25.12.2015

Jokiristeily Bangkok

Niin,

Kun on joki ja kauniita valaistuja temppeleitä joella risteillään. Kabaree ja ruoka ehkä hieman liian tiivis ohjelma.




23.12.2015

Buddhan viisaat ajatukset

Niin,

Kappelia ei hotellissa ollut mutta päivät saatoi viettää erillisessä tilassa jossa oli alttari ja hiljaista. Sen jälkeen hotellihuoneessa oli vielä Uusi testamentti ja Buddhan viisaat opetuksett. Niitä lukemalla kaikki selviää.

Puhutaan siitä, pitäisikö buddhalaisuus luokitella uskonnoksi vai elämänfilosofiaksi. Tämä johtuu mm. siitä, että toisin kuin useimpien uskontojen perustajat, Buddha ei opettanut minkään jumalten palvontaa eikä ylistänyt sokeaa uskoa. Sen sijaan Buddha kehotti oppilaitaan ajattelemaan itse ja tutkimaan opetuksia kriittisesti niiden ymmärtämiseksi. Kuuluisassa Kalamasutrassa Buddha sanoo, ettei mitään tule uskoa ”vain siksi että niin on usein sanottu tai niin on tapana uskoa – – vain koska niin huhutaan tai niin sanotaan pyhissä teksteissä – – vain päättelyn tai olettamusten pohjalta – – tai sen ajatuksen perusteella, että ’tämä munkki on opettajamme.’” Eli tulkitsen tuota siten että pitäisi kaikenaikaa pohtia ja etsiä erilaisia totuuksia. Ei kuitenkaan liialti julistaa omia totuuksiaan alinomaa ja joka paikassa.







22.12.2015

Runkkasen Routi again

Niin,

Aiemmin kuvasin tuntia aiemmin ja nyt puoli viiden aikaan.



Ja tähän yhden liikehuoneuston lay-out.


21.12.2015

Silta yli synkän virran

Niin,

Kanavien kaupungissa on siltoja ja useimmat kapeita joista vain tuk-tukit mahtuvat, toiset on valjastettu myyntibasaareiksi.



Ja sitten on vaatimattomamman näköisiä laituriterminaaleja.


20.12.2015

Bangkok pimeässä

Niin,

Suurkaupungit ovat kauniimpia iltahämärissä tai ihan pimeässä.





Prince Palace

Niin,

Jos tehdään niin tehdään marmorista ja jalopuusta. Siis oudolta se varmaan tuntuu paarialuokkaan kuuluvasta henkilökunnasta jos valtio ei tue heitä mutta joillakin on varaa rakentaa hulppeasti. Ovenavaajat välikerroksissakin ja aamiaistilassa hovimestari kulki ja tarkkaili henkilökunnan aktiviteettejä.





Tälläisen lihavan buddapatsaan olisi suomalaisetkin osanneet tehdä suomen asemasodan aikana  -puhdetöinä.







Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...