Shamaaniväkeä

Risto raottaa silmiään ja hieroo niitä epäuskoisena. Igor Bockin näköinen mies meditoi sivummalla ja pyörii omissa mehuissaan. Itseriittoinen -siittoinen ravitsee itseään vain omilla tuotoksillaan ja muutenkin koko muukin tämän kirkkomaisen rakennuksen sakki on holjan tuntuista.

Mitä ihmeen kesseleitä nämä ovat?

Riston matka-aski on auki ja pokstoolari sekä klootti ovat jonkinnäköisten taikamenojen kohteena ja apuvälineinä. Hän hivuttautuu Auliksen viereen ja kysyy mitä tää tämmönen peli oikein on?

Aulis kertoo hiljaa kuiskaten kuinka Helsingin kaupunki on maksamattomien uhkasakkojen jälkeen nyt väkipakolla kunnostamassa hänen kalliohuvilaansa ja aikoo maksattaa ison laskun hänellä.
Tarvitaan taikoja ja karjalalaisia uhrimenoja, riittejä ja shamaanien loitsuja jotta tuo iso työ ja remontti saataisiin estettyä.

Itäisen tullipiirin rekkajonojen varrelta on kerätty tien ohesta satoja pulloja karjalalaista heimonestettä. Puolitäydet kellertävänesteiset virvoitusjuomapullot kaadetaan yksi kerrallaan tuliseen pätsiin. Tuhka pölisee, karjalaiset loitsut kiirivät eetteriin, mutta auttaakohan tuo oikeasti? Ristoa kummastuttaa mitä ihme eliksiiriä sisältävät nuo rekkamiesten tullijonoon jälkeensäjättämät pullot. Hän ottaa yhden pullon ja heiluttaa sitä. -Näyttää ihan...., avaa korkin ja nuuskaisee, haisee ihan......, laittaa tipan sormilleen ja lopuksi kulauttaa oikein isot hörpyt kurkkuunsa. On se on, sitä se on -virtsaa. -No hyvä etten mennyt ja hengittänyt tuota loitsuhöyryhuurua ahjon lähistöllä, huokaisee Risto tyytyväisenä.

On täällä muutakin sakkia. Kansanlääkintäkeskuksen kupparit imevät sivupenkeillä karvaisista ja partaisista Väinämöisen oloisista miehistä mustaa verta ja heittävät sitäkin ahjon kuumentamaan pätsiin. Sivummalla valmistellaan kusiaspesähoitoja ja nikaman niksautteluja, onkohan kaikki nyt ihan kohdallaan täältä on päästävä pois ja äkkiä miettii Risto ja katselee jo pakoreittiä. Pokstoolari ja klootti olisi myös saatava matkaan, ja sassiin.

Pauanne

Risto tapaa poliisiaseman pihalla hänet susiluolaan houkutelleen Aulis Juneksen. Linnunlaulun huvila on saanut siistimiskehoituksen Helsingin kaupungilta ja Riston pitäisi nyt lähteä talkoisiin.

-En varmana lähde mihinkään linnunlauluun, kaikenmaailman elämäntapaintiaanien sotkuja siivoamaan, ja Arrukin on vielä löytymäti, sanoo Risto jämäkästi.

-No lähde sitten Pauanteelle

-En lähde sinnekään, mikä sitten lieneekään, en varmana lähde en!

No kuitenkin Risto herää seuraavana aamuna Kaustisten korvesta. Konsta Jylhän vaiennut viulu soi taustalla ja ihmeellinen kalevalainen äijäkööri takoo Sampoa ja rummuttaa vanhoilla sääriluun kappaleilla ikiaikaisia noitarumpuja ympärillään.

On se elämä niin holjaa.

Kuulustelu

Konstaapeli Glad ja komisario Rehnqvist tenttaavat Ristoa susiluolassa yöpymisestään tiukkaan sävyyn. Hänet on viety Karijoen poliisiasemalle mustan maijan koppikyydillä.

-Mikä härrä te oikke olla? Mistä te tulla ja minne olette mänossa? Mitä on tilpehööri laukussanne?


-Olen Risto vaan ja koetan olla yrittäjä. Kaivinkoneella pyrin yrittämään ja Arrua etsiskelen. Linjuri pysähtyi tuolla luolan lähellä ja pari turistia pyysi mukaansa tutustumaan susiluolaan ja hämärä yllätti. Nukuin yhden yön niinkuin esi-isänikin, ei kai siinä ole mitään pahaa?

-Mitä olla nuo rompoolitavara matka-askissanne, ollako ne otettu luolasta, ollako ne Nearnethalin ihmisen raha ja tavara?

- Ei löysin ne Tammelasta, ne on Hakkapeliittojen riikinstoolareita ja klootti sekä pokstoolari, kaipa te vanhaa aseistusta tunnette ja tiedätte missä Tammela on?

-Totta kai tiedän, ette kai minua tyhmänä pidä, kuuluisa paikka mustastamakkarasta ja Matin Mervistä. Mutta mikä vanha ruma reppu teillä on?

-Älkääpä moittiko isoisän vanhaa eväsreppua, ei ole monella niin vanhaa reppua kuin minulla.


