Siis yksi Koneen kummilapsi oli Ollituote. Yhtiö sulautettiin konserniin omana yksikkönään, divisioonana -kuten sanottiin. Kone-Instruments Division keskittyi potilasvalvontalaitteisiin ja kemian analyysilaitteisiin.
Elektroniikka ja mikroprosessorit alkoivat tulla myös hisseihin ja ajatuksena oli että Instrumenttiryhmän tekemää kehitystyötä voitaisiin hyödyntää myös hisseissä. Yhteistyö jäi melko ohueksi, teollinen ammattioppilaitos toimi osin samoin resurssein.
Jatkuva ja nopea tuotekehitystyö vaati jatkuvaa panostusta pääomiin ja Herlin katsoikin parhaaksi myydä potilasvalvontalaitteet pois konsernista Instrumentarium Datexille. Jo ennen sitä eriytettiin potilasvalvontaosastosta pois teollisuuden grafiikkakortteja ja -järjestelmiä kehittävä osasto. Siitäkin syntyi myöhemmin yksi uusi kummilapsi -Unigraf, johon Kone Oy jäi vähemmistöomistajaksi.
Sittemmin myös anlyysilaitteet irtautuivat MBO-kaupalla, mutta KONE jäi nimenä tuotteisiin ja yhtiön nimeksikin tuli Kone-Instruments Oy. Siitä taas irtautui uusi kummilapsi KSH-productor joka oli aluksi pelkkä valmistusosasto. Nimen alussa olevat KSH-kirjaimet tulevat kolmen uuden omistajan sukunimistä Kukkoahon Seposta, Soimeksen Pekasta ja Hermiön Veli.
5.4.2012
4.4.2012
Koneen kummilapset
Eräs kummi- tai adoptiolapsi oli tuotteiden osalta Ollituotteen paimenet ja vilkut.
Jo vuonna 1936 on Suomessa valmistettu Olli sähköpaimenia, ne olivat tämän näköisiä.
Tuollainen pönttö nakutti monenkin laidunaidan nurkalla. Minun työurani aikana en kuitenkaan nähnyt niitä valmistettavan. Sensijaan Rantasalon Vikke ja Kuitusen Ykä vetivät Kivenlahdessa Ruukinkuja neljässä Ollituotteesta irtautunutta tulosyksikköä joka teki uudemman sukupolven sähköisiä paimenia. Siellä tehtiin myös valaisimia ja vilkkuja meri-, raide. ja maantieliikenteeseen. Olette varmaan nähneet niitä keltaisia valolaitteita junien takana tai liikenneohjauspuomeissa.
Sittemmin osasto muutti Somerolle ja nykyisin Olleja tehdään Tuusulassa Farmcomp -nimisessä firmassa.
Tälläisiä.

2.4.2012
Koneen kummilapset
Olen aina välillä pohtinut menneitä aikoja ja luin myös kirjan Pekka Herlinistä "Koneen ruhtinas". Useankin yrityksen elinkaari on kuin ihmisen elo, paitsi harva yritys elää edes viisikymppiseksi.
Kone Oy:llä oli eräässä vaiheessa massiivinen laajenemisvauhti. Silloin Herlin hankki siipiensä suojaan monta pikkufirmaa. Rönsyjä haalittiin eri toimialoilta, elektroniikka oli myös muotia.
Kaikkia toimialoja ja nimiä en likikään muista, mutta heti humeetini pintaan pullahtaa nimet: Spinner, Säteri, Hissi-Ala, Ollituote, Robcon, Suomenlahden Kone. Elektroniikan lisäksi siis maanmuokkauskonetta, nosturia ja sukkahousujen kudontakonetta pääbusineksen hissien kylkeen. Synergiaa, tai sitten ei.
Monikin näistä, ja myös yhtiön sisältä päärungosta myöhemmin haarautuu verso omaksi yrityksekseen. Kone oli usein alussa mukana vähemmistöosakkaana ja kuin kummisetänä lapselle. Perusteet olivat selkeät, business ei kuulu pääbisnekseen ja toiminta on kasvanut niin mittavaksi jotta sen on luonnollisempaa toimia omana yrityksenään.
Oli myös ostettuja yrityksiä jotka kuuluivat päätoimialaan ja niille kävi päinvastoin. Esim. hissinhuoltofirmoja ostettiin liki joka vuosi ja sulautettiin emoyhtiöön pysyvästi jotta markkinaosuus ja palvelutaso paranisi.
Sitten on nämä "spin off" -tapaukset. Keskityn myöhemmin pariin tapaukseen mutta juuri ne ovat kuin maailmalle pullautettuja lapsia. Eväät itsenäiseen elämään tuo isä tai kummisetä antaa alkuvaiheessa ja sitten pitäisi pärjäillä myöhemmin itsekseen.
Kansakoulun aapiskirjassani oli kertomus maanviljelijän kahdesta pojasta Autiosta ja Päiviöstä. Saivat isältään perinnöksi puolet sukutilasta kumpikin ja nuo pojat valitsivat erilaisen strategian. Kertomuksen teksti piti kait olla elämänohje itse kullekin.

