Etsikon aikaa

Risto ei ota uskoakseen etteikö talosta lainkaan löytyisi kirvesmiehen unohtamia viinakätköjä. Hän katsoo vielä kaikkien vaatekaappien sokkelit. Alimman hyllyn alla on useimmiten tyhjä tila jossa voi säilyttää tavaraa piilossa katseilta. Ei löydy sieltäkään. Vielä WC-huuhtelusäiliöt, liesituulettimen putki, jääkaappipakastimen takana oleva lauhduttimen ympäristö, sähköhellan takunen, loistevalaisimen kotelo. Ei , mitään ei löydy mistään. Tai oikeastaan löytyy kauheasti pölyä, mutta olkoon.

Mies siirtyy ison ikkunan eteen ja katsoo kävelytiellä kävelevää ontuvaa miestä ja hänen vaivalloista kulkuaan. Tulee mieleen entinen sukulaismiehensä Nätti-Jussi.
Juhani Nätti syntyi Karstulassa mutta muutti vanhempineen työn perään pohjoiseen. Oli aikuistuttuaan tunnettu mies Kemijoen uittotyömailla. Milloin ei ollut uitoissa, oli auttamassa maataloissa joiden isännät olivat uitoissa.
Teki töitä myös Posiolla jossa sijaitsee maailman pienin valtio.

Jussilla oli paha kampurajalka. Vasen jalkaterä sojotti taaksepäin ja lumessa kävellessään siitä syntyi vinha jälki. Perästätulijat eivät tienneet oliko siinä tultu vai menty. Jussi oli myös armoton juttumies ja tarinankertoja. Harvasta tavallisesta kouluttamattomasta ihmisestä on tullut niin kuuluisaa kuin Nätti-Jussista tuli.

Vanhemmiten Nätti-Jussi kyllästyi hänestä tehtyihin lehtikirjoitteluihin ja haastatteluihin. Ääni meni piukeaksi ja silmiin punkesi vesi jos häntä koetti jututtaa. Yksi tunnettu juttu hänestä oli kun miesjoukko oli keskustellut keihäänheitosta. Toiset ihmettelivät kun nykyään heitetään jo liki yhdeksänkymppisiä kaariakin.

Mitäs tuo nyt on, totesi Jussi. Olen minäkin heittänyt heinäseivästä liki kuusikymmentä metriä. -No onkos se nyt paljon, pieni heinäseiväshän on liki samankokoinen ja -painoinen kuin keihäskin, totesivat toiset.

-No mutta siinä seipäässä oli silloin heinätkin, vastasi Jussi.

Tuon tapauksen muistoksi Risto teki aikoinaan takapihalleen maailman suurimman kivisen heinäseipään.

Maisemaa katsellessa

Oleskeluhuoneen ikkuna antaa ison omenan suuntaan. Matkaa on viljalti mutta muutama torni sieltäkin pilkistää. Risto miettii miten mahtaa edetä Kälviän asuintorniprojekti?

Naapurissa

Risto on vieraillut tässä talossa muutaman kerran ennenkin. Nyt ympäristö on varsin siisti ja paikat sisällä hyvässä kondiksessa. Verhot ovat varmaan uudet ja erilaisia koriste-esineitä siellä sun täällä.

Kirvesmiehen vaimo kun lähti Vampulaan niin mies ei sen jälkeen paljoa perustanut talon sisustuksen tilasta. Kukkaset kuolivat pikkuhiljaa ja mitään uusia seinäkoristeita hän ei myöskään ostellut. Toisin on nyt. Diakonissa on hommannut jostain rottinkisia korituoleja ja ikivanha puuarkku toimii sohvapöytänä.

Diakonissan lähdettyä hoitamaan Riston asioita niin Risto menee tarkistamaan alakerrasta onko kirvesmiehen lukuisiin viinakätköihin jäänyt mitään. Turhia ilmastointiputkia on katossa ja seiniin upotettuja salakoloja panelilaudoituksen alla. Täällä se Risto usein vieraili kirvesmiehen kanssa ja mies taikoi aina jostakin kolosta jotakin suuhun pantavaa nestemäistä ja oli salaista touhua kuin pikkupoikana.

Äkkiseltään tarkastellen kaikki Riston tietämät paikat ovat kuitenkin nyt tyhjät.
Risto menee vielä vinttiin ja muistaa siellä yhden kätkön joka voisi olla kirvesmieheltä unohtunut. Mutta ei, kovin on ollut tarkka ja kaikki mies on juonut. No siitähän se maksa varmaan vaurioituikin, jatkuvasta tissuttelusta.

Risto katselee ikkunasta oman talonsa suuntaan. Siellä sisällä joku rouva Niljanteri nuorempi liikkuu ja varmaan keittää soppaa Riston omistamalla hellalla. -Tai Sarin puoliksi, no sekin asia pitäisi kait selvittää. paljonkohan Sari saa tuosta vuokratuloja vai viekö herra von Niljander kaikki konsulttipalkkioinaan?

Ihana aamu

Risto herää auringon noustua jo niin korkealle että sen säteet herättävät Riston osuttuaan pressun saumassa olevaan reikään. Kylmyys ja kohmelo eivät ole kivoja kavereita. Olisikohan naapurikirvesmies kotona?

Katos on juuri sopivasti niin että sen toiselta puolelta pääsee suoraan orapihlaja-aidassa olevasta aukosta naapurin puutarhaan. Verkkohuivin kekkale roikkuu vieläkin omenapuussa. Muovinen ikkunapressu on vaihdettu lasiseen mutta maassa on sirpaleita muistutuksena taannoisesta naapureiden perheneuvottelusta.

Risto soittaa ovikelloa mutta yllätykseksi ovea tuleekin avaamaan nelissäkymmenissä oleva naisihminen. Lyhyen ajatustenvaihdon aikana selviää että kirvesmiesnaapuri on sairaalassa maksansiirrossa ja tämä naisihminen on seurakunnan diakonissa joka on vuokrannut asunnon toistaiseksi.

Nainen on hyväsydäminen ja muutoinkin kaikinpuolin ystävällinen ja humaani ihminen. Hän pyytää Riston sisälle ja syöttää tälle aamupuuroa. Risto käy jopa suihkussa ja saa ajeltua partansa. Jopa tukkakin leikataan ja puhtaat pestyt vaatteet hän saa myös päällensä.

Tämä nainen on toiminnan ihminen. Hän laatii Ristolle toimenpideohjelman jotta asunto ja työpaikka löytyisi. Ja mikä parasta kaiken kukkuraksi Risto saa pienen pikarilisen konjakkia jotta hampaiden kalisunta saataisiin vähenemään.

Eihän minusta mihinkään ole tämmöisestä rassukasta, -estelee Risto naisen touhuiluja.

Tottahan toki sulle työtä löydetään ja voit asua viikon verran tuolla kammarissa, kunhan saamme asiat selvitettyä kaupungin asuntotoimiston kanssa, todistaa nainen.

-Minnekään Kirstinmäen slummiin tai Leppävaaran kolhooseihin en lähde, haluan sitten oikein kunnon kämpän, Ristolla alkaa jo itselläkin omanarvontunto nostaa päätään.

No, no katsotaan mitä on mahdollista, ainahan sitä voi sitten myöhemmin vaihtaa kun asiat alkavat rullaamaan omalla painollaan. Nyt et ala vaan enempää juopottelemaan vaan ryhdistäydyt ja aloitat työt heti kun paikka löytyy, jatkaa tomera nainen opastustaan.

Valomerkkiin asti

Se taas lipsahti ilta pitkäksi kun Risto intoutui kuuntelemaan tosimiesten juttuja. Tupakinsavua oli vain niin viljalti että tupakkimiehenkin silmiä kirveli. Yösijaa ei löytynyt ja satanen tuli Reiskalle vippiä lisää piikkiin otetuksi. Risto oikaisee ensin snakarilla käytyään keskuspuiston läpi entiselle kotipihalleen. Liiketunnistin rapsauttaa pihavalot päälle mutta onneksi sisällä huoneissa ei kukaan havahdu.

Risto menee suoraan katokseen ja siellä säilytyksessä olevalle tavarakasalleen. Siirtää pressua ja ja ottaa käsikopelolla pahvilaatikosta jotakin kangasta peitokseen ja rojahtaa kostealle sohvalle. Siirtää vielä pressun niin että häntä ei havaitse vaikka talon väki kävisikin aamusella postilaatikolla.

Jokin yölintu ääntelee keskuspuistossa ja hiljainen liikenteen melu kantautuu kehä II suunnasta. Syysyöt ovat jotenkin hapekkaampia ja äänettömämpiä kuin valoisat kesäyöt. Kansa käy aikaisemmin nukkumaan ja ilman kosteus vaimentaa ääniä tuoden yöhön oikean yön tunnelman. Kerran Risto oli ulkomailla ja kaskaat aloittivat illansuussa sellaisen metelin että nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Nyt ollaan täällä suomessa ja väsyneen miehen veressä oleva alkoholi toimii unilääkkeenä ja vanheneva mies nukahtaakin melko pian muistorikkaalle sohvalleen.

Kuin kotona

Täällä pubissa Risto on kuin kotonaan. Nyt pitää kiertää mahdollisimman monta pöytää jotta rahan vippaaja löytyisi. Olueeseen on roposia vielä taskun pohjalla mutta snackarilla myöskin pitäisi käydä ja yöpaikkakin löytää.

Kaikki kyselevät missä olet ollut ja mitä kuuluu? Näkeehän porukka sen naamasta että ei miehellä kovin hyvin pyyhi juuri tällä hetkellä, mutta kyselevät sen mitä humalaiset örisijät vain voivat.

Outoakin porukkaa on. Yksi Gorban näköinen mies kantaa kaktuksen piikkejä poskessaan. Kotona oli ollut jokin tiukempi neuvottelu kun hän oli ensin laittanut hiilihappojäätä kukkapurkkiin ja vielä senjälkeen erehtynyt tukkimaan vuotavan vesipatterin kerran kymmenessä vuodessa kukkivan kaktuksen kukinnolla. Pahempi juttu semmonen.

Auto taitaa jäädä tuohon parkkipaikalle yöksi, olikohan se ilmainen paikka? -miettii Risto. Menee ja laittaa levyautomaattiin soimaan lohjalaisen Ahti Lammen laulun "elämän valttikortit". Kyynel puristuu hänen silmänurkastaan kun Risto käärii vieruskaverin ojentamista sätkätarpeista itselleen suitsuketta.

Otan muutaman ja illan hämärtyessä riittävästi kävelen sinne omalle sohvalleni ja nukun sielläkin yhden yön. -Näin ajattelee mies joka kylläkään ei vielä ole kaikilta kavereiltaan kysynyt olisko heillä tilapäismajoitusta.

Olarin ostarille

Risto ajaa autonsa pois omasta pihastaan ja miettii samalla haikeana kaikkia taloonsa tekemiään yksityiskohtia. Josef oli rakennusaikana ideoimassa energiansäästöratkaisuja ja muita pieniä yksityskohtia jotka ovat nyt toisen perheen ilona.

Kaksikerrosratkaisu salli myös hienon jatkuvatoimisen keskuspölynimurin. Yläkerran huoneiden nurkissa on lattialistojen alla jokaisessa kulmassa jatkuva imu. Alakerrassa on muutama vanha pölynimuri imemässä villakoiria pois nurkista, sinnehän ne muuten kerääntyisivät. Imureiden hukkalämpö lämmittää alakerran varastoa.

Makuuhuone oli aluksi tukalan kuuma mutta siihenkin löytyi ratkaisu. Yhdelle ulkoseinälle upotettiin kolme isoa jää-viileäkaappia siten että lauhdutinosat sijoittuivat ulkopuolelle. Jääkaappien ovet poistettiin ja hyllyjä käyttettiin vatekaappeina. Viileä yöpuku oli kiva pukea viileässä huoneessa kesäkuumallakin.
Josef modifioi myös termostaattia niin että talvella jääkaapit toimivat huoneen lämpöpumppulämmittiminä.

Valaistus olikin Josefin oikea diplomityö. Liikeanturit tutkivat ja rekisteröivät huoneessa kulkijan liikeratoja ja oppivat ennakoimaan minne ihminen on menossa. Valot sammuivat ja syttyivät huoneissa mikroprosessorin ohjaamana.

Lämpö ja valo tahtovat huoneissa nousta yleensä ylös ja siksi kaikki valaisimet upotettiinkin lattiaan. Alhaalta tuleva valo on myös hyvää jalkahoitoa ja saa asiat ja esineet näyttämän auringonnousun aikaisilta ja seinillä olevat taulut kiinnostavilta.

Ihan kiva kämppä se oli loppujen lopuksi, vaikka paras paikka oli alhalla autotallin nurkassa oleva renginkaappinurkkaus. -Oi voi niitä aikoja, haikailee Risto ja astuu sisälle pubiin, -samaan missä hän joskus tapasi jopa Jari Tervon.