15.5.2006

Kauheeta, saha palaa

Risto lähestyy jo kehä kakkosta ja kuuntelee radiota. Siellä kerrotaan että Helsingin makasiinien ja Loimaan sahan palon sytyttäjäksi epäillään samaa miestä.
Silloin Risto muistaa kuin hän näki ja haistoi Pöljänterin vaatenaulakossa savunhajuisen hupparin.

Olisiko se Pöljänteri? Hän puhui jostain kulottamisestakin. Hitto soikoon , varmaan se on hän.
Nyt ei kyllä parane olla osallisena eikä kertoa kellekään edes käyneensä niillä main. Sarillekin voi sanoa vain että hoitokuuriin kuuluva nisäterapiatamma sai maitorauhastulehduksen ja se viimeiselle päivälle ajateltu terapiaosuus peruutettiin. Jotenkihan pitää selostaa miksi sitä palaillaan päivää aikaisemmin kotiin kuin piti.

Risto kurvaa jo kotipihalle. Pihalla oudonnäköinen hopeahohtoinen mersu. Sari joskus kertoi että Rolfilla on tuollainen. Rekkari Boss-1, kertoo myös jotakin omistajastaan. Miksi asunnon kaikki verhot ovat kiinni?

Risto astuu verannan kautta porstuaan. Jättää kenkänsä tampuuriin ja hipsuttelee matkalaukkuineen sisälle.

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...