Silloin Glad ottaa puheenvuoron ja sanoo että hänellä onkin vanhempi reppu, isoisän-isän reppu. Rehnqvist innostuu myös ja kertoo kuinka hänellä on vielä vanhempi reppu. Minullapas on isoisän-isän repun-reppu.
Ohoh, onpas vanha, vastaa Risto ja teeskentelee ihastuksenomaista hämmästystä.

Glad tenttaa vielä kovasti Ristoa ettei vaan hän ole löytänyt ja vienyt mitään Nearnenthalin ihmisen rahoja, kultakoruja tai metallityökaluja luolasta, mutta Risto vakuuttaa että mitään ei luolasta löytynyt. Sitäpaitsi hän ei lainkaan ymmärrä miten kateellisia voivat poliisit olla moisesta pölyisestä kallionhalkeamasta.

Myöhemmin iltapäivällä Rehnqvist ilmoittaa että Ristoa ei ole ilmoitettu kadonneeksi eikä etsintäkuulutettu joten hän saa mennä, -jos lupaa pysyä poissa susiluolasta jatkossa. -Mutta kaapin paikan me teille vielä näytämme, sanoo Glad ja vie Riston pukuhuoneeseen.

Tuossa on minun pukukaappini, sanoo Glad ja osoittaa peltistä pukukaappia.

Jahas, vai sillä tavalla, sanoo Risto ja koettaa vielä tingata poliiseilta autokyydin Kristiinankaupunkiin. -Mene jo matkoihisi, senkin kesseli, kuuluu vastaus.

Parempi puolisko

Sari palasi Espoon Olariin Kuutamotielle ja jatkoi kesken jääneitä askareitaan. Kummasti vain aika juoksee. Oli helmikuu kun Risto lähti Ypäjälle hevoshoitoihin ja sille tielle taisi mies jäädäkin. Elokuu jo tulla jolkottaa ja koulutkin pian alkavat.

Radiossa uutisoitiin Porin torilla mekkaloineesta miehestä joka oli mennyt ja yöpynyt myöhemmin Lapväärtin ikivanhassa susiluolassa. Olikohan se sen väärti? -todettiin lopuksi. Kuvaus sopisi Ristoon mutta Sari antaa olla asian selvittämisen, kuuleehan sitä miehen liikkeistä näin tiedoitusvälineistäkin. Susiluolan turistit luulivat Ristoa Neardenthalin ihmiseksi, niin ruma epeli oli siellä ahtaassa raossa koisannut.

Olisi se hyvä että edes sitten nuorimmaisen ylioppilasjuhliin Risto tulisi, tai no tarvitaankohan sitä sielläkään, moista kekkeroosia.Sarin äiti vaan on hieman huonona ja siksi pohjanmaallakin pitäisi käydä. Veriarvot huonot ja meni pahalainen kaatumaan marjamatkallaan. Käsi ranteesta poikki ja eihän se osteoporoosin haurastuttama luu nopeasti enää tuolla iällä parane.

Jatsiväkeä

Ilmeisesti täälläpäin on joku jatsitapahtuma koska väkeä alkaa kävellä linja-autoaseman suunnasta kohti merta ihan solkenaan. Ristolle herää ajatus josko Arrukin olisi tuossa joukossa? Onhan todennäköisempää että etsitty ihminen esiintyy isossa väkimäärässä kuin kahden ihmisen joukossa.

Löytyisikö Arru sattumalta ihan huutamalla?

Risto alkaa huutamaan: " Arru, Arruuu, ho-hoi! " Ääni kiirii talojen väliin jäävässä kujassa ja ohikulkijat katsovat Ristoa pitkään, mutta Arrua ei ilmaannu.

Sitten Risto muistaa palkitun suomalaisen dokumentin "karjan kutsuhuudot". Siinä eri puolilla suomea asuvat heimot esittelivät miten karjaa kutsutaan. Arru ei ole karjaa vaan ihminen, mutta voisihan silti kokeilla jotain sellaista kutsuhuutotyyliäkin. Siinä ohjelmassa joku nainen huusi: " ptruui mansikki kotioo, ptruui mustikki kotioo, ptruui ptruuii....."
Ristokin kokeilee Arrulla, mutta ei tulosta. Sitten: " tulkee Arru tännee, tulkee tulkee...." Risto venyttää sanoja ja muuttaa äänen intonaatiota ja sävelkorkeutta soinukkaasti varioiden, -tuloksetta.

Vielä on kokeilematta Riston mamman käyttämät kutsuhuudot. Lampaita hän kutsui: "utti, utti, uttiii" Mamma hoki tuota laskuvarjojääkäripaikkaa loputtomana ketjuna kunnes lampaat peräkanaa saapuivat. Vasikoita hän huusi: " pikseepik se, pikseepik se, pikseepik se se, pisku pisku piskuuuu" . Ja lehmiä: "lehmä se, lehmä se, lehmä selemä se, lehmä sese". Rytmi ja nuotti oli tärkeä jotta huudosta tuli kutsuva ja tunnistettava.

Joillakin yhteislaitumilla eri karja varmaankin tunnisti kutsujansa ja vain oma karja saapui. Arru ei tunnista, hän ei ole tuossa joukossa tai sitten tuollaisen Riston kauhean kailottamisen jälkeen hän ei yksinkertaisesti kehtaa tulla juttusille.
Risto turhautuu suotta suoritettuun huutoonsa ja kiusaantuu ihmisten tuijotteluun ja alkaa vielä lopuksi huutamaan:

" Menkää ihmiset jatseillee, menkää menkää. Juokee ittenne humalaan, juokee juokee. Näyttäytykkee tärkeenä ja pasterattekoo valokuvissa, pasteerattekoo pasteerattekooo..." "Ostakee kaliista oluttaaa ja rasvasta makkarooo, makkarooooo...."

Kaikkien ohikulkijoiden päät kääntyvät Riston suuntaan ja hymynvirne piirtyy kasvoillensa. Aikansa huudeltuaan Ristokin on tyytyväinen. Hän sai ihmisille hyvän mielen ja oma päivänsäkin alkaa olla näinollen pelastettu. On aika jatkaa kohti Kristiinankaupunkia.

Telttakahvila

Enpäs vaan tiedä, tapa mikä tapa vastaa mies. Tupakkimies on ostanut aamupuuroa ja lisää siihen päälle sokeria. Sitten tuo tuiki tuntematon mies alkaa kertoa miten hyvä on aloittaa aamunsa kaurapuurolla. Kertoo vielä että täällä ei kuitenkaan ole niin hyvää puuroa kuin Mantansaaressa. Siellä hän sai elämänsä parasta kaurapuuroa, jota voi vielä näin vuosienkin päästä kaiholla muistella. Lavein sanakääntein ja ylistävin adjektiivein tuo puuro puetaan sanoiksi ja kieltämättä sitä kuunnellessa Ristonkin suussa häivähtää uutispuuron aromi.

Risto epäilee että mies juksaa kuitenkin tuossa saariasiassa. Eihän kokemäenjoessa mitään saarta voi olla johon jopa autolla mentävä silta mukamas johtaisi.

Porissa

Risto saa kyydin keskustaan porilaiselta pullakuskilta ja menee torin laidalle odottamaan linja-autoaseman avautumista. Yleensä tällä Eetunaukiolla on paljon ruuhkaa, mutta nyt väki ei ole vielä herännyt lorvimaan. Työmatkalaisia on muutamia ja viljalti myyjiä jotka pystyttävät vielä kojujaan. Kolistelevat rautaputkien kanssa ja raahaavat tettakatoksien painoja.

Kahvila on pystytetty jo varmaan ensimmäiseksi ja Risto meneekin asuntovaunun luokse josta myynti tapahtuu. Hän pyytää kahvia koska hotellissa jäi aamiaisetu käyttämättä. Partainen porilainen ottaa lasipannun ja kaataa pahvikuppiin tummaa sumppia. Kahvipannun alta paljastuu kolme kuparikolikkoa. Risto kysyy miksi kaikki pitää aina tuollaisia kolikoita pannun alla? Kahvinkaataja hämmästyy itsekin ja alkaa miettiä miksi.

-Ei aavistustakaan, pidän vaan koska kaikki muutkin pitävät. Ei ole tullut koskaan mieleenkään miksi ne siellä alla on.

Miehen vastaus hämmentää vuorostaan Riston. -Miksiköhän menin tuotakin kysymään kun asia jäi epäselväksi, nyt se vaivaa taas tietysti koko päivän.

-Miksiköhän tuo mies tuollaista kysyi? Partainen mies jää selvästikin miettimään Riston kysymystä, ja se mietintä varmaankin häiritsee miehen asiakaspalvelua joltisenkin verran. Siitä huolimatta tuo mies kysäisee seuraavalta asiakkaalta:

Miksi jotkut iskevät täyden koskispullon pohjaan kyynärpäällään ennen korkkausta?

Tuo mies mies ei suoralta kädeltä osaa vastata, vaan menee pöytäänsä ja huutaa sieltä myyjän suuntaan: -Niinpä useasti tosiaankin tehdään, itsekin olen pari kertaa sillä tavoin risauttanut. -mies alkaa pohtia ja höpisee asiaa puoliääneen ja varmaankin kysyy asiaa esimmäiseksi vastaantulijalta, kunhan alkaa kälppiä kahvit juotuaan.

Risto kuulee puolikorvalla myöhemmin kadun toiselta puolelta saman viinapullokysymyksen ja kysyttävä näyttää vain pudistavan päätään. Pyöräänsä taluttaen tuo kolmas mies tulee vuorostaan kahvilateltan suuntaan. Laittaa pyörän nojalleen teltan tukiraudoitukseen ja tulee myöhemmin lihapiirakkansa kanssa hänkin telttaan.

Tuo pyörämies katsoo viereiseen pöytään jossa vanhempi mies laittaa tupakaksi ja kopauttaa tupakkaa kovakantiseen askiinsa ennen suuhunsa laittamista. -Miksi sinä noin teet, oletko koskaan miettinyt? kuuluu kysymys tupakkimiehelle