17.3.2012
Suositteluplakaati
Suomalaispariskunta on saanut ilmeisesti alennusta kun on antanut laittaa esille suosituksensa räätäliliikkeen ikkunaan.
Räätäleiden sisäänheittäjiä on Phuketin ja Krabinkin kaduilla piisaksi asti. Käsi ojossa he tulevat ja koettavat tarrata käteen "terve,terve, mitä kuuluu?". Saavat provikat jos saavat asiakkaan koukkuun.Tunnistavat eri kansallisuudet jo kaukaa.
Jaspal Taylor liikkeissä ei ole sisäänheittäjiä ja siksi useimmat matkatoimistot suosittelevat heitä. Ensimmäinen kysymys noissa toisissa liikkeissä on että missä Hotellissa asut ja milloin paluulento lähtee?
Kokeilin Karonilla sellaista toisenlaistakin räätäliä ja halusin ostaa ainoastaan yhdet housut ja yhden paidan. Meni vaikeaksi kun koetti joka kerran myydä lisää ja lisää. En enempää ostanut, mutta burmalaiselle se oli vaikea paikka kun kiinni saatua asiakasta tulisi lypsää ja lypsää.
Jos olisin tajunnut olisin voinut luvata antaa heille tuollaisen samanlaisen plakaatin ikkunaansa.
Olisin kirjoittanut siihen että älkää ostako täältä mitään. Burmalainen sisäänheittäjä suuttuu kun ei osta enempää ja ompelijoiltakin katkeaa sähköt. Housujen valmistuminen kestää.
Eivät he kuitenkaan olisi ymmärtäneet mitä siinä lukee ja olisivat pitäneet sitä ylpeänä framilla.

2.3.2012
Uima-allas
Oikeastaan se lienee se asia joka selvemmin erottaa hotellin ja bungalowin.
Thaimaan kolmen tähden hotellit ovat aivan eri luokkaa kuin Espanjassa tai Kreikassa. Marmoria ja jalopuuta ei ole säästelty.
Suuri etu rakentamisessa on ettei pakkasta ja routaa tarvitse pelätä. Muurahaiset ovat sitten jo melkomoinen riesa.
Ei taida Suomessa enää olla kuritushuonerangaistuksia? Jos olisi sadisti rangaistushenkilö ja haluaisi alkoholisoituneelle, tupakki- ja huumekoukussa olevalle vangille maksimaalisen paljon kärsimystä, Suomen vankeinhoitolaitos voisi ulkoistaa rangaistuksen. Thaimaalaiseen vankilaan vaan muutamaksi vuodeksi jossa panssarilasin takaa näkyisi tälläinen maisema, ja jos ihminen muuttuisi niin pääsisi sieltä pois.
Hotellihan oli nimeltään La Playa ja tämä kappale on saman niminen

29.2.2012
Patsaat viestivät
Hotellin uima-altaan kulmauksissa oli eri-ilmeisiä patsaita. Niillä jokaisella on varmaan oma tarinansa miten tuohon ilmeeseen on päädytty.
Sympatia. Olkaa niin kilttejä ja antakaa vähän riisiä nälkäiselle.
Oveluus. Ilkikurinen kepposeni onnistui, läl läl lää.
Ylpeys. Minullapas on tämä suuri kookospähkinä.
Keimailu. Tämäpäs simpukka sopii hyvin minun hiuksieni väriin.
Me olemme siirtolaisia ja nöyriä notkein selkärangoin. Vennamo puhui aikoinaan seteliselkärankaisista mutta tässä taitaa olla lakritsiselkärankaiset.

28.2.2012
Korsteenikauppiaan kauhistus
Thaimaassa ei savupiippuja juurikaan näe. Joitakin rasvahormeja on mutta ei nokipiippuja kun ei tarvitse lämmityslaitteitakaan. Piippumiehille ei juuri pisneksiä.
Silloin kattoratkaisujen ei tarvitse olla niin paloturvallisiakaan. Bambukattoja on paljon. Hotellissamme oli tälläinen kate. Se on vähän kuin paanu- ja pärekaton välimuoto. Äkkiä ajatellen tuossa on kummankin katteen huonot puolet, mutta kait tuollakin perusteensa on.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa
Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...
-
Niin, Nyt vuonna 2019 Laukku Leena on Jämsässä. Alla myös muita julkaisuja. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/75db588e-0711-40c6-bb09-b...
-
Niin, Uskoisin että joka toisessa yli parikymmentä vuotta vanhassa kotitaloudessa on tihkuttava keittiöhana. Vuoto ei ole vaaralli...
-
Niin, Järsön luontopolulla en ollut ennen käynytkään. Parempi mennä polkupyörällä koska Järsöntiellä on ajokielto. Ensin yli moottoritien...