Mustikkapiirakan ylistys

Niin. Äijä teki mustikkapiirakan joka täytti kaikki piirakan perusprinsiipit:

-itse kerätyistä tuoreista mustikoista
-pullapohjaan


Koetin itse samaa mutta muutama virhe jäi joten kuvaa en viitsi linkittää. Virheet olivat:

-5 min liian pitkä paistoaika -> pohja kuivui
-ei kanamunaa voiteluun eikä ristikkoja pinnalla -> ruma
-mustikoita liian vähän, lisukkeena vadelmaa -> kuningatarpiirakka

No, otettaneen uusiksi ensi viikolla, -ehkä

Porvoon mitalla

Porvoossa vietettiin juhlaa jonka nimeä en muista




Kirkko oli saanut uudet paanut päällensä. Ilmeisesti ne tervataan paremmin kunhan hieman kuivuvat katolla.



Aleksanteri oli tullut Pietarista hoviväkineen ja talojen julkisivuja oli maalattu.
Kansa hurrasi ja osoitti kunnioitustaan.



ll

Hildur

On heinäkuun kahdeksastoista armon vuotta 2009 ja kello on 10.12. Menen ja kävelen Hildurin asunnon oven taakse, en soita ovikelloa, en koputa oveen, annan miehen nukkua jos hän vielä nukkuu. Otan siis kuvan.

Olen Hildurille jonkin verran kateellinen, hänellä on seutukunnan kaunein köynnösruusu ja se kukkii juuri nyt. Ruusu on rehevä ja se kukkii kauniisti, kuin villiruusu jossain kaukana lämpimissä maissa. Tämäkin ruusu on saanut kasvaa ilman koulivaa kättä koko kaksikymmentäseitsemänvuotisen ikänsä ajan.

Klikkaa kuvaa niin koko komeus täyttää ruudun.



Kaunis on kukka ja kaunis on suomen suvi.

Itse asunnon omistaja tämä Hildur olisi useankin tarinan arvoinen, hän on kuin villiruusu tässä kvartaalitalouden ja tulosvastuullisuuden hurvattomassa maailmassa. Pieni puhevika yhdistettynä hervottomaan puheripuliin, on yhdistelmä jolla ei arvatenkaan edellytyksiä ollut aikoinaan akateemiselle alalle. Hildur onkin nykyisin mitä parhain yleismies jantunen ja myös paikallisen urheiluseuran kantava voima.

On armoton puurtaja ja hän on halpaa sekä kiitollista työvoimaa siellä missä vain talkooapua tarvitaan. Hildur hoitaa kentät kuntoon ja organisoi juoksutapahtumat. Itseään säästämättä pyöräilee kymmeniä kilometrejä vesisateessakin, jotta seura saa tapahtumansa järjestettyä. Nöyrä ja uuras on tuo Hildur.

Hildur syntyi maanviljelijäpeheeseen, sukutilalle jota on viljelty jo vuosisatoja. Tosin välillä niitä vainiota käyskenteli naapurikansan tinanapit, mutta Hildurin suku tuli takaisin ja sai omansa lopulta uudelleen hallintaansa.

Hildur ei ollut ainoa lapsi ja sukutilalla se polvenvaihdos on aina se paha paikka. Isäntä piti kovin Hildurista ja kun muut lapset opiskeli ja hummaili, Hildur teki kotitilalla töitä uupumatta ja nurisematta aina yli kolmikymppiseksi asti.

Hameväki vain ei kiinnostanut Hilduria ja siksi nuorempi veli oli se jolle talonkirjat jaossa tehtiin. Nuoremmalla veljellä oli jo naapurin tytär katsottuna ja samalla kertaa tuli kolmisenkymmentä hehtaaria hyvää peltoa Hildurin sukutilaan lisää.

No, Hildur on tyytyväinen elämäänsä näinkin. Hän sai sisarosuutena ostettua kaksion rivitalosta ja sen ovenpieleen isänsä istutti hienon köynnösruusun.

Olihan se ensiksi outoa Hildurille kun ei ollut enää askaretta iltaisin. Usein hän pyöräili veljelleen ja siivosi talleja sekä auttoi kylvötöissä. Jotain kränää kuitenkin tuli jossakin vaiheessa uuden nuorikon kanssa ja Hildur antoikin jatkossa enimmät energiansa urheilujärjestön toimintaan.

Oikeastaan Hildur on onnellinen mies. Ei ole kiukkuista vaimoa eikä metelöiviä lapsenlapsia vaivoinaan. Varsin yksinäistä vaan on vain toisinaan, etenkin näin heinäkuussa kun kaikki aktiviteetit ovat keskittyneet perhematkailujen ja -tapahtumien ympärille.

Hildur kuitenkin jo suunnittelee tulevan talven hiihtomatkaa Ruotsiin. Vasaloppet on tullut jo hiihdetyksi muutamaan otteeseen veljen pojan kanssa, ja eiköhän se mene ensi talvenakin, eihän hänellä ole vielä ikää vasta kuin 52.

Puutalo

Osataan sitä nykyisinkin tehdä silmälle sopivia pytinkejä.
Tätä tehtiin seurantani mukaan pari vuotta, mutta eipä sitä katsoessa silmä sairasta, -kuten Päätalo sanoisi.

Ristinsä on meillä itse kullakin

Monella se on ylilihavuus. Itse surkastutin omat sisuskaluni ja ruokaluhalunikin kait olemalla nuorena varsinaisen kranttu ruuan suhteen. Isäni oli eläissään lihava ja veljellänkin sellaista taipumusta on. Itse olen pahimmalta säästynyt.

Latovainiossa oli kyllä lihaviakin jos oikein muistelen. Vahteran emäntä kun ajoi polkupyörää niin satulaa ei näkynyt lainkaan. Näytti kuin hän olisi istunut suoraan metalliputken päällä-

Geeneistähän se lihavuus osittain johtuu sekä kilpirauhasen toiminnoista ja myös itsekurista, jota minulla ei sen ihmeemmin kuitenkaan ole. Amerikan tummaihoisilla on verenpainetta johtuen siitä pitkästä merimatkasta jota orjat joutuivat tekemään. Pohjosen asukkien geenit on viritetty keräämään vararavintoa pitkän talven varalle.

Intiaanien kroppa ei kuitenkaan sovellu lainkaan viinalle -jos kenekään sopii. He alkoholisoituvat tosi helposti ja tämä herra (intiaani) Jon Minnoch lihoi vielä helposti. Hän on lihavin mies ikuna.

Hän kuoli vuonna 1983. Minnoch kärsi ylipainosta jo lapsena: 12-vuotiaana Minnoch painoi 132 kg. Minnoch oli ammatiltaan taksinkuljettaja.

Minnoch ei syönyt sen enempää kuin muutkaan, vaan hänen liikalihavuutensa johtui nestepöhöstä, joka aiheuttaa nesteen kertymistä kudoksiin. Minnochia hoitanut lääkäri arvioikin, että hänen painostaan 408 kg oli nestettä. Minnoch joutui myöhemmin sairaalaan lihottuaan uudestaan 432-kiloiseksi vain runsaassa vuodessa. Minnoch kuoli 42-vuotiaana vuonna 1983. Kuollessaan Minnoch painoi yli 362 kg.

Jo 37-vuotiaana vuonna Minnoch joutui liikalihavuudesta johtuvien sydän- ja hengityselinoireiden vuoksi sairaalaan. Minnochin liikkuminen – ja liikuttelu – oli vaivalloista: hänen sairaalassa ollessaan tarvittiin 13 miestä siirtämään häntä, jotta liinavaatteiden vaihto onnistui. Minnoch laihtui sairaalassa tiukan dieetin ansiosta, ja palatessaan kotiin 16 kuukauden jälkeen, hän painoi enää 216 kg. Painonpudotus on suurin koskaan taltioitu.

Olihan siinä hiukan tukeva mies, jos näin rumasti voi sanoa.

Riston muistotilaisuus

Oli yksinkertainen ja pelkistetty, kuten mies itsekin oli eläissään ollut.
Sari kertoi vieraille että näin oli Risto aikoinaan itsekin toivonut olevan.
Ei turhia hälinöitä ja ei keinotekoisia kehuja miehelle joka ei itsekään kehuja jaellut ja vain kehuista kiusaantui.

Sari oli kutsunut sukua Riston puolelta hänen nuorimman siskonsa välityksellä mutta vieraantuneet hänestä olivat kaikki, ja vain harva tuli. Eivät ehtineet ja onhan sitä touhua monenmoista aina keväisin ihmisillä.

Väen jo mentyä ja Sarin korjatessa piparilautasilta jäljelle jääneitä kastettavia, Sarille iskee apeus pintaan kuin jälkijättöisesti. Muutoin tämä päivä meni kuin horroksesessa, robotinomaisesti pöytä kuitenkin tulee siivottua ja astianpesukoneen suristessa taustalla Sari rojahtaa rottinkituoliinsa.

Muistaa Äijän kertomuksen tilanteesta jossa omaisia ei ollut tätääkään vähää. Joillakin elämä vaan on mollivoittoista vaikka ympärillä soisi minkälaiset balalaikat ja seireenit kutsuisivat juhlimaan kanssaan.

Rasvatyyni meri

Klikkaa kuvaa suurentaaksesi aamu-usvaisen kuvajaisen.


Äijä kertoili lasimerestä. Saasteettomien seutujen kirkkaasta kuvajaisesta tai sitten myös tupaantuliaisjuhlien ja baaritiskien kaaosnäystä.

Olen kuullut puhuttavan rasvatyynestä merestä. Aamupoljenollani näin sellaisen, juuri äsken. Usean kilometrin matkalla täysin sileää pintaa, ja vatupassissa. No maan kaareutuminen aiheuttaa pientä vääristymää, mutta kuitenkin.

Pikkukalojen aiheuttamat pienet renkaat aiheuttivat jossain kaukana kehäefektin joka eteni hetken kunnes pysähtyi, tai oikeastaan loiveni ja vaimeni sitten rantaan.

Rasvatyyni, -ruma sana kuin saasteinen. Vesilintujen painajainen. Rasvaa ei kuitenkaan näkynyt, eikä vielä levääkään. Hyvä on kalastajan kalastella kun kohon liikkeet näkyvät selkeästi ja vieheen liikkeen voi nähdä läpi pinnan.