On heinäkuun kahdeksastoista armon vuotta 2009 ja kello on 10.12. Menen ja kävelen Hildurin asunnon oven taakse, en soita ovikelloa, en koputa oveen, annan miehen nukkua jos hän vielä nukkuu. Otan siis kuvan.
Olen Hildurille jonkin verran kateellinen, hänellä on seutukunnan kaunein köynnösruusu ja se kukkii juuri nyt. Ruusu on rehevä ja se kukkii kauniisti, kuin villiruusu jossain kaukana lämpimissä maissa. Tämäkin ruusu on saanut kasvaa ilman koulivaa kättä koko kaksikymmentäseitsemänvuotisen ikänsä ajan.
Klikkaa kuvaa niin koko komeus täyttää ruudun.
Kaunis on kukka ja kaunis on suomen suvi.
Itse asunnon omistaja tämä Hildur olisi useankin tarinan arvoinen, hän on kuin villiruusu tässä kvartaalitalouden ja tulosvastuullisuuden hurvattomassa maailmassa. Pieni puhevika yhdistettynä hervottomaan puheripuliin, on yhdistelmä jolla ei arvatenkaan edellytyksiä ollut aikoinaan akateemiselle alalle. Hildur onkin nykyisin mitä parhain yleismies jantunen ja myös paikallisen urheiluseuran kantava voima.
On armoton puurtaja ja hän on halpaa sekä kiitollista työvoimaa siellä missä vain talkooapua tarvitaan. Hildur hoitaa kentät kuntoon ja organisoi juoksutapahtumat. Itseään säästämättä pyöräilee kymmeniä kilometrejä vesisateessakin, jotta seura saa tapahtumansa järjestettyä. Nöyrä ja uuras on tuo Hildur.
Hildur syntyi maanviljelijäpeheeseen, sukutilalle jota on viljelty jo vuosisatoja. Tosin välillä niitä vainiota käyskenteli naapurikansan tinanapit, mutta Hildurin suku tuli takaisin ja sai omansa lopulta uudelleen hallintaansa.
Hildur ei ollut ainoa lapsi ja sukutilalla se polvenvaihdos on aina se paha paikka. Isäntä piti kovin Hildurista ja kun muut lapset opiskeli ja hummaili, Hildur teki kotitilalla töitä uupumatta ja nurisematta aina yli kolmikymppiseksi asti.
Hameväki vain ei kiinnostanut Hilduria ja siksi nuorempi veli oli se jolle talonkirjat jaossa tehtiin. Nuoremmalla veljellä oli jo naapurin tytär katsottuna ja samalla kertaa tuli kolmisenkymmentä hehtaaria hyvää peltoa Hildurin sukutilaan lisää.
No, Hildur on tyytyväinen elämäänsä näinkin. Hän sai sisarosuutena ostettua kaksion rivitalosta ja sen ovenpieleen isänsä istutti hienon köynnösruusun.
Olihan se ensiksi outoa Hildurille kun ei ollut enää askaretta iltaisin. Usein hän pyöräili veljelleen ja siivosi talleja sekä auttoi kylvötöissä. Jotain kränää kuitenkin tuli jossakin vaiheessa uuden nuorikon kanssa ja Hildur antoikin jatkossa enimmät energiansa urheilujärjestön toimintaan.
Oikeastaan Hildur on onnellinen mies. Ei ole kiukkuista vaimoa eikä metelöiviä lapsenlapsia vaivoinaan. Varsin yksinäistä vaan on vain toisinaan, etenkin näin heinäkuussa kun kaikki aktiviteetit ovat keskittyneet perhematkailujen ja -tapahtumien ympärille.
Hildur kuitenkin jo suunnittelee tulevan talven hiihtomatkaa Ruotsiin. Vasaloppet on tullut jo hiihdetyksi muutamaan otteeseen veljen pojan kanssa, ja eiköhän se mene ensi talvenakin, eihän hänellä ole vielä ikää vasta kuin 52.
