2.5.2006

Hevoshoidoitta kotiin

Kotiin päättää Risto lähteä jo torstai-iltapäivänä. Hevoshoidoista ei tullut mitään ja ei juuri mistään muustakaan.
-no tulihan nuo saunan lauteet tehdyiksi.

Holjanteri heittää hänet mökille ja hän pakkaa vähät tavaransa. Ei hän tultuaan avannut edes matkalaukkuaan, vain olkalaukusta otti välttämättömimmät tavarat.

Lumi on sulanut jo kaikki ja pihakin hieman upottava. Tehty aikoinaan vain hevosia ja polkupyöriä varten.
Ristolla on aikaa vielä koukata tervehtimässä siskoa, äitiä ja isäänsä hautausmaalla.

Kevättyöt eivät ole vielä kalmistossa alkaneet. On jouluisia kynttilänkuoria ja metallisia lyhtyjä melko monen kiven edessä. Risto kävelee tuttua tietä. -samaa jota hän kulki myös kolmasti kantohihna olallaan.
Miksiköhän naisia ei kelpuuteta lainkaan kantamaan arkkua? Tuossahan olisi naisasialiikkeelle vielä sarkaa kynnettäväksi.

Entäs jos miespuoliset sukulaiset on harvassa ja naisväki haluaisikin laskea omaisensa maan poveen, saisikohan niin tehdä pyydettäessä?

Suurin pelko oli laskuvaiheessa kantohihnan irroitus. Jos yhteispeli ei olisi sovittu ja molemmat kantajat irroittaisivat hihnan arkun ollessa alhaalla, pitäisi jonkun kyyristyä se nostamaan pois montusta. -noloa.
Kerran Risto oli hautajaisissa jossa eräs sukulainen kompastui reunavalliin ja tahri itsensä pahasti kuraan.
Pahimmillaan voisi montun reuna pettää ja seppeleenlaskija pudota romahtaa monttuun niin että arkku vain kopsahtaisi.

Kaikki niistävät nenäänsä kovasti aina avoimen haudan äärellä, onkohan tuo avoin hauta jokin nuhageneraattori?
Ristokin niisti silloin aikoinaan ja silmät sumeana luki seppeleen värssyä.

Siinä se on tuttu kivi. Sen tuntee jo rintamamieslaatastakin jos nimiä ei osaisi lukea. Edusta on siisti, on seurakunnan hoidossa.

Tuohon päälle voi myös jo haudata, mitenköhän ne seurakunnan miehet kaivavat silloin tarkasti ettei tule allaolevien luut esille?

Olisi pitänyt ostaa kukkia tai kynttilä. Ihan tyhjin käsin tuli mies, silloin harvoin kun käy niin pitäisi olla jotain matkassa. Muualla maailmassa tuodaan ruokaa ja juomaakin. Ketuthan ne vain kävisi tuosta hakemassa jos leipää olisi nyt muassaan tuonut.

Risto katsoo hetken nimiä ja kiveä. Pyyhkii silmänurkkaansa, kääntyy jo autolleen ja lähtee ajamaan kohti Olaria.

Ei kommentteja:

Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...