26.8.2018

Kolilla

Niin,

Kansallismaiseman peruskalliolla.

Auton saa jättää välitasanteelle, ylös voi ajaa vain hetkeksi-




Kiskohissillä pääsee sieltä ilmaiseksi ylös hotellille tai kolin rinteille.


Hotellin terassilta tai takaa hiihtohissin nurkilta näkee jo jylhää kauneutta ilman että tarvitsee polkuja ja kallioita könytä.


Useimmat käyvät ainakin Ukko-Kolilla joka on lähinnä ja sinne pääsee portaita pitkin tai pidempää kautta polkua tallustelemalla. Kaunis järvimaisema avautuu itään ja kohti Venäjän rajaa.




Onhan siellä Akka-Kolikin ja Paha-Koli sekä Pirunkirkko
Akka-Kolilta näkee länteen avautuvat maisemat.




Mänty kasvaa korkeallakin



Tähän ei ole helppo kavuta kun on liukas ainakin sateella.



Löytyy äkkiputouksia tästä Pirunkirkon yläpuolelta.


Selkeästi kaikki on merkitty ja eksyä ei oikein voi


Tässä ei tehnyt mieli kurotella. Ukko-Koli



Joissakin kohdin mentiin siletä kalliota tai rakennettuja portaita pitkin.



Tässä suosittu kuvanottopaikka ja kyllä on sen arvoinenkin.


9.7.2018

Mökki Raaseporissa

Niin,

Parin päivän mökki nimeltään Tiira. Paikkakunta Raasepori ja Boxin kylä




Saunamökki rannassa


Varsinainen mökki hieman ylempänä.


Ranta laitureineen. Hanhenkakkojen valtaama.


Sade oli täyttänyt soutuveneen.

                   
                                  Rantasauna.



Naapurin moderni rantahuvila.


Hanhenkakat.


Polku saunalta mökille.


Mökin yläkerta.


Terassi eteläpäädyssä.

24.6.2018

Kasvihuoneilmiö

Niin, Vanhan turuntien varrella on hallit joissa on paljon tilpehööriä. Juhannus on oiva hetki käydä tutustumassa.
















18.5.2018

Dear Roadmouth

Niin,

Kun tullaan Koskelantieltä Koivuniemen mutkasta viitisenkymmentä metriä eteenpäin ollaan Tiensuun Armaksen tienristillä. Armas oli syntynyt jo 1800 luvulla ja piti isännän ohjaksia aina 1960 luvulle, -70 vuotiaaksi. Armaksella ei ollut poikia, joten tilaa jatkoi tyttären poika. Poika nousi vuosikymmenet aamuyöllä  ja lähti ajamaan maitoa. Sen jälkeen alkoivat sitten talon työt.


Tiensuu on laajentunut peltoalaltaan kun siihen liitettiin Kulmalan ja Meron pellot. Tuossa sitten vielä ennen Latovainiontietä on Mattsonin vanha kauppa. Mattson muutti nimensä Murtovaaraksi ja rouvansa oli Terävän koulun opettajanakin. Ei taida Mattsonilla  olla ollut muita kuin kesäasukkaita sitten 50-luvun. (tummempi viivanpätkä keskellä kuvaa)

Armas eli yli 90-vuotiaaksi ja oli nähnyt Latovainion kaikki vaiheet. Jokioislaisia kuoli moni sodassa ja moni hänen lapsuudenkavereistaan, arvelen. Sodat veivät hautaan 212 Jokioislaista, montako Latovainiolaista, sitä en tiedä. Liki jokainen rintamamies sai kuitenkin jonkinlaisia vammoja, useimmiten kranaatinsirpaleita kehoonsa.

Tilasta luopumisensa jälkeen Armas asui samassa mökissä tuolla ylempänä kuin hänen vanhempansakin aikoinaan. Se oli vakiintunut tapa että muutettiin pois päärakennuksesta kun eläkepäivät alkoivat. 80-90 -luvun taitteessa uusi isäntä järjesti latotansseja tilan ladossa. Siellä oli oikein orkesterikin, ihmisiäkin  ja minäkin kerran.

60-luvulla Tiensuu oli liki ainoa Latovainion talo josta läheteltiin uudenvuodenraketteja. Suku kokoontui ja jokainen toi muassaan senaikaisia tulitteita. Sitten 70-luvun lopulla tapahtui oiken kova jysäys jota jälestäpäin kummasteltiin. Isäntä oli vienyt tuonne peltojen keskelle isossa maitotonkkassa dynamiittia. Kilometrin turvaetäisyys joka puolelle ja se kun lasahti, niin oli se varsinainen jytky. Isompi kuin Soinin matkaansaattama konsanaan.

Nykyään kun nämä kaikki kirjoitukset tallennetaan pilvipalveluihin saattaa olla että Armas siellä pilven reunalla lukee tätäkin ja myhäilee hiljaa " voi pojjaat kunpa tietäisitte ja voisinpa kertoa niistä vanhoista kovista ajoista".

Tässä sotapäiväkirjassa on kirjoitettu Tiensuu.nimisen jokioislaisen kaatuminen, aiemmin luulin henkilöä Armaksen veljeksi mutta näin ei ollut. Oikea yläreuna 17.2.1940. Teksti alkaa: Kivinen ja O. Tiensuu vihollisen päästessä.....






12.5.2018

Julkisivuremontteja kahden vuoden aikana

Niin,

Tässä lähistöllä tehdään kolmeenkin kerrostaloon samaan aikaan julkisivuremonttia. Hapertuneet ja nuhraantuneet parvekkeet sekä betoniset julkisivuelementit vaihdetaan. Uusi villa väliin ja pintaan lujalevy joka sitten vielä rapataan.

Seuraava remontti onkin sitten helpompi tehdä ellei tarvitse vaihtaa kantavia sisäpuoleisia elementtejä. Entiset elementit piti timanttisahata palasiksi jotta nosturi sai ne nostettua pois paikoiltaan ja olihan ne kiinnitettykin sisempiin metallikiinnikkeillä jotka piti sahata poikki.

Talossa on myynnissäkin kaksi asuntoa, ollut jo vuoden ajan ja hinta laskenut useaan otteeseen. Mielenkiintoista katsoa mitä tapahtuu vastikkeelle ja hinnalle sitten kun remontti on valmis.

Lisään tähän myöhemmin uusia kuvia kun remontti on pidemmällä.

Virolainen porukka siellä jurrasi näin sunnuntainakin.

















Ja marraskuussa mennään tässä vaiheessa. Tuohon tuli tuplalevytys ja -eristys.





Niin ja nyt vuonna 2018 toukokuussa jo päästään taas rappaamaan kun pakkaset on ohi.




Juu, nyt syyskuun alussa 2018 rupee oleen hommat tehty, Tekivät myös I-kerrokseen huoneistomuutoksia ja ulos metallisia sisääntulokatoksia.




Kohdenumero:
Sijainti:
Tyyppi:
Kerrostalo 
Omistusmuoto:
Omistusasunto
Huoneistoselitelmä:
Huoneita:
3 huonetta
Asuintilojen pinta-ala:
Kokonaispinta-ala:
Lisätietoja pinta-alasta:
Kerrokset:
Rakennusvuosi:
Käyttöönottovuosi:
Vapautuminen:

Hinta ja kustannukset

:
Myyntihinta:
Velkaosuus:
Neliöhinta:
 
:
Vesimaksu:
Saunamaksu:
Lisätietoja maksuista:

Asunnon lisätiedot

Sauna:
Parveke:
Parvekkeen kuvaus:
Muuta kauppaan kuuluvaa:
:
Lämmitysjärjestelmän kuvaus:

Asunnon tilat ja materiaalit

Rakennus- ja pintamateriaalit:
Katto:
  • Kattotyyppi: 
  • Kate: 
Keittiön kuvaus:
Kylpyhuoneen kuvaus:
Olohuoneen kuvaus:
Makuuhuoneiden kuvaus:
  • Lukumäärä: 



Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Asunto Oy Heikkiläntori
Isännöitsijän yhteystiedot:
Kirkkonummen Huolto Oy isännöitsijä: Marja-Leena Arhima-Oinonen Tallinmäki 4, 02400 Kirkkonummi 09-221 9090
Taloyhtiöön kuuluu:
Väestönsuoja, Mankeli, Kuivaushuone, Taloyhtiössä on sauna, Talopesula/itsepalvelupesula
Muuta taloyhtiöstä:
Muuta: ulkoiluvälinevarasto, varastotila, talonmiehen varasto
Liikehuoneistoja:
1
Tehdyt remontit:
2016: pihavalot ja rappujen sisäänkäynnin valot saneerattu led-valoiksi, 2015: julkisivusaneerauksen hankesuunnittelu käynnistetty joulukuussa, hallitus on pyytänyt tarjouksen linjasaneerauksesta, julkisivujen ja parvekkeiden kuntotutkimus Talokeskus. 2014: Heikkiläntori 3 ja 5 välinen aita uusittu, putkiston kuntotutkimus VTT, kellarikäytävien valaisimien uusiminen. 2013: lämmitysjärjestelmän uusiminen siirtyminen kaukolämpöön, kellarikäytävien lattioiden ja seinien maalaus. 2012: pyörävarasto kunnostettu ja maalattu. 2011: kiinteistön vesikatot ja pellitykset uusittu, öljypoltin huollettu ja öljysäiliö puhdistettu, yhtiön pihalla johtava aita ja portti on uusittu. 2010: yhtiön lukitusjärjestelmä uusittu, kattojen kuntoarvio. 2009: päiväkodin lämminvesijohtojen saneeraus. 2008: päiväkodin ikkunat uusittu, I-talon salaoja- ja sadevesisaneeraus. 2006: ikkunoiden ja parvekeovien kunnostus. Pyydä koko lista 1991-2015 välittäjältä.
Tulevat remontit:
Hallituksen kunnossapitosuunnitelma vuosille 2016-2020: Julkisivusaneeraus 2017
Energialuokka:
Tontin koko:
4 088,0 m²
Tontin omistus:
Oma

15.4.2018

Rakkaus lukossa vaiko karilla

Niin,

Lanzaroten satamakaupungin kettinkeihin oli iskenyt sama villitys joka jossain pän maailmaa on sortanut jo siltojakin. Kojusta ostetaan nimillä kaiverrettu lukko ja se yhdessä lukitaan ketjuun. Avain heitetään mereen. Jos rakkaus karille ajautuu pitää sitten tulla seuraavan kerran rautasahan kanssa lomalle jotta sen sen saa vapaaksi jälleen.








Kaikki lukot olivat varsin ruosteessa, jotta eivät olleet vanhan rakkauden merkkejä. Laulussa sanotaan että vanha rakkaus ei ruostu.


Fuerteventuralta löytyi karille karahtanut rakkauden paatti.


13.4.2018

Ei ainakaan Rokka

Niin, siis suostunut polkujen reunoille kiviä asettelemaan.  Lobos saaren kävelyreitit on merkitty molemminpuoleisella kivirivistöillä.
Kivikujaa seuraten ei voi eksyä laavaerämaahan. 

Polku johtaa myös majakalle, mutta koska väylät eivät ole ajoteitä, ei google maps juurikaan neuvo oman tiensä kulkijoita.

Myös Corralejon kaupungin viheralueet on usein täytetty mustalla laavakivellä. Näkyi myös ajokaistojen väliin aseteltuja muovisia keinonurmikaistaleita.





Viljasen Esko haastattelee Pelliniemen Juhoa

  Simolasta Kalsun kankaalle ja alkuasukkaita haastattelemaan. Simolan Oskari Papalla oli kaivossaan varastoituna erinomaista sahtia ...