Pinhuusi

Risto tulee oudon rakennelman viereen ja alkaa kiertämään kehää, löytääkseen oviaukon. Oviaukkoa ei ole, on vain tuo pyöreä reikä seinässä. Rakennelma ei läheltä enää näytäkään lippalakilta vaan joltain isolta kumoon käännetyltä kasarilta.

Outo rakennelma. Risto kurkkaa sisälle ja siellä on hienon näköistä. Josko tuosta reiästä mahtuisi miettii mies. Heittää ensin säkin edellä ja kierittää pyöreän kiven seinän vierustalle jotta voi mennä itse perässä.

Pää menee hyvin ja hartiatkin, mutta kun hän on puoliksi sisällä iso maha takertuu kiinni. Jalat eivät enää uletu maahan eikä kädet tapaa sisällä mihinkään josta voisi vetää tai työntyä takaisin.

Risto on pahassa pinhuusissa isoine mahoineen. Sätkii siinä ja huutaa. Sätkii kuin puutiainen. Risto sai lapsena punkin vatsaansa ja se oli juuri samanmoinen. Takajalat sätkyivät ja pullea kroppa pullotti pinkeänä. Äitihän sen pois repäisi niin että leuat jäivät sisälle ja myöhemmin tulehdutti kudosta. Borrelioosista ei silloin tiedetty mitään eikä punertavista renkaista, saattoi sellainenkin tauti silloin olla mutta kun siitä ei puhuttu niin sitä ei ollut.

Risto oikein panikoituu ja sätkii niin että kengätkin irtoavat ja maha alkaa turvota lisää pelkästä sätkimisestä. Voihan surkeus, kuinkahan tässä nyt käy?

Lippalakki

Länsiväylän yli päästyään ja Prisman takaisen pellon kautta oikaistessaan Risto huomaa että joku innokas on kasannut pellolle ison kivisen lippalakin. Kaikenlaisia aimonnuksia sitä joutavilla onkin. Hikireikäkin vielä kyljessä, mahtoi tuon kasaan saamisessa olla pakertamista.

Tuonnehan sitä voisi mennä sisätiloihin sateensuojaan ja nykertämään tämä hemmetin säkki auki.

Jokohan luovuttaisi ?

Solmu ei tunnu aukeavan ja vieläpä alkaa sataa tihhuuttamaan. Risto katsoo kauppakeskuksen suuntaan, menisikö takaisin sateensuojaan? Ei sinne taida uskaltaa, josko vain heilauttaisi säkin päänsä päälle kuin Afrikkalaiskantajat ja kalppisi diakonissan hoiviin.

Näin se on nähtävä, säkki pään päälle ja menoksi. Toivottavasti säkissä ei ole mitään vedelle herkkää materiaalia. Pahinta olisi jos siellä olisi koululaisten vesivärinappeja ja Risto Kuutamotielle päästyään olisi värjäytynyt kuin isoäidin villalankamytty.

Solmu auki perhana soikoon!

Risto aloittaa uudelleen solmun näpräyksen. Samalla hän arvuuttelee mitä ihmettä voisi säkissä ollla. Olisiko tämä tosiaan hänen oma lapsuusaikainen syntisäkkinsä vaiko vain vaikeasti hävitettäviä ongelmajätteitä kerätty kappelin urkuparvelta?

Täytyy tunnustaa että entisessä elämässä rikkoontuneiden kuumemittareiden sisällöt on tullut jätettyä hunningolle itsekin. Pieniä liukkaita elohopeahelmiä joiden kanssa oli kiva leikkiä. Saattoi jakaa pienemmiksi ja taas koota yhteen. Nestemäinen metalli hyljeksi likaa ja eihän niitä tullut viedyksi Ekokemille vaan lattianrakoihin holahtivat liukkaat helmet, onkohan joku nähnyt tuollaisen rötöksen?

Lapsena tuli myös äkseerattua. Vanhimmat pahanteot ovat sisaruksilta kuultuja. Puolitoistavuotiaana Risto tippui sängystä ja huusi kovalla äänellä ja taukoamatta. Lääkärireissulla ei mitään vammaa kuitenkaan löydetty. Siskonsa onkin arvostellut Ristoa jälkikäteen turhasta huutamisesta ja murheen tuottamisesta. Olisiko tämä ollut ensimmäinen pahuus? No, ehkä voidaan spekuloida että ensimmäinen suurin virheensä oli syntyä lainkaan tähän maailmaan, olihan lapsia muutenkin jo tarpeeksi, seitsemäs oli Risto Johannes -turhake.


Kolme-neli-viisivuotiaisna elosta ei Ristolla äkkiseltään ole muistikuvaa muista tuhmuuksista kuin kovan kiukuttelun jälkeen rikottu istumajakkara, varmaan niitä olisi säkin täydeltä jos muistaisi.

Mitenhän lienee elämässä ja uskontojen kanssa kaikenkaikkiaan, onko niin että sitä saa mihin uskoo? Eli Hindut saavat sielunvaelluksensa ja syntyvät aina uudelleen koska niin uskovat.
Oliskohan Ristokin ollut joku lehmänpalvoja joskus? Helvettiin uskovat ja sinne joutuvat kärventyvät jossain pirun kuumassa paikassa päivästä toiseen. Mahtaa siinä tulla kova jano ja odotus jo siitä lopullisesta tuomiopäivästä. Entäs sitten tosiuskovaiset ja nuhteettomasti elävät jotka kokevat ylösnousemuksen; Onko eroa sillä miten ruumis on käsitelty? Tuhkattu vai haudattu, onhan siinä eroa millaisessa muodossa ylösnoustaan. Vai noustaanko sitä ihan eri hahmossa, mene ja tiedä.

No, paljolti myös kouluaikana tuli tehtyä kaikenlaista pahaa ja jäynää jota jälkeenpäin voi suruisna muistella. Erään kerran Risto jäi Knuutilan pojan kanssa koulumatkalla tutkimaan naapurin isännän savitiilistä salaojaputkikasaa. Siinä oli pakkasen rikkomia ja ihan ehjiä putkia iso rivi. Mikä lie hullutus tullut mutta muutama putki piti särkeä ja ojaan viskoa. Koulun ikkunasta näki kuitenkin tapahtumapaikalle ja asiaa puitiin seuraavana päivänä. Totuus oli kuitenkin että vain pari ehjää putkea tuli rikottua ja niiden arvo oli mitätön. Sirpaleita oli kuitenkin paljon koska pakkanen oli särkenyt veden kanssa tekemisiin joutuneita putkia viljalti. Olisihan rikostutkija nähnyt sirpaleista mitkä oli tuoreita ja mitkä vanhoja, mutta tuli särettyä myös sirpaleita.

Opettaja oli varsinainen tosiuskovainen Huittisten Rekikoskelta. Uskontotunneilla opeteltiin virsikirjan virsiä ulkoa ja laulutunneilla laulettiin myös virsiä. Kuinkahan hyödyllistä on ollut Riston elämässä se että hän on pienennä osanuut lausua kokonaisen virren sanat ulkomuistista?

Risto havahtuu muisteloiltaan ja solmun näpräys on unohtunut tykkänään ja säkki vielä avaamatta. Olisiko säkissä sittenkin Huhtiniemen pokstoolari, klootti ja muita kaivurin esiinnostamia muinaisjäänteitä? Kolisevat nämä ainakin kultamessinkipronssityyliin.

Pihalla

Pihalla Risto ropsauttaa taakkansa alas heti ensiksi eteentulevalle penkille. Penkki on oudon kuparisen piippalakin edessä, jättiläisen lakki varmaan. Höyryluukutkin jotta suurimmat paineet voi päästää pihalle. Penkin takaa tulee nuori nainen kovaa vauhtia kädet sivuilla heiluen mutta ei hän onneksi ala sekaantumaan Riston säkkiprobleemaan.

Risto katsoo tarkemmin tuota kuparitaosta. Hieno esine, kerrassaan taiteellinen. Joku vanha mestari takonut ja ihan symmetrisen. Joskus nuorena Risto purki vanhan kyläsepän takoman ikiaikaisen lukon. Sellainenkin oli hieno ja tarkkaa tekoa. Huonoilla työkaluilla sepät tekivät uniikkeja lukkoja maanviljelijöiden aittoihin.

Avaimetkin painoivat varmaan parisataa grammaa kappale. Lukkoja oli useita, yleisavainta ei tunnettu. Emäntä ei luottanut piikoihinsa vaan kantoi isoa avainlenkkiä vyöllään. Kun jauhoja tai lihaa tarvittiin, emäntä tuli avaamaan, palvelusväki oli vain palvelusväkeä. Talon emännän arvon ja omaisuuden näkikin suoraan lanteilla roikkuvasta avainmäärästä.

Kyläsepät olivat muutenkin varsinaisia monitaitoisia ihmemiehiä. Korjasivat tarvekalut ja suunnittelivat ihan omanlaisiaan maatyökaluja. Kyläseppä toimi myös hammaslääkärinä joka veti pois ihmisten märkivät hampaat ahjon kuumudessa desinfioiduilla hohtimillaan. Kelalta saattoi olla turha hakea korvausta, mutta eipä kuittejakaan paljoa käytetty. Maanviljelijä vei sepälle vastapalvelukseksi sianhoitoa varten saamansa pirtupullon ja asia oli sujut.

Pirtupulloissa oli pirun huonot korkit. Navetan tai sikalan kaapissa saattoi pirtupullosta muutoinkin suurin osa haihtua ilmaan ihan itsekseen, sika- tai lehmärassukka sai parantua ilman linimenttejä haavoistaan.

Ristolle tulee taas jotenkin haikea olo. Ilman puksmänttiä voi jotenkuten vielä elää ja pylsykään ei ihan välttämätöntä ole, -mutta sianpääsylttyä kun joskus vielä saisi syödäkseen.

Solmu

Solmu onkin pahempi kuin Risto osasi odottaakaan. Jotenkin hän sai näprättyä solmun tiukemmaksi ja naru kostui vielä lisää Riston ylenpalttisesta hypistelystä.

-Voi rähmä, mikäs tässä nyt on, tämähän on aivan umpisolmussa!

Risto meuhkaa kovaan ääneen ja naamansa punoittaa kun hän tumpuloi tumpuloimasta päästyään.

-Olisi nyt puukko tai hohtimet, voi mökköröösin kökköröösi sentään!

Ääni kohoaa entisestään ja ohikulkijat kääntyvät katsomaan kuka kumma kekkeroosi siinä säkkiä kopeloi ja meuhkaa kuin mieletön. Kauppakeskuksessa on valvontakameroita ja vartijat tulevatkin muutamassa minuutissa kysymään mikäs heppu tämmöinen säkkimies on miehiään ja mitäs täällä meuhkataan?

-Solmua yritän avata tästä urkurin säkistä, Risto selittää ääni takellen.

-Menkääpäs tuonne ulkopuolelle pusseinenne opastaa vartijat ystävälliseen, mutta tiukkaan sävyyn. varmuuden vuoksi he vielä lähtevät kävelemään ulko-oven suuntaan ja vinkkaavat kädellään Ristoa kävelemään samaan suuntaan. Ei Riston auta muu kuin kiepsauttaa säkki takaisin harteilleen ja suunnistaa vartijoiden perässä kohti ulko-ovea.

On se holjan näköinen saattue kun kaksi vartijaa kävelee edellä törtevänä ja pamput lanteillaan heiluen. Risto ähkii perässä säkki selässä, naama punaisena ja hiki otsalta valuen. Ristolla on jopa pieni pelko tai aavistus että säkissä voisi olla jotain ongelmajätettä josta tuo urkuriveijari vain halusi päästä eroon ilmaiseksi. Aikoinaan Ristolla oli kotonaan rikkinäisiä loistelamppuja iso pino. Naapuri kun mainitsi niiden olevan ongelmajätettä niin Risto vei ne välittömästi sekajätteisiin jotta ne eivät olisi enää ainakaan hänen ongelmansa. -Ongelmansa kullakin, mutisi vielä mies putkien helistessä sirpaleiksi sekajäteastian pohjalle.

Säkkimies

Tyhjin käsin tulin mutta nyt on säkki harteilla, myhäilee Risto ja miettii mitä mahtaa muhkuraisessa säkissä olla? Painavakin tuo ryökäle on ja hankala kantaa. Pitäisikö ottaa etupuolelle vai menisikö se parhaiten näin harteilla kuin Lopen Perunaisännän siemenperunat? Muu kauppaväki kantaa muovi- ja paperikassejaan mutta Risto ähkii säkkinsä kanssa pitkin pitkää käytävää.

Sikakohan se siellä säkissä on? Mutta en minä ostanut sitä joten tuskinpa vain sikakaan. Mikähän peijoonin urkuri tuo oikein oli kun minulle tälläisen taakan lykkäsi? No ei sovi valittaa, yskä häipyi ja tiedä vaikka olisi tarpeellistakin rompoolia säkissä. No jauhoja ei ainakaan ole, nehän kyllä pölisisivät ja jos ruumenia olisi niin vihneet kyllä puskisivat säkkikankaan läpi ja pistelisivät hartioita.

Voihan ryöttäle sentään kun alkaa jo hartoihin painamaan, pakko on hieman heivata ja kurkistaa onko sisällä ollenkaan tähdellistä tavaraa. Risto kiepsauttaa säkin harteiltaan kauppakeskuksen penkille niin että tömmäys vaan jymähtää ja lasiovisen liikkeen näyteroinat helähtävät.

Säkin suu on solmittu tiukkaan manillanarulla, liekö vielä kastunut kun ei tunnu kovin sovinolla aukevan. Keppilän Joosehan teki sen virheen aikoinaan että köytti löytämänsä manillaköyden vyötäisilleen. Tuo rintamalta salakuljettama köysi alkoi kuitenkin kiristyä Joosen hikoillessa ja saattoi Keppilän varsinaiseen pinhuusiin. Muijansakin luuli että Joose humalassa kotiin toikkaroi, kun hämärän rajamailla mies lopulta kotitanhuville selvisi. Puukolla emäntä pilkkoi köyden pieniksi pätkiksi ja päästi lopulta Joosen pintehestä.

Nyt ei ole emäntää eikä paksua manillaköyttä, Riston pitää vaan saada säkin suu auki jotta sisus paljastuisi. Hän näprää ja näpelöi narua, solmu on kovin holjasti solmittu, ei mikään partiolaisen solmu varsin.