekin voi sanoa vain että hoitokuuriin kuuluva nisäterapiatamma sai maitorauhastulehduksen ja se viimeiselle päivälle ajateltu terapiaosuus peruutettiin. Jotenkihan pitää selostaa miksi sitä palaillaan päivää aikaisemmin kotiin kuin piti.

Risto kurvaa jo kotipihalle. Pihalla oudonnäköinen hopeahohtoinen mersu. Sari joskus kertoi että Rolfilla on tuollainen. Rekkari Boss-1, kertoo myös jotakin omistajastaan. Miksi asunnon kaikki verhot ovat kiinni?

Risto astuu verannan kautta porstuaan. Jättää kenkänsä tampuuriin ja hipsuttelee matkalaukkuineen sisälle.

Veikkolan suoralla

Se tulee mieleen. Anssi Kelahan se oli tietysti. Nyt se taas ei lähde pois mielestä millään.
Tässä kohdin YTV ja espoolaiset ovat olleet ovelia. Ovat tehneet suomen suurimman kaatopaikan -ämmässuon, ihan kiinni Kirkkonummen rajaan.

Vasemmalla on rintamamiestyylinen talo. Aivan kuin Riston lapsuudenkoti Loimaalla. Isänsä rakensi sen vuonna 1948. Naapuriin muutti myöhemmin taiteilija Ilpo Naamola. Naapurissa rintamamies tarvitsi lisää polttopuita ja valoa tontilleen. Hakkasi pois parikymmentä tiheää ja suurta kuusta.

Ilpo Naamolan, tuon patsaidentekijän maisema tärvääntyi ja hän menetti luomisvoimansa. Nosti oikeusjutun ja voitti lopulta korkeimmassa oikeusasteessa. Puiden kaato omalta maalta oli rikollista ja kriminaali tuomittiin maksamaan korvauksia luomisvoiman ehtymisestä.

Se masensi lopullisesti kuin hävitty sota neuvostoliitollekin. Ilpo Naamolan patsaspuisto on elää ja voi hyvin. Parikkalassakin on aivan tien reunassa myös patsaspuisto. Tekijällä mennyt hieman överiksi. Satoja betoni-ihmisiä pitkin maita ja mantuja. Monella on tekohampaat suussa.
Jos joku köyhä sattuu hukkaamaan omansa, sieltä voisi löytyä edullisesti uudet tilalle.

-tai ehkä sitten